Taas meni vituralleen vuoden urheilijan valinta, mutta eihän siinä mitään uutta ole. Voisiko joku selittää minulle, miksi jalkapallon Bundesliigan tämän hetken kuumin puolustaja ei ole tittelin arvoinen? Mies, joka kelpaisi Saksan maajoukkueen aloituskokoonpanoon MM-kisoissa.
Sami Hyypiä oli siis yhdeksänneksi paras suomalainen urheilija.
Yhdeksänneksi paras. Tätä mieltä ovat valinnan suorittaneet suomalaiset urheilutoimittajat. Herrajumala, mikä vääryys.
Urheilujournalismi kulkee yhä hiihtotunnelissa.
Voisiko joku kertoa minulle, mikä todella tekee Aino-Kaisa Saarisesta vuoden parhaan urheilijan?
Suurin vitsi on tietysti yhdistetyn Anssi Koivurannan nouseminen neljänneksi. Kova urheilija, mutta lajissa, jota harjoittaa maailmassa korkeintaan muutama sata miestä tosissaan.
Jalkapalloa pelataan 200 maassa, harrastajia on rapiat 250 miljoonaa.
Se on 125 000 kertaa enemmän kuin maailmassa on yhdistetyn harrastajia (yhdistetyn harrastajien määrä tässä laskelmassa 2000, saa oikaista jos on enemmän).
Siinä skaalaa.
Jos ja kun Koivurannan ja Saarisen menestys äänestyksessä edustaa urheilutoimittajien todellista näkemystä vuoden urheilijoista, on vaali sokeiden kanojen kokoontumisajo.
Ainoa lohtu on, että Hyypiä saavutti 13 mainintaa vuoden parhaaksi - eniten Saarisen jälkeen (225 mainintaa). Kiitos näille näkemykselliselle toimittajille.
Tuskallisinta on se, että Saarista ykköseksi äänestäneiden joukossa on epäilemättä toimittajia, jotka ovat peräänkuuluttaneet Suomeen futiskulttuuria.
Miten futiskulttuuri voi nousta maassa, jossa lajin arvoa ei ymmärretä?
4 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta