Blogi: pipari87

Hyvää vappua

1.5.2007 12:13
Vappu tuli taas. Vappu yllätti autoilijat Lahden keskustassa kun Aleksanterinkatu olikin eilen pieneltä matkalta autoilta vapaata aluetta. Hurjaa. TÄTÄ LISÄÄ!

Tagit: am-muu


9 päivää

10.12.2006 15:03
Jännittää, mekko pitäis ommella ja asusteet enne valmistujaisia, mutta loppuu aika kesken. Pitää aloittaa tänään.

9 päivää enää!

Tagit: opiskelu


Valmistun!

7.12.2006 22:51
Esittelykin nyt ohi ja vitonen tuli arvosanaksi.

Ihanaa. Tämän takia kannatti ahertaa viisi viikkoa ja viettää kaikki vapaa-aikakin koulussa (tai sitten ei kannattanut)..

Hih, 12 päivää valmistumiseen.

Kuva #829593

Tagit: opiskelu


Jotain valmiina sentään!

5.12.2006 22:07
Opinnäytetyön kirjallinen osuus valmis ja tulostettu. Enää pitäisi liimata kannet ja sitoa ne kiinni sisuksiin... Vaatteetkin tulivat ajoissa valmiiksi. Tämähän on melkein juhlan paikka, ainakin 19.12 :D

Epätoivo hellittää.

Tagit: opiskelu


Jätetty ja petetty

29.11.2006 00:09
Tältä se siis tuntuu, tulla petetyksi. Viime perjantaina tulin jätetyksi ja nyt kuulin että olin jo aiemmin tullut petetyksikin. Entisen syliin teki ex-kullan mieli, vaikka kuinka puhui suhteemme aikana ettei siihen helvettiin enää lähtisi. Nyt kuitenkin.. Miksi?
Ex ei suostu puhumaan, ei selvittämään asioita mitenkään. Ei vastaa puhelimeen eikä puhu messengerissä. Asun eri paikkakunnalla niin en viitsi mennä käymäänkään oven takana, olisihan se aika säälittävääkin.

Tagit: seuraelämä


Särkynyt enkelikö??

26.11.2006 14:01
"Yö: Särkynyt enkeli

Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.

Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa

Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin"

Parempi mieli :)

Tagit: am-muu


Kamala joulu

24.11.2006 21:57
Lapsuuden joulut oli kamalia. Avauduin siitä jo johonkin keskusteluunkin. Miten voi omilta vanhemmilta loppua järki niin, että baariin on pakko päästä, vaikka tytär on joulua ja syntymäpäivää odottanut kuin kuuta nousevaa koko vuoden? Ei pukkia, ei lahjoja, ei yhdessäoloa, ei lämpöä eikä läheisyyttä. Ja joka vuosi kuitenkin odotin sitä muutosta. "Ehkä tänä jouluna saan vanhemmiltani joululahjan..." Turha toivo. "Ehkä tänä jouluna ollaan koko perhe kotona koko ilta..." Ei oltu.

Joulu on vieläkin ihan kamala päivä. Aina nousee pala kurkkuun kun muistaa mitä kärsimystä lapsuuden joulut olivat. Ja vaikka koko muun vuoden ei yhtään haittaa, että synttärit on jouluaattona, niin aina aattopäivänä se tuntuu pahalta. En halua muuttua vanhemmikseni, joten en mene aattona baariin. En siis vietä syntymäpäivääni mitenkään, en viettänyt edes 18-vuotis syntymäpäivääni.

Nyt jouluna täytän 19. Ehkä tänä jouluna kaikki muuttuu..?

Tagit: seuraelämä


Sairasloma

5.10.2006 11:36
26.9 Päivystävälle lääkärille kaksi viikkoa jatkuneesta selkäkivusta. Särki vähemmän kun liikkui, paikallaan ollessa alaselkä ja lantio oli kuin tulessa. Tulos: terveen paperit ja 30kpl yleistä särkylääkettä, vahvuus 400 mg.
4.10 Päivystävälle lääkärille (sattui olemaan sama lääkäri kuin viimeksi) kertomaan, ettei vaiva ole mennyt mihinkään, pahentunut vaan. Istuminen on aivan kamalaa kidutusta, samoin seisominen, käveleminen ja makaaminen. Tulos: 30kpl 400 mg särkylääkettä ja lisäksi toista, hieman vahvempaa särkylääkettä 20kpl. Selkätuki kuukaudeksi lainaan. Kolme päivää sairaslomaa.

Kokemukset: Vahvempi särkylääke närästää, selkätuki pahentaa asiaa, eikä sitä paitsi edes pysy paikallaan, osaksi lantion päällä, vaan nousee sinnikkäästi vyötärölle. Selkä tuntuu paremmalta, muuten olo on ihan kamala. Ei edes närästyksen, vaan joutenolon takia. Saan kauhean morkkiksen siitä, etten ole auttamassa työpaikkaohjaajaani, vaikka messuviikonloppu on tulossa. Sairaslomani sotkee kaikki viikkoja sitten tehnyt aikataulut. Tilalleni ei löydetä ketään, mutta se ei ole kuulemma minun murheeni, sanoo työpaikkaohjaajani. Ei lohduta.

On kiva tuntea itsensä korvaamattomaksi, mutta surkeaa, että korvaamattomuutensa huomaa vasta tällaisella hetkellä. Olo on kurja, tärkeät asiat kasaantuvat nurkkiin ja kummittelevat yöunissakin. Hämmennystä herättää myös, miten usean sadan opiskelijan ammattioppilaitoksessa lasketaan kaikki vastuu vuoden tärkeimpien messujen myyntituloksesta yhden ainoan viimeisen vuoden työssäoppijan harteille?

Tagit: opiskelu