Jos et ole tekemässä oikeita ja hyviä tekoja kaupunkisi ravintolakulttuurin puolesta, avaa tv tänään lauantaina 2320, kanava on FST.
Se televisioi kekseliäästi oman poikansa, ex-porvoolaisen, 25-vuotiaan Robert Heleniuksen suuren ottelun entistä raskaan sarjan mestaria Lamon Brewsteria vastaan.
On vain ihailtava FST:n tilannetajua, ja samalla tietysti tapaa kantaa suomenruotsalaisten lippua, lajillakin, joka on kohtuullisen kaukana siitä, mistä ankkalampi on tunnettu.
Ammattinyrkkeilyn hienous on sen brutaalius, sen suoruus. Se on äärimmäisen epäsopiva laji tähän aikaan.
Mutta se on lajeista lähimpänä luonnonvalintaa, aitoa kilvoittelua - hävinnyt ei vatkaa vain pettyneenä päätään vaan löytää itsensä joskus tajunnan tuolta puolen.
Heleniuksen mukaan nyrkkeilyura harvoin tyhmentää, sillä useimmat nyrkkeilijät ovat tyhmiä jo valmiiksi.
Ehkä, urheita varmasti.
P.S. Kuten jo tiedättekin, Robbe voitti teknisellä tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä. Vuoden kovin urheiluteko toistaiseksi.
Kuka olisi uskonut, että Jarkko Niemisellä on elämänsä mahdollisuus voittaa Grand Slam-titteli tänä vuonna ja juuri nyt Australian avoimissa.
Vaikka kyseessä on nelinpeli, ei näky ole vähäinen. 36-vuotiaan (!)saksalaisen dubbelispelisalistin Michael Kohlmannin kanssa Jarkko on kaatanut kolme paria, ja jos päälle pannaan vielä toiset kolme, Nieminen tekisi jotain, jota häneltä ei enää ollut lupa odottaa.
Jos ja niin edelleen, Niemistä olisi vaikea sivuuttaa vuoden urheilijan valinnassa, mutta niin tapahtuisi.
Vaikka nelinpeli on joukkuelaji, päiväuni päättynee ensi kierroksella, kun kaksinpelitaitureina tunnetut puolivälierävastustajat Ivan Ljubicic (kaksinpelin ATP-ranking 24.) ja Fernando Gonzalez (11.) ovat verkon toisella puolella. Nelinpelirankingin perusteella Nieminen ja Kohlmann olisivat jopa hienoisia suosikkeja (#132 & #59 vs #126 & #90).
Käymme mielenkiintoista suurten lajien urheiluviikkoa. Paitsi Niemisen kvartan (ja siis toivon mukaan semin ja finun) puolesta, varpaat saa ristiä Robert Heleniukselle lauantaina.
Helenius nyrkkeilee Saksassa (jälleen) elämänsä ottelun taannoista raskaan sarjan mestaria Lamon Brewsteria vastaan. Brewster oli maailmanmestari vuosina 2004-2006, erityisesti hänet muistetaan Vladimir Klitshkon tyrmäämisestä.
Brewster uhosi aikoinaan olevansa maailman kovaiskuisin nyrkkeilijä. Häntä pidetään vaarallisena aloittajana, mutta vauhti hyytyy loppueriä kohden. Siksi sitkeää, rauhallista ja tarkasti puolustuvaa Heleniusta pidetään hienoisena ennakkosuosikkina.
Jos Berliinissä asuva Helenius ottaa uransa 11. voiton, hän on tulikuuma tekijä, ja sen jälkeen yksi vuoden seuratuimmista suomalaisurheilijoista, väitän.
Kun tapasin Heleniuksen Berliinissä marraskuussa, hän oli varma voitostaan. Ja niin oli hänen Sandra-vaimonsakin, joka väitti ettei pelkää miehensä puolesta.
"Kun ei siihen ole koskaan aiemminkaan sattunut."
Taas meni vituralleen vuoden urheilijan valinta, mutta eihän siinä mitään uutta ole. Voisiko joku selittää minulle, miksi jalkapallon Bundesliigan tämän hetken kuumin puolustaja ei ole tittelin arvoinen? Mies, joka kelpaisi Saksan maajoukkueen aloituskokoonpanoon MM-kisoissa.
Sami Hyypiä oli siis yhdeksänneksi paras suomalainen urheilija.
Yhdeksänneksi paras. Tätä mieltä ovat valinnan suorittaneet suomalaiset urheilutoimittajat. Herrajumala, mikä vääryys.
Urheilujournalismi kulkee yhä hiihtotunnelissa.
Voisiko joku kertoa minulle, mikä todella tekee Aino-Kaisa Saarisesta vuoden parhaan urheilijan?
Suurin vitsi on tietysti yhdistetyn Anssi Koivurannan nouseminen neljänneksi. Kova urheilija, mutta lajissa, jota harjoittaa maailmassa korkeintaan muutama sata miestä tosissaan.
Jalkapalloa pelataan 200 maassa, harrastajia on rapiat 250 miljoonaa.
Se on 125 000 kertaa enemmän kuin maailmassa on yhdistetyn harrastajia (yhdistetyn harrastajien määrä tässä laskelmassa 2000, saa oikaista jos on enemmän).
Siinä skaalaa.
Jos ja kun Koivurannan ja Saarisen menestys äänestyksessä edustaa urheilutoimittajien todellista näkemystä vuoden urheilijoista, on vaali sokeiden kanojen kokoontumisajo.
Ainoa lohtu on, että Hyypiä saavutti 13 mainintaa vuoden parhaaksi - eniten Saarisen jälkeen (225 mainintaa). Kiitos näille näkemykselliselle toimittajille.
Tuskallisinta on se, että Saarista ykköseksi äänestäneiden joukossa on epäilemättä toimittajia, jotka ovat peräänkuuluttaneet Suomeen futiskulttuuria.
Miten futiskulttuuri voi nousta maassa, jossa lajin arvoa ei ymmärretä?
Jenkkiproffien mukaan se, että Tiger Woodsilla ei pysynyt pöksyt jalassa on sulattanut yli kahdeksan miljardia euroa herraa tukeneiden yritysten pörssiarvosta. Eniten siipeensä ovat ottaneet Nike ja Pepsi.
Woodsin mainostamia tuotteita ei nyt osteta, koska Woods on nyt poissa julkisuudesta ja greeneiltä, toisaalta jotkut yritykset ovat joutuneet ajamaan Woodsin ulos kampanjoistaan häveliäisyyssyistä.
Just Do It! And he really did it. Ja vielä monen kanssa ja useasti.
En tiedä pitääkö Woodsia ymmärtää, mutta nyt jokainen ymmärtää sen, mikä markkina-arvo maailman tunnetuimmalla urheilijalla on. Ja epäilemättä senkin, että aina ei suinkaan ole mukavaa olla suunnattoman rikas ja suunnattoman kuuluisa.
Woodsin päin puuta-ajo, jonka seurauksena rakastajatteret alkoivat hyppiä esiin, on kevyesti maailman kallein koskaan autolla ajettu mälli jo ylläkerrotun perusteella.
Koska pörssiarvot ovat kuitenkin vain laskennallisia, eivätkä realisoidu ennen transaktioita, otetaan mikrotaloudellinen näkökulma.
Se, että vaimo päätti (ilmeisesti) teurastaa miehensä tämän työvälineellä, saattaa omituiseen valoon myös rouva Elin Nordegrenin, joka nyt hakee ja saanee 210 miljoonaa euroa yhteisestä pesästä ja lapset päälle.
Jos ajatellaan, että avioliitto käytännössä päättyi marraskuun lopussa, Tiger ja Elin ehtivät olla naimisissa 1845 päivää. Eli liitosta pettäjän kanssa maksetaan väkivaltaisuudesta epäillylle vaimolle noin 114 000 euron korvaus aviopäivältä.
Katselee tätä miten päin hyvänsä, Tiger on kohdannut voittajansa.
2 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta