Spy hard

Löytyi 5 merkintää toukokuulta 2010.

F.C. palvelu

30.5.2010 18:59
Tigerin yläkerran Black&White-vippitila muutti muotoaan noin kuukausi sitten, ja tila palvelee nyt kaikille avoimena F.C. Loungena. F niin kuin Fashion ja C niin kuin Cocktail. Idea on siis yhdistää muotia ja drinkkejä.

Black&Whiten sisustusta ei ole muutettu ollenkaan. Terassin pehmeät valkoiset sohvat ja nojatuolit ovat tallella, samoin sisätilan mustat kalusteet. Ja mikäs siinä, ne kestävät vielä tarkastelua päivänvalossakin ja ovat toimivia. Muoti tulee esille tilan screeneiltä, joissa pyöritetään tuoreita muotinäytöksiä ja -ohjelmia. Suurempaa toistoa pyritään välttämään. Hostiksi on valittu Paparazzin listoilla oleva baarimikko.

Muotiaspekti on ihan kiva, ei ainakaan vielä enempää. Isoimmat plussat uudessa loungessa ovat tanssipuolen bassojytää hiljaisempi musiikki ja palveluun panostaminen! Ihanaa, kuulen muutakin kuin omat ajatukseni, ja saan asiakaspalvelua, mikä tuntuu nykyään olevan kallisarvoinen harvinaisuus. (Ja joo, tällaisia paikkoja on Helsingissä muitakin, mutta niitä ei ole mielestäni koskaan liikaa.) Myös drinkkeihin on haettu vaihtelua viikoittain vaihtuvilla erikoisuuksilla.

Usein varsinkin tyttöjen kanssa yössä ollessa jonkun tanssijalkaa alkaa kolottamaan. Jos muut kaipaisivat enemmän rauhallista menoa, on sopivien paikkojen löytäminen hankalaa. Jos Tigerin puitteet käyvät kaikille, suuremmilta kissatappeluilta vältytään, kun saman katon alta löytyy pari erilaista maailmaa. ;)

Perjantain ja lauantain välisenä yönä yhden aikaan loungessa olisi
kuitenkin voinut olla enemmänkin porukkaa. Kivatkin ideat valuvat hukkaan, jos ihmiset eivät löydä niitä. Saa nähdä, kuinka pitkälle F.C porskuttaa.

Käväisin muuten perjantaina myös Jenny Woossa, jossa huomasin hauskan katosta roikkuvan kuplatuolin uutena yksityiskohtana. Tässä valitettavan hämärä kuva.

Kuva #1240426

Tagit: asiakaspalvelu cocktail jenny spyhard tiger


Kappelissa soi

23.5.2010 20:48
Esplanadin alun ylpeys, ravintola Kappeli, tunnetaan ehkä paremmin S-ryhmän ruokaravintolana, jossa voi nautiskella parsaa ja muita herkkuja herraskaisessa tunnelmassa. Ravintola tilat ovat hienot, ja niitä hyödynnetään mielellään myös erilaisiin yksityistilaisuuksiin.

Kauppakorkeakoulusta valmistuneiden bileorganisaattoreiden mielessä siinsi ajatus Kappelista tyylikkäänä paikkana järjestää hienostuneet juhlat nuorille aikuisille, jotka kaipaisivat vaihtelua tavallisiin yökerhoihin.

Ajatus ei kuitenkaan saanut heti tuulta alleen Kappelin puolelta. Ensimmäinen Club Kappeli (Night of Champagne)-ilta pidettiin 20.3.. Kolmen vuoden yrittämisen jälkeen.

Ensimmäisen illan dj-esiintyjinä oli mm. Axl Smith. Kolean sään vuoksi terassi ei luonnollisesti ollut auki, muuten kuin osittain tupakkapaikkana. Ennakkoliput (13,2€) ja vippi-paketit (144€ /6 henk.) olivat myyneet kuin häkä, joten Kappelin tilat repeilivät liitoksistaan. Ravintolan jotkin kulkupaikat eivät vain kestä kymmeniä ihmisiä ryysäämässä yhtä aikaa.

Ensi viikon lauantaina (29.5.) starttaavat Club Kappelin kesälauantait. Ennakkolippuja ei myydä, joten homma toimii kuin muissakin yökerhoissa tavallisina iltoina. Kahdeksan aikaan terassilla soiton aloittaa Axl Smith, ja sisätiloissa myöhemmin levyjä pyörittävät Lasse Carlsson ja Nessi Hovi. Avajaisiltana paikka tulee todennäköisesti taas olemaan tupaten täynnä, vaikka terassi helpottaakin väen jakaantumista.

Tulevia lauantai-iltoja ajatellen Kappeli vaikuttaa kuitenkin tervetulleelta lisältä Helsingin yöhön. Se hakee samantyylistä asiakaskuntaa kuin Kaivohuone, mutta Kappelin vahvuus tulee varmaan olemaan sijainti. Ellei satu asumaan Kaivopuiston vieressä, Esplanadilta pääse ilman taksiakin helpommin kotiin kuin Iso Puistotieltä.

Tagit: axl kaivohuone kappeli spyhard taksi


Strippareita onko heitä?

13.5.2010 19:57
Kuulin mielenkiintoisia uutisia. En tosin suoraan asianomaisilta, joten pieni virhemarginaali on olemassa. Älkää siis syyttäkö, jos seuraava ei tule tapahtumaan.

Kuulemani mukaan yökerho Burleskin (synt. 19.2.2010) nimi tullaan piakkoin vaihtamaan. Yksi syy (se ainoa, jonka minä olen kuullut) on se, että ihmiset luulevat paikkaa strippibaariksi.

Tässä voin vain palata Tisseillä vai ilman?-postaukseni aiheeseen. Pohdin, miksi baarikulttuurissamme puolialastomat naisesiintyjät ovat joko epäilyttäviä tai eksklusiivisia. Nyt olen tavallaan saanut vastauksen kysymykseeni: ne ovat vain epäilyttäviä.

Jos baaria luullaan riisumismestaksi, sinne ei mennä. Toisaalta Gentlemen's Clubin kaltaiset strippibaarit porskuttavat eteenpäin. Rehelliseen strippibaariin meno on siis ainakin osalle baarikansaa ihan ok, mutta paikkaan, jota luullaan strippibaariksi, ei mennä? En jää kyselemään logiikan perään.

Mietityttämään tietysti jää, riittääkö Burleskille pelkkä nimenmuutos. Esiintyjinä kun on kuitenkin muun muassa juuri burleskitaiteilijoita, joiden show'hun kuuluu riisuminen.

Ps. SK siirtyy tisseistä torviin, kun Manskulle avataan Birdland jazzklubi. Hs.fi:stä löytyy aiheesta uutinen:

www.hs.fi...ado-y%C3%B6kerhosta+tehd%C3%A4%C3%A4n+jazzklubi/1135256808176

Tagit: baari burleski jazzklubi sk spyhard


Terassivinkit

6.5.2010 20:07
Koska rakastan kesää, satoi tai paistoi, en malta myöskään olla intoilematta terasseista. Terassit ovat puistojen ja biitsien lisäksi kesän parhaita olohuoneita. Helsingissä terdejä löytyy joka lähtöön, mutta kerron nyt omat ykkössuosikkini.

Kesä = Kaivohuoneen terassi. Tiedän hehkuttavani paikkaa ehkä jopa liian paljon, mutta valkoiset sohvat, ihanat puistonäkymät ja lämpölamput joista saa aina (nihkeän) small talkin pystyyn ovat varastaneet sydämeni. Vaikka Kaivosta ei olisikaan addiktioksi asti, kannattaa meno tarkistaa ainakin pari kertaa kesän aikana. Olen kuullut, että tänä vuonna kesäkeskiviikkoihin ja -lauantaihin panostetaan SK:n puolelta vielä viime kesääkin enemmän. ;)

Toinen ehdoton lempimestani kesällä on MBarin terassi Kampissa. Dj:t soittavat hervottoman hyvää musaa, ja aurinko paistaa (silloin kun paistaa) juuri oikeasta kulmasta. MBar toimii niin päivällä kuin illallakin. Viereiseltä Lasipalatsin terassilta saa myös ruokaa, joten nälkäisenä kannattaa suunnata sinne.

Niin kliseistä kuin onkin, niin Caruselin terassi on kesän ehdoton paikka silloin, kun sinulle tulee pakottava tarve laittaa purjehduskengät jalkaan. Kauniina päivänä kannattaa kuitenkin varautua siihen, että istumapaikkoja ei irtoa. Onneksi myös monet muut merenrantaterassit toimivat!

Eniten asennetta löytyy pienien baarien/kahviloiden/ravintoloiden terasseista. Yksi omista suosikeistani on Punavuoressa sijaitsevan Bali Hain parin pöydän terde, josta voi katsella kadunvilinän lisäksi vastapäiseen pornokauppaan.

Jos haluaa katseilta piiloon, kannattaa suunnata Groteskin terassille, joka sijaitsee vanhan HS-talon sisäpihalla. Auringon paiste ei ole tämän terassin suurin vahvuus, mutta ihania iltoja täällä on tullut vietettyä kerran jos toisenkin.

Elleivät pekkapoutien ennusteet tulevan sunnuntain säästä heitä kuperkeikkaa, korkkaan oman terassikauteni auki silloin. Vanhojen suosikkien lisäksi aion myös etsiä kesän aikana uusia hurmaavia tuttavuuksia. Yksi minulla on jo oikeastaan tiedossakin. Eteläespan varteen on avattu Ben&Jerry´s putiikki, ja näin oven vieressä pari pöytää, jotka suorastaan huusivat jäätelölle.

Tagit: jäätelö kaivohuone kesä spyhard terassi


Kaikki nuoret tyypit

1.5.2010 11:52
Yleensä Helsingin yössä pääsee seuraamaan lähinnä täysi-ikäisten dokailua, mokailua ja pokailua, mutta kesäaika tarjoaa mahdollisuuden tutustua myös kansan nuoriin toivoihin. Vappu toimii lähtölaukauksena tälle pussikaljakaudelle. Pääsin tekemään aikamatkan teini-ikään (tosin vain sivustakatsojana) eilen Kaivohuoneen raitiovaunupysäkillä.

Täytyy ihmetellä, kuinka vanhemmat päästävät näitä kuusitoistakesäisiä vapaalle jalalle yhtenä vuoden vaarallisimmista illoista, mutta ei nyt takerruta siihen.

Myöhemmällä iällä kymmenenkään vuoden ikäero ei ole este, mutta teininä vuosikin on iso juttu. Tämä muistui mieleeni, kun kuulin pysäkillä töyhtötukkaisen pojan huutelevan: "Mis kaikki ysineloset on? Tääl on vaan jotain ysiykkösii!" En jäänyt seuraamaan, löysikö poika oikean vuosimallin tyypit, koska mielenkiintoisempi keskustelu varasti huomioni.

Teininä valmistaudutaan aikuiseen elämään. Tämä selittää muun muassa tyttöjen aikuismaisia asuja ja korkokenkiä sekä teinien minuuttisuhteita. Kaivarin pysäkillä kuulemani keskustelua ei kuitenkaan toivoisi kuulevansa edes aikuisten suista. Siinä toinen osapuoli, pienikokoinen poika, tivasi useaan kertaan toiselta, pullaposkiselta ponnaripääpojalta, aikooko tämä "taas mennä nus*** sitä ämmää". Pojat olivat ulkonäön perusteella jotain neljäntoista ja seitsemäntoista vuoden väliltä. Toivon, että he eivät tajunneet, mitä puhuivat.

Teininä monet asiat hävettävät. Ennen kuin jätin Kaivon pysäkin taakseni, kuulin takanani kännykän pirisevän ja hätääntyneen teinitytön selittävän: "En mä voi vastaa! Se on mun isä!" Siis noloa, sehän saattais vaikka tulla hakemaan sut turvallisesti kotiin.

Tagit: kaivohuone pussikalja spyhard teini vappu