Blogi: moreLöytyi 6 merkintää lokakuulta 2008. 23.10.2008 17:32 sarjassamme esittelemme myspacen mainoksesta silmiinpistäneen, were not gay-orkesterin, fi.myspace.com/ukkosmaine
20.10.2008 20:33 Torstaina töiden jälkeen ajo maalle, se on vaan jännää kun jossain vaiheessa matkaa ne katuvalot loppuvatkin, se on aina ekalla kerralla ihan ufo olo, tuntuu lähes kuin leijuis. Niinkuin ufo, jota aika lähellä 97 Escort toki onkin. Mutta niin, silloin ei kannata ruveta räpläämään mp3-soitinta joka jostain syystä hiljeni, no siksi kun kappaleessa oli sellainen taiteellinen tauko..no onneksi ne bussipysäkit on maalla tyhjiä:)
Tulipa ekan kerran ajettua samoilla perseillä koko 500 kilometriä, saiskohan siitä jonkun meriittilätkän, niinku motskarilla ajosta? Koko matkan ajan satoi vettä mutta melko rauhallista, vähän liikennettä. Loppumatka vielä juuri lanatulla soratiellä, olo oli kyllä kuin kuulalaakereilla olisi pyörinyt. No kotio pääsin, eikun saunaan ja nälkää tappamaan kiukaalle heitetyllä makkaralla, parhautta.
Perjantai menikin sitten mummin hautajaisissa, pappi luovutti mummolle pokaalin parhaan mummon ja äidin osasta ja semmoista. Melkosen tunteellista, kyllä näki että äidin äiti oli lapsilleen rakas, ja niinhän se olla pitääkin. Luin taas toisena adresseja kuten ukinkin hautajaisissa..en nyt pahemmin ole esiintymisintoinen mutten nyt ilkeä tuollaisessa tilanteessa kieltäytyäkään. Monia hauskoja muistoja kun kuuli mitä itsekin on ollut elämässä lapsuuden aikoina mummolassa, mummolassa olokin oli kakarana ihan parhautta. Ne hiihtoretket ukin kanssa ja mummon kokkaukset ja serkkujen kansa touhuaminen. Elämä on, siitäkin on jo 25 vuotta. Niin silloin serkut oli paljon läheisempiä, nyt ei kaikkia edes tunnistanut.. No elämä on, kaikilla.
Lauantaina hyvää treeniä jos sattuisin harrastamaan jenkkifutista. NImittäin kesän laitumella olleiden hiehojen lykkimistä sisälle navettaan, ja nimen omaan lykkimistä se olikin. Ensin houkuttelu ovelle jauhosankolla, sitten veli tarttuu kaulapannasta kiinni ja vetää päästä ja minä siellä takana. Eikun tukeva ote molempiin öö persluihin ja jalat mutaikkoon niin tukevasti kuin pystyy ja hiiop, mentäskö sisälle. AIna ei menty mutta kyllä ne hankalimmatkin sitten sinne meni kun helpoimmat oli sisällä ja noille tuli pelko että yksinkö tänne ulos jäädään.
Kävin sitten heittämässä myös sedälle uuden pasianssin peluukoneen töistä joutavaksi jääneistä masiinoista, niin ja siskolle annoin toisen kun oli sopivasti juuri synttärit ja vanha kuulemma reistaili. Hyvin ajoitettu:)
Ja sunnuntaina takas tänne, nyt ei yhdellä istunnolla. Motarilla piti välillä miettiä että miksi sitä tolla oikean puoleisella kaistalla pitäs käydä kun koko ajan tulee hitaampia vastaan.. Se on kyllä ihmisten kiusaamista ensin antaa motarin pätkä ja sitten perään 80 tie kameroineen, ainakin silloin kun joku ajaa tasan sen 80 koko matkan..
12.10.2008 12:51 deitti.nettiläinen vuosiluokkaa 98-99 kerää palkinnot:)
www.youtube.com/watch?v=DWVsh7ilZOA
5.10.2008 13:44 Irja-mummo, kivut ja kärsimykset loppuivat..
2.10.2008 18:28 tähän uutiseen liittyen Saturday Night Liven hahmoa Nick Burnsia
"It's the computer that't stupid, not you!?!"
www.iltalehti.fi/bigbrother/200810028364429_bb.shtml
Jos et ymmärtänyt niin no hätä, kyllä se siitä.
1.10.2008 20:23 riitti Catwomanista, siinä taas osoitus että näyttelijät nyt tekee mitä vaan, ensin pari Oscarin arvoista suoritusta ja sitten syödään niitä hassuja sieniä ja keksitään että rooli Kissanaisena on hieno jatko uralle.
Purrrrrfect!
Eipä kyllä muuta, olkapää on venähtänyt, kuulan heiluttelu ei ollut kivaa, tosin kivisti jo viikonloppuna mutta kun ei malta jättää dippailua jättää väliin tuolla puistossa lenkin yhteydessä:) Huomenna vois taas käydä juoksemassa, jalat alkaa olla jäykkinä..joo ei jatketa enempää;)
|