Heikompana astiana pidetyt naiset ovatkin synnynnäisesti kovempia luita kuin miehet. Stanfordin yliopiston psykologin Turhan Canlin ja Kalifornian yliopiston neurobiologian professorin Larry Cahillin tutkimuksista raportoi Scientific American.
Ihmisen elämän alkua tarkastellessa on ilmennyt seuraavaa:
Poikavauvat itkevät enemmän ja hermostuvat helpommin kuin tytöt. Pojat säikähtelevät, karjuvat ja hätääntyvät. Tytöt ottavat rennommin. Tutkijoiden näkemyksen mukaan kasvatuksen avulla pojat kovetetaan. Heidät opetetaan olemaan paljastamatta tunteitaan ja olemaan ottamatta myöskään muiden tunteita huomioon.
Sitten ihmetellään, miksi miehet ovat niin epäempaattisia.
Suomessa psykiatri Jari Sinkkonen on kirjoittanut samasta teemasta. Hän myös muistuttaa, miten paljon herkempiä nuoret miehet ovat ensimmäisessä parisuhteessa kuin naiset. Tyttöystävän dumppaama mies saattaa hetken mielijohteesta hypätä sillalta alas.
Yhdysvaltalaistutkijat ovat arvelleet, ettei miesten depressiota huomata. Miehen masennus ei ilmene välttämättä tavanomaisina oireina, vaan esimerkiksi vihana ja itsetuhoisuutena. (Vaikka masennusdiagnooseja annetaan naisille paljon miehiä enemmän, johtavat miehet ylivoimaisesti itsemurhatilastoja ja muita väkivaltatilastoja. Monet psykologit pitävät myös miesten viinan juontia, tupakointia, makkaran syöntiä ja sohvalla röhnöttämistä itsetuhoisena käytöksenä.)
Koko miesten elämä on yhtä valmistautumista ja harjaantumista vahvuuteen. Leikit, koulu, urheiluseuratoiminta, armeija...Suomessa syrjäytyneiden nuorten miesten määrä on moninkertainen naisiin nähden. Nuoret naiset kokevat kaikenlaista ahdistusta ja painetta. Hyvä että siitä puhutaan.
Nuoret miehet jäävät yksin. Kommentoidaan kyllä, että voivoi, he ovat aivan syrjässä yhteiskunnasta, jotain pitäisi tehdä. Ja se siitä. Neuroottiset naiset yleensä pääsevät elämän syrjään kiinni, joten kuten. Liian monet miehet jäävät kokonaan ilman koulutusta, työtä ja perhettä.
Empaattisia tätejä ei haluta apuun. Mitä ratkaisuehdotuksia miehet tarjoavat?
Kysyin miehiltä. "Keskitysleiriin" oli ensimmäinen vastaus. "Niitä pitää huijata. Pitää huijata, et ne saa rahaa, vaikutusvaltaa ja misuja. Ne pitää saada peliin mukaan. Muuten niitä ei saa liikkeelle." "En mä tiedä."
Eläinkunnassa urosten vasopressiinigeenin pituus ratkaisee, kuinka huolehtivia ja uskollisia he ovat. Sama saattaa päteä miehiin. Ihmisen geeni voi olla seitsemäätoista eri pituutta. Yhdysvaltalaiset naistutkijat vitsailevat kuulemma siitä, kannattaako miestä etsivien naisten olla kiinnostuneita minkään muun kuin kyseisen vasopressiinigeenin pituudesta.
Miesten (vartalon) pituus vaikuttaa useiden tutkimusten valossa tärkeältä ominaisuudelta. Pitkät miehet miellyttävät naisia. Useimmilla heteropareilla on vähintään kymmenen sentin pituusero.
Pitkille maksetaan myös parempaa palkkaa. Outoa. Miksi kaikkien muiden tekijöiden ollessa ennallaan (koulutus, osaaminen jne.) juuri vartalon metrimäärä ratkaisee palkkakuitin lukemat? Hyvin kasvaneet miehet ovat ihmisten mielestä jotenkin vakuuttavampia.
Naisilta ja miehiltä on useasti kysytty myös SEN pituuden vaikutusta tyytyväisyyteen seksissä ja elämässä. Naiset ovat alkaneet vastata, että sillä on vaikutusta, vaikka todella monet sanovat edelleen, että tärkeintä on taito ja tunne, ei anatomia.
Onneksi meillä ei tutkija Tatu Westlingin mukaan pitäisi olla pahempaa hätää nykyisessä maailmanmarkkinoiden mullistuksessa, nimittäin suomalaisilla sen pituus on hyvin lähellä optimia (suomalainen ka on 13,77 cm ja optimi on 13,5 cm). Kyllä, peniksen pituus korreloi Westlingin mukaan vahvasti taloudellisen menestyksen kanssa. Mikä lottovoitto oli syntyä Suomeen!
Nuoretmiehet ovat tutkimuksissa myöntäneet antavansa tahallaan itsestään todellisuutta luotettavamman, kiltimmän ja vakavamman kuvan potentiaalisille tyttöystäväehdokkaille.
Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan tytöt oppivat poikia aikaisemmin erottamaan tosiasiat valheesta - ja aikuiset naiset ovat hyviä erottelemaan miehen äänen, katseen ja ilmeiden nyanssit.
Miehet oppivat jo poikina esittämään vähän vallitsevaa tilannetta kiltimpää ja kunnollisempaa fasadia äidille, naisopettajille ja luokan tytöille. Hyvän kotikasvatuksen saaneet miehet saattavat vielä aikuisena hieman ryhdistäytyä, jos seurueeseen saapuu nainen.
Fiksut miehet tietävät, että suurin osa naisista pitää kunnollisista kolleista.
Naiset taas siirtävät sukupolvelta toiselle varoittavaa tietoa miesten yrityksistä liehitellä naisia leikillään tai seksin himossa. Monet vanhemmat suomalaiset naiset ajattelevat miesten lähtökohtaisesti huijaavan vastakkaista sukupuolta.
Niinpä tytöt oppivat jo hyvin nuorina erottamaan feikatut ja aidot aikeet, tunteet ja teot. Vai oppivatko enää?
Seksitutkimusten valossa kummallakaan sukupuolella ei ole syytä huijaukseen tai sen paljastamiseen. Nuorilla aikuisilla on pääsääntöisesti ollut enemmän kumppaneita kuin isovanhemmillaan koko elämänsä aikana. Eikä juuri ketään kiinnosta säästellä itseään Ainoalle Oikealle tai Avioliittoon.
Seksitutkija Osmo Kontulan mukaan miehet haluavat naisia useammin seksiä, joten (miesten) akuutin (tai kroonistuneenkin) tarpeen iskiessä naisten on syytä olla edelleenkin varuillaan, elleivät itse halua satunnaista seksiä.
Ällöt jätkät tunnistaa liian nopeasti etenevästä käpälöinnistä. Heillä on tiedossaan naisen heikkous kosketukselle (naisen normaalit miehenarviointitaidot saattavat sumentua). Tästähän mummot ennen varoittivat: älä päästä niitä hameen/ puseron alle.
Evoluutiobiologien mukaan luonnollinen parinvalinta toimii niin, että miehet uhoavat ja esittelevät taitojaan ja naiset nirsoilevat ja valitsevat heille kelpaavan uroon.
Jotkut miehet pitävät asetelmaa huonona. Citynkin keskusteluissa moni mies on kyseenalaistanut typerän systeemin, jossa heidän mielestään huonon tason naiset kehtaavat pitää rimaa korkealla.
Naisen nirsoilua selitetään mm. rakkaudenosoitusten ainakin aiemmin varsin ankarilla seurauksilla: pitkällä raskausajalla ja elinikäisellä äitiydellä. Miehet pääsevät helpommin seurauksia karkuun.
Kyse on syvälle perimäämme koodatuista biologisiin faktoihin perustuvista seikoista. Tai sitten ei.
Northwesternin yliopistossa deittailututkijat saivat älynväläyksen. Erilaisissa parinvalinta-asetelmissa oli lähdetty aina siitä, että mies tarjoaa itseään, nainen valitsee. Tutkijat päättivät muuttaa asetelmaa ihan fyysisesti. Tällä kertaa miehet pantiin istumaan kuin tatit paikoilleen ja naiset kiertämään tyrkylle.
Kun naiset lähestyivät miehiä, pieneni sukupuolten ero valikoivuudessa. Paikallaan kököttävät miehet alkoivat arvella naisia kriittisemmin. Kiertelemään ja lähestymään joutuvat naiset luopuivat liiallisesta valikoivuudestaan ja alkoivat suhtautua deitti-tarjokkaisiin myönteisemmin. Seisovat ja kävelevät naiset eivät ainoastaan suhtautuneet tarjolla oleviin miehiin lämpimämmin, vaan myös heidän oma itseluottamuksensa kasvoi. Istuminen ja odottaminen tekee ihmisestä jotenkin epävarmemman ja nirsomman.
Suomessa tasa-arvoistavalla deittikäytännöllä on pitkä perinne: naistentanssit. Meillä on varmaan itsevarmoja ja lämminsydämisiä naisia sitten maailman eniten?
Psykologien Eli J. Finkelin ja Paul W. Eastwickin tutkimuksista lisää:
Scientific American Mind, May/ June 2010.