Spy hard

Löytyi 3 merkintää tagilla terassi.

Rasvaa nahkaan

1.7.2011 23:33
Lasipalatsi jatkaa viimevuotista perinnettään tarjota asiakkaille ilmaiseksi aurinkorasvaa sekä rasvaajia. Rasvaajat ovat käytössä säiden salliessa joka lauantai, purkit muutenkin.
Rasvaajia on tällä hetkellä yhteensä kolme, kaksi miestä ja yksi nainen. Homma toimii "vapaaehtoisesti laajennettuna työnkuvana". Ja kyllähän vapaaehtoisille rasvaajille on löytynyt ottajansa. Viime kesänä terassipäällikkö Joel ei kuullut kertaakaan huonoa palautetta. No ei ihme, sillä palamisen eston lisäksi samalla saa ilmaisen hieronnan!
Tänä kesänä aurinkoisia lauantaita on osunut jo pari. Tänä viikonloppuna taitaa tulla kolmas.
Ja arvatkaapa kuinka paljon viime kesänä kului yhteensä rasvaa?
Kuva #1268380
(Kuvassa rasvaamassa Jarno, 25, ja Iitu, 24.)

Noin 40-50 purkkia.

Tagit: aurinkorasva lasipalatsi spyhard terassi


Inaugural Conference 4.8.2010

6.8.2010 13:50
Skumppaa, valkkaria, punkkua, shotteja, minimaalisia jekku-pulloja, pieniä herkkupaloja, täytteinä mm. juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia, parikymppisiä vieraita, vieraita, jotka olivat edellä mainittuja kolme kertaa vanhempia, freesiä musiikkia (ensimmäisen puolen tunnin aikana soi ainakin Lily Allen ja M.I.A-remixejä), todella hieno sisäpihan terassi ja savuverho (oikeesti!) yläkertaan johtavien portaiden alapäässä. Sellaista oli LeBonkin avajaisissa. Vaikutti hyvältä. Kannattaa käydä tsekkaamassa paikka kauniilla keleillä, niin terassista saa eniten irti.

Viimeisessä kuvassa on muuten nimilappu, jollaisia vieraille jaettiin. Oman nimen lisäksi siinä on keksitty Bonk-titteli. Erittäin hauska idea avajaisiin, vaikka en muiden lappuja juurikaan syynäillyt.

Kuva #1246183

Kuva #1246182

Kuva #1246181

Kuva #1246180

Tagit: ilmalaiva lebonk spyhard tarjoilu terassi


Terassivinkit

6.5.2010 20:07
Koska rakastan kesää, satoi tai paistoi, en malta myöskään olla intoilematta terasseista. Terassit ovat puistojen ja biitsien lisäksi kesän parhaita olohuoneita. Helsingissä terdejä löytyy joka lähtöön, mutta kerron nyt omat ykkössuosikkini.

Kesä = Kaivohuoneen terassi. Tiedän hehkuttavani paikkaa ehkä jopa liian paljon, mutta valkoiset sohvat, ihanat puistonäkymät ja lämpölamput joista saa aina (nihkeän) small talkin pystyyn ovat varastaneet sydämeni. Vaikka Kaivosta ei olisikaan addiktioksi asti, kannattaa meno tarkistaa ainakin pari kertaa kesän aikana. Olen kuullut, että tänä vuonna kesäkeskiviikkoihin ja -lauantaihin panostetaan SK:n puolelta vielä viime kesääkin enemmän. ;)

Toinen ehdoton lempimestani kesällä on MBarin terassi Kampissa. Dj:t soittavat hervottoman hyvää musaa, ja aurinko paistaa (silloin kun paistaa) juuri oikeasta kulmasta. MBar toimii niin päivällä kuin illallakin. Viereiseltä Lasipalatsin terassilta saa myös ruokaa, joten nälkäisenä kannattaa suunnata sinne.

Niin kliseistä kuin onkin, niin Caruselin terassi on kesän ehdoton paikka silloin, kun sinulle tulee pakottava tarve laittaa purjehduskengät jalkaan. Kauniina päivänä kannattaa kuitenkin varautua siihen, että istumapaikkoja ei irtoa. Onneksi myös monet muut merenrantaterassit toimivat!

Eniten asennetta löytyy pienien baarien/kahviloiden/ravintoloiden terasseista. Yksi omista suosikeistani on Punavuoressa sijaitsevan Bali Hain parin pöydän terde, josta voi katsella kadunvilinän lisäksi vastapäiseen pornokauppaan.

Jos haluaa katseilta piiloon, kannattaa suunnata Groteskin terassille, joka sijaitsee vanhan HS-talon sisäpihalla. Auringon paiste ei ole tämän terassin suurin vahvuus, mutta ihania iltoja täällä on tullut vietettyä kerran jos toisenkin.

Elleivät pekkapoutien ennusteet tulevan sunnuntain säästä heitä kuperkeikkaa, korkkaan oman terassikauteni auki silloin. Vanhojen suosikkien lisäksi aion myös etsiä kesän aikana uusia hurmaavia tuttavuuksia. Yksi minulla on jo oikeastaan tiedossakin. Eteläespan varteen on avattu Ben&Jerry´s putiikki, ja näin oven vieressä pari pöytää, jotka suorastaan huusivat jäätelölle.

Tagit: jäätelö kaivohuone kesä spyhard terassi