Blogi: more

Löytyi 10 merkintää joulukuulta 2008.

Oispa lunta

31.12.2008 16:04
niin ettei eteenpäin pääse. Ni ostas lumikengät. Ihan vaan piruuttaan. Että kannattas kaupan hommata sitä lunta niin olis kaupat tullut. Että tiedättä.

Selkäkin on ihan vammaperse, miks sitä pitää kyläillä paikois joisson huonot sängyt.

Jasoon näköjään uudenvuoden aattokin sitten, kello sano etton 30 päivä mutta eipä se olis mitenkään asiaa kyl muuttanut. No aivan sama, sauna lämpee kunhan tikkua raapasee. Ja nurkis viheltää.

Elämänlanka on heikko

25.12.2008 10:17
ainakin vastasyntyneellä, taikka sitä yrittävällä. Ei syntynyt Jeesus tänään, tai syntyi mutta puolimatkalla vapauteen se henki loppui.
Eli kello kuuden jälkee velipoika soitteli että tulkaapas apuun synnytykseen.
Äiti oli friisiläinen ensisynnyttäjä, ladattuna jollain palkintosonnin aineella niin että vasikka oli iso kuin mikä, isompi kuin mitä yksin ponnistamalla jaksaa puskea ulos. Ja kun vielä makuulle oli mennyt nurkkaparressa niin että tilaa vetää oli vähän. Soon kovaa touhua toi synnytys silloin, kun ei seisaalleen pääse taikka kylkeä vaihtamaan. Pää saatiin ulos kahdestaan mutta kolmestaan ei sitten enempää ulos tullutkaan, naapurista apuja siinä vaiheessa kun tunti on koetettu vetää vasikkaa apuna ja välillä lehmääkin vähän eteenpäin.
Hengissä se pää ulos tullessa oli mutta kaippa tukehtui sitten kun ei ollut tilaa vetää henkeä. Joop, jospahan se emä nyt jaksaisi jaloilleen nousta vielä ettei halvaudu.

Pitää vaihtaa musiikkilajia?

24.12.2008 17:39
Kai se on sitten aikuisrockin aika..
www.hs.fi.../artikkeli/Moshaaminen+voi+aiheuttaa+aivovamman/1135242172003

NOT!

Kyllä

21.12.2008 21:35
se on tuo loskakeli ehken vittumaisin ajokeli, ainakin motarilla. No mutta 6 tuntia rapiat meni back to the Sawo ajossa, Varkauden Portista löytyi jopa jotain lahjantynkääkin ihmisille, eli kummipojalle kalakirja, vaik kuulemma jäkismailakin tarttee saada tai jalkapallo. Eli soon kai sitten niin että molemmat.

Ennen oli

15.12.2008 07:23
suo, kuokka ja Jussi.

Nyt on Idols, äiti ja suo: static.iltalehti.fi/idols/pete11412PP_id.jpg

Mainoksien sanomaa.

14.12.2008 15:27
Toyota mainostaa Priusta sillä että sen käyttö tuottaa vuodessa tuhat kiloa vähemmän hiilidioksidia, eli määrän jonka puhdistamiseen tarvitaan 70 puuta.

Eli ostakaa Prius niin metsäteollisuudella on enemmän puita kaadettavana:)

Noiden kaadettujen puiden tilalle voikin sitten istuttaa, tai pystyttää, pikemminkin, näitä news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/2784227.stm

The one that got away

13.12.2008 12:56
Ensimmäinen lenkki tuli heitettyä sitten revähdyksen. Ei tuo jalkaan/nivuseen/alavartaloon niin ottanut, mutta varmaankin vielä jotain jäämiä lääkkeistä, päätellen nyt siitä että to ja pe kun on töistä tullut niin nukkumaan on pitänyt mennä kun ei pysy hereillä, ja pumppu takoo kuin pieni sika perunakellarissa.
No niin, sieltähän se otti sitten lenkilläkin, eikä asiaa auttanut edellä jossain horisontissa juokseva pitkahiuksinen blondi. Osuvasti sattui sitten ipodista korviin tulemaan tämä www.youtube.com/watch?v=5rWoxeopAa4.

Aina ei vain pysty, the one that got away..:)

Töihin töihin töihin!!

10.12.2008 17:30
Huomenna pääsee töihin, jee!! Alkaa olla nivunen reväytettynä takaisin kuosiin ja yläkoppakin saanut lepoa että oikein innolla odottaa että pääsee huomenna töihin nörtteilemään. Jos aloittas helpolla ja asentas sen w2k3-palvelimen tilalle w2k8 serverin, kun tuon ekan salasana unohtui:D Ja kun siellei mitään tärkeetä ole niin sama vetää sileeksi. Mut kiva kuulla että siellä on pärjätty ilman omaa panostakin, vaikka onhan noita töitä näköjään tippunut sitten munkin hoidettavaksi, että ihan turha ei vielä ole:P
Joop, yläpää on sitten kunnossa ja lepuutettu, toivottavasti alapäätäkin pääsee sitten vkl treenaan. Juoksemalla, pölöt!

Jääkaapin X-files

6.12.2008 21:36
Mjoo, tänään ei sitten ainakaan ananaksia

Kuva #1164309

Saikuttaa

4.12.2008 15:18
Kattelin aamulla että onpas ihan hyvä keli tänään kun töihin talsin, että parempi keli suhailla tohtorille kuin alkuviikosta kun sateli vettä. Kattelin siinä sitten kotipihassa että onpas näköjään ilmestynyt meitin pihaan uus liikennemerkki, sopivasti keskellä kävelytietä roikkui sen kyltin haara, mikälie, että ei pääse pihaan ajamaan.

Töissä tuli tehtyä sit tärkeimmät, eli kuunneltua miten on mennyt ja lomat anottua joulun ajalle. Lähtöä piti sitten toki viivyttää kun kahvit tipahteli yms, mutta sitten kun sieltä omasta luolasta pääsi ulkoilmoihin niin mikä toosi kiva höntyvälumisade siellä odottikin. No huppu silmille ja eikun eteenpäin, kyllähän nyt kotiin osaa eteensä katsomattakin. Ja kyllähän sinne osasikin, siihen asti kunnes kotipihaan lähes pääsi tien yli pikaseen jouksemalla ja suoraan otsa edellä siihen pirun liikennemerkkiin.

No onneksi oli pää kovempi ja merkki jousti sen verran että tohtorille ei tarvinnut selittää että päähän koskee:) Nyt pitäs viikko saikuttaa vaan nivusta.