Blogi: smarko
7.2.2010 06:05 "Kun olemme niin vanhoja että pystymme kirjoittamaan kirjoja, maailmassa on enää harvoja esineitä, jotka ovat emotionaalisesti neutraaleja. Esineiden emotionaalinen erottelu perustuu aste-eroihin: jotkut esineet synnyttävät heikkoja, tuskin havaittavia emotionaalisia reaktioita, jotkut aiheuttavat vahvoja emotionaalisia reaktioita ja niiden välissä on jokainen mahdollinen muu voimakkuuden aste." (Damasio 2003)
"Meitä tavallaan häiritsee, ettei lauseen ajatus ole minään hetkenä täysin käsillä. Suhtaudumme siihen kuin esineeseen, jota valmistamme ja jota meillä ei ole koskaan täysin käsissämme, sillä tuskin jokin osa on valmis, kun toinen jo katoaa näkyvistämme." (Wittgenstein 1967)
Ulkoisen ikämittarini raksuteltua itsensä kolmeenkymppiin, olen hiljalleen alkanut havaitsemaan, että minun on helpompi lukea myös aikuisia ihmisiä. Aikuisella ihmisillä tarkoitan tässä sitä, että hän on kehittynyt ihmisenä jo niin monen eri vaiheen, kokemuksen ja ymmärrykseen tulemisen kautta, ettei pelkästään häntä pintalukemalla saisi hyvää tuntumaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tälläisen ihmisen ymmärtämiseen vaaditaan myös havainnoijalta lukuisien erilaisten ymmärrykseen tulemisien kautta kulkemisia, sekä myös näkemyksien taakseen jättämistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ymmärtämään pyrkivän henkilön ja ymmärrettävän henkilön pitäisi molempien olla kokeneet samanlaisia tapahtumia; ymmärrys on aina kooste. Eikä tämä kyllä sitäkään tarkoita, että aikuisen naisen täytyisi olla iältään vanhahko.
Intelligentti ja eroottisen habituksen omaava ihminen on yleensä aina kiehtovaa havainnoitavaa, mutta jos hän malttaa verhota itsensä siten, että eroottisuus on hänessä esillä vain sävytteenä, on havainnoijan helpompi olla antautumatta pelkkään silmien lepuutteluun.
Älyn ja kehon yhtäaikainen käyttö, sekä niiden kehittäminen eivät kumpikaan ole niitä helpoimpia harjoitusta ja koettelemuksia vaativia tehtäviä, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, minkälaiseksi elämästä ja tiedosta laajahkoa kokemusta hankkineen havainnoijan arvostamiset muodostuvat. Tässä siis utopistisena oletuksena, että havainnoija ottaisi kaikkina ajanhetkinä huomioon kaiken mitä itse on koskaan oppinut ja ajatellut, jolloin hänellä olisi aina vain yksi tilanteesta riippumaton arvostusasteikko.
Ihmisen älyn havainnoimisen tekee otollisemmaksi se, että hän näyttää kasvoineen, hiuksineen ja vaatteineen ihan vaan kivalta, on vartaloltaan ihan ok, sekä hän rohkenee puhua häivyttämättä äänestään suurinta osaa dynamiikkaa ja osaa lukea omaa kehonkieltään ulkopuolisen näkökulmasta. Korkea koulutus ei mitenkään maagisesti takaa laadukasta älyä, vaan useinkin korkean koulutuksen oheistuotteena kehittyy yksilö, jolla on viestintätilanteissa käytettävissään yksittäisiä jippoja, joista yksi on puhuminen ”turvallisin sanankääntein”.
Tarkoitan sanoa, että pidän itse älyä ensisijaisesti luovasta toiminnasta syntyvänä ja vain hetkellisesti olemassa olevana, jonka synnyttämistä perehtyneisyys eri aiheisiin tietenkin edesauttaa. Kuitenkin, se äly mikä täten havainnoitavaksi syntyy ja josta voi johtaa laajemman ymmärryksen havainnoitavasta ihmisestä, esiintyy usein kovin samankaltaisena, minkä tuli jo aiemmin kokeneeksi toisen ihmisen havainnoinnin yhteydessä. Miten ja miksi näin pääsee käymään? Mikä meitä/heitä ohjaa? Olemmeko niin uniikkeja kuin luulemme?
Essentialistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on jo syntyessään jokin tietty olemus (lat. essentia), joka kertoo minkälainen olento ihminen on ja joka antaa jonkinlaisen mallin ja päämäärän sille, kuinka kyseisen ihmisen pitäisi elää. Tämän käsityksen mukaan ihminen voi järkensä avulla kehittää itselleen henkilökohtaisia ominaisuuksia, mutta esim. Platonin mukaan järjenkäyttö voisi ja pitäisi johtaa siihen, että hän löytäisi oman paikkansa luonnon ideaalissa (Platonin ideaalioppi) järjestyksessä.
Eksistentiaalisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä ei ole mitään luonnollista ja ennalta määritettyä olemusta ja että ihmisen erottaa muista olioista se, että hän voi muuttaa sen, mikä on annettu. Jean-Paul Sarten mukaan ihminen on ”heitetty vapauteen”.
Järkeään käyttävistä ja kehittävistä, ”vapauteen heitetyistä” ihmisistä minulle tulee mieleeni tietyt julkisuudessa esiintyvät ihmiset, jotka puhuvat ja elehtivät juuri sillä mainitsemallani rennolla tapaa, mutta jotka silti tulevat antaneeksi vaikutelman älykkäästä henkilöstä, jotka saavat nopeammassakin temmossa sisällytettyä kerrontaansa runsaasti ymmärtämisen kautta jalostunutta korkeatasoista sisältöä, mikä saa kuulijan haltioihinsa. Sellaista ihmistä on samalla tapaa kiehtovaa seurata kuin sellaista nykytanssia, joka vaikuttaa missä vaiheessa tahansa voivan kehittyä mihin suuntaan tahansa, mutta silti rytmittömän monimutkaisuutensa tasalaatuisena säilyttäen. Huomion, jonka se vie, antaa vietäväksi mielellään.
Tällä tapaa erityisen laadukkaaseen älykkyyteen kykenevillä tapaa kuitenkin olla se ongelma, että heille tehdään ehdotuksia kuten ”voisitko lukea nämä 17 kirjaa ensi viikolla ja kirjoittaa niistä kaikista lyhyen mielipiteen, niin me laitetaan ne sitten tuonne meidän verkkolehden sivuille lukijapyydykseksi”? Lienee synteettisellä tavalla luonnollista ajatella, että jos ihmisen oletetun elinkaaren tietyissä vaiheissa on tullut annettua vaikutelma järkevästä, tietävästä ja kykenevästä ihmisestä, on seuraava esiintyminen oltava samaa tai parempaa tasoa. Kaikesta mediaseurannan fragmentoitumisesta huolimatta he ovat melko lailla pakotettuja noudattamaan muodostuvan persoonansa osoittamia suuntia. Syntyvistä olettamuksista irtipääseminen vaatii usein olemaan rohkea ja kokeilemaan jotain sellaista tyystin erilaista, mikä voi mennä pieleenkin. Olettaisin, että tämän vuoksi eräs naisministerikin tempaisi yhteisvalokuvaan päällensä nahkarotsin, muilla naisilla ollessa konventionaalisempi jakkupuku.
Vaikken sinänsä katsokaan olevan itselleni ”luonnollisella” tavalla ei-mielekkäitä aiheita, on mieleeni muodostuneisiin muistikehikkoihin kertynyt reunamerkintöjä kuten ”ei-tätä ainakaan”. Se on oma valinta, kuten on myös se, että näihin tiettyihin muistikehikoihin sallin liitettävän lisää tietoa, tuntemuksia ja kokemuksia vain jos kertoja on kivannäköinen ja -oloinen, sekä se mistä hänen älynsä juontaa miellyttää minua.
Arjessa pyrin pääsääntöisesti siihen, ettei minun tarvitsisi erikseen antaa itselleni lupaa havainnoida ilman itse asentamieni havaintosuodattimien vaikutusta, jolloin on mahdollisempaa havainnoida kohdattuja ihmisiä sellaisenaan, mutta toisinaan petyn siihen, kuinka äly, joka heissä aaltoina esiintyy, ei ole uutta, vaan pikemminkin lakastunutta. Tätä ei pidä käsittää niin, että he olisivat läpikotaisin ei-kiehtovia, vaan luovuuteen pohjautuvan älyn määritelmäni mukaisesti, kyse voi olla siitä, että ovat toimineet estoisesti.
Tämä estoisuus voi juontaa juurensa pitkänkin ajan takaa, mikä kaikesta ihmisen eksistentiaalisuudesta huolimatta johtaa siihen, että ihminen noudattaa ehkä sitten kuitenkin jotain (synteettisen) luonnollista järjestystä. Mistä taasen seuraa, että havainnoituaan yhtä, voi tuntua, että on havainnoinut monia.
Yksittäisen ihmisen havainnoimista arjessa voisi kokeeksi verrata tantraan, erityisesti sen eroottiseen ”vasemman käden suuntaukseen”, tuohon kahta ihmistä fyysisesti ja mentaalisesti yhdistävään filosofiaan, joka on ”menetelmä minuuksien asettamien rajojen ylittämiseksi pyrittäessä kohti pysyvää autuuden kokemusta” (Wikipedia).
Tantrinen seksi korostaa suorien aistikokemusten (kosketus, tuoksut, näkeminen ja kuuleminen) merkitystä, mutta ejakuloivaan orgasmiin pyrkimisen sijaan tai kuten Aol Men sen ilmaisee ”wham-bam thank you ma'am” (Lamberti 2008), tarkoitus on rakentaa yhteys itsensä ja partnerin välille, kaikki rajat purkaen ja vahva, intiimi side muodostaen. Tällä tavoin, peloista ja epävarmuuksista pääsee yli, oma kehonkuva täsmentyy, sekä tulee saavuttaneeksi paremman ymmärryksen partnerin kehosta ja sielusta (Dempsey). Sivutuotteena oppii säilyttämään seksuaalienergiansa.
”Usein ihmiset ajattelevat tuntevansa itsensä ja mitä on maailma, mutta tavallisesti he eivät tiedä, mitä uskomattomia kokemuksia tantra, meditaatio ja jooga voivat tarjota – ne voivat mullistaa tajunnantilamme.” (TantraClub)
Lisätietoa:
Tantra.com
www.tantra.com
Tantra Blogi
www.tantralove.org...fi/Blogi/Merkinnat/2008/9/30_Tantraseksin_salat.html
ThirdAge – tantric sex articles
www.thirdage.com/article/tantric+sex
Kate Taylor: Life’s Too Short for Tantric Sex: blogs.nerve.com...ofattraction/2009/08/07/lifes-too-short-for-tantric-sex
Lähteet:
Damasio, Antonio. 2003. Spinozaa etsimässä - ilo, suru ja tuntevat aivot. Helsinki: Terra Cognita Oy
Wittgenstein, Ludwig. 1967. Zettel. Suomentanut: Heikki Nyman. Porvoo: WSOY
Dempsey, Bobbi. Making a Connection Is Crucial in Tantric Sex. Everything.com. Saatavilla: www.everything.com/making-connection-crucial-tantric-sex/
Lamberti, Patty. 2008. Tantric sex 101: The spiritual path to physical ecstasy. Aol Men. Saatavilla: www.aol.com.au...The-spiritual-path-to-physical-ecstasy/676361/index.html
Tantra. Wikipedia. Saatavilla: fi.wikipedia.org/wiki/Tantra
Tantrinen tie korkeampaan tietoisuuteen. TantraClub. Saatavilla: www.tantraclub.org/node/192
What is Tantra? Tantra.com. Saatavilla: www.tantra.com/tantra/what_is_tantra/24.1.2010 20:15 Pohjustus
Taoistisessa ajattelussa Jin-Jangin konseptilla viitataan maailman luonnollisessa järjestyksessä havaittaviin vastakohtaisuuksiin (Wikipedia), jotka ilmenevät taon päättymättömien, ehtymättömien ja jatkuvasti uusiutuvien liikkeiden vaikutuksesta (Pasanen 2008), jotka itse ovat saaneet alkunsa samaisten taoon sisältyvien perusvoimien, Jinin ja Jangin yhteisvaikutuksesta.
Lukuisten erilaisten vastavoimien toisiinsa vaikuttavuuksissa voi nähdä syklisyyttä ja kehämäistä kiertoliikettä, mikä ilmenee samankaltaisten tapahtumien toistumisena, esim. vuosittain, viikoittain tai vuosituhansittain. Shambhala Dictionary of Taoismin mukaan Jin ja Jang ovat kaksi polarisoitunutta energiaa, jotka alati jatkuvasta muuttuvuudestaan ja toisiinsa vaikuttavuudestaan, ovat syynä universumin olemassaoloon.
Näiden vastakohtien kerrotaan tyypillisesti olevan jotain sellaista kuin oikea/vasen, mies/nainen, yö/päivä, jne. mikä mielestäni tekee Jin-Jangin konseptista liiankin ns. maanläheisen, mutta idea lukuisten erilaisten vuorovaikutusten toisiinsa vaikuttavuudesta on mielenkiintoinen. En tosin vielä osaa selittää itselleni miten lähes-tasapainon saavuttaminen yhdessä keskinäisessä vuorovaikuttavuudessa (esim. vasen/oikea), vaikuttaa johonkin toiseen keskinäiseen vuorovaikutukseen (esim. yö/päivä).
"Kuitenkin, taolaisessa maailmanselityksessä harmoniset parisuhteet, tyhjyys-täyteys ja jin-jang noudattavat aritmeettista yhtälöparia 2=3, 3=1, jossa kaksi onkin itse asiassa kolme, ja kolme loppujen lopuksi yksi. Tämä selittyy seuraavasti: maailma on yhtä aikaa sekä harmonisessa tasapainossa (parisuhde, 2), että dynaamisessa muutoksen tilassa (kahdesta syntyy kolmas, 2=3), säilyttäen kuitenkin samalla muuttumattoman ykseytensä ja eheytensä (3=1)." (Pasanen 2008).
Monen muunkin maailmanselitysmallin mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki on lopulta yhtä.
Seksiä ystävätytön kanssa, harmonisesti
Insinööriopiskelijoita opetetaan jo opintojen alusta lähtien suhtautumaan maailmaan käsitteiden avulla ja erityisesti miettimään käsitteiden välisiä suhteita; mitä hienommin määriteltyjä käytetyt käsitteet ovat, sitä puhtoisempi ymmärrys niiden välisistä suhteista on. Lisäksi mietimme suunniteltujen järjestelmien käyttäjäkokemuksia, parantelemme olemassa olevien suunnitelmiamme ja muuntelemme toteutuksia useiden iteraatiokierroksien kautta. Periaatteellisena pyrkimyksenä on harmonisuuden ja hyvän rytmin ylläpito toteutusvaiheessa, sekä tavoitteena saattaa valmistunut järjestelmä elämään sopusointuisaa elämäänsä tässä maailmankaikkeudessa, vaikka oma suora vaikutuksemme siihen päättyisikin.
Jostain syystä on tilastollinen fakta, että keskimääräinen insinööri avioituu sairaanhoitajan kanssa, mutta johtuuko se siitä, että insinööriä täydentää "pehmeillä tunteilla" varustettu sairaanhoitaja vai siitä, että sairaanhoitajan hermoparkoja täydentää insinööri, joka osaa ottaa hänet täydellisesti huomioon?
Ennen kuin insinööri vakiutuu eli tässä siis avioituu, kuten universaalisti on tässä syklissä ollut tapana, hän on ehtinyt laskea hallitusti irti useista ystävätytöistä, joiden kanssa, silloin kun molemmilla sopii, on tullut vietettyä aikaa sängynpohjalla ja vähän keittiön pöydälläkin.
Seksi voi kuulua ystävyyteen luontevalla tavalla, mutta koska molemmilla osapuolilla on omassa elämässään paljon sellaista, johon toinen osapuoli ei suoranaisesti vaikuta, voi osapuolista toinen tulla tavanneeksi jonkun toisen jonka kanssa vakiintuminen alkaa.
Emotionaalisesti älykäs insinöörimies ymmärtää tällöin, että jottei hänen ystävätyttönsä joutuisi pulmallisen tilanteen äärellä, jossa hän joutuu väkisin riistäytymään irti ystävästään, jonka kanssa hänellä on ollut hyvää seksiä ja ystävyyttä, hänen on kertaalleen loukattava tyttöä sanoilla.
Tyttö ymmärtää myöhemmin miksi hän toimi niin ja tuolloin harmoninen tasapaino palautuu; tyttö ehtii siinä välillä keskittyä vakituiseensa, eikä aiempi ystävyys, joka nyt on muuttunut seksittömäksi, rikkoudu tavalla, joka aiheuttaisi kaikkeuden harmonisuuteen tarpeettomia aaltoja.
Erästä asiaa jäin miettimään.. miksi jo muutenkin viehättävä nainen on superkiehtova, jos hän nallekarhun takana ilkosillaan piilotellessaan, pitää joko jalassaan pitkiä sukkia tai bootseja, tai käsissään sormikkaita? Liittyykö se jotenkin kahden eri vastakohdan tasapainoon (vaatetettuna olemiseen ja alasti iho paljaana olemiseen)?
Lähteitä ja linkkejä
Pasanen, Kimmo. 2008. Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa. Jyväskylä: Kustannusosakeyhtiö Teos
en.wikipedia.org/wiki/Taoism
www.taopage.org/yinyang.html23.1.2010 17:18 Tavataan kai edelleen ajoittain sanoa, että "ihmistä ei saisi esineellistää ja kohdella häntä kuin objektia", mikä kai tarkoittanee, että ei voi eikä saa ajatella, että "tuostahan saisi hyvän pöydän", eikä edes "joskohan tuo joutavan näköinen tuossa kantaisi laukkuni lentokoneeseen", vaikka jälkimmäiseen hiven ymmärrystä ihmisyyden läsnäolosta sisältyykin.
Mutta jos nyt kuitenkin menee tekemään sen, että tulee hetken aikaa havainnoineeksi edessään liikuskelevaa ihmistä tai jotain hänen piirrettään, keskittäen oman huomionsa johonkin kauniiksi kokemaansa, meneekö jossain jokin sukupuolimääritelmissä asetettu sopimattomuuden raja? Siis, voiko miespuolisesta havainnoitavasta todeta itselleen, että "onpa ihanan muotoiset olkapäät" vai pitääkö esim. sana ihana jättää pois?
Toista ihmistä havainnoidessaan on käytettävissä kaksi perussäätöä, joista toinen noudattaa fysiikan lakeja (etäisyys ja katseen kohdistaminen), toisen ollessa mentaalista laatua, ajatuksien avulla tarkentamista.
Vaikka koittaisi parhaansa mukaan haihduttaa välittömästä tietoisuudestaan kaiken muun paitsi havainnon toisen ihmisen olkapäästä, on todennäköistä, että havaintoon vaikuttaa se missä havannoidaan ja mitä tapahtui hetkeä ennen kuin havainnointi alkoi, ja ehkä jossain määrin myös se mitä ajatteli edellisiltana ennen käsien laittamista peiton päälle.
Jos aloittaa ylävartaloltaan paljaan ihmisen havainnonnin olkapäästä ja siirtyy sitten havainnoimaan käsivarsia alaspäin, sieltä takaisin ylös ja sitten vielä hiukan kaulaakin, ei välttämättä vielä tuossa vaiheessa ole saanut mitään "lukemia" kohdehenkilöstä itsestään. Jos havainnoisi tällä tapaa vain vähäsen miestä ja naista, minkä jälkeen vertailisi tuntemuksia keskenään, voisi kuka tahansa helposti myöntää, että havainto on ollut miellyttävä, jos se todella oli sitä. Siinä ei tarvitsisi mietiskellä homofobisia seikkoja, vaan kyse olisi vain lähinnä muodon kauneudesta. Emaloijat ja lasinpuhaltajat ovat todistetusti ymmärtäneet tälläisen päälle jo pitkään. Markkinoijista en ole niin varma.
Hankalammaksi joillekin ihmisille käy, jos huomioon tulisi otettavaksi ihmisen keho kokonaisuudessaan; heti alkaisi kulttuurillisten vaikutteiden vyöry mieleen, mikä tekisi muodon ja piirteiden kauneutta ihastelevista ajatuksista kaloja, jotka vasta opettelevat hyppimään vastavirtaan.
Lappeenranta on itärajan läheisyydestä johtuen siitä hyvä paikka, että naapurimaan kansalaiset laittavat usein parhaimpansa päälle ja tulevat käväisemään täälläpäin. Usein näkee venäläisiä nuoria miehiä vaimonsa/tyttöystävänsä kanssa, joista miespuolinen on se, jossa ilmenee selkeämmällä tavalla liikkeen muodontajun, sekä myös elekielen rytmin hieno hallinta. Se sekoittaa mielenkiintoisella tavalla perinteisiä roolijakoja, joissa nainen on se, joka on elekieleltään "naisellisempi".
Tämä roolien sekoittuminen elekielen, muodontajun yms. osalta saa minut miettimään perinteisempää miehen mallia, joka on mielestäni rakentunut lukuisista inhibitoorisista, estävistä vaikutteista. Eli jos se pikkurilli on vahingossakaan nousemassa ylös teekupista juodessa, niin asiahan täytyy tietenkin korjata tarttumalla kuppiin koko kourallisella? Saatoin hiukan karrikoida, pahoitteluni.22.1.2010 00:23 Filosofisesti ottaen ja hedonistista hyvää tarkoittaen, väittäisin, että..
Minulla on taipumusta jäädä mietiskelemään kaikenlaista kuten teenlehtien tarkoitusta tässä maailmankaikkeudessa, mutta sellaista en ole aiemmin tullut pohtineeksi, että miksi ihmisiltä jää (miehen) itsetyydytykseen liittyviä vertauksia elekielellä toteuttaessaan huomioimatta, että heidän käyttämilleen elekielisille vertauksilleen ei löydy vastinetta todellisuudesta.
Jos tälläisen elekielisen vertauksen tulee jostain syystä kohdanneeksi, on todennäköistä, että ele sisältää rivakkatahtista vatkaamista ylösalas-suunnassa -- fitness-pirtelöjuomalla demonstroituna vertausta täydennetään muovinen juomapullo avaamalla, jolloin sieltä "ihan vahingossa" ruiskahtaa valkeat nesteet vähän joka suuntaan.
Tässä ei sinänsä olisi mitään kummempaa mietittävää, jos tärkeintä on saada jonkin vihjaus menemään ns. jakeluun, sillä onhan kyse toki yleisesti tunnetusta eleestä, symbolista jollekin, erilaisine variaatioineenkin.
Kuitenkin, on monia seikkoja, jotka puoltavat sitä näkemystä, että naisen käyttäessä kyseisenlaista eleellistä vertausta piruilevassa "..dä kuule.." -mielessä tai viekoittelevassa mielessä, hänellä voi olla erittäin kapea käsitys siitä, mikä oikeasti tuntuisi miehestä hekumalliselta. Yhtä hyvin hän olisi voinut kertoa oman arvionsa siitä onko huomenna poutapäivä vai sataako; ei olisi erityisemmin kiihottanut.
Puoltava seikka yksi: Netissä on eräs sivusto, joka demonstroi naisen ja miehen hekuman eroja tärisyttämällä selainikkunaa joko ihan tolkuttomasti tai sitten ihan vaan silleen vähäsen -- jälkimmäisen viitatessa tietenkin miehen tuntemukseen orgasmin äärellä.
Puoltava seikka kaksi: Kun toisilleen vain katseilta tutut n. 20 - 30 -vuotias nainen ja mies kohtaavat saman pimeydellä valaistun sängyn äärellä, ei naiselle kenties ollenkaan tule mieleen, että miehen varren ja sen pään koskettelu kuivilla käsillä voisi olla kovin tylsää, vaikka Se silläkin tavoin saattaisi vaikuttaa heräävän eloon.
Koska se aiheuttaa yleistä hämminkiä ja tekee elämäni kiusallisemmaksi -- välillä on hauska vähän hämmentää -- käydään hiukan läpi sitä, kuinka mies kehittää sellaisen hekuman, että Cosmopolitanin vuosikerran pikkutuhmista naiseen kohdistuvista kuvauksista kasaantuva tunnekertymä tuntuisi kovin vaisulta, pliisulta. En tosin lue ko. lehteä, mutta "ovat kertoneet juttuja".
Tarkoitan sellaista hekumaa, joka täyttää niin tiiviisti kaikki tajunnan kymmenen kerrosta, ettei tietoisuuteen pääse livahtamaan juuri mitään muuta havainnoitavissa olevista maailmasta; se on kuin Zeniä, tietoisuuden omasta kehosta kadotessa, havainnoitavaksi jääden lähinnä puhdas hekuma.
Huolella tehtyjen, valelevien kädenliikkeiden ylläpitämänä ja orgasmin ollessa jatkuvasti, niin kauan kuin dopamiinia, serotoniinia ja muita hormoneja riittää, "vielä yhden kädenliikkeen" päässä, voi huomata saavuttaneensa rajan, jossa pystyy kontrolloimaan hekuman täyteläisyyttä, sekä multiorgasmeilta tuntuvien ja selkää kaareuttavien tuntemuksien esiintyvyyttä, ilman että koskaan varsinaisesti ns. tulee. Toisin sanoen, keho oppii siirtämään rajaa, jossa orgasmi lopulta tulee, aina vain ylöspäin, ja kun sen lopulta antaa tulla, se on niin intensiivinen, että se lyö läpi koko kehon, toisen käden vuorotellen puristaessa lakanaa ja pidellessä puolelta toisella voimakkaasta täyttymyksellisyyden tunteesta keinahtelevaa päätä aloillaan. Ennen tätä seuraavaa syvän rentoutumisen tilaan pääsemistä, on tullut lukuisia kertoja ajatelleeksi "sä et kestä enää, tämä on liian intensiivistä hyvää", mutta mitä useampia kerroksia hekuma tajunnasta täyttää, sitä vaikeampi siitä on päästä irti.
Tajunnan täyttävä hekuma ei vapautuisi hetkessä, vaan se vaikuttaa pitkän aikaa, ihan samoin kuin elokuvanäytöksen elokuvateatterissa katsottuaan ei teatterista ulos tultuaan koe olevan ihan täysin mukana reaalimaailmassa, vaan elokuvan maailma vaikuttaa mielessä edelleen. Menee tovin aikaa, ennen kuin mieli itsestään rauhoittuu, jos sen on kertaalleen ehtinyt kiihdyttää tiettyyn tilaan -- itseasiassa sopivilla musiikkivalinnoilla mielentilaansa voisi vaihdella helpostikin, mutta en käy käsittelemään sitä asiaa tässä.
Jos ajattelee hekuman uloimpien kerroksien vahvistavan sisempiä kerroksia ja sisimmän kerroksen olevan se mitä tietoisimmin kokee, niin perinteisen orgasmin hekumankerroksia leikkaava säde (keskustasta laitaan) voitaisiin ilmaista numeroarvoilla: 3,1,0,0,0,0,0,0,0,0.
Kun hekuman rakentaa oikein, saavutetaan tyystin erilainen hekumakerroksisuus, esimerkiksi: 50, 50, 50, 45, 45, 42, 38, 36, 30, 21..
Asiaan vaikuttaa suuressa määrin kuinka hyvässä fyysisessä kunnossa on (hapen kulutus kasvaa suuresti), sekä minkälaisen aminohappoprofiilin ruokavalio muodostaa. Siis, jos ihan naturellisesti asiaa käsitellään. Tietyillä luontaistuotteilla tuntemuksia yms. voi hienosäätää, mutta jätän tässä yhteydessä kertomatta niistä enempää.
Itseasiassa taidan tällä erää jättää kertomatta tarkemmin käytettävään metodiin sisältyvistä tekniikoista, koska joukossa saattaa olla herkkäsydämisiä ihmisiä -- you might die, if you tried.
|
|