Löytyi 4 merkintää tagilla burleski.
13.5.2010 19:57
Kuulin mielenkiintoisia uutisia. En tosin suoraan asianomaisilta, joten pieni virhemarginaali on olemassa. Älkää siis syyttäkö, jos seuraava ei tule tapahtumaan.
Kuulemani mukaan yökerho Burleskin (synt. 19.2.2010) nimi tullaan piakkoin vaihtamaan. Yksi syy (se ainoa, jonka minä olen kuullut) on se, että ihmiset luulevat paikkaa strippibaariksi.
Tässä voin vain palata Tisseillä vai ilman?-postaukseni aiheeseen. Pohdin, miksi baarikulttuurissamme puolialastomat naisesiintyjät ovat joko epäilyttäviä tai eksklusiivisia. Nyt olen tavallaan saanut vastauksen kysymykseeni: ne ovat vain epäilyttäviä.
Jos baaria luullaan riisumismestaksi, sinne ei mennä. Toisaalta Gentlemen's Clubin kaltaiset strippibaarit porskuttavat eteenpäin. Rehelliseen strippibaariin meno on siis ainakin osalle baarikansaa ihan ok, mutta paikkaan, jota luullaan strippibaariksi, ei mennä? En jää kyselemään logiikan perään.
Mietityttämään tietysti jää, riittääkö Burleskille pelkkä nimenmuutos. Esiintyjinä kun on kuitenkin muun muassa juuri burleskitaiteilijoita, joiden show'hun kuuluu riisuminen.
Ps. SK siirtyy tisseistä torviin, kun Manskulle avataan Birdland jazzklubi. Hs.fi:stä löytyy aiheesta uutinen:
www.hs.fi...ado-y%C3%B6kerhosta+tehd%C3%A4%C3%A4n+jazzklubi/1135256808176Tagit: baari burleski jazzklubi sk spyhard
25.4.2010 16:09
Nuorehko nainen heiluttaa peppuaan viehkeästi korokkeella. Yläosattomissa. Olemme aivan tavallisessa tissibaarissa Pietarissa.
Suomessa yläosattomissa heiluvia esitanssijoita löytyy käytännössä vain hieman likaisiksi leimatuista strippibaareista. Toisaalla, esimerkiksi juuri Venäjällä, on normaalia mennä baariin, jossa palkatut naiset keikistelevät lähes ilman rihman kiertämää. Myös naiset käyvät näissä paikoissa, ja
asiakkaiden joukosta löytyy niin nuoria kuin vanhojakin.
Burleski ilmiönä on tuonut tissit kotoisan baarikansankin keskuuteen. Ilmiötä tosin voi pitää jollain tapaa yläluokkaisena, jopa korkeakulttuurina, liitetäänhän burleskiin muun muassa satiiri sekä teatraalisuus. Burleskiin liittyy myös julkilausuttu ajatus naisten "vapautumisesta" ja rajojen rikkomisesta (hohhoijaa, todella radikaalia, että kaiken kokoiset naiset voivat keikistellä vähissä vaatteissa ja yliampuvissa asuissa). Pietarilaisessa baarissa aatteellisuutta sai etsiä. Naiset toimivat vain viihdyttäjinä.
Miksi suomalaisessa baarikulttuurissa puolialastomat naiset (enkä nyt puhu asiakkaista) ovat joko epäilyttäviä tai eksklusiivisia?
Tagit: baari burleski pietari spyhard tissit
21.2.2010 18:28
Yökerhojen avajaiset Helsingin keskustassa yleensä toistavat itseään. Samat naamat, samoissa vetimissä ja sama musiikki soi taustalla.
Burleskin avajaisissa oli ainakin jotain toisin. Moni vieras oli todella pannut parastaan asujen suhteen. Naisilla näkyi huikeita korkoja ja korsetteja, ja eräänkin miesporukan jäsenet olivat vetäisseet päällensä muhkeat turkistakit. Mahtavaa, että ihmiset olivat nähneet vaivaa! Dresscoden noudattaminen luo kummasti tunnelmaa, vaikkei ravintolan juju voi jäädäkään pelkän pukeutumisen varaan.
Ruokatarjoilu avajaisissa koostui suklaaseen dipatuista mansikoista ja popcornista. Ruoissa oli varmaan haettu seksikkyyttä ja leikkisyyttä, ja hyvin ne näyttivät vieraille kelpaavan. Mistä lienee SK löytänyt niin makeita mansikoita tähän aikaan vuodesta?
SK:sta puheen ollen, Sedu itse istuskeli myhäillen tanssilattian reunalla olevan pöydän ääressä. Pöydän, josta on lähes täydellinen tarkkailumahdollisuus koko suureen saliin. Jossain vaiheessa iltaa Rolf Nordström liittyi Sedun seuraan. Mistä miehet puhuivat, sitä en tiedä, mutta voi olla, että he keskittyivät vain ihailemaan erinäisistä kaula-aukoista vilkkuvia Rolfin aikaansaannoksia. Nimittäin sen lisäksi, että kaikki Helsingin korsetit oli koottu saman katon alle, esittelivät naiset hyvinkin anteliaasti toppauksiaan, joista osaa oli selvästi paranneltu.
Illan aikana nähtiin niin ilma-akrobatiaa kuin burleskiakin. Miss Beeby Rose tarjoili perinteistä ja itämaisen ripauksen sisältävää burleskia. Tarjolla oli siis tyylikästä riisumista. Pidetään peukut pystyssä, jotta linja pitää jatkossakin eikä mauttomuuksiin sorruta!
Loppuun lupaamiani kuvia. :)

Tagit: beeby burleski rose sedu spyhard
20.2.2010 03:18
Tässä ensimmäiset maistiaiset SK:n uusimmasta klubista! Burleskin sisuskaluja; olkaa hyvä!
Lisää visuaalista nautintoa luvassa myöhemmin, kun ruodin tarkemmin avajaisten kulkua. Oliko itse S.K. paikalla? Mitä syötiin? Ja onko Olli Saarela siirtynyt ravintola-alalle? (No, siihen en osaa vastata, mutta sanottakoon, että siellä se Olli pyöriskeli jo puoli kymmenen aikaan. Lehdistötiedotteessa mainittiin julkkisten saapuvan paikalle klo 22 alkaen.. Tosin voi olla, että Olli oli jäänyt harhailemaan ravintolaan jo Freda 51:sen aikoina..)

Tagit: avajaiset burleski sk spyhard