Blogi: moreLöytyi 6 merkintää lokakuulta 2007. 27.10.2007 15:03 34 vuotta eläkkeelle..
V*ttu, mun farkkukauppa Kalliosta oli kadonnut, mistä sitä enää saa farkkuja kun Jeans Factorya ei ole. Hesessäkin norattiin, mun tilaus vietiin jollekin muulle, no sainpa sit ilmaiset kahvit.
Jep, ei muuta, vatsa- ja jalaktreeni painaa mieltä kuin 16 tonnin paino valmiina putoamaan (ovela viittaus Monty Pythoniin teille jotka ette ymmärtäneet).
25.10.2007 18:41 kipee biisi.
16.10.2007 20:14 loppuviikko menee herkutellessa, sisko tuo tuliaisina äipän tekemää mykyrokkaa pari litraa, aijai sitä iloa:) Kyllä sen päälle passaa tolle uudelle sohvalle oikasita itsensä. Ainut huono puoli että tulevatkin jo tänä yönä, olin ajatellut että vasta torstain vastaisena yönä tulisivat. Pitää perkele pestä sitten astioita.
Aamusella uintia, tuli vaparienkat, ei paljon mutta paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kyllä tämä vielä tästä. Saattas nukuttaa siis yöllä, jos vaan sais nukkua..
12.10.2007 20:13 Noin reippaasti alkoi postiluukustani tipahtaneen Sinergyn kakkoslevy. Verrattuna ykköseen niin meno on jo parempaa, kaiketi siksi kun Kimberlyn ääni on miksattuna vähän paremmin esiin niin että siinä on voimaa.
Ittekin olen back Tampereelta, oli ihan mukava kurssi pläjäys mielenkiintoisista asioista, no riippuu keltä kysyy:) Kaikkina kolmena aamuna Tampere tervehti meitä viileänä mutta onneksi matka hotellilta "kouluun" oli lyhyt. Täytyy kyllä sanoa että Tampereen punatiiliset tehdasalueet olivat komeita, savupiippujen mukaan oli helppo suunnistaa ja Steak Housen pihvit olivat ihan hyvää vatsan täytettä, ja ei ne tarjoilijatkaan olleet silmille mitenkään pahasta:) Unohtumaton elämys oli myöskin se vanha herra joka estoitta kävellessään naisensa kanssa piereskeli. Varmaankin ne mustat makkarat sen teki:)
Ja VR, Pendolinothan oli molempiin suuntiin ainakin vartin myöhässä..
6.10.2007 14:29 on voitettu kanta, eli juurikin ostettu antiikkinahkainen kolmenistuttava (tai yhden löhöttävä:) sohva. Nyt vain noin kolmisen viikkoa odotusta kunnes saavat toimitettua. Ja oli halpa, täytyy sanoa:)
Kävin myös töissä, laitoin hommat juoksemaan ja kohta tai huomenna pitänee käydä sitten ne päättämässä, katsoa että kaikki pelaa maanantaina. Sieltä sitten ajalin Petikkoon, Tiksissä olikin normaalia enemmän väkeä kun noi maalaismarkkinat on menossa. Vielä huomenna ehtii ostamaan tyrnimarjahilloja ja muita, tämä siis niille keitä kiinnostaa.
Joo, pitäis kai kaivaa tavaroita tuolla jätesäkeistä, loppuviikko pitäisi oleskella Tampereella oppimassa uusia ihmeellisiä asioita. Ei vaan nappaa, se tonkiminen. Taidan ottaa kahvia ja katsoa Montya:)
4.10.2007 08:35 klikata
Ainiin, aamulenkki, siirsin herätystä 45 minuuttia eteenpäin ja näin unta lenkkeilystä.
|