Eilen Nosturissa siis, kun herrat Satyr ja Frost keikkamuusikoiden avustuksella pistivät rallia toisensa perään. Kerrassaan mahtava, kyllä tollai pienempi paikka on sen verran intiimimpi että fiilikset vaan paranee.
Pääpaino oli kahden vika levyn tuotoksissa, oisko muilta tullut ehkä kolme biisiä. Kaikki ne mitä odotti soitettavan myöskin soitettiin ja sehän oli vain hyvä, ainakin Satyr tuntui arvostavan jengin singalong taitoja. Ääni ei ihan mennyt, mutta meinas jo encoressa vähän murtua. Hiukan hauskalta vaan näytti aluksi kun sen odotetun pitktukkalaulajan sijaan lavalle tepasteli lähinnä härkätaistelijalta vapaalla vaikuttanu sliipattu Satyr. Mutta hyvinhän äijä veti. Repined Bastard Nation, The Wolfpack, Commando, The black crow on the tombstone, Die by my hand, Forhekset(?), To the mountains, The Pentagramn Burns, Possessed ainakin soi. Encore taas lähti odotetusti K.I.N.G:llä, sitten Fuel for hatred ja päätökseksi toki Mother North.
Niin lämppärit sit oli mitä oli, Degredead vaikutti ihna lupaavalle kyllä mutta Zorinia tms ei iskenyt, vaikka sen laulaja "Alexi Laiho 2" ajatteli olevansakin, tai ehkä siksi.
Joops, nostettiin Darkkiksen kera huippukeikkojen sekaan tämä potku, jota juhlistimme kissanhiekkakuljetuksen takaisinmaksulla, tai mä nautin sen oluena, hää maksajana. Niin ja ilta kruunattiin kahdella pukella, ensin Prahassa selän takan joku setä laattasi siihen nahkapenkille ja bussissa joku teini. Hienoa:)


