Spy hard

Löytyi 7 merkintää kesäkuulta 2010.

Seitsemän päivää

29.6.2010 14:51
"Maanantaina makkarat tehtiin,
tiistaina tikut vuoltiin,
keskiviikkona keitto keitettiin,
torstaina tupaan kannettiin,
perjantaina perheelle annettiin,
lauantaina liemi latkittiin,
sunnuntaina suu pyyhittiin."
(http://suomikouluopetussisallot.wikispaces.com/2.+Loruja+ja+Runoja)

Yllä olevaa lastenlorua voisi soveltaa myös Helsingin yöhön. Arkena mennään tietysti viikonloppua useammin baariin yökerhon sijaan, ja yökerhojen päivä on lähes poikkeuksetta lauantai. Muitakin eroja on.

Maanantaisin ulkona käyvät muita enemmän ammattilaiset, eli ravintola- ja baarialan työntekijät. Syy löytynee poikkeavammasta kierrosta työ- ja vapaapäivissä. Lauantaisin on paha lähteä ulos, jos työvuorot tuppaavat olemaan silloin. Yksi maanantai-bileiden käsite on Redrumin Sikamaanantai, jonne kerääntyy muun muassa räppifiilistelijöitä. Yhdessä vaiheessa paikan houkuttelevuutta vähentäneet järjestyshäiriötkin on saatu kuulemani mukaan nyt kitkettyä.

Tiistai on hiljainen. Jos silloin lähdetään, niin suuntana on todennäköisimmin lähibaari. Muistan kerran lähteneeni tammikuisena tiistaina Den Kungliga Klubbenille, joka kumisi tietysti tyhjyyttään. Työntekijöitäkin oli paikalla muistaakseni vain kolme. Vaikka tiesin silloinkin tiistain olevan kuollut päivä yössä, olen siitä eteenpäin pysytellyt kiltisti kotona tiistaisin, ellei erityisempiä kutsuja ole tullut.

Keskiviikko, pikkulauantai. Keskiviikko virkistyy kesäisin, ja silloin kaupungista löytyy menoa moneen makuun. Esimerkiksi Cubassa on poikkeuksetta hyvä meno. Uusia etkopaikkojakin on ilmestynyt. Itse aion mahdollisimman pikaisesti testata Mehdin (mm. Motellet, Circus) uuden paikan Bistro del Marin, joka löytyy Ruoholahdesta entisen Basilican tiloista. Erityisesti paikasta saatava ruoka houkuttelee!

Jos joku ei vielä tiedä, niin torstai on Kallen päivä. Kaarle XII on kaupungin legendaarisin mesta mielestäni muutenkin. Sinne voi ja kannattaa mennä tavallista aikaisemmin, vaikka puoli yhdeltätoista. Pöydillä tanssitaan jo puoli kahdentoista aikaan (pukumiesten- ja naisten toimesta). Kallen poket ovat myös legenda itsessään, ja he pitävät huolen, että K-24 ikärajassa ei venkoilla.

Perjantai oli vielä jossain vaiheessa lähes lauantain veroinen bilepäivä, mutta sen veto on nyt hieman hiipunut. Liekö taloustilanteen vuoksi tai muuten. Omien huomioideni lisäksi muutamatkin ravintolapäälliköt ovat maininneet asiasta.

Lauantai on yön ykköspäivä, jolloin kaikenikäistä porukkaa löytyy melkein mistä vain. Kuten jo alussa totesin, lauantaisin mennään muita päiviä useammin yökerhoihin.

Sunnuntaina liikekannalla ovat taas enimmäkseen ravintolatyöntekijät.
Aikaisemmin Onnelan sunnuntai, eli Sunnela, oli kova sana, mutta Huuman sunnuntai ei kai ole saanut aivan samanlaista asemaa. Vapaalla olevia ammattilaisia olen bongaillut sunnuntaisin viime aikoina muun muassa YK:n sunnuntain päiväbileistä ja Jenny Woosta illemmalla.

Tagit: baari kalle ruoholahti spyhard viikonpäivät


Juhlinnan hyödyt ja haitat

27.6.2010 12:07
Viimeaikaisiin postauksiini tulleen palautteen johdosta pohdin tällä kertaa bilettämistä hieman eri tyylillä kuin aikaisemmin. Luvassa on kesäloman kunniaksi eri tavalla asiapitoista tietoa. Tästä eteenpäin käytän tässä postauksessani "bilettää"-sanan tilalla "juhlia"-sanaa, vaikka oikeastihan juhlinnasta on melko harvoin kyse Helsingin yössä. Ellei lauantaita, perjantaita, tai viime perjantain jälkeistä keskiviikkoa pidetä riittävän hyvänä syynä juhlalle.

Aloitetaan tarkastelemalla juhlinnan vaikutuksia kansantaloudelle. Kulutus, etenkin kotimainen, on hyväksi kansantaloudelle, koska laskukaudella talouden rattaat eivät saisi pysähtyä, jottei päädytä lamaan.
Ravintoloita tukemalla luonnollisesti myös työllistetään ihmisiä. Koska suurin osa Helsingin ravintoloista on suomalaisomistuksessa (Käsittääkseni globaalit yhtiöt eivät ole mukana yökerhotoiminnassa, ja kaikista rahoittajista minulla ei ole tietoa.), raha ei valu ulkomaille suoranaisesti. Ravintoloiden joidenkin pakollisten menojen, kuten juomahankintojen, kautta kylläkin. Euroopan tasolla viinit ja muuta alkoholivalmisteet muodostavat toisaalta ison toimialan, joka työllistää sekä tuo verovaroja valtioille.

Kansantaloutta ajatellen huomioon on otettava kuitenkin myös juhlimisen haittavaikutukset kuten alkoholiongelmat, ei-toivotut raskaudet ja työtehokkuuden heikkeneminen.
Koska yksistään Helsingin lukuja on vaikea saada selville, tutkitaan alkoholihaittojen aiheuttamia kustannuksia koko maan mittakaavassa. Kokonaiskustannukset maassamme nousevat lähes miljardiin euroon. Kaikkia epäsuoria haittoja ja niiden kustannuksia on edes vaikea arvioida, mutta ne kasvattavat euromäärää huomattavasti. Suurimmat kulut tulevat työn tuottavuuden laskusta.

Juhliminen voi ajaa myös henkilön oman talouden ahtaalle, jos kontrolli katoaa. Hälyttäviä esimerkkejä ovat pikavippien ottajat, jotka rahoittavat juhlintaansa järjettömän korkeiden korkojen lainoilla. Todellista vuosikorkoa vipeille tulee useampi sata prosenttia, lainaehdoista riippuen. Näiden lainojen ottamisesta syntyy helposti velkakierre maksuvaikeuksineen, joka saattaa päättyä esimerkiksi luottotietojen menettämiseen.

Jatkojen humussa syntyneet lapset tarkoittavat myös kustannuksia. Paitsi perheelle, myös yhteiskunnalle. Alle kuusivuotiaan lapsen yksi päivähoitovuosi maksaa kunnalle keskimäärin 9000 euroa (netto). Alle kolmevuotiaan hoitovuosi on huomattavasti keskimääräistä kalliimpi, noin 12 000 euroa (netto). Lapsista toisaalta kasvaa tulevaisuuden veronmaksajia ja vanhenevien ikäluokkien hoitajia.

Myös mielenterveyden kannalta katsoen juhlinnassa on sekä hyviä että huonoja puolia. Miellyttävät sosiaaliset tilanteet pitävät ihmisen mielen vireänä, ja lajitoverien seuraan hakeutuminen on lajillemme ominaista. Baarissa mahdollisesti solmitut rakkaussuhteet ja elämänpituiset ystävyydet eivät ole välttämättä rahassa mitattavia, mutta sitäkin arvokkaampia. Huonot kokemukset taas saattavat altistaa jopa esimerkiksi masennukselle.

Kuten huomata saattaa tämän lyhyenkin pohdinnan perusteella, juhlimisessa on monia huomioon otettavia puolia, jotka jokaisen juhlijan tulee arvottaa itse. Myös omaa juhlintakäyttäytymistään voi tarkkailla näiden taustojen valossa. Olenko yhteiskunnan tukipilari, vai perässä vedettävä kivireki?

Lähteet:

Kuntaliitto, STM

J. Lönnqvist, 2007. Alkoholi vai terveys. Kansanterveys-lehti 3/2007.
[WWW-dokumentti] www.ktl.fi...ti/lehdet_2007/nro_3_2007/paakirjoitus__alkoholi_vai_terveys (Luettu 22.6.2010).

TarkkaMarkka Suomalaisen säästämisopas. Ei päiväystä. Todellinen vuosikorko. [WWW-dokumentti]
www.tarkkamarkka.com.../luottokortit-ja-lainat/todellinen-vuosikorko.html (Luettu 26.6.2010).

Tagit: alkoholi juhliminen kansantalous spyhard


Shake that ass

20.6.2010 11:54
Päädyin eilen valloittamaan erään yökerhon tanssilattiaa ystävieni kanssa. Ei ole montaa hauskempaa tapaa viettää iltaa, kuin irrotella isolla porukalla, jolloin muuvitkin voivat olla reteitä. Olemme joskus esimerkiksi tehneet jättimäistä "energiapalloa" keskellä klubin tanssilattiaa.
(Kuriositeettina mainittakoon, että porukkamme armaat pojat yrittivät tällä kertaa opettaa minulle erästä tanssiliikettä, jonka seurauksena polvieni sisäpinnoilla komeilee mustelmat.)

Kaiken bailauksen keskellä aloin miettiä, mitkä bilebiisit tulen muistamaan tältä kesältä.

Yksi ehdottomista suosikeistani on Iyazin Replay, Jason Nevins Club Mixinä.

Rihannan Rude Boy, eri remixeinä ja tavallisena versiona komeilee listan alkupäässä. Samoin Keshan Tik Tok, joka toimii yökerhon lisäksi kotona bilefiiliksen nostatuksessa.

Alexandra Burken Bad Boys, kuvaa varmasti parhaiten olleita ja tulevia tyttöjen iltoja. ;)

Fintelligenssien Sato tai Paisto on myös maininnan arvoinen.

Loppuillan biisi taas on ehdottomasti David Guettan Memories: "all the crazy shit I did tonight"..

Tagit: fintelligens memories replay rihanna spyhard


Helvetin enkelit yössä

14.6.2010 18:15
Toissa päivänä kesälauantaiden bileet starttasivat Kaivohuoneella. Saavuin yhdeksältä alkaneisiin avajaisiin yhdentoista pintaan. Paikalla ei ollut läheskään yhtä paljon "turhia julkkiksia" kuin olin pelännyt. Oikeastaan juuri ketään. Tai sitten he olivat kiskoneet juomat naamaansa parissa tunnissa ja häipyneet. Juhlakansaa kuitenkin riitti.

Mennessäni tanssilattian takuiselle korotetun alueen baaritiskille, huomasin varatussa pöydässä istuneen keski-ikäisten miesten seurueen. (Yleensä tosin vilkuilen hieman nuorempia :P) Kiinnitin huomiota miesten yhteneväisiin paitoihin. Ja kas, toisella vilkaisulla silmiäni hieraistua, huomasin rauhallisesti iltaa istuneen pöytäseurueen miesten kantavan moottoripöyräkerhon tunnuksilla koristettuja paitoja. Helvetin enkelit olivat lähteneet katsastamaan kesäavajaiset.

Pöytään saapui vielä seurueen siististi pukeutuneet naiset, ja tunnelma jatkui rentona. Tanssilattialta en heitä kuitenkaan ehtinyt bongata, siellä wannabe-missukat hoitivat baunssauksen.

Tagit: avajaiset enkelit helvetin kaivohuone spyhard


Jos ei keskiviikkoa kesällä,...

11.6.2010 18:46
Kesäkeskiviikkoisin ei kaupungissa ole liikaa terasseja.

Cafe Caruselissa pyörii ainakin kesäkuun ajan keskiviikkoisin Carusel Lounge, jossa käväisin viime keskiviikkona. Caruselin terassille oli siis pystytetty oma baari ja dj:n tiski. Iltamaa ei ole vielä ehditty mainostaa paljoakaan, ja sää oli pilvinen, joten kamalaa tungosta terdellä ei ollut. Jatkossa Loungen on idea toimia aloittelumestana Kaivon kävijöille.

Ellei säiden herra päätä aloittaa syksyä kolmea kuukautta etuajassa, Lounge vaikuttaa kivalta vaihtoehdolta keskustan keskiviikkomestoille.

Kuva #1241590

Kuva #1241589

Kuva #1241588

Tagit: carusel keskiviikko kesä lounge spyhard


Baarifestarit osa 2

7.6.2010 20:09
Viime perjantaina vietettiin Baarifestareiden toista päivää. Postaus tapahtumista tulee vasta nyt, sillä olen torstain ja perjantain lisäksi ollut lauantai-iltana yössä, ja sunnuntain Club YK:n Sunday Schoolissa, eli päiväbileissä. Eilen illalla vähän väsytti.

Baarifestarien kakkospäivä, tai oikeastaan ilta, käynnistyi osaltani noin kello 21.30 ravintola Baker'sissa Heli Kajolla. Ihmisiä riitti, ja jos halusi nähdä vilahduksen Heliä, täytyi käyttää kyynärpäätaktiikkaa etenemiseen. Sulokkaan laulun jälkeen Heliltä irtosi muutama vinkki, joita suomalaisnaisten kannattaisi minustakin noudattaa.

Kuva #1241218

www.city.fi/antitv/klippi/26672/

Mayor of Rock-finaali käytiin läpi Vanhalla ylioppilastalolla. Kisaamassa oli muun muassa GLAM, joka toi lavalle nämä paljon puhuttua rock-asennettakin henkivät plakaatit. Puhun siis noista alastomista naisista, en Koffin-sponssilipuista. Voiton kotiin vei kuitenkin Fuerteventura, jonka musassa oli "sitä jotakin". Ja bändin kundit vaikuttivat hauskoilta veikoilta.

Kuva #1241207

Kuva #1241215

Kuva #1241214

Ahjossa kisailtiin myös, kun DJ:t koettivat saada tanssilattian täyteen. Suomalaiskansalliseen tapaan alku (eli noin kolme ensimmäistä tuntia) olivat odottelevia. Lopulta ihmiset kuitenkin löysivät sisäisen Åke Blomqvistinsa, ja alkoivat jamittelemaan. Olisin odottanut, että baarikansa olisi paremmin löytänyt tiensä Ahjoon. Paikka kun on täydellinen ultracoolille dj-skaballe. Valitettavasti en itse pystynyt olemaan paikalla koko aikaa, vaan hypin Vanhan ja Ahjon väliä. Voi siis olla, että pikkutunneilla vipinä on lisääntynyt..

Kuva #1241216

Tagit: baarifestivaalit dj heli juhlinta rock


Baarifestarit osa 1

4.6.2010 16:45
Parhaita paloja Baarifestarien ensimmäiseltä päivältä.

Avajaiskonsertissa Axl Smith (jolla oli muuten kulmakunnan makeimmat popot!) loisti luonnollisella lavakarismallaan ja pohjusti fiiliksen Anna Abreuta varten. Annalla oli iso kasa pikkufaneja aivan lavan edessä, ja osa heistä oli odottanut siinä aamusta asti! Ylioppilasaukiolla kuultiin siis korvia huumaavaa kiljuntaa, jolle jopa backstagella juontovuoroaan odottanut Jone Nikula repesi täysin. Tässä pieni ääninäyte.

www.city.fi/antitv/klippi/26668/

Huomenna Helsingissä konsertoivan Axl Rosen 64 sivuisesta raiderista on revitty juttua. Voin paljastaa, että Baarifestareiden takahuone näytti siihen verrattuna asialliselta. Bongasin takahuoneen pöydältä ainakin juustonaksuja, Arnold´sin pusseja (liekö ollut bageleita vai donitseja), toisia sipsejä ja jotain hedelmiäkin taisi olla. Juomat olivat limua ja vettä. Hyvä noin, sillä turha diivailu kun on, noh, turhaa.

Loppuun voisin vielä kertoa vitsin, jonka stand-up koomikko Rich Lyons kertoi Zetorissa. Tämä tuskin toimii yhtä hyvin, ja pahoittelen, jos komiikan maailmassa on kirjoittamaton sääntö, ettei toisten vitsejä kerrota. Asiaan.

-Mikä on suomalaisen Fear Factor-tehtävä?
-Joutua hissiin toisen ihmisen kanssa ja katsoa häntä silmiin.

Kuva #1240918

Kuva #1240919

Tagit: anna axl baarifestarit hissi vitsi