Blogi: pinnien

AlkuunEdelliset1–10 / 64SeuraavatLoppuun

Blogi muuttaa!

19.10.2006 16:41
Blogini on elänyt muutoskautta. Kuten voi huomata vähentyneistä kirjoituksista. Blogi on koittanut muuttaa ja nyt on lopulta sen tehnyt.

kiitos kaikille.

punaviiniä

15.10.2006 16:47
..tuli juotua. En ole ennen eilistä juonut punaviiniä lasillistakaan. Joskus maistanut joiltain muilta, mutta en ole pitänyt siitä yhtään. Olen vaan miettinyt sen suurta suosiota.
Eilen kaverin kanssa pidettiin punaviini-ilta. Opetetaan minutkin juomaan sitä. Vaikeinta oli löytää alkosta yhtään mitään. Viinejä on joku sata hyllyä. Mistä mä voin tietää haluanko minkä maalaista viiniä tai kuvausten perusteella minkä makuista.?!
Ratkaisu löytyi yllättävältä taholta. Punaviiniä pienissä pulloissa! Ostettiin sitten niitä ja maisteltiin. Perusteluna se, että jos on erityisen pahaa, niin ei sitä ainakaan paljon ole.
Nyt ymmärrän sen punaviinin suosion. Se on ihan erilainen känni, kun vaikka siideriä, lonkkua tai viinaa juodessa. Siihen jotenkin kasvaa mukaan. Tietää olevansa pienessä, mutta ei tunnu sille. Eikä tarvitse vessassa käydä niin usein.
Ei musta punaviinin suurta fania vielä tullut, mutta saatanpa juoda toisenkin kerran!

verhot

12.10.2006 18:28
..verhojen silitys on viimeinen asia, mitä minä enää koskaan teen. Varsinkin sellaisten verhojen, jotka on ostettu kaupasta paketissa ja tikukassa sellasessa.
Silitän, kostutan, silitän, kiroilen ja säädän silitysrautaa. Sitten kaikki tämä uudeleen..ja monta kertaa. Hemot menee.

Eikä tuohon ole edes mitään kiertotietä. Laitoin verhot yöksi ikkunaan, josko ne oikenisi siitä. Ei havaittavaa muutosta ryppyisyydessä. Pakko oli luovuttaa ja silittää.

Tilapäisverhot oli vuoden ikkunassa. Niitä en silittänyt kertaakaan. Oli ohutta kangasta. Nyt on paksumpaa. Mutta, nyt se on tehty!

koulusta

10.10.2006 19:04
Nyt vasta oikesti ruvennut miettimään, onko tämä ala mulle edes oikea. Kun opinnot on lopussa ja pitäisi kohta ruveta töitä etsimään. Ja, sitten mä vaan mietin ja mietin.. onko tämä edes mua varten..?!
Olen miettinyt sataa eri ammattia, mitä voisin olla. CSI-tutkija, kampaaja, rahtilaivalla töissä..melkein mitä vaan muuta, muttei tätä omaa.
Ihmetyttää se, että se kapina tulee vasta nyt. Miksi nyt, kun pitäisi se motivaatio jostain saada, millä suorittaisi opinnot loppuun??! Ei ole mitään enää..halua saada koulua loppuun. Nyt pitäisi olla halu valmistua, mutta mulla on vaan halu vaihtaa alaa.plaa. Miksi se tulee nyt?! Kun vaihtoehtona on ainoastaan koulusta pois pääsy. Enää sitä ei voi lopettaa. superplaa.

karkkia

7.10.2006 21:12
Olen jostain lukenut, että joku kaksikymmentä toistoa ja entinen tapa unohtuu. Kun on tarpeeksi toistanut, niin jää uusi tapa. Ei toimi.

Olen kävellyt Prisman karkkihyllyä päästä päähän..ainakin tuon kaksikymmentä kertaa. Mutta, ei. Edelleen tekee mieli karkkia. Mikään ei voi sitä korvata. On kokeiltu hedelmät, rusinat ja pähkinät. Ei auta, ihanaa karkkia tekee mieli.

Olen jopa vähentänyt kaupassa käyntiä. Seurauksena se, että kaikki ruoka loppuu kotoa. Mutta, jos menen kauppaan, niin en voi hillitä itseäni. Pakko ostaa.. vaikkei nyt tekisikään mieli, niin myöhemmin voi tehdä.

Mikä neuvoksi??! En voi koko elämääni elää karkkiriippuvaisena. Ei kukaan voi syödä sitä niin paljon kun minä. Ei muuten, mutta ne lisäaineet.. Onneksi sentään olen liikkuva ihminen, niin ei ruumiissa karkkipakko näy.. ;)

kirjaston kirjat

6.10.2006 18:12
Mä en koskaan muista palauttaa kirjaston kirjoja ajallaan. Tai uusia niitä. En ymmärrä, mistä se johtuu. Nykyään kun se lainojen uusiminen olisi niin helppoa, mutta ei.
Maksoin yksi päivä kirjastoon 7euroa sakkoa. Ihan älytöntä.! Mun pitää näköjään viimeset rahani viedä kirjastoon. Ei niillä mitään muuta käyttöä olisikaan..Olisi voinut ostaa vaikka leipää ja maitoa.
Miksi, oi miksi en muista palauttaa kirjoja??!

väsy.

4.10.2006 18:15
Väsyttää taas ihan hirveesti. Päätäkin särkee ja kaikkea. On sellanen olo, että haluaisi vaan käpertyä sohvan nurkkaan ja olla välittämättä maailmasta.
Valitettavasti mulla ei ole sohvaa. Ei siis voi käpertyä niin mihinkään. Sängylle korkeintaan, mutta mä nukahdan siihen. Varmasti. Parempi vaikka roikkua koneella ja yrittää pysytellä vielä pari tuntia hereillä. Kun jaksaisi vaan.
Syksyt on aina tällasia. Väsyttää niin paljon. Onkohan tämä kroonista?! Anemia ei tällä kertaa ole kyseessä..Mikähän muu..? Tylsyys.

unista.

30.9.2006 13:05
Näin taas viime yönä ihmeellisen unen. Pistää miettimään, että mistä ihmeestä nuo unet oikeen tulee. Kieltäydyn uskomasta, että ne on jotain alitajuntajuttuja. Muuten mun tajuntani on todella sekaisin. Joku on joskus sanonut sitä, että unet käsittelee päivän tapahtumia. Ei mun unet! Yleensä kun ne on paljon mielenkiintoisempia, kun mun päiväni.
Tai, entä kun on öitä, milloin ei nää unia.? Eikö niinä päivinä ole tapahtunut yhtään mitään..?!
Tai, jos onkin niin, että joka yö kyllä näkee unia, mutta joinain öinä on herkempi muistamaan ne ja toisina taas ei?! Eli, siis että kaikki näkee joka yö unia, mutta muistaa aamulla niistä vaan hyvin pienen osan??! Ehkä.

selittelyä

29.9.2006 12:06
Eilen illalla olen huomannut taas kuinka tärkeetä on selittely. Ja kuinka siitä oikeesti tulee hyvälle mielelle. Olen nimittäin iltaani viettänyt hyvän ystäväni kanssa, jolle olen selitellyt sanomisia siitä, kun viime kerralla ollaan nähty. Oikeesti tosi pieniä ja merkityksettömiä, mutta hyvä mieli silti.
Tiedän, ettei mun ulosanti ole mitenkään loistavaa ja siksi aina haluankin selitettä niitä, mitä olen sanonut. En todella halua, että tärkeät asiat jää epäselviksi ja ne ymmärretään väärin. Siitähän saattaisi seurata jotain sellasta, mitä kukaan ei halua.

turhautumista ihmisiin

25.9.2006 21:27
Ihmissuhteet on niin vaikeita. Kaverisuhteet vielä menee jotenkuten, mutta miten ne ystävyys- tai tykkäämissuhteet?! (tykkäämissuhteet on niitä, jossa tykätään, muttei seurustella)Miksi niiden pitää olla niin vaikeita..?! Miksi pitää miettiä sitä, mitä toinen ajattelee tai kokee jonkun asian. Miksi pitää selitellä sanomisiaan. Olla muka niin helvetin fiksu.
Miksei kaikki voisi tehdä yhteistä päätöstä, että sanotaan suoraan, vaikka kuinka toinen saattaisi loukkaantua. Kenenkään ei tarvitsisi miettiä sen jälkeen mitään, mitä toinen mahdollisesti ajattelee tai ei..

Tällasta tänään. Turhautumista ihmisiin. Muihinkin kuin itseeni. Anteeksi nyt. Huokaus.
AlkuunEdelliset1–10 / 64SeuraavatLoppuun