Löytyi 5 merkintää tagilla onnela.
12.2.2011 09:45
Cityn ja Deitti.netin Sinkkubileet järjestettiin eilen, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Helsingissä paikka oli tällä kertaa Onnelan alakerta, joka sisustuksensa puolesta sopi mainiosti deittipippaloihin.
Tällä kertaa juhlissa ei jaettu "rusettiluistelu"-lappuja, vaan osallistujat saivat valita suhdestatuksensa kertovan tarran.
Tässä vaiheessa kerrottakoon, että osa otti varman päälle, ja nappasi mukaansa kaikki kolme. Saattoihan tilanne illan mittaan muuttua!
Speed dating-kierroksille oli varattu myös laput helpottamaa osallistujia, mutta tälläkään kertaa kaksi kierrosta ei riittänyt kuin alkuun. Yhteensä pikadeittikierroksia vedettiin neljä!
Ja ihmisillä vaikutti olevan hauskaa! Ainakin sellainen tunne tarkkailijalle jäi palautteen perusteella.
Loppuillasta meno oli tietysti sitä perinteistä yökerhosettiä, eli kutumusiikkia ja kolmenpromillen humalatiloja, jolloin kannattaa keskittyä vain sheikkaamaan Rihannan ja Akonin uusimman yhteishitin tahdissa älyllisen keskustelun sijaan. Toivottavasti tähän mennessä halukkaat olivat löytäneet deittinsä. :)

Tagit: deittinet onnela sinkkubileet spyhard
12.1.2011 10:23
Kuulin eilen, että Helsingin Onnela palaa juurilleen tämän kuun lopussa.
"Juurilleen palaamisesta" voi päätellä paikan; tila, jossa on nykyään Huuma. Tiloihin aiotaan tehdä pieniä muutoksia, mutta niiden laadusta ja laajuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Myös vieressä oleva Bar Kamikaze kokee joitain uudistuksia, paljon kyselty karaoke saattaa muun muassa olla tekemässä paluuta. ;)
Sunnelaa (Onnelan sunnuntai) ei kuitenkaan, ainakaan näillä näkymin, olla palauttamassa, sillä SK:n sunnuntaibileet vietetään nykyään Tigerissa.
Tagit: huuma kamikaze onnela spyhard sunnela
6.3.2010 12:15
SK remontoi ravintoloitaan liukuhihnatahtiin. Uusin saneeraus iski Onnelaan, joka kantaa nykyisin nimeä Huuma. Avajaiset olivat eilen.
Viime vuoden puolella juhlittu Onnelan uudistuminen olikin ravintolapäällikön mukaan osa Huuma-remonttia. Ihan fiksua muuttaa paikkaa palasittain, jos viikkoa pidempään yhtämittaiseen kiinnioloaikaan ei ole varaa. Paljon nähdyt "sohvatyynyremontit" kun eivät ole kovin uskottavia. Nyt sentään seiniä oli siirretty.
En tiedä, mitä sanoa paikasta. Muuttuiko konsepti? Ei. Muuttuiko asiakaskunta? Ensimmäisen illan perusteella hyvin vähän, jos ollenkaan. (Tavoitteena oli kai taas saada hetkellinen upgreidaus.) Olihan yläkerran valkoisella kalustettu tanssilattia freesin näköinen, mutta mitä sitten?
Yökerhoja uudistetaan yleensä sen takia, että ei-toivotuista asiakkaista päästäisiin hetkeksi, ja että tilalle saataisiin samaiseksi hetkeksi maksukyvykkäämpiä bilettäjiä. Ikärajan nostaminen on toki yksi keino tähän. Omasta mielestäni seuraava uudistaja voisi räväyttää ottamalla käyttöön kunnon naamarajan. Jos ravintola voi valita asiakkaansa iän perusteella, miksei siis myös ulkoisen olemuksen ja käytöksen perusteella?
Ps. Huumasta löytyy rahapelikoneita, joiden kyljestä löytyy K-18-tarrat. Huomatkaa siis kaikki alaikäiset baarikärpäset, että pelaamiseen vaaditaan täysi-ikä... ;)

Tagit: huuma ikäraja naamaraja onnela spyhard
10.2.2010 19:29
Jonotus on valitettavan kiinteä osa yökerhoissa käyntiä. Jos haluat yökerhoon, jossa on menoa, etkä ole poken tuttu (tai muuten vain nimilistalainen), sinun on käytännössä aina jonotettava.
Jonotusta voi toki koettaa välttää menemällä klubille heti sen auettua tai vaihtoehtoisesti tuntia ennen pilkkua. Ensimmäisen vaihtoehdon heikkous on se, että hyvän menon alkamista joutuu odottamaan, ja toisessa vaihtoehdossa paras meno on jo menneen talven lumia.
Helsingin yössä varmin jono löytyy Onnelan edustalta. Paikkaan on jonoa perjantaista sunnuntaihin (ja toisinaan viikollakin), kun nuoret bilehileet odottavat tanssilattialle pääsyä. Viimeksi sunnuntaina yhdentoista aikaan pääsin todistamaan, että Onnelan edestä löytyy jono, vaikka lunta tulisi taivaan täydeltä ja kaupunki olisi muuten kuin kuollut. Voisin melkein veikata, että puolet Keravasta on palkattu esittämään jonoa baarin eteen..
Toinen hotspot on Apollossa. "Imagojono", olen kuullut sanottavan. Jonoa on siis oltava, jotta näyttäisi, että sisällä on täyttä ja mahtava meno.
Uusin bongaamani megajono/tupakkapaikan hässäkkä on Tavastian edessä lauantaisin, kun uudelleen henkiin herätetty Lauantaidisko tanssittaa hipster-kansaa.
Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja Kaivohuoneen kesälle. Siellä vip-jono alkaa olla jo tavallista pidempi (kiitos halpojen sedukorttien), ja jonottamatta pääsee enää supervip-"jonon" kautta. Tai olemalla poken kaveri.
Loppuun lisään täysin jonotukseen kuulumattoman kuvan. Tadaa, Jenny Woon baarimikkojen taidonnäyte! Hyvää ystävänpäivää!

Tagit: apollo jono kaivohuone onnela spyhard
22.11.2009 11:35
Olin eilen uudistetun Helsingin Onnelan avajaisissa. Avajaisten vieraat olivat alkutietojen mukaan "Onnela-porukkaa", eli bilettäjiä, jotka suosivat Onnelaa. Saavuin paikalle seuralaiseni kanssa noin klo 21.35, ja sain kuulla ensimmäisen puolen tunnin aikana vieraita tulleen jo noin viitisen sataa. Eipä turhaan puhuta, että Onnela olisi SK:n kannattavin paikka tässä kaupungissa.
Teimme kierroksen alakerrassa. Juuri mikään ei ollut muuttunut. Teimme kierroksen yläkerrassa. Royal Lounge oli poistettu. Hyvä! Mielestäni vanha Royal alkoikin jo olla aika väsähtänyt. Nyt tilalla on kaikille avoin alue, jossa tanssia ja istuskella. Vip-tila sellaista janoaville löytyy parvelta, josta voi tiirailla isolle tanssilattialle. Minusta meno tanssilattialla näytti kuitenkin paremmalta, joten visiitti parvelle oli äkkiä ohi.
Tapasin rappusissa Suomen Unelmien Poikamieheen osallistuneet Ninan (voitti, suhde ei kestänyt) ja Marian. Naiset näyttivät tutuilta, mutta koska en ollut varma, keitä he ovat, kysyin heidän nimiään. Silloin se tuli, aika ystävällisellä äänensävyllä, mutta kuitenkin: "Etkö sä tiedä, ketä me ollaan?" Eh... En.
Poikamies-tilanteesta loppujen lopuksi hyvin selvittyäni, seuralaiseni lähti. Hän ei mittatilauspuvussaan kuulu "Onnela-porukkaan". Olimme olleet paikalla noin 25 minuuttia. Menin vielä kiertelemään yläkertaan, jossa näin Markus Selinin. Minun ei tarvinnut kysyä hänen nimeään, tunnistin miehen oransseista laseista.
Ps. Joulukuun ekalla viikolla entisen Cafe Operan (ex Den Kungliga Klubben) tiloihin avataan Ruma. Tampereella mainetta niittävä baari saa sisaruksen Helsinkiin. Luvassa: ei vip-tilaa, eikä mainstream-musaa.

Tagit: onnela spyhard