Blogi: moreLöytyi 5 merkintää huhtikuulta 2010. 28.4.2010 20:11 Sitähän tuo on nyt parina päivänä ollut, ja tietysti silloin kun olet lupautunut kaverin neljä mirriä pitämään hengissä niin joku liukastelee liukkailla kiskoilla junan päin sähkötolppaa. No maanantaina ehdin olla jo junassa Pasilasta poispäin kun ilmoitettiin että nyt on taas niin maan sekaisin koko maan liikenne kun on vihonviimeinen pääteasema osittain rikki. No tänään ei sitten toiminut siitäkään edestä, eka odottamani juna oli kuulemma myöhässä joten siirryin toiselle joka kertoi olevansa kanssa vähän myöhässä. No siinä sitten tilanne kärjistyi jopa siihen että venäläinen jolle selittelin että ei N mene pysähtymättä, kyllä se joka asemalla pysähtyy tästä ikuisuuteen, niin totesi että "Vitun Suomi" ja sukelsi asematunneliin. Kyllä, meillä Tikkurilassakin on sellainen:) Ja venäläisiä. Oli varmaan Jumbosta tulossa:P
No kattelin vielä hetken siinä ykkösraiteella tilannetta 4 euroani kädessä ja totesin että nyt on liikaa väkeä ja painuin kuluttamaan euroni Hesen Kuuma-Kalleen, joka oli kyllä ihan hyvä, ja sitten kotio ja Eskolla matkaan, ja 45 minsan päästä olin jo kotona syöttämästä noita kiittämättömiä kissejä jotka eivät edes näyttäytyneet. No kai ne siellä oli kun eiliset eväät oli hävinnyt.
No juu, mutta sitä mä en ymmärrä että miksi noita junia on pitänyt perua niin että ajetaan vaan pääradalla kolmesti tunnissa N ja pitkänmatkan junat. Kyllähän ne samaan tapaan vois stopata Pasilaan miten ennekin.
15.4.2010 18:02 Hei !!!!!!!!!!!
Luin profiilisi ja nautin siitä niin paljon, että en edes halunnut kommunikoida ja oppia enemmän. Älä kerro paljon itsestäni tämä lyhyt:
Hyvä homo elämän iloista yksinkertainen tyttö.
Jos haluat tietää minua paremmin sitten kirjoittaa minulle minun Email: k*********.irina @ yandex.ru
Toivon todellakin, että voit vastata minulle.
Odotan kirjeen.
Irina !!!!!
13.4.2010 20:37 Käytin sunnuntaina auton oikein kalleimmassa pesussa mitä löytyi, että vetää vahat pintaan samalla ja tulee puhdasta.
No paskat, siinä se linnunpaska oli konepellillä vieläkin pesun jälkeen ja kaiken lisäksi entisten ruostereikien lisäksi löytyi ihan uusiakin. Wuhuu. No mutta ainakin ne paikat kiiltää mitkä näkyy:)
Paitti että tiistaina päivällä tuossa on aloitettu joku kaivamisurakka, just mun autopaikan edestä ja kaikki muut paikat mun autosta lähtien on liinoitettu ettei saa parkkeerata. No mutta, siellä se vaha on kiiltämässä, ohuen multakerroksen alla:)
11.4.2010 19:00 kiehuu kaikenlaista, kuten nyt esimerkiksi mese-keskustelusta saattaa syntyä maailmoja mullistavia hypoteeseja.
Niinkuin että mistä sitä pölyä tulee, ja räkää ynnä muuta ektolimaa nenään taikka kurkkuun. No ratkaisuun tarvitaan onnekkaita sattumia, nerokkaat aivot tai kaksi sekä hyvää taustamusiikkia. Kaikkihan lähtee tästä:
"Universumin olemassaoloa mitataan massan avulla. Vain 4 % painovoiman perusteella lasketusta maailmankaikkeuden massasta on näkyvää ja 23 % arvellaan koostuvan pimeästä aineesta. Loput 73 % koostuisi "pimeästä energiasta", joka on täysin tuntematonta. Vaikka pimeä aine koostuisi eksoottisista, vielä tuntemattomistakin hiukkasista, se vaikuttaa näkyvien taivaankappaleiden kanssa painovoiman välityksellä."
En edes kysy että voisiko olla, vaan sanon että yöllä pimeässä pimeä aine muuttuu aineeksi, sillä kaikkihan tietää matematiikasta että kaksi samaa kumoaa toisensa. Tai no melkein, ei tartuta pikkuseikkoihin. Mutta pimeä ainehan on siis limaa joka ei ole vielä kurkussasi taikka sieraimissasi.
And now for the last 73 per cent.. hmm. Palaamme asiaan:)
8.4.2010 18:01 Tarotin keikan jälkeen hetki hengailua taasen asemalla, nytten itse The Asemalla odottamassa että se pirun usein liikennöivä yöjuna sattuu lähtemään. Niin, no aika hölmöähän siellä olisi muuten hengailla. No onhan siellä niitä joista se ei sitä ole.
Niinkuin esimerkiksi nyt se laitapuolen kulkija jolla oli muisti kuin kanalla. Ekalla kerralla ei ollut kolikoita niin ei niitä kyllä sitten kolmen minuutin päästäkään ole.
Ja sitten päinvastainen tapaus, keikarimaisesti pukeutunut kolmekymppinen mies tulee kysymään tarvitsenko rahaa. Öö, kiitos ei. Harmi kun tuon pulin olivat vartijat jo ohjanneet ulos, olisin viittonut tuon tyypin sen perään.
Ja varmaan se olis ollu parempi ottamaan suihin kuin minä. Hampaattomana.
|