Löytyi 2 merkintää tagilla joulu.
19.12.2010 15:04
Vuoden viimeisessä Cityssä on listattu 29 helsinkiläisbaaria, jotka ovat auki joko jouluaattona tai -päivänä tai molempina. Tänä vuonna joulu osuu sopivasti viikonlopulle, aatto perjantaille ja joulupäivä lauantaille.
Kuinka moni aikoo mennä baariin noina päivinä? Ja miksi? Onko kellään suunnitelmissa viettää aattoiltaa Huumassa tai Lady Moonissa?
Ymmärrän baariin menon, jos joulu ei kuulu henkilön uskontoon. Mutta minun on vaikea ymmärtää joulunviettäjiä, jotka suuntaavat baariin 24.12. tai 25.12.. Sillä vaikka ei niin pyhien uskonnollisesta sanomasta tykkäisikään, on kristittyjen nimeämä Jeesuksen syntymäajankohta perinteisesti maassamme perheen ja suvun juhla. Eikö silloin olla mieluummin läheisten kanssa ja mussuteta sitä suklaata kuin mennä baariin tai vielä pahempaa, yökerhoon?
Itse en ainakaan voisi edes kuvitella meneväni baariin näinä kahtena päivänä. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, minkälainen meininki yössä tuolloin on. Onko kellään kokemusta?
Ja onko baarissa käyminen edes sovelias joulutraditio?
Kuvassa oleva lehmä löytyy Fredalta Kamikaze-baarista, eikä liity postaukseen mitenkään.
Tagit: baari jeesus joulu kamikaze spyhard
22.12.2009 12:15
Siihen aikaan antoi yrittäjä Sedu käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava yökerhokulttuurin uudistus.
...
Niin myös Mehdi lähti SK:lta, ja meni perustamaan omaa baariaan. Hän lähti matkalle yhdessä partnerinsa Nikon kanssa, joka halusi myös oman yökerhon.
...
Heidän siellä ollessaan tuli muidenkin yökerhojen syntymän aika. Yökerhot syntyivät pääasiallisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin, koska niille ei ollut tilaa muualla Suomessa.
...
Sillä seudulla oli bilettäjiä yöllä ulkona (?!) vartioimassa juomiaan.
...
Yhtäkkiä heidän edessään seisoi promotyttö, ja kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi bilettäjät, mutta promotyttö sanoi heille:
"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille syntynyt Uusi Yökerhokulttuuri. Tämä on merkkinä teille: te löydätte yökerhon, jossa on vip-tila.
...
Bilettäjät sanoivat toisilleen: "Nyt kaupunkiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen minkä promotyttö meille ilmoitti."
...
He lähtivät kiireesti, ja löysivät Mehdin ja Nikon luomuksen; yökerhon vip-tilalla. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli yökerhokulttuurista sanottu. Kaikki, jotka kuulivat bilettäjien sanat, olivat ihmeissään.
...
Bilettäjät palasivat kiittäen ja ylistäen Sedua siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
Hyvää joulua! :)
Tagit: ilosanoma joulu spyhard