Sportin vartija

Voiko nainen pelata hyvää jalkapalloa?

Pikakelaus taaksepäin jalkapallokesään: Seurasin naisten EM-jalkapallosta kaksi Suomen ottelua, se riitti.

Näin Kiesi-potkujen aikakauten epäilemättä sukupuoleen sidotun osaamisen käsitteleminen ilman tasa-arvopoliisien teilausta lienee mahdotonta. Haluan kuitenkin muistuttaa, että miehillä on edelleen kikkeli ja naisilla pimppi (tämä on muuten oikolukuohjelman mukaan väärin kirjoitettu, vagina menisi varmaan läpi, mutta olkoon noin), aivan samanlaisia sukupuolista ei saanut edes DDR:n urheilulääketiede hyvistä yrityksistä huolimatta. Ja näistä eroista seuraa asioita, joista harvoin puhutaan muualla kuin kaljamukin ääressä tai kotisohvilla (kaljamukin ääressä).

Ihmeteltyäni siis180 minuuttia maanosamme parasta naisfutista, joka ilmeni vaatimattomana pallotuntumana, lönkyttelynä ja ponnettomina laukauksina, tein johtopäätökseni: epäilemättä on olemassa hyvää ja huonoa NAISJALKAPALLOA, mutta se ei tarkoita naisjalkapallo olisi koskaan hyvää jalkapalloa. Maailman harrastetuimman lajin vertailukohta - miesten huippufutis - on tietenkin armoton, mutta ainoa oikea.

Se, että parhaidenkin naisfutareiden palkat lienevät sadasosia miestähtien ansioista on ymmärrettävää. Markkinavoimat mittaavat säälimättömästi - ja oikein - yleisön viihdyttämisen arvon, joka perustuu pääosin pelaajien taitoon.

Ja selvyyden vuoksi siskot ja veljet: on hienoa, että tytöt ja naiset saavat kiksejä futisharrastuksesta ja pysyvät poissa muusta pahanteosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lajilla olisi naisten pelaamana juuri muuta kuin harrastearvoa.

Ja samat sanat miesten taitoluistelusta.

Näihin mietteisiin, näihin tunnelmiin: viimeinen sammuttaa valot!

---