Tyyli

Löytyi 6 merkintää helmikuulta 2012.

Huhhuh!

26.2.2012 21:05
Paloin solariumissa!!!

Nukahdin koppiin ja kun nousin sieltä, koko selkäni oli palanut. Miten voi olla mahdollista!?

apua..

P.s. Kuvatilani on täynnä, joten täytyy hankkia jostain lisää tilaa.

Ikuinen taakka

25.2.2012 23:43
Ostin juuri pakastepizzan. Ensimmäinen kerta kun ostan kotiini pizzaa! Eilen olin viihteellä, jonka takia annoin itselleni luvan pitää herkuttelupäivän. En ole oikeastaan kovinkaan paljon herkkujen ystävä. Kesällä jäätelö on todella hyvää ja suklaa menee aina, mutta muuten herkuttelu on melko vähäistä. Enemmänkin pidän suolaisesta. Pizzaa syön harvoin, mutta pasta on asia, jota tulen luultavasti himoitsemaan ikuisuuden. Olen tällä hetkellä nimittäin kovalla dieetillä. Olen määritellyt dieetin itse. Siihen kuuluu vähähiilihydraattinen ruokavalio, kuitenkin yksi ruisleipä päivässä ja puuro myös sallittu. Syön joka päivä salaatin tai kaksi ja välipalaksi rahkaa. Pyrin syömään paljon lihaa, kalaa ja kanaa ja joka aterialla siis aina jotain proteiinia.

Kävelen joka päivä töihin ja takaisin sekä käyn välillä salilla. Tällä hetkellä on se tilanne, etten ole saanut aikaiseksi hankkia salikorttia, jonka takia käytän saamiani lahjakortteja salikäynteihin. Pidän eniten lenkkeilystä ja sitä on parasta harrastaa kesällä. Varsinkin täällä Eiran alueella on upeat maastot juoksuun. Myös uinti ja hiihto ovat mieluisia lajeja vaikken olekaan harrastanut kumpaakaan vähään aikaan. Olen aikoinaan harrastanut uintia, joka näkyy varmasti myös hartioissani. Myös hiihdosta olen nuorempana voittanut mitaleja sekä hiihtänyt aina talvisin eri hiihtokeskuksissa.

Tavoitteenani on tällä hetkellä saada kevyempi olo ja kiinteytyä. Ystäväni sanovat, että olen aina laihiksella, mutteivat ymmärrä usein myös sitä tosiasiaa, että joudun taistelemaan kroppani kanssa päivittäin. Se, että pysyn edes koko ajan samoissa mitoissa lihoamatta, vaatii kovaa tarkkailua. Jos olen parikin kuukautta ilman hiilaritonta dieettiä, lihoan. Joten olen joutunut tekemään omasta dieetistäni elämäntavan. Tällä hetkellä kyseinen ruokavalio on vain entistä tiukempi. Se yhdistettynä säännölliseen urheiluun tuottaa tuloksia.

Onneksi pidän ja nautin paljon urheilusta, joka helpottaa tätä prosessia. Olen huomannut kevyemmän olon jo parin viikon dieetin aloittamisen jälkeen. Jaksan paremmin töissä, nukun paremmin sekä saan enemmän aikaan. Tällä hetkellä olen laihtunut muutaman kilon, mutta vaa'an sijaan tarkkailen mieluummin peiliä. Nyt pitäisi vain löytää jokin hyvä sali treenaamiseen. Olen omistanut jäsenyydet mm. Elixiaan, Motivukseen ja Esport Fitnessiin. Onko teillä mitään suosikkisaleja mitä suositella?

Kaikille treenin täyteistä tulevaa viikkoa!

Blog Awards

17.2.2012 21:55
Suomessa järjestetään ensi kuussa ensimmäistä kertaa Blog Awards -tapahtuma ja gaala, jossa valitaan Suomen parhaimmat blogit eri kategorioista. Kategorioita on yhteensä viisi eli: Best fashion blog, Beauty blog, Lifestyle blog ja Aussome and unique sekä lukijoiden suosikki eli Readers choice.

Oma blogini on ehdolla Readers Choice -kategoriassa. Kaikkia ehdokkaita sekä kategorioita voi tarkastella täältä: trendi.fi.../Kampanjasivut/Aussie-blog-awards/blogaward/aussieblogaward/

Äänestäkää blogini jatkoon täältä: trendi.fi...t/Aussie-blog-awards/blogaward/aussieblogaward/readerschoice/
Blogini on se, jossa on sama kuva kuin alla. Palkintona äänestäneille arvotaan 10 avec-lippua kyseiseen tapahtumaan sekä Aussie-tuotepalkintoja ja Trendin vuosikertoja.

Kuva #1282466

Voittajablogit valitaan Aussien ja Trendin yhteistyössä järjestämässä Aussie Blog Awardseissa Astoria-salissa 28.3. Olen jo monia vuosia odottanut vastaavaa gaalaa ja vasta nyt sellainen järjestetään. Mietin jopa pari vuotta sitten järjestäväni samaisen tilaisuuden itse, mutta se jäikin sitten vain haaveeksi. On kuitenkin hienoa olla mukana, ja toivon, että saisin paljon ääniä, joten äänestäkää!! Kiitos.

sharonin.blogspot.com

Leimattu

12.2.2012 23:11
Esittelyssä tatuointini. Pidän merkityksellisitä ja klassisista leimoista. Kuvan tai tekstin ei tarvitse olla mikään ihmeellinen. Tärkeintä on kuitenkin, että sillä on itselleni jokin merkitys ja että tatuointini muistuttaa minua jostain. Tällä hetkellä omistan viisi pientä perustatea, mutta suunnitteilla on tällä hetkellä ainakin kaksi uutta. Yksi pidempi teksti ja yksi hieman massiivisempi kuva. Katsotaan missä välissä taas käyn hakkauttamassa itseäni. Yleensä pohdin aina tatuointia mahdollisimman pitkään, jotta se ei myöhemmin kaduttaisi. Toisaalta jokainen kuva kertoo aina sen hetken fiiliksistä, joten en ole edes ajatellut katuvani pikku tatuointejani koskaan. Tuntuu päinvastoin siltä, että pidän niistä päivä päivältä vain enemmän. Niihin kiintyy ja niistä tulee myös osa omaa persoonaa. Omat tauointini ovat erittäin perusjuttuja, lukuunottamassa nimeäni hepreaksi nilkassa. En halua peittää koko kehoani eri kuvilla vaan pidän pienemmistä tatuoinneista siellä täällä eri piilopaikoissa.

Kuva #1269456

Kuva #1282192

Kuva #1282191

Kuva #1282194

Kuva #1282193

Only

11.2.2012 19:04
Tänään töissä tuli asiakas (venäläinen), joka ei osannut sanaakaan suomea ja alko tinkiä nahkalaukusta. Sanoin, ettei tuotteessa ole alennusta ja, että voisimme täyttää tax free -lappuset, mutta nainen jatkoi tinkimistä. Tuntui kun olisi ollut jälleen Israelissa Jerusalemin basaarissa neuvottelemassa. Ei ole kyllä kahdeksan kuukauden Only-aikana näkynyt vastaavaa. Mutta aina kannattaa yrittää toki!

Meillä on muuten ystävänpäivänä eli 14.2. Only-myymälässä vip-ilta, johon on vapaa pääsy! Tilaisuus on klo 20-22 ja ohjelmassa kangaskassien painantaa ja oma lauluesiintymiseni. Keikka on siinä mielessä erityinen sillä esitän ensimmäistä kertaa myös omia kappaleita. Illan aikana kaikki tuotteet -20% sekä lisäksi muita huipputarjouksia. Sadalle ensimmäiselle lahjakassit mukaan. Tervetuloa!

Kuva #1282124

Bloggaamisesta

5.2.2012 22:03
Blogeja on nykyään todella paljon ja lähes jokainen ihminen varmasti tietää mitä blogi-sana tarkoittaa. Itse aloitin bloggaamisen vuonna 2007 lokakuussa ja olen jatkanut samaa omaa linjaani tähän päivään saakka. Välissä on tullut muutamia taukoja sekä vaihtoja eri sivustoille. Mutta aina olen nauttinut bloggaamisesta ja sen tuomista mahdollisuuksista ja eduista.

Olin vuonna 2008 joulukuussa Keniassa yli kuukauden, jolloin pidin taukoa bloggailusta. Siirryin myös vuonna 2010 marraskuussa bloggailemaan Nrj:n sivuille, johon kirjoitin puolisen vuotta. Minua on pyydetty myös muihin blogiportaaleihin, mutten ole ainakaan vielä lähtenyt mukaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin avoimin mielin ja otan varmasti uusia haasteita vastaan, jos niitä tulee eteen.

Jos haluaa perustaa blogin, on mietittävä muutamia asioita ennen aloittamista.

1. Kuinka paljon haluaa tuoda itseään esiin? Haluaako kirjoittaa anonyyminä ja jollain muulla kuin omalla nimellä?

2. Mihin kategoriaan bloginsa laittaa? Elämäntyyli-, muoti-, meikkiblogi vai joku aivan muu?

3. Onko valmis ottamaan vastaan myös negatiivista palautetta? Bloggaaminen ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Aina on myös niitä, jotka eivät pidä.

4. Miltä ulkoasu näyttää ja minkälaisella tyylillä postauksia tehdään? Onko esimerkiksi kirjoitus asiatekstiä, kirjakielellä kirjoitettua vaiko rennolla otteella toteutettua? Onko postauksissa paljon kuvia vai enemmän tekstiä?

5. Miten tuoda blogia julki ja miten mainostaa sitä lukijoille? Haluaako kirjoittaa blogia enemmänkin omaksi iloksi vai julkaista se yleiseksi?

6. Haluaako blogista henkilökohtaisemman vai pinnallisemman tyylin?

7. Kuinka paljon pystyy postaamaan? Joka päivä useamman kerran, kerran päivässä, kerran viikossa tms?

8. Voiko blogi haitata arkea? Onko bloggailulle aikaa ylipäätään?

Näitä asioita kannattaa miettiä ennen blogin perustamista. Itse pidän puhdasta elämäntyyliblogia Blogger- nimisellä sivustolla. Blogini on päiväkirjamainen ja sisältää enemmän kuvia kun tekstiä. Mielestäni kuvat kertovat enemmän kuin teksti ja niitä on helpompi seurata. Blogissani on myös kääntäjä, jonka avulla ihmiset voivat seurata blogiani ja tekstejäni mistä vain.

Nykyään pelkällä blogilla voi jo tulla toimeen. Mainostulot tai erilaiset yhteistyösopimukset voivat mahdollistaa hyvätkin ansiot. Myös tuotelahjat ovat erittäin yleisiä bloggajien keskuudessa. Itse käyn myös vähintään viikottain jossain lanseeraustilaisuuksissa tai muissa kissanristiäisissä. Bloggailu on antanut paljon ja sen kautta omia kuvia ja tekemisiä voi tallentaa nettiin sekä muistella myöhemmin mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä.

Suosittelen bloggaamista kaikille, jotka uskaltavat jakaa elämäänsä ja haluavat uusia elämyksiä.

Kuva #1281813

Blogini löytyy osoitteesta: sharonin.blogspot.com