Moni frendini on ihmetellyt, kuinka lippuja kaikkien aikojen futisvieraspeliin on saatavissa. Niin, kyse on Ruotsi-Suomi EM-karsintapelistä tiistaina 7.6.2011.
Pakollinen vierasjoukkueen kiintiö (10% isännän katsomokapasiteetista = todnäk. n. 3500 lippua tässä keississä) tulee Suomen palloliiton kanavien kautta myyntiin vasta noin kuukausi ennen peliä. Myyntistartista tiedotetaan hyvissa ajoin ennakkoon osoitteessa www.palloliitto.fi
Ennen kun tekee lopullisen matkasuunnitelman, on hyvä muistaa, että Ruotsilla on ollut legendaarisen Råsundan (Solna, Suur-Tukholmassa) lisäksi tapana otella neljännes kotipeleistään jossain muualla kuten Ullevilla Göteborgissa.
Kotijoukkueen tulee vahvistaa paikkakunta viimeistään kolme kuukautta ennen ottelua.
Kun juttelin vieraspelistä Palloliiton väen kanssa, he huokaisivat:
"Niin, ehkä nyt, ensimmäistä kertaa, pystymme myymään koko kiintiömme suomalaisille faneille."
Toki voi hyödyntää myös ruotsalaisia tai muita ulkomaisia myyntikanavia, eikä passailla ensi vuoteen. Siinä tapauksessa ei tosin ole asiaa suomalaisten valloittamaan katsomonosaan, joka ehkä, ensimmäistä kertaa, pitää tosimölyä vieraalla maalla.
Mahdollisia lisätietoja ynnä kokemuksia Suomen vieraspeleistä otetaan tyytyväisyydellä vastaan.
Hyvä kolmonen. Se on jalkapallon EM-karsinnassa Suomen osa, ja se on raskas, sillä hyvä kakkonen saattaisi viedä kansakunnan taivaaseen ja paras kakkonen veisi varmasti.
Lohkoarvonnan jälkeen perussävy oli riemastunut: samassa lohkossa rakas Ruotsi, maailman paskin futismaa San Marino (ihan totta, tsekatkaa vaikka Fifan uusin lista), joku Moldova, suuruutensa 50-luvulle hukannut Unkari ja kassamagneetti Hollanti. Tästä tulee hyvä, tästä lohkosta marssitaan läpi.
Tiedän hyvin, mistä nämä optimistiset peikot aina ryömivät esiin jokaisen arvonnan jälkeen. Olen ollut itse yksi niistä. Me urpot olemme aina valmiit uskomaan samaan valheeseen, kun se meille kauniisti kerrotaan. Mutta nyt se on loppu.
Faktat pöytään: Litti on jo liikuntarajoitteinen, Jääskeläinen muuten vaan päättänyt olla ulkona kehistä ja tulevaisuuden maalintekijä Teemu Pukki vahva kuin bambi. Ei meillä ole keskikentän rakentajaa, ei maalintekijää, ei maalivahtia. Meillä ei ole talenttia.
Näiden inhouse-ongelmien lisäksi on syytä katsoa vastustajia.
Ruotsi on viimeksi kaadettu 60-luvulla. Maa on keskimäärin heilunut Fifan rankingissa 30 sijaa ylempänä kuin Suomi, 90-luvulla Ruotsi nappasi EM- ja MM-pronssia. Okei, ei ole enää Brolinia ja Dahlinia, mutta heillä on voittamisen kulttuuria enemmän kuin meillä häviämisen.
Hollanti on seinä.
Varoituksen sana Moldovasta: sen all time high Fifan listalla on sija 37 (v. 2006), kun Suomen on 36 (v. 2007).
Unkari on jo kiilannut Suomen ohi.
Ja vaikka San Marinon ylängöllä - sen ainoan kerran, kun maajoukkue siellä kävi - ei mennyt vituiksi, nyt voi hyvinkin mennä.
Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tosiusko on nyt tässä.
Jaloissa kuin kaatunut maito.
Mutta ehkä epäuskostamme kaltaisiani rangaistaan suloisemmin kuin koskaan: ihmeellä, jollaista voi vain hiljaa toivoa, uskoa siihen ei voi.
---
Liitän käänteiseksi talismaaniksi Youtube-videon vuodelta 1997, joka muistuttaa meitä siitä, että hävitä voi ihan itse, kun vaan kyllin lujasti uskoo asiaansa.