Youtube-miksailu on uusi kansallishobby.
Joten pää edellä ja silmät auki luovuuden sinivalkoiseen lähteeseen.
Nämä leikkaajat ja mixaajat ovat suosionsa ansainneet.
Mutta: mitkä leikkeet puuttuvat? Makkarathan on Juti hoitanut.
Ehdota lisää rainoja.
Hitler kuulee Suomi-Venäjä -ottelun tuloksen.
Nurmisen ilmaveivi
DJ Väiski feat. Dorkon All-Stars: Ny rillataan virallisesti
Poju : Poika (saunoo) Official Video
Finnish Hockey Mafia feat. Antero Mertaranta - Taivas Varjele!
Okei. En kuulu lätkäentusiasteihin. En lähtenyt Kalleen tsekkaamaan finaalia, vaikka ravintolapomo Kari Väyrynen somessa sinne maanittelikin.
Makasin siis vastuuntunnottomasti sohvalla ja olin juuri nukahtaa, kun Immonen otti löysät pois. Sen jälkeen seurasi reilun puolen tunnin ajan tapahtumia, jotka jokainen suomalainen ja aika moni ruotsalainenkin tietää.
Ei enempää niistä.
Mutta matsin merkityksestä suomalaiseen urheilukaanoniin voisi kirjoittaa
kirjan tai ainakin perusteellisen esseen, mutta tyydyn muutamaan riviin.
Suomi osaa voittaa. Suomi osaa voittaa Ruotsin.
Alkaa muuten olla tuttua.
Marraskuussa Robert Helenius puolusti Euroopan unionin mestaruuttaan Attila Leviniä vastaan. Tämä ruotsalainen terminaattori, jolla on jalat kuin bambilla naureskeli Heleniukselle ennen ottelua, mutta otti kehässä nukkumatista jo toisessa erässä.
Joulukuussa Helsingissä oli bileet, kun Ruotsi sai 6-2 pataan salibandyn MM-finussa.
Ja sitten on tämä maaginen toukokuun viidestoista, jota olisi pyhäinhäväistys varjostaa sillä, että mukana eivät olleet kaikki maailman parhaat ja että tosiasiassa maailmanmestaruudesta pelataan joka vuosi vain NHL:ssä. Muistan mieluummin, että ruotsalaiset päivälehdet pukivat lätkäleijonat tuttiin ennen peliä.
Tänään otan hatun päästä tämän kaksikymppisen urheilijapolven edessä.
Se näyttää suomalaisimmalta polvelta aikoihin, mutta on ensimmäinen joka osaa voittaa. Se tulee takaa ja ajaa ohi. Se ei häviä sisukkaasti taistellen. Se voittaa.
Kokonaan oma lukunsa kisoissa oli umpifinski valmennusjohto
(ruotsalaiset kannattaa voittaa ilman ruotsalaisia, muuten ne leuhkivat voittaneensa itsensä).
Nämä jalosetjutitnurmiset, historiansa rasittamat. Nuo turpeat grillimestarit, jotka ovat saaneet peliurallaan turpaansa enemmän kuin lääkäri määrää.
Äijät painuivat bisselle jokaisen matsin jälkeen Bratislavassakin. Ja hikoilivat päälle hallin valoista tai skraabasta. En minä tiedä. Nyt hekin ovat voittajia. Pasi Nurminenkin, joka väsyi vasta Seutulan punaisella matolla.
Oikea paikka jos mikä. Saa levätä. Suomen nuoriso on hoitanut homman.
Ja sokerina pohjalla videotodistelu viimeiseltä puolelta vuodelta: Suomi-Ruotsi 3-0!
Huikea ilta tiedossa.
Robbe Helenius (Boxrecin 17. raskaassa sarjassa) pehmittää pelätyn Samuel Peterin (Boxrecin 8.) ja ottaa kukon askeleen kohti MM-ottelua ja satojen tuhansien dollareiden ottelupalkkioita.
Jos tämän uroteon jälkeen kaikkien merkittävien ammattiliittojen TOP-10:een nousevasta Heleniuksesta ei tehdä vuoden urheilijaa ohi jonkin umpimetsässä painavan suunnistajan, on se osoitus siitä, että suomalaisten urheilutoimittajien putkinäkö on geeneissä, eikä virheellistä maailmankuvaa oikaise kuin uusi toimittajapolvi.
Mikäli Robbe häviää, lupaan rankaista itseäni samoin kuin muutama vuosi sitten, kun Nightwishin menestys osoittautui kestävämmäksi kuin ennustin, enkä enää arvostele kotimaista urheilujournalismia - kunnes taas on sen aika :)
Siis: Robben hävitessä kusen kenkääni ja kävelen rakkaan Lauttasaaren ympäri, ja mietin elämän kovuutta. Sitä, ettei Robbe sittenkään ollut valmis tienaamaan miljoonaa ja palaamaan sen jälkeen terveenä miehenä Porvoon saaristoon postikorttiperheensä kanssa.
Olen nimittäin käynyt heidän Berliinin kodissaan, jossa tuoksui pasta bolognese ja nähnyt Sandra-vaimon kosteat silmät hänen katsoessaan miestään, kun se nostaa Kingston-pojan (nimen saa anteeksi) syliinsä.
Oheinen videoleike ex-mestari Samuel Peteristä osoittaa, minkä vuoren huipulle Robben, koko perheen, on kiivettävä.
P.S.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kiitän Yleisradiota, joka kerrankin reagoi nopeammin kuin ikiroutainen mammutti: se televisio Saksassa käytävän kamppailun TV2:ssa klo 22.05 alkaen, jälkilähetyksenä tosin.
Sillä saa jokatapauksessa himpun anteeksi viimeisintä emämokaa: kun tsunami pyyhki Japania, ei toimittajilla lastattu Yle saanut taaskaan erikoislähetystä aikaiseksi telkussa.
Vain Stuart Baxterin potkut lämmittävät. Niiden on pakko tulla. EM-karsinnat on menetetty, mutta ehkä uusi valmentaja, kuka onkin, löytää taas jonkin tunnistettavan muodon Suomen peliin. Identiteetiksikin sitä kutsutaan.
Vaikka kaikkea ei valmentajan syyksi voi panna,on Baxterin syntilista pitkä: liian myöhäiset vaihdot, tahdoton peli, kykenemättömyys hyödyntää Suomen parasta pelaajaa Aleksei Eremenkoa.
Jos Suomessa ymmärretäisiin, että jalkapallo on maailmankulttuuria, toisin kuin yksikään muu urheilulaji, media kyttäisi päävalmentajaa tarkemmin kuin valtiovarainministeriä. Mutta Helsingin Sanomien johdolla muikistellaan 1-2 -tappiolle Hollanissa.
Kun valmentaja pyytää työrauhaa, Suomessa se annetaan.
Esimerkki: Hollannin noustua MM-finaaliin 32 vuoden odotuksen jälkeen, maan päävalmentajaa kritisoitiin estoitta Johan Cruyffin johdolla. Siis ennen finaalia. Suomessa oppositio herää vasta, kun maito on maassa.
Palloliiton puheenjohtajan Sauli Niinistön luulisi entisenä valtiovarainministerinä ymmärtävän, että Suomen kannattaa maksaa huippuvalmentajalle lähes mitä hyvänsä.
Ai miksi. No jo siksi, että tämän karsinnan viidestä kotipelistä tulee jokaisesta uupumaan vähintään 10 000 katsojaa, jotka paremmilla esityksillä olisi saatu katsomoon.50 euron keskihinnalla se tarkoittaa 2,5 miljoonan euron lipputuloja.
Yhteiskunnallisesti laajemminkin kiinnostava seikka ovat futismenestyksen kansantaloudelliset seuraukset. Tutkimusten mukaan MM-lopputurnauspaikan lunastaneen maan BKT keulii. MM-finaalipaikka tuo jopa 0,5 prosentin boostin.
Jos MM-lopputurnauspaikka tarkoittaisi vain kymmenesosaa tuosta, se toisi Suomelle silti noin sadan miljoonan euron BKT:n kasvun.
Viiksimies on nähty. Me tarvitsemme nyt lipan alle parasta, vai mitä Sauli?
Ennen toissa viikonloppua F1-kausi oli vain huokaus, mutta Rosberg Jr.:n avajaishakkelus tallikaveri Schumacherista muutti kaiken. Kuka olisi uskonut?
Nico Rosberg on valmistelemassa lajissa tuplaisänmurhaa. Voittamalla tällä kaudella Schumacherin, hän eliminoisi lajin isähahmon.
Kukaan tuskin sen jälkeen väittäisi, että Nicon maailmanmestaruus vaatisi muuta kuin oikeaa autoa.
Samalla Nicolle avautuisi mahdollisuus hoidella faijansa, jonka kontakteilla oma ura urkeni.
Keken maailmanmestaruus oli kaksi vuotta ennen toteutumistaan yksi epätodennäköisimmistä urheilusaavutuksista maailmassa.
Nicon tiellä ei näy sikaaneja.
Viikon toinen faijantappaja on on Robert Helenius, jolla oli kaksi vuotta sitten kyllin palleja astua ulos faijan valmennusringeistä ja häipyä Saksaan,
So far, so good. Rekordi: 11-0-0. Berliiniläistyneen Robert Heleniuksen seuraava matsi osuu perjantai-iltaan.
Ken ei Kisahalliin käy: Maikkarin MAX ja Katsomo näyttävät illan.
Tämän 12. ottelunsa jälkeen Helenius on valmis ottelemaan jatkossa 12 erän matseja, joilla titteleitä ratkaistaan.
Ensin kuitenkin hyvät kyydit nigerilaiselle opponentille, Oloukunille, joka avasi uransa 16 peräkkäisellä voitolla, mutta on viimeisessä neljässä ottelussaan kyykähtänyt kolmesti.
Moni frendini on ihmetellyt, kuinka lippuja kaikkien aikojen futisvieraspeliin on saatavissa. Niin, kyse on Ruotsi-Suomi EM-karsintapelistä tiistaina 7.6.2011.
Pakollinen vierasjoukkueen kiintiö (10% isännän katsomokapasiteetista = todnäk. n. 3500 lippua tässä keississä) tulee Suomen palloliiton kanavien kautta myyntiin vasta noin kuukausi ennen peliä. Myyntistartista tiedotetaan hyvissa ajoin ennakkoon osoitteessa www.palloliitto.fi
Ennen kun tekee lopullisen matkasuunnitelman, on hyvä muistaa, että Ruotsilla on ollut legendaarisen Råsundan (Solna, Suur-Tukholmassa) lisäksi tapana otella neljännes kotipeleistään jossain muualla kuten Ullevilla Göteborgissa.
Kotijoukkueen tulee vahvistaa paikkakunta viimeistään kolme kuukautta ennen ottelua.
Kun juttelin vieraspelistä Palloliiton väen kanssa, he huokaisivat:
"Niin, ehkä nyt, ensimmäistä kertaa, pystymme myymään koko kiintiömme suomalaisille faneille."
Toki voi hyödyntää myös ruotsalaisia tai muita ulkomaisia myyntikanavia, eikä passailla ensi vuoteen. Siinä tapauksessa ei tosin ole asiaa suomalaisten valloittamaan katsomonosaan, joka ehkä, ensimmäistä kertaa, pitää tosimölyä vieraalla maalla.
Mahdollisia lisätietoja ynnä kokemuksia Suomen vieraspeleistä otetaan tyytyväisyydellä vastaan.
Google, tuo kaikkialle ja kaiken näkevä nettijumala kokoaa, kuten tiedätte, alituisesti listaa suosituimmista hakusanoista.
Kilpailun ja kaksintaistelujen hengessä selvitin pääasiassa suomalaisten urheilijoiden keskinäistä tähteyttä = Google-kiinnostavuutta. Lisäksi asetin kaksintaisteluun pari mahtiseuraa sekä urheilulajia.
Ainoa peruste: kumpaa haettu Googlessa enemmän vuoden 2009 aikana.
Tehdäänkö niin, että tsekkaat 10 kaksintaistelua alta, ja arvioit kumpi oli maailmalla kiinnostavampi vuonna 2009?
Oikea rivi löytyy scrollaamalla kaksintaistelujen jälkeen.
1. matsi/futis
Jari Litmanen vs. Sami Hyypiä
2. matsi/kiekko
Teemu Selänne vs. Saku Koivu
3. matsi/mailapelit
Mikko Ilonen vs. Jarkko Nieminen
4. matsi/hiihto
Virpi Kuitunen vs. Aino-Kaisa Saarinen
5. matsi/mäki- ja baarikotkat
Janne Ahonen vs. Matti Nykänen
6. matsi/F1
Heikki Kovalainen vs. Nico Rosberg
7. matsi/yleisurheilu
Jukka Keskisalo vs. Tero Pitkänen
8. matsi/laji vs. laji
Salibandy vs. Koripallo (vain siis suomenkieliset haut)
9. matsi/mahtiseurat
Manchester United vs. Real Madrid
10. matsi/ralli
Sebastian Loeb vs. Kimi Räikkönen
OKEI, VASTASIT SIIS KAIKKIIN. SCROLLAA.
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
OIKEA RIVI
1. Jari Litmanen
2. Saku Koivu
3. Jarkko Nieminen
4. Virpi Kuitunen
5. Matti Nykänen
6. Nico Rosberg
7. Tero Pitkämäki
8. Salibandy
9. Real Madrid
10. Kimi Räikkönen
TULKINTA
9/10 oikein - mestari.
5/10 oikein - apina.
6-8 oikein - jotakin edellisten väliltä.
1-4 oikein - apina, jolla on huono onni.
Saavuin juuri Addun ja Palloliiton launch-tilaisuudesta: Suomen futareilla on nyt uusi peliasu (sillä on nimi: "Sopusointu") , joka saa rinnuksilleen ensiravat tämän illan ottelussa Maltaa vastaan.
Asu on sinivalkoinen kuin aina, mutta inspis on kuulemma suoraan Sibeliukselta, mitä se nyt tarkoittaakaan, kun paitaa ja housuja on vaikea kuunnella.
Kiitos kuitenkin tilaisuudesta ja tarjoiluista, hyvää oli, vaan parasta antia oli keskustelu Jallu Rantasen kanssa.
Muistatteko tuon vaalean jättiläisen Suomen maajoukkueesta ja Klubista, äijä, joka oli miltei yksin upottaa Englannin MM-karsinnoissa vuonna 1985. Jallun tie vei sittemmin mm. IFK Göteborgiin ja Britteihin Leicesteriin.
Jossain välissä Jallu näytti persettä valokuvaajille silloisen SM-sarjan pelin jälkeen, ja siitähän tämä pieni kansa sekosi.
Jallu siis istui korituolilla, hikoili Sports Academyn viihtyisissä, mutta lämpimissä tiloissa ja ahtoi vaikuttavaan varteensa kananuijia.
-Jallu, olet nähnyt futiksen sisältäpäin Ruotsissa, Briteissä ja Suomessa. Mikä meidän asenteessamme tekee meistä liian usein häviäjiä, ja miksi ruotsalaiset onnistuvat, kysyin.
-Tiedäksä. Kun olin Göteborgissa, saimme Uefa Cupin kvartassa vastaamme Inter Milanin. Joukkue istui pukuhuoneessa ennen peliä ja puhkui intoa. Fan! Kuinka hienoa on voittaa joukkue, jossa pelaa Passarella ja Walter Zenga.
(Jallu ja IFK Göteborg todella pudottivat Interin ja voittivat silloin sensaatiomaisesti Uefa Cupin. toim.huom.)
Ja Jallu jatkoi:
-Suomessa olisi ajateltu, että voi vittu mikä jengi vastassa.
-No, saadaan ainakin paljon yleisöä!
Paremmin ei olisi voinut käydä. Suomi sai Vancouverin lumileikeistä vähemmän mitaleita kuin Australia ja Slovenia yhteensä.
Se on merkki minulle, että lumi on vihdoin sulamassa suksen alta, että talentti on karkaamassa kilpailemisen arvoisiin lajeihin.
Jokainen potentiaalinen suomalainen futislahjakkuus, joka menetetään hiihdolle, on liikaa. Jokainen tennislahjakkuus, joka menetään hiihdolle, on tragedia.
Me emme tarvitse enää yhtään hiihtokuningasta tai -kuningatarta. Kiitos Jari, kun veit Virpin pois. Hänen esimerkkinsä ohjasi nuoria pahoille teille.Kuka tekisi saman Aino-Kaisalle, miehistähän ei suksilla ole enää vaaraa.
Me tarvitsemme onnistumisia lajeissa, jotka ovat kulttuuria, eivät parin maan kansalaisten puuhastelua pakkasessa.
Huomasitteko, että Vancouverissa kaikki mitalit jaettiin 26 maan kesken. Ei kai kukaan ole oikeasti luullut, että maailman urheileva nuoriso kokoontuu talviolympialaisissa?
Siellä on peli käynnissä, tulkaa pois sieltä, tekisi mieli huutaa Vancouverin jengillemme.
Se talviurheilusta, mutta kohta koittaa kevät taas saksalaisille siitä huolimatta, että Schumacherin paluu näyttää pahalta niin koko lajin kuin suomalaistenkin kannalta.
Kuinka on selitettävissä, että kaksi vuotta levyä ottanut keski-ikäinen mies on edelleen niin nopea, että maailmanmestaruus ei ole poissuljettu vaihtoehto.
Ja siis: kuinka on mahdollista, että kakskymppinen milteisuomalainen (ja nopeaksi osoittautunut) Nico Rosberg ottaa lukua kuskilta, joka voisi olla hänen faijansa ellei Keke olisi.
Ehkä äfykköset onkin videopeli, se selittäisi Schumacherin sapatilla kehittyneet otteet. Joka tapauksessa hän peittää valon ja imee hapen Rosbergin yritykseltä nousta suureen maineeseen.
Ketä kiinnostaa todella tuleva kausi?
Insinööri Kovalaisen Lotus on lussu ja golden boy Rosberg olisi voinut opetella puhumaan suomea. Pelkästään sillä olisi saanut anteeksi pari aika-ajohäviötä saksalaiselle, jos olisi osannut oikealla kielellä pyytää.
Palataan asiaan, kun Räkä (tai Häkä) tekee comebackin. Näitä miehiä yhdisti kyky seisoa käsillään, juoda tarvittaessa paljon viinaa ja voittaa osakilpailujen ohella maailmanmestaruuksia. Viihdyttäjiä kansa rakastaa, sankareita, joilla sattuu olemaan elämä duuninsakin ulkopuolella.
P.S. Fanitan jälleen: Robert Heleniuksen uusi sijoitus maailmanlistalla (boxrec) on nyt 21. Kundi on korkeammalla kuin kukaan vuoden 2007 jälkeen ammattilaisuransa aloittanut raskaan sarjan nyrkkeilijä maailmassa. Grattis!