Blogi: smarko
29.12.2011 01:55 Jäinpä tuossa miettimään, minkälaiseen logiikkaan perustuen yksittäiset ihmiset ja pariskunnat, jotka ovat vieneet läpi tai ovat paraikaa viemässä läpi nykyistä parisuhdettaan, perustelevat itselleen sen minkä he ääneti elekielellään ja olemuksellaan ilmentämällä pyrkivät viestimään eli sen, että he ovat suoriutuneet paremmin. Elekielellä ja olemuksella viestiminen on siitä haasteellista, että sillä tavoin on työlästä viestiä kovin paljoa kerralla, joten erilaiset sanalliset vihjauksetkin saatetaan ottaa avuksi, kuitenkin varoen esittämättä liian rehenteleviä väittämiä omasta suoriutumisesta. Tämä on tietenkin yleistämistä, eikä varmasti päde kaikkiin ihmisiin, mutta tiettyä mukautumista erilaisiin konformistisuuksiin ja konventionaalisuuksiin ilmenee aina. Tietyissä "piireissä" virheistä ja erheistä saatetaan kyllä mainita, jottei tultaisi esiinnyttyä liian kiiltokuvamaisesti, mutta painotus viestinnässä kallistuu kuitenkin helposti parisuhteessa suoriutumisen ja sitä edeltävien tilanteiden luonnehtimisessa hyvin soljuneeksi.
En tarkoita sanoa, että olisi tärkeää saada nämä virheet ja erheet esiin, jotta aiheesta voitaisiin kirjoittaa vaikkapa kirja, mutta tästä näkökulmasta aihetta penkoen löytää itselleen perusteluita sille, mikä järki on elää jollakin tietyllä tavalla ja millä vakavuudella muiden ihmisten kommentit olisi otettava.
Otetaanpa esimerkiksi herra K. Hän on nuorempana muhinoinut useammankin naisen kanssa, mutta jossain vaiheessa hän päätyi ajattelemaan, ettei hän ehkä sittenkään pystyisi käsittelemään parisuhteessa niitä naisia, joiden kanssa oli hauska olla ns. viihdemielessä ja hetkittäin. Hän ei ilmentänyt ihmisille töykeyttä ennen kuin siinä vaiheessa kun hänen ei enää tarvinnut esittää niin paljon olevansa kaikkien kaveri; pitkäaikainen työsuhde mahdollisti kaverisuhteiden löyhentämisen ja uuden elämän rakentamisen. Hän tarvitsi lisää varmuutta elämän kulkuun ja tiettyä ulkoista hyväksyntää, joten hän teki tiettyjä varmisteluja, jotta se yksi tietty nainen, jolla oli vasta vähän kokemuksia miehistä, menisi naimisiin hänen kanssaan, eikä eroamisen halun kynnys tulisi ehkä koskaan liian matalaksi. Tätä teki mahdolliseksi se, että herra K oli tehnyt hänet raskaaksi, sekä oli esivalmistelunaan tehnyt tämän naisen ystäviä haluttomammaksi tulemaan yhteiseen kotiin, mutta ollen kuitenkin itse mukava miehenä hänelle. Täten herra K muodostui (hitaasti) entistä merkittävämmäksi ihmiseksi tällä naiselle. Vaikkakin he myöhemmin olivat ihan tavanomainen pariskunta, jolla vaikutti ulkoisesti olevan "ihan hyvä elämä" lapsineen, työpaikkoineen ja autoineen, niin eettisesti olisi pohtimisen arvoista, pitäisikö heidän elämänkulkuaan tarkastella missä määrin siinä yhteydessä, missä aletaan jakaa neuvoja siitä miten pitäisi elää?
Monet parisuhteessa olevat ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja, että he ovat ensin pari kertaa ikään kuin harjoituksen vuoksi sellaisessa parisuhteessa, jossa he voivat harjoitella ja kokeilla sekä muille esiintymistä, että toiseen ihmiseen tutustumista tiedostaen, että he tulevat joka tapauksessa eroamaan täsmälleen tiistaina, 7 kuukauden kuluttua. Tällaisessa parisuhteessa voi ulkoisesti tarkastellen olla huomattavasti enemmän rentoutta ja letkeyttä kuin sellaisessa parisuhteessa, jonka rakentumista ja ylläpitoa heitä havainnoivat tahot suuressa määrin ohjaavat, sillä tällaisen parisuhteen osapuolet tietävät, etteivät he sen vuoksi eroaisi toisistaan, että he eivät kestäisi sitä, mitä muut heistä ajattelevat. Välimuoto tästä on parisuhde, jossa osapuolet ovat löytäneet toisistaan paljon sellaista, jonka pohjalta voi rakentaa "jotain yhteistä", mutta molemmilla on kuitenkin "omia menoja ja tavoitteita" yms. Tämä välimuotoinen versio on yhteiskunnallisesti mielenkiintoinen mietittävä siinä mielessä, että jos parisuhteen osapuolet eivät ole tutkijoita, luovan alan toimijoita tai yrittäjiä, heidän elämästään muodostuu vähemmiltä osa-alueilta "yhteinen projekti". Ehkä (mietin tätä noin 20 sekuntia).
Juuri ne parisuhteelliset ihmiset, jotka ovat löytäneet toisensa "liian rajoittuneesta valikoimasta" (saman työpaikan sama osasto, kaverin kaveri samoissa bileissä, tms.) ovat jo todennäköisyyksienkin mukaan vain vähiltä osin "sopivia toisilleen" alussa eli lisää "työstöä vaaditaan" ja täten tarve hyvän elämän esittämiselle saattaa myöhemmin nousta helpommin esiin. Toisaalta, eräänlaiseksi normiksi on kuitenkin nykyaikana muodostunut se, että tiettyjä ilmiöitä tarkastellaan melko väljin staattisin kriteerein eli sen jälkeen kun parisuhde on muodostettu, ei ole niin väliä sillä missä määrin parisuhteen osapuolien tekemiset sopivat yhteen. Tämä kuitenkin antaa aiheen kysyä, missä määrin rajoittuneesta valikoimasta toisensa löytäneet ja mahdollisesti naimisiinkin menneet ovat päteviä esittämään näkemyksiä siitä miten elämää pitäisi elää. Nykyaikana, kun halpahintaisen lentokoneensa voi valita ilmastoystävällisyyden ja vaikka Facebook-tuttavuuksien perusteella, sekä teoreettiset elämän rajat tulevat vastaan vasta jossain stratosfäärin tienoilla - myöhemmin ei sielläkään - hyvän elämän käsitys pohjautunee enemmänkin siihen miltä elämä pätkittäin tuntuu kuin siihen, sopivatko nuo elämän pätkät loogisesti tai muutoin miten hyvin yhteen.
Itse tapaan olla sellainen, että haluan sovittaa asioita yhteen ikään kuin olisin ratkomassa ratkaisemattomissa olevaa mysteeriä, jonka ymmärtämisen mahdollisuudet parantuisivat ainakin teoriassa sitä mukaa, kun yhteen sovitettua ymmärrystä erilaisista kokemuksista ja kerrytetystä tiedosta kertyy, ollen kuitenkin avoin niille elämän irtopätkillekin. Enkä nyt tarkoita vain toisen osapuolen ymmärtämistä. Tämä "huitsin nevada" on kuitenkin varsin haasteellinen paikka löytää tietyllä tavalla itseäni mielenkiintoiseksi kokemiani ihmisiä, koska paikkana tämä edustaa pysähtyneisyyttä, jonne lapset jätetään välttävään hoitoon pariksi kymmeneksi vuodeksi ja koitetaan itse keksiä siksi ajaksi jotain ajankulua, eikä tänne ajaudu kovinkaan paljon sellaisia ihmisiä, joiden tekemiset minua erityisesti kiehtovat, vaikka tuolla toisessa blogikirjoituksessani mahdollisesti kiinnostavia seuralaisia jonkin verran arvioinkin (arvio kohdistui tätä kaupunkia laajemmalle). Tällä en tarkoita sanoa, etteivätkö ihmiset täällä olisi ollenkaan ulkoa ja sisältä viehkeitä ja viehättäviä tms. mutta hmm.. enkä minä edes ole ns. vongannut kaikkia niitä, joihin kuvailuni ovat täsmänneet (en ole uskaltanut).
Myönnän sen, että toisinaan viehätys, innoittavuus ja inspiroivuus eivät aina käy yksiin realiteettien tajuni kanssa eli vaikka mieluummin asuisin vaikka Silicon Valleyssa ja luen mielelläni mm. Fast Companyä, Vergeä, Singularity Hubia ja Wirediä, en kompetenssini kannalta olisi sellaiseen valmis. Luulen että tuollainen halu pohjautuu siihen, että niissä esiintyy "eteenpäinvievyyttä" ja jatkuvaa kehittymistä, jollaista en liiaksi havaitse esim. tietotekniikan insinööriopintojen opettajissani, lehtoreissa ja luennoijissa. Eräskin, joka hoitaa työnsä tarjoten rutiininomaisella varmuudella vanhaa tietoa ja muistaa toisinaan tuoda esiin sitä, että hän on perheellinen mies, saa ajattelemaan, että "täytyy olla enemmän" kuin pelkän elämä-nimisen shown läpivetäminen.
Voi olla niinkin, että luulen väärin, että tarvitsen parisuhteeseeni saman alan ihmisen, joka pystyy innoittamaan minua saman alan tuntemuksen kautta, mutta siitä koen olevani varma, etten kaipaa sellaista, joka "vetää minua (liiaksi) alaspäin". Joustaa toki voin.
5.12.2011 01:36 Eräs moraalia ajoittain koetuksella pitävä asia liittyy kaverin tyttöystävän kanssa ystävänä pysymiseen, varsinkin jos kyseessä on tahattomasti viettelevästä tapauksesta, joka ajoittain unohtaa itsekin, kuinka helppo ihmisten on hänestä pitää. Ajoittain hän on itsenäinen päätöksientekijä, toisinaan hupsu. Hänen seurassaan on tietyssä mielessä huojentavaa käydä sisään lähes paikkaan kuin paikkaan, sillä hän kohottaa aina seuralaistensa arvoa. Hänen pehmeä suhtautumisensa ihmisiin saa aikaan sen, että kaikki jotka ovat vastaanottavaisia hänen järkiperäiselle viestinnälleen, mukautuvat hänen näkemyksiinsä. Haasteeksi sille, millainen hän on enimmäkseen on, muodostuvat vallan keskiportaiden tienoot, sillä kokemustensa perusteella hänen on siellä laskettava vähintään joksikin aikaa irti yhdenlaisista taipumuksista ja aktivoitava jotain sellaista, joka saattaa pidempään jatkuessaan muuttaa häntä pysyvästi.
Kun on tarpeeksi kauan ystävä tällaiselle ihmiselle, saattaa kadottaa kyvyn lukea sellaista hänen sanatonta viestintäänsä, jossa ydinviestinä on "nyt kun en enää ole [sen toisen] tyttöystävä, niin sopiiko että kuulostelen omia ajatuksiani keskustelemalla kanssasi ja harkitsen samalla josko sinä olisit sopiva minulle". En tajunnut tätä hänen pyytäessään minua mukaansa kaupungille, jossa eräänä harvoista kerroista saatoin vapaasti keskustella hänen kanssaan ilman muiden ystävien läsnäoloa. Siitä en koskaan tullut saaneeksi varmuutta, olisiko noiden nelisen tuntia kestäneiden puhekeskeisten hetkien, joita esiintyi jatkuvasti matkalla vaateliikkeisiin, kahvioon, biljardisalille, ruokakauppaan ja vähän muuannekin, lopputulemana ollut se, että myöhemmäksi keskusteltavaksi ei olisi enää jäänyt mitään, mutta tajusin tehneeni jotain väärin hänen purskahtaessaan kyyneliin paluumatkalla, kysyttyäni häneltä josko "hän alkaisi olemaan minun kanssani" ja hänen vastatessaan "ja nyt sie vasta kysyt". Hän oli kertonut matkan aikana mm. siitä, mitä hänen lähivuosien ajatuksiinsa oli sisältynyt, että hän oli jo sopinut tapaavansa myöhemmin illalla erään toisen miehen, mutta että ei ollut alkuunkaan varma, olisiko tuo henkilö hänelle "se oikea" tai muutenkaan sopiva. En ole tavannut häntä sittemmin, mutta uskon hänen olevan onnellinen.
16.11.2011 20:45 Eräällä tietyllä tavalla viehättävää naista (yleensä) on hankala määritellä ilman, että määritelmästä tulisi liian suppea. Kyse ei ole ominaisuudesta, eikä aivan täysin kyvystäkään. Se liittyy paljoltikin mm. elekieleen ja tietenkin myös persoonanpiirteisiin, mutta olennaista siinä on, että sen jonkin ollessa havaittavissa, se vaikuttaa tulevan esiin tietyllä tavalla sen johdosta miten hän on elänyt, ajatellut ja toiminut (tämä on itse asiassa oletus) eli sopivan ns. luonnollisesti. Tämä on kuitenkin edelleen liian yleinen määritelmä, kuulostaen melkeinpä kliseiseltä fraasilta.
Havainnoijan kannalta havainnon tarkentumisessa voi nähdä tasomaisuuksia, joille kuvitteellisesti sijoitettuja, havaittavissa olevia asioita saavutetaan sitä mukaa, kun havainnointi etenee. Havaittavissa olevat asiat vaihtuvat aina hivenen joka kerta, kun kohteessa itsessään tai ympäristössä ilmenee jotain uutta havaittavaa tai aiempi havaittavissa ollut asia siirtyy etäämmäs havainnoijan tajunnasta esim. naisen pään kääntyessä hivenen. Havainnointi viittaa tässä varsin vähän ulkoisesti havaittavissa oleviin asioihin. Pelkästään se miten käden liike vihjaa ojentamaan [tuon tietyn] salaatin, sporttikellon tai solmion, vyöryttää valtavan määrän havaittavissa olevaa ainesta, joka viestii hänen eletystä elämästään; siitä mikä hänestä on tullut ja miksi hänestä on tullut, mikä on tullut. Toki havainnoija voi mennä herkästi harhaankin tulkinnoissaan, varsinkin jos yrittää ajatella liikaa järjellä, sillä järjellä on taipumusta sovittaa havaintoja valmiisiin muotteihin.
Ihminen on sillä tapaa hiukan rajoittunut olento, kaikella ystävällisyydellä ihmisolentoa kohtaan sanottuna, että se ei pysty aistimaan kaikkea havaittavissa olevaa yhdellä kertaa. Tällöin voi käydä niinkin, että se minkälaisena naisen aiemmin koki, tietyissä vaatteissa ja tietyssä ympäristössä, voi muuntua juuri sen hivenen verran liikaa, jotta hänessä voisi aistia riittävästi sitä jotain, mistä erityisesti pitää. Sitä ei voine selittää kuin liikaa stereotypioivien artikkeleiden lukemiselle, että nainen saattaa ajatella olevan itsestään selvää, että piukat farkut, sorja vartalo ja jotkin muut erityisesti naiseuden vartalonpiirteisiin liittyvät asioihin olisivat eniten kehen tahansa mieheen vetoavaa. Joskus naiset ovat hiukan pöhköjä, kun tarkoitus on heidän osaltaan olla enemmän kuin pelkästä viettelystä.
Tietyllä tapaa viehättävän naisen elämä "kuultaa" hänestä _riittävästi_ ja sopivasti läpi tilanteista ja vaatetuksesta riippumatta, olettaen, että "toiminnassa" on kuitenkin tietty järkiperäisyys mukana. Visuaalisesti tätä väittämää voi koettaa hahmottaa esim. sellaisen Venn-diagrammin avulla, jossa useat ympyrät, jotka viittaavat mm. vaihteleviin vaatetuksiin ja tilanneyhteyksiin, yhdistyvät toisiinsa tietyissä rajoissa pysyvän prosenttimäärän verran eli ts. jokaisessa niissä on mukana riittävästi ja sopivasti jotain tiettyä samaa, joka tekee tästä naisesta sillä tietyllä tavalla viehättävän. Sana "tietty" ei tässä oikeasti tarkoita mitään "tiettyä", vaan sitä on käytetty samalla harkinnalla kuin fraaseja tavataan käyttää.
Vaihtelumukavuuden kannalta jokin merkittävämpikin poikkeama voisi toimia ihan hyvin - havainnoijan kannalta siis - sillä eihän tämä mitään varsinaista eksaktia tiedettä ole, mutta silloin kasvaa riski sille, että tekee mieli kysyä: kuka sie oikein oot?
23.3.2011 09:31 On muutama "ihmislaji", josta en koskaan ole saanut huonoa vaikutelmaa: asiakaspalvelussa toimiva farmaseutti ja ne kassalla työskentelevät (ilmeisesti lääketeknikoita?) Saattaisin jopa rohjeta todeta koko apteekkialan olevan varsin ihmisystävällistä, vaikka molekyylien parissa työskentelyn voisi ajatella olevan samalla tapaa mitä persoonatoimatonta kuten "ennen vanhaan" ajateltiin insinööreistä - että alettaisiin näkemään ja kokemaan kaikki lokeroitavina asioina, joille voi antaa nimikkeitä ja vetää näiden laatikoiden välille erityyppisiä viivoja.
Päinvastoinpa onkin. Apteekkialalla työskentelevä on mielestäni suloisempi ja mukavampi kuin sairaanhoitaja, jollaisten kanssa insinöörien edelleen kerrotaan yleisimmin pariutuvan. En tosin ole tavannut heitä kaikkia, joten tämä väittämä pohjautuu kertyneisiin empiirisiin havaintoihin.
Mainittakoon myös, että insinöörit ovat itseasiassa yksi suurimmista runoteoksien kuluttajaryhmistä.
Joutessani mietinkin, minkälainen ihminen saattaisi saada minusta eniten irti ja mieleeni tuli, että farmaseutin koulutuksen saanut saattai olla juuri sopiva; ei liian erikoistunut kuten ravintoterapeutti, eikä liian pelkistetyllä tasolla tarkasteleva kuten psykologi. Perusteluun sisältyy sekin näkemys, että uskon farmaseuteilla, kuten insinööreilläkin, olevan sisäisesti piileviä haluja ratkoja asioita, joihin he eivät lyhytkestoisissa asiakaspalvelutilanteissa pääse käsiksi.
Koen itse "toimivani" paremmin, vai sanoisiko, että minusta saa paljon enemmän irti, kun minut saa pohdiskelemaan asioita, viemään minut vuoropuhelun kautta ajattelun alueille, jossa en ole ennen ollutkaan.
Periaatteessa olisi kai mahdollista, että muistakin ammattiryhmistä tälläisiä "kirittäjiä" löytyisi, mutta sellainen vaatii myös hyvät teoreettiset tiedot - en tosin tiedä mistä aiheesta tarkalleen - ja/tai laajahkon ihmistuntemuksen. Minkälainenhan kombinaatio mahtaisi syntyä lääketeknikosta, joka on aiemmin työskennellyt kirjakaupassa?
7.2.2010 06:05 "Kun olemme niin vanhoja että pystymme kirjoittamaan kirjoja, maailmassa on enää harvoja esineitä, jotka ovat emotionaalisesti neutraaleja. Esineiden emotionaalinen erottelu perustuu aste-eroihin: jotkut esineet synnyttävät heikkoja, tuskin havaittavia emotionaalisia reaktioita, jotkut aiheuttavat vahvoja emotionaalisia reaktioita ja niiden välissä on jokainen mahdollinen muu voimakkuuden aste." (Damasio 2003)
"Meitä tavallaan häiritsee, ettei lauseen ajatus ole minään hetkenä täysin käsillä. Suhtaudumme siihen kuin esineeseen, jota valmistamme ja jota meillä ei ole koskaan täysin käsissämme, sillä tuskin jokin osa on valmis, kun toinen jo katoaa näkyvistämme." (Wittgenstein 1967)
Ulkoisen ikämittarini raksuteltua itsensä kolmeenkymppiin, olen hiljalleen alkanut havaitsemaan, että minun on helpompi lukea myös aikuisia ihmisiä. Aikuisella ihmisillä tarkoitan tässä sitä, että hän on kehittynyt ihmisenä jo niin monen eri vaiheen, kokemuksen ja ymmärrykseen tulemisen kautta, ettei pelkästään häntä pintalukemalla saisi hyvää tuntumaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tälläisen ihmisen ymmärtämiseen vaaditaan myös havainnoijalta lukuisien erilaisten ymmärrykseen tulemisien kautta kulkemisia, sekä myös näkemyksien taakseen jättämistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ymmärtämään pyrkivän henkilön ja ymmärrettävän henkilön pitäisi molempien olla kokeneet samanlaisia tapahtumia; ymmärrys on aina kooste. Eikä tämä kyllä sitäkään tarkoita, että aikuisen naisen täytyisi olla iältään vanhahko.
Intelligentti ja eroottisen habituksen omaava ihminen on yleensä aina kiehtovaa havainnoitavaa, mutta jos hän malttaa verhota itsensä siten, että eroottisuus on hänessä esillä vain sävytteenä, on havainnoijan helpompi olla antautumatta pelkkään silmien lepuutteluun.
Älyn ja kehon yhtäaikainen käyttö, sekä niiden kehittäminen eivät kumpikaan ole niitä helpoimpia harjoitusta ja koettelemuksia vaativia tehtäviä, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, minkälaiseksi elämästä ja tiedosta laajahkoa kokemusta hankkineen havainnoijan arvostamiset muodostuvat. Tässä siis utopistisena oletuksena, että havainnoija ottaisi kaikkina ajanhetkinä huomioon kaiken mitä itse on koskaan oppinut ja ajatellut, jolloin hänellä olisi aina vain yksi tilanteesta riippumaton arvostusasteikko.
Ihmisen älyn havainnoimisen tekee otollisemmaksi se, että hän näyttää kasvoineen, hiuksineen ja vaatteineen ihan vaan kivalta, on vartaloltaan ihan ok, sekä hän rohkenee puhua häivyttämättä äänestään suurinta osaa dynamiikkaa ja osaa lukea omaa kehonkieltään ulkopuolisen näkökulmasta. Korkea koulutus ei mitenkään maagisesti takaa laadukasta älyä, vaan useinkin korkean koulutuksen oheistuotteena kehittyy yksilö, jolla on viestintätilanteissa käytettävissään yksittäisiä jippoja, joista yksi on puhuminen "turvallisin sanankääntein".
Tarkoitan sanoa, että pidän itse älyä ensisijaisesti luovasta toiminnasta syntyvänä ja vain hetkellisesti olemassa olevana, jonka synnyttämistä perehtyneisyys eri aiheisiin tietenkin edesauttaa. Kuitenkin, se äly mikä täten havainnoitavaksi syntyy ja josta voi johtaa laajemman ymmärryksen havainnoitavasta ihmisestä, esiintyy usein kovin samankaltaisena, minkä tuli jo aiemmin kokeneeksi toisen ihmisen havainnoinnin yhteydessä. Miten ja miksi näin pääsee käymään? Mikä meitä/heitä ohjaa? Olemmeko niin uniikkeja kuin luulemme?
Essentialistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on jo syntyessään jokin tietty olemus (lat. essentia), joka kertoo minkälainen olento ihminen on ja joka antaa jonkinlaisen mallin ja päämäärän sille, kuinka kyseisen ihmisen pitäisi elää. Tämän käsityksen mukaan ihminen voi järkensä avulla kehittää itselleen henkilökohtaisia ominaisuuksia, mutta esim. Platonin mukaan järjenkäyttö voisi ja pitäisi johtaa siihen, että hän löytäisi oman paikkansa luonnon ideaalissa (Platonin ideaalioppi) järjestyksessä.
Eksistentiaalisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä ei ole mitään luonnollista ja ennalta määritettyä olemusta ja että ihmisen erottaa muista olioista se, että hän voi muuttaa sen, mikä on annettu. Jean-Paul Sarten mukaan ihminen on "heitetty vapauteen".
Järkeään käyttävistä ja kehittävistä, "vapauteen heitetyistä" ihmisistä minulle tulee mieleeni tietyt julkisuudessa esiintyvät ihmiset, jotka puhuvat ja elehtivät juuri sillä mainitsemallani rennolla tapaa, mutta jotka silti tulevat antaneeksi vaikutelman älykkäästä henkilöstä, jotka saavat nopeammassakin temmossa sisällytettyä kerrontaansa runsaasti ymmärtämisen kautta jalostunutta korkeatasoista sisältöä, mikä saa kuulijan haltioihinsa. Sellaista ihmistä on samalla tapaa kiehtovaa seurata kuin sellaista nykytanssia, joka vaikuttaa missä vaiheessa tahansa voivan kehittyä mihin suuntaan tahansa, mutta silti rytmittömän monimutkaisuutensa tasalaatuisena säilyttäen. Huomion, jonka se vie, antaa vietäväksi mielellään.
Tällä tapaa erityisen laadukkaaseen älykkyyteen kykenevillä tapaa kuitenkin olla se ongelma, että heille tehdään ehdotuksia kuten "voisitko lukea nämä 17 kirjaa ensi viikolla ja kirjoittaa niistä kaikista lyhyen mielipiteen, niin me laitetaan ne sitten tuonne meidän verkkolehden sivuille lukijapyydykseksi"? Lienee synteettisellä tavalla luonnollista ajatella, että jos ihmisen oletetun elinkaaren tietyissä vaiheissa on tullut annettua vaikutelma järkevästä, tietävästä ja kykenevästä ihmisestä, on seuraava esiintyminen oltava samaa tai parempaa tasoa. Kaikesta mediaseurannan fragmentoitumisesta huolimatta he ovat melko lailla pakotettuja noudattamaan muodostuvan persoonansa osoittamia suuntia. Syntyvistä olettamuksista irtipääseminen vaatii usein olemaan rohkea ja kokeilemaan jotain sellaista tyystin erilaista, mikä voi mennä pieleenkin. Olettaisin, että tämän vuoksi eräs naisministerikin tempaisi yhteisvalokuvaan päällensä nahkarotsin, muilla naisilla ollessa konventionaalisempi jakkupuku.
Vaikken sinänsä katsokaan olevan itselleni "luonnollisella" tavalla ei-mielekkäitä aiheita, on mieleeni muodostuneisiin muistikehikkoihin kertynyt reunamerkintöjä kuten "ei-tätä ainakaan". Se on oma valinta, kuten on myös se, että näihin tiettyihin muistikehikoihin sallin liitettävän lisää tietoa, tuntemuksia ja kokemuksia vain jos kertoja on kivannäköinen ja -oloinen, sekä se mistä hänen älynsä juontaa miellyttää minua.
Arjessa pyrin pääsääntöisesti siihen, ettei minun tarvitsisi erikseen antaa itselleni lupaa havainnoida ilman itse asentamieni havaintosuodattimien vaikutusta, jolloin on mahdollisempaa havainnoida kohdattuja ihmisiä sellaisenaan, mutta toisinaan petyn siihen, kuinka äly, joka heissä aaltoina esiintyy, ei ole uutta, vaan pikemminkin lakastunutta. Tätä ei pidä käsittää niin, että he olisivat läpikotaisin ei-kiehtovia, vaan luovuuteen pohjautuvan älyn määritelmäni mukaisesti, kyse voi olla siitä, että ovat toimineet estoisesti.
Tämä estoisuus voi juontaa juurensa pitkänkin ajan takaa, mikä kaikesta ihmisen eksistentiaalisuudesta huolimatta johtaa siihen, että ihminen noudattaa ehkä sitten kuitenkin jotain (synteettisen) luonnollista järjestystä. Mistä taasen seuraa, että havainnoituaan yhtä, voi tuntua, että on havainnoinut monia.
Yksittäisen ihmisen havainnoimista arjessa voisi kokeeksi verrata tantraan, erityisesti sen eroottiseen "vasemman käden suuntaukseen", tuohon kahta ihmistä fyysisesti ja mentaalisesti yhdistävään filosofiaan, joka on "menetelmä minuuksien asettamien rajojen ylittämiseksi pyrittäessä kohti pysyvää autuuden kokemusta" (Wikipedia).
Tantrinen seksi korostaa suorien aistikokemusten (kosketus, tuoksut, näkeminen ja kuuleminen) merkitystä, mutta ejakuloivaan orgasmiin pyrkimisen sijaan tai kuten Aol Men sen ilmaisee "wham-bam thank you ma'am" (Lamberti 2008), tarkoitus on rakentaa yhteys itsensä ja partnerin välille, kaikki rajat purkaen ja vahva, intiimi side muodostaen. Tällä tavoin, peloista ja epävarmuuksista pääsee yli, oma kehonkuva täsmentyy, sekä tulee saavuttaneeksi paremman ymmärryksen partnerin kehosta ja sielusta (Dempsey). Sivutuotteena oppii säilyttämään seksuaalienergiansa.
"Usein ihmiset ajattelevat tuntevansa itsensä ja mitä on maailma, mutta tavallisesti he eivät tiedä, mitä uskomattomia kokemuksia tantra, meditaatio ja jooga voivat tarjota - ne voivat mullistaa tajunnantilamme." (TantraClub)
Lisätietoa:
Tantra.com
www.tantra.com
Tantra Blogi
www.tantralove.org...fi/Blogi/Merkinnat/2008/9/30_Tantraseksin_salat.html
ThirdAge - tantric sex articles
www.thirdage.com/article/tantric+sex
Kate Taylor: Life's Too Short for Tantric Sex: blogs.nerve.com...ofattraction/2009/08/07/lifes-too-short-for-tantric-sex
Lähteet:
Damasio, Antonio. 2003. Spinozaa etsimässä - ilo, suru ja tuntevat aivot. Helsinki: Terra Cognita Oy
Wittgenstein, Ludwig. 1967. Zettel. Suomentanut: Heikki Nyman. Porvoo: WSOY
Dempsey, Bobbi. Making a Connection Is Crucial in Tantric Sex. Everything.com. Saatavilla: www.everything.com/making-connection-crucial-tantric-sex/
Lamberti, Patty. 2008. Tantric sex 101: The spiritual path to physical ecstasy. Aol Men. Saatavilla: www.aol.com.au...The-spiritual-path-to-physical-ecstasy/676361/index.html
Tantra. Wikipedia. Saatavilla: fi.wikipedia.org/wiki/Tantra
Tantrinen tie korkeampaan tietoisuuteen. TantraClub. Saatavilla: www.tantraclub.org/node/192
What is Tantra? Tantra.com. Saatavilla: www.tantra.com/tantra/what_is_tantra/
24.1.2010 20:15 Pohjustus
Taoistisessa ajattelussa Jin-Jangin konseptilla viitataan maailman luonnollisessa järjestyksessä havaittaviin vastakohtaisuuksiin (Wikipedia), jotka ilmenevät taon päättymättömien, ehtymättömien ja jatkuvasti uusiutuvien liikkeiden vaikutuksesta (Pasanen 2008), jotka itse ovat saaneet alkunsa samaisten taoon sisältyvien perusvoimien, Jinin ja Jangin yhteisvaikutuksesta.
Lukuisten erilaisten vastavoimien toisiinsa vaikuttavuuksissa voi nähdä syklisyyttä ja kehämäistä kiertoliikettä, mikä ilmenee samankaltaisten tapahtumien toistumisena, esim. vuosittain, viikoittain tai vuosituhansittain. Shambhala Dictionary of Taoismin mukaan Jin ja Jang ovat kaksi polarisoitunutta energiaa, jotka alati jatkuvasta muuttuvuudestaan ja toisiinsa vaikuttavuudestaan, ovat syynä universumin olemassaoloon.
Näiden vastakohtien kerrotaan tyypillisesti olevan jotain sellaista kuin oikea/vasen, mies/nainen, yö/päivä, jne. mikä mielestäni tekee Jin-Jangin konseptista liiankin ns. maanläheisen, mutta idea lukuisten erilaisten vuorovaikutusten toisiinsa vaikuttavuudesta on mielenkiintoinen. En tosin vielä osaa selittää itselleni miten lähes-tasapainon saavuttaminen yhdessä keskinäisessä vuorovaikuttavuudessa (esim. vasen/oikea), vaikuttaa johonkin toiseen keskinäiseen vuorovaikutukseen (esim. yö/päivä).
"Kuitenkin, taolaisessa maailmanselityksessä harmoniset parisuhteet, tyhjyys-täyteys ja jin-jang noudattavat aritmeettista yhtälöparia 2=3, 3=1, jossa kaksi onkin itse asiassa kolme, ja kolme loppujen lopuksi yksi. Tämä selittyy seuraavasti: maailma on yhtä aikaa sekä harmonisessa tasapainossa (parisuhde, 2), että dynaamisessa muutoksen tilassa (kahdesta syntyy kolmas, 2=3), säilyttäen kuitenkin samalla muuttumattoman ykseytensä ja eheytensä (3=1)." (Pasanen 2008).
Monen muunkin maailmanselitysmallin mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki on lopulta yhtä.
Seksiä ystävätytön kanssa, harmonisesti
Insinööriopiskelijoita opetetaan jo opintojen alusta lähtien suhtautumaan maailmaan käsitteiden avulla ja erityisesti miettimään käsitteiden välisiä suhteita; mitä hienommin määriteltyjä käytetyt käsitteet ovat, sitä puhtoisempi ymmärrys niiden välisistä suhteista on. Lisäksi mietimme suunniteltujen järjestelmien käyttäjäkokemuksia, parantelemme olemassa olevien suunnitelmiamme ja muuntelemme toteutuksia useiden iteraatiokierroksien kautta. Periaatteellisena pyrkimyksenä on harmonisuuden ja hyvän rytmin ylläpito toteutusvaiheessa, sekä tavoitteena saattaa valmistunut järjestelmä elämään sopusointuisaa elämäänsä tässä maailmankaikkeudessa, vaikka oma suora vaikutuksemme siihen päättyisikin.
Jostain syystä on tilastollinen fakta, että keskimääräinen insinööri avioituu sairaanhoitajan kanssa, mutta johtuuko se siitä, että insinööriä täydentää "pehmeillä tunteilla" varustettu sairaanhoitaja vai siitä, että sairaanhoitajan hermoparkoja täydentää insinööri, joka osaa ottaa hänet täydellisesti huomioon?
Ennen kuin insinööri vakiutuu eli tässä siis avioituu, kuten universaalisti on tässä syklissä ollut tapana, hän on ehtinyt laskea hallitusti irti useista ystävätytöistä, joiden kanssa, silloin kun molemmilla sopii, on tullut vietettyä aikaa sängynpohjalla ja vähän keittiön pöydälläkin.
Seksi voi kuulua ystävyyteen luontevalla tavalla, mutta koska molemmilla osapuolilla on omassa elämässään paljon sellaista, johon toinen osapuoli ei suoranaisesti vaikuta, voi osapuolista toinen tulla tavanneeksi jonkun toisen jonka kanssa vakiintuminen alkaa.
Emotionaalisesti älykäs insinöörimies ymmärtää tällöin, että jottei hänen ystävätyttönsä joutuisi pulmallisen tilanteen äärellä, jossa hän joutuu väkisin riistäytymään irti ystävästään, jonka kanssa hänellä on ollut hyvää seksiä ja ystävyyttä, hänen on kertaalleen loukattava tyttöä sanoilla.
Tyttö ymmärtää myöhemmin miksi hän toimi niin ja tuolloin harmoninen tasapaino palautuu; tyttö ehtii siinä välillä keskittyä vakituiseensa, eikä aiempi ystävyys, joka nyt on muuttunut seksittömäksi, rikkoudu tavalla, joka aiheuttaisi kaikkeuden harmonisuuteen tarpeettomia aaltoja.
Erästä asiaa jäin miettimään.. miksi jo muutenkin viehättävä nainen on superkiehtova, jos hän nallekarhun takana ilkosillaan piilotellessaan, pitää joko jalassaan pitkiä sukkia tai bootseja, tai käsissään sormikkaita? Liittyykö se jotenkin kahden eri vastakohdan tasapainoon (vaatetettuna olemiseen ja alasti iho paljaana olemiseen)?
Lähteitä ja linkkejä
Pasanen, Kimmo. 2008. Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa. Jyväskylä: Kustannusosakeyhtiö Teos
en.wikipedia.org/wiki/Taoism
www.taopage.org/yinyang.html
23.1.2010 17:18 Tavataan kai edelleen ajoittain sanoa, että "ihmistä ei saisi esineellistää ja kohdella häntä kuin objektia", mikä kai tarkoittanee, että ei voi eikä saa ajatella, että "tuostahan saisi hyvän pöydän", eikä edes "joskohan tuo joutavan näköinen tuossa kantaisi laukkuni lentokoneeseen", vaikka jälkimmäiseen hiven ymmärrystä ihmisyyden läsnäolosta sisältyykin.
Mutta jos nyt kuitenkin menee tekemään sen, että tulee hetken aikaa havainnoineeksi edessään liikuskelevaa ihmistä tai jotain hänen piirrettään, keskittäen oman huomionsa johonkin kauniiksi kokemaansa, meneekö jossain jokin sukupuolimääritelmissä asetettu sopimattomuuden raja? Siis, voiko miespuolisesta havainnoitavasta todeta itselleen, että "onpa ihanan muotoiset olkapäät" vai pitääkö esim. sana ihana jättää pois?
Toista ihmistä havainnoidessaan on käytettävissä kaksi perussäätöä, joista toinen noudattaa fysiikan lakeja (etäisyys ja katseen kohdistaminen), toisen ollessa mentaalista laatua, ajatuksien avulla tarkentamista.
Vaikka koittaisi parhaansa mukaan haihduttaa välittömästä tietoisuudestaan kaiken muun paitsi havainnon toisen ihmisen olkapäästä, on todennäköistä, että havaintoon vaikuttaa se missä havannoidaan ja mitä tapahtui hetkeä ennen kuin havainnointi alkoi, ja ehkä jossain määrin myös se mitä ajatteli edellisiltana ennen käsien laittamista peiton päälle.
Jos aloittaa ylävartaloltaan paljaan ihmisen havainnonnin olkapäästä ja siirtyy sitten havainnoimaan käsivarsia alaspäin, sieltä takaisin ylös ja sitten vielä hiukan kaulaakin, ei välttämättä vielä tuossa vaiheessa ole saanut mitään "lukemia" kohdehenkilöstä itsestään. Jos havainnoisi tällä tapaa vain vähäsen miestä ja naista, minkä jälkeen vertailisi tuntemuksia keskenään, voisi kuka tahansa helposti myöntää, että havainto on ollut miellyttävä, jos se todella oli sitä. Siinä ei tarvitsisi mietiskellä homofobisia seikkoja, vaan kyse olisi vain lähinnä muodon kauneudesta. Emaloijat ja lasinpuhaltajat ovat todistetusti ymmärtäneet tälläisen päälle jo pitkään. Markkinoijista en ole niin varma.
Hankalammaksi joillekin ihmisille käy, jos huomioon tulisi otettavaksi ihmisen keho kokonaisuudessaan; heti alkaisi kulttuurillisten vaikutteiden vyöry mieleen, mikä tekisi muodon ja piirteiden kauneutta ihastelevista ajatuksista kaloja, jotka vasta opettelevat hyppimään vastavirtaan.
Lappeenranta on itärajan läheisyydestä johtuen siitä hyvä paikka, että naapurimaan kansalaiset laittavat usein parhaimpansa päälle ja tulevat käväisemään täälläpäin. Usein näkee venäläisiä nuoria miehiä vaimonsa/tyttöystävänsä kanssa, joista miespuolinen on se, jossa ilmenee selkeämmällä tavalla liikkeen muodontajun, sekä myös elekielen rytmin hieno hallinta. Se sekoittaa mielenkiintoisella tavalla perinteisiä roolijakoja, joissa nainen on se, joka on elekieleltään "naisellisempi".
Tämä roolien sekoittuminen elekielen, muodontajun yms. osalta saa minut miettimään perinteisempää miehen mallia, joka on mielestäni rakentunut lukuisista inhibitoorisista, estävistä vaikutteista. Eli jos se pikkurilli on vahingossakaan nousemassa ylös teekupista juodessa, niin asiahan täytyy tietenkin korjata tarttumalla kuppiin koko kourallisella? Saatoin hiukan karrikoida, pahoitteluni.
11.10.2009 14:07 Siihen ei ole tullut sävyjä, joista en pitäisi, vaikka se on ollut olemassa jo pitkään, vuosia jopa. On ollut väliaikoja, pitkiäkin sellaisia, jolloin olen ihan tyystin sen olemassaolon unohtanutkin kaiken muun ollessa muka jotenkin oleellisempaa. Nyt kun jälleen haaveeni jälleen näin, minua alkoi huolestuttaa, että haaveeni menisi säpäleiksi, jos koettelen sitä liikaa.
En minä sellaista taitaisi kestää, jos haaveeni kohde sanoisi jotain minkä saattaisin tulkita väärin tai vielä pahempaa, hän todella tarkoittaisi mitä sanoisi. En edes halua ajatella mitä se olisi, mitä en haluaisi kuulla. Tai ehkä lukisin jonkin eleen tarkoittavan jotain mitä se ei tarkoittanutkaan. En minä häntä koskaan ole mitenkään liiaksi vaivannut tai edes montaa kertaa, hän vain on tehnyt minuun niiden muutamien kohtaamiskertojen aikana niin vahvan vaikutuksen. Jo ensi kerrasta jäi hyvälaatuiset muistijäljet.
Erityisesti pidän hänessä siitä, että hänestä voi todella sanoa hänen olevan Nainen. Tässä yhteydessä tulee mieleeni eräs syy, miksi en haluaisi tai ainakaan rohkenisi tätä haavetta koetella liiaksi. Kun tiedän hänestä vain rajatusti, minun on helpompi pitää hänet mielessä tietynlaisena ja kuvitella hänen olevan juuri sellainen kuin hänet mielessäni koen. Tällä tavoin voin verrata muita naisia häneen ja selittää itselleni miksi useimmat naiset eivät minua viehätä oikeanlaisesti -- tai sitten viehättävät, mutta jokin muu seikka pilaa muuten miellyttävän vaikutelman.
Haaveeni on nuorempi kuin hän itse. Hän itse lienee suunnilleen samanikäinen kuin minä olen.
Hänellä on ollut paljon tilaisuuksia arvioida mitä erilaiset ihmiset tekevät seuraavaksi, joten se selittänee hänen tunneälynsä. Tavallaan se kuuluu hänen työhönsäkin. Rohkenenkin esittää mitään määritelmiä hänen elekielestään? Sen voinen täsmentää, että kun sanon hänen olevan Nainen, niin se ei todellakaan tarkoita, että ne kaksi asiaa, josta niin monet laulutkin on tehty, tulisivat hänen kehonkielensä kautta jotenkin korostuneesti esille. Ei hänen tarvitse. Hän tekee vaikutuksen paljon hienosyisemmillä nyansseilla, joista hän osaa muodostaa niin kovin taitavasti, suorastaan luontevasti, liikkeiden konserton, joka on verrannollinen Johannes Brahmsin mestaristeoksiin:
Winsenin, Weimarin ja Göttingenin jälkeen tämä matka oli hänen voimakkain luonnonelämyksensä. Hänen korvissaan ei soinut vain musiikki, vaan myös romantikkojen säkeet ja niiden koko ilmapiiri. Rantajyrkänteet, Lorelein kallia ja mahtavana virtaava Rein oli hänelle musertavaa todellisuutta, jonka hän imi itseensä kaikilla aisteillaan. Mukana oli ehkä myös jokunen Wiseniin ja Lieschenin kanssa koettuun varhaisnuoruuteen palaava ajatus. Uudet elämykset sulautuivat varmasti myös tulevaisuuteen ja tulevaan musiikkin, joka alkoi muotoutua hänen sisimmässään, samaten kuin niihin säveliin, joita hän kohtasi tällä vaelluksellaan. Kellojen soitto, sepän vasarointi, paimenten ja käsityöläiskisällien laulut vaikuttivat häneen, sillä kansanlaulu eli noina vuosina vielä kaikkialla, varsinkin maaseudulla.
Kaikki nämä vaikutelmat tihentyivät atmosfääriksi ja imeytyivät hänen olemukseensa ilmaantuakseen sitten taas jonkin sävellystyön yhteydessä muistumina, jotka sulautuivat hänen omiin ideoihinsa. (Erika Klopp Verlag: Johannes Brahms, 1983)
Entä minkäpä käsityksen minun haaveestani jättää käyttämäni esimerkit? Juuri tuossa mainitsin Brahmsin Johanneksen, mutta tarkoittaako se, että minua miellyttäisi Nainen, joka pitää klassisesta musiikista ja olisi sillä tapaa hieno kuin romantiikan aikakauden aikana voitiin hienon naisen olevan? Eipä nyt olla niin yksinkertaisia sentään. Tosin, myönnettäköön että samalle aikakaudelle sijoittuneen elokuvan Jane Austenin jalanjäljillä puvustus oli upeaa ja naispäähenkilö oli hänkin ihastuttava. Upeaa ja ihastuttavaa. Tarvitsen uusia sanoja.
11.10.2009 12:30 "Telemakhos, jotkut sanat sinä keksit itse, toiset panee suuhusi jumala; sillä minä en usko, että sinä synnyit ja kasvoit vastoin jumalten tahtoa."
Näin sanoo kiilaskatseinen jumalatar Pallas Athene, joka oli edesauttanut Telemakhoksen, Odysseyksen pojan, matkalle etsimään isäänsä ja tässä nyt valaa rohkeutta Telemakhokseen, jotta tämä saisi lausuttua sanat, joilla selvittää isänsä olinpaikkaa.
Telemakhos oli juuri laivaseurueineen saapunut Pylokseen, jossa ajanmukaisesti oltiin jälleen uhraamassa nautoja ja muita eläimiä Poseidon-jumalalle, jota tällä kertaa tummaksi Maanjäristäjäksi kutsuttiin.
Olen valinnut tarkastelevani tässä kirjaesseessä erityisesti sitä miten kertomuksen maailmassa jumaliin suhtaudutaan, millä tavoin he ihmisten elämään vaikuttavat ja missä he voimiaan käyttävät. Myös kirjassa esiintyvistä ristiriitaisuuksista olen tehnyt huomioita.
Poseidonin, Maanliikuttajan, voisi lisänimensä puolesta luulla keskittyvän kiinteämmän materiaalin muokkaamiseen, mutta kyllä häntä myös Merenjumalaksi kutsutaan, hänen nostatettuaan Odysseystä kohtaan tuntemansa vihanpuuskan johdosta sellaisen myrskyn, että tämän käyttämä lautta kellahtaa nurin. Tosin tuolloinkin Poseidon oli saanut veden liikehtimään vaikuttamalla kiinteään materiaaliin. Tilanne liittyi siihen, että Odyssey oli useampi vuosi sitten omaa ja joukkojensa henkeä varjellakseen joutunut sokaisemaan jättiläismäisen Kyploopin, jumalaisen Polyfemoksen, Poseidonin liittolaisen, voidakseen paeta ja kenties joku päivä saapua kotiinsa Troijan sodasta.
Tämä Poseidonin myrskyn nostatus tapahtui siinä vaiheessa, kun Zeuksen tytär, kiilaskatseinen Athene, oli jo suorastaan vaatinut isäänsä, jumalista mahtavinta, sallimaan Odysseyksen vapautuminen nymfi Kalypsosta, joka hänkin mahtava jumalatar omalla kaukaisella saarellaan on. Sinne Odyssey oli tapahtumakulkujen seurauksena ajautunut. Kalypso halusi kuolevaisesta Odysseyksestä miehen itselleen; sellaisen jonka kanssa nukkua sylikkäin ja rakastaa. Kalypso joutui luopumaan tästä seitsemän vuotta jatkuneesta kahdestaan olemisesta, Zeuksen pojan, Hermes Argeifonteskin kiidettyä soreilla, kultaisilla sannikkeilla tuulen nopeudella yli veden ja reunattoman maan, ja tullessa kertomaan ettei niin voi enää jatkua. Ilkeinä ja kateellisina piti tämä nymfi muita jumalia, mutta Zeuksen vihaakaan hän ei halunnut kokea, joten sanansaattajalle tarjoamansa hyvin ravitsevan aterian päätteeksi hän myöntyi.
Muilla jumalilla ei enää tässä vaiheessa ole mitään syytä vihata Odysseystä. Athena oli auttanut Odysseytä jo Troijan sodassa. Se on tulkinnanvaraista, oliko se Zeus, joka ei halunnut päästää Troijan sodasta palaavaa Odysseytä joukkioineen kotiin, kuten toisaalla kohden näin kirjaa oletettiin. Vai oliko sittenkin kyse Amfitriten [Merenjumala ja Poseidonin vaimo] nostattamista aalloista, kuten Odysseyksestä Telemakhokselle kertoneen Nestor Neleuksenpojan olettamus antaa ymmärtää? Samassa kerronnassa Nestor, joka oli aikoinaan ollut Odysseyksen matkassa, kertoo heidän pyytäneen jumalilta merkkiä ja nimettömäksi jäänyt jumala mahdollisti heille viheltävän myötätuulen, jolla laivojen oli hyvä kiitää.
Odysseys itsekin, ennen Kalypson luota lähtöään, toteaa, että "jos joku jumalista saattaa minut haaksirikkoon viinintummalla merellä", mistä rohkenee arvella, ettei jumalien asema ja vallan rajat olleet aivan selkeitä kuolevaisille ihmisillekään. Jos joku niistä rajoista oli tuntumaa saanut, niin kyllä se varmastikin Odysseys olisi ollut.
Pentti Saarikosken, jonka suomennos tämä versio on, esipuhe saattanee selvittää eräitä kirjassa esiintyviä ristiriitaisuuksia ja muita kummallisuuksia. Ensinnäkin, edes siitä ei olla yhtä mieltä, onko Odysseia-eepos vain yhden henkilön kirjoittama, vai kahden, vai kenties useiden runonlaulajien yhteistä tuotosta? Laulettavaksihan tämä alunperin on tehty, vaikkakin aika pitkäksi sellaiseksi. Vai kenties sittenkin ensisijaisesti muistettavaksi, muistamista helpottavina omanlaiseensa runomittaan [heksametri] kirjoittamisineen ja samojen ilmaisujen toisto useiden eri henkilöiden suulla. Esimerkiksi lause: "Mitä sinulta lipsahti hampaittesi takaa?" tulee eri yhteyksissä sanotuksi sekä Zeuksen, että Athenen suulla.
Suomentajan kannalta, kuten Saarikoski kertoo, on hankalaa, että tutkijat eivät ole päässeet minkäänlaiseen yksimielisyyteen tästä Homeroksen tekstistä, eivätkä kertomuksen edeltäjästä, Iliasta. Saarikoski on valinnut lähdetekstiksi Victor Berardin rekonstruktion. On osoitettu, että homeeriset runot ovat pitkän, monisatavuotisen kehitysprosessin tulos, joka alkoi mykeneläisenä aikana, joten jos tämän päivän perspektiivistä käsin emme pysty kokoamaan eri versioista, etsittyä, aitoa ja alkuperäistä Odysseyksen tarinaa, niin joutunemme ehkä lopullisesti tyytymään siihen, että tämä palapeli ei ole koottavissa ja joudumme sietämään tietynlaisen koherenttiuden vajeen.
Jumalatar Athenen osuus tarinassa on merkittävä. Hän vaikuttaa tapahtumien kulkuun erittäin paljon. Keinovalikoima, joka hänellä on käytössään, on niin laaja, että herää kysymys, eikö hän voisi järjestää asioita niin, että voitaisiin siirtyä suoraan loppuratkaisuun ja jättää välissä olleet tapahtumat käymättä? Athene pystyy muun muassa ottamaan kenen tahansa hahmon, luomaan puhuvia haamuja, työntämään yksinään veneen vesille ja saamaan ihmiset käymään toisiaan vastaan. Olisi vain laittanut joukon kultasannikkaisia ilmojen halki kiitäviä haamuja matkaan, niin olisi Odysseys löytynyt nopeammin, eikä olisi tarvinnut lähteä itse Telemakhoksen mukaan Mentoriksi [Odysseuksen ystävä ja uskollinen auttaja] itsensä muuttaneena. Odysseytähän tarvittiin, jottei Odysseyksen toistaiseksi nykyinen vaimo joutuisi jonkun Odysseyksen kilpakosijoiksi muodostuneiden nuorten miesten vaimoksi. Siellä ne Odysseyksen talolla porsastelivat ja viettivät elämää.
Kerronnasta käy selvästi ilmi arvojärjestys mikä olennoilla on. Korkeimmalla ovat tietenkin jumalat. Seuraavaksi ovat ne kuolevaiset, joita kutsutaan jumalaiseksi, jumalanhellimäksi tai jopa jumalansukuiseksi. Näitä ovat muun muassa Odyssey, Nestorin poika Thrasymedes ja kansanjohtaja Menelaos Atrauksenpoika. Sitten tulevat muut ihmiset, jotka useimmiten ovat jonkun palvelijoita, kuten Odysseyksen lapsesta asti tuntenut ja edelleen hänen Penelope-vaimonsa palveluksessa oleva vanhus, joka isännäkseen Odysseyksen tunnistaa, vaikka tämä sikopaimenen valepuvussa olikin. Eläinten esiintyessä kerronnassa, esiintyvät yleensä myös sanat piiska tai paistaminen. Palvelijoitakaan ei kuitenkaan kuvata pelkästään alamaisiksi, vaan Odysseyksen tunnistanutta vanhusta kutsutaan hyvin viisaaksi sellaiseksi.
Kerronnassa on paljon sellaista, jossa jumalien vaikutuksesta ei ole mitään selviä merkkejä, vaan ihmiset reakoivat tapahtumiin, kuten he ilman jumalten väliintuloa reagoisivat ja niissä yhteyksissä toimisivat.
Tuossa maailmassa on ennustettavuutta, sillä tiettyjä asioita ei tapahdu kuin tietyissä paikoissa, mutta jotta osaisi ennustaa pitää olla elänyt tuossa maailmassa ja hankkinut monenlaista tietoa. Tämä tulee esiin Odysseyksen sanoissa miehistölleen, joka Kyploopin nujertamisen jälkeen oli matkalla kotiansa; miehistölle, joka oli Kyploopin jälkeen käynyt ottamassa osumia jättiläiskokoisten laistrygonien heittämistä kivistä, tulla muutetuksi Kirken toimesta sioiksi ja piipahtamassa Haadeen talolla. "Te olette saaneet kärsiä paljon mutta kuulkaa vielä -- -- siellä meitä uhkaisi kaikkein suurin vaara."
Joissakin tilanteissa, erityisesti kiilaskatseisen jumalatar Athenen tapauksessa, ei jumalolento malta olla ohjailematta tapahtumia haluamallaan tavalla. Eipä antanut Athene Odysseyksen nukkua alastomana puskassaan, vaan herätti tämän, jotta hän voisi huomata kauniiden nuorten nymfien saarelta kauniin heleän Nausikaan, joka saisi johdattaa Odysseyksen fajakien kaupunkiin.
Sen verran selkeästi ovat jumalat olemassaolonsa tehneet tiettäväksi, ettei Odysseytä etsinyt ja hänet lopulta kohdannut Telemakhoskaan ole varma onko hänen edessään todella Odysseys vai taasko joku jumalolento vain hämää häntä. Tuossa vaiheessa ollaan jo takaisin lähtöpaikassa eli Ithikassa, jossa hetkeä aikaisemmin Odysseys oli esiintynyt pojalleen Telemakhokselle aivan muussa ulkoasussa, mutta nyt oli jo aika paljastaa kuka hän todella oli ja suunnitella seuraavia siirtoja yhdessä eteenpäin.
Tarinan loppuhuipentumaan jumalat eivät enää puuttuneet, vaan Odysseys, hänelle edelleen uskolliset miehet, sekä Telemakhos, ohjaavat itse itseään.
31.7.2009 10:42 Ok.. myönnän suoraan. Olen nössö. Kuulun nössöjen jäsenklubiin, joka julkaisee jäsenlehteä nimeltä Nössö, käytän Nössö-merkkisiä nössötohveleita, juon Nössö-mukista nössölämmintä nössökaakaota ja hempeilen toisinaan nössömäisesti. Tämä viimeeksi mainittu persoonallisuuden puoli pääsee esille mm. silloin kun kirjoitan kirjeitä naisille. Naiset on mukavia otuksia. Tosin välillä vähän outoja. Omaa henkistä hyvinvointia tarkkaillakseni keräsin yhteen poimintoja erään ajanjakson aikana kirjoitetuista kirjoituksistani eri naisiin liittyen. Jostain syystä niistä tuli lähes yhtenäinen tarina, vaikkei se ollutkaan tarkoitus. Kirjeet eivät ole kaikki samalle henkilölle.
1. kirje
Varsinainen kipinä tälle kirjoittamiselle tuli tuossa matkatessani autolla jo hyvän aikaa maantietä pitkin, kunnes tajusin miten esitalvisen kaunis ilma olikaan. Tiet olivat sulat, mutta tien viereiset maisemat olivat kuuraisen valkoisuuden sävyttämiä. Taivas oli sininen, aurinko paistoi matalalta mutta kirkkaasti. Tuli itseasiassa ns. keväinen olo, vaikka syksy olikin. Tiedäthän, juuri sellainen olo kun talven jälkeen tulee se ensimmäinen häkellyttävän kaunis kevätpäivä aurinkoineen ja kaikkineen. Hyvä olo valtaa tuolloin mielen ja energiaa löytyy joka lähtöön. Kaikki tuntuu tuollaisina aikoina tunnin pari ainakin niin kauniilta ja ihanalta, että sitä haluaa rakastaa koko maailman puhki.
Mutta tuolla tunteella on myös kääntöpuolensa. Tuolloin ajatukset kulkevat erityisen selvästi ja kirkkaus mielessä edesauttaa sellaisten asioiden hoksaamista, jotka ovat olleet aivan unohduksissa / uinumassa. Tosin mahdollisena kääntöpuolena on, että hyvä olo muuntuukin nopeasti musertavaksi masennukseksi, kun ymmärtää ettei ole kokenut todellisen onnellisuuden tunnetta pitkiin aikoihin. Pahimmillaan sitä käpertyy itseensä, eikä halua enää tulla esiin.
Maisema vaihtuu. Edessä ei näy muuta liikennettä. Taustapeilissäkään ei näy ketään. Katsahdan vasemmalle. Joki virtaa siellä. Se on varustettu jäähileisellä kannella. Taivas on edelleen sininen ja maisema on vasemmallepäin avara, kauas. Aurinko saa joen kannen kimmeltämään. Olon valtaa vahva tunne. Se on yksinäisyys. Tulet jälleen mieleeni.
Tuolla hetkellä keksin kirjoittaa irtoajatuksia paperille siinä ajaessani ja täydentäisin niitä sitten myöhemmin. Paperia ei tosin löytynyt mistään. Ainoa mitä löysin oli suklaalevyn käärepaperin kääntöpuoli.
2. kirje
Jos et kerran oikeasti välittänyt..
Miksi sitten halusit pysäyttää meidät siihen sillalle, joen virratessa sen alitse, kuun paistaessa yötaivaalla? Jos et halunnut tilanteesta muistoa muistoalbumiisi, miksi sitten halusit suudella minua?
Esititkö vain, että pidät siitä, että kasvojasi kosketellaan ollessamme istumassa sängylläsi? Suljitko silmäsi ja hymyilit vain sen vuoksi, että sinun olisi helpompi eläytyä kuvittelemaan, että olin joku muu?
Miksi hymyilit minulle kun avasit silmäsi ensi kerran sinä aamuna, jos olisit toivonut minun olevan poissa? Miksi kesti kokonaisen tunnin ennen kuin maltoimme ensimmäisen kerran nousta ylös, vaikka olimme koko ajan hereillä? Kyllästyimmekö kuvioiden piirtämiseen toisen ihoon sormin vai oliko toisiimme kietoutuminen vain niin mukavaa?
Tiesitkö hetkeä ennen kuin avasin ulko-oven, minua halatessasi, ettet enää aio nähdä minua?
Muistelu
...kävelimme iltaisia katuja pitkin. Luntakin alkoi pikku hiljaa satamaan. Kaikkialla oli puhtaan valkoista. Katulamput loivat oman tunnelmansa tilanteeseen. Meni jonkin aikaa kävellessämme vastasataneessa lumessa ennen kuin saimme jotain sanottua. Luntakin alkoi tupruttaa hieman enemmän kuin äsken, mutta tuuli ei oikein jaksanut puhkua. Emme oikeastaan kumpikaan olleet halukkaita heittämään hyvästejä, mutta tiesimme molemmat ettei suhteemme voisi toimia. Olimme jo kiertäneet tuon ennaltasopimattoman reitin puoliksi ja otimme esille tuon aiheen, jota ei kai enää voinut välttää ottamasta esiin. Aloimme jo lähestyä näkymätöntä päätepistettä, minkä ääreen sitten pysähdyimme. Jotain pientä sanoimme toisillemme siinä. Sen jälkeen suutelimme vielä kerran pitkään ja hän sanoi enää yhden sanan. "Kiitos". Sitten hän kääntyi ympäri ja käveli pois taakseen katsomatta. Oli jotenkin tyhjä olo. Lunta satoi. Oli niin hiljaistakin..
3. kirje
Jore Marjaranta laulaa kappaleessaan Taivaallinen, että "Sain sinusta pienen varmuuden, sen avulla päivän leijailen.." Voikohan tuon tulkita niin, että mitä kauemmin kuumia tunteita nostattavasta hetkestä kuluu, sitä ei enää kykene leijailemaan yhtä korkealle kuin aiemmin? Huomaan, nyt kun tietty huuma mielessäni on jo hieman laantunut ja ehkäpä sinullakin, etten enää pysty kuvittelemaan meitä kahta niin hyvin. Tarkoitan ajatuksien ja mielikuvien muuttumista sumeammiksi, epäselvemmiksi, vaikeammin hahmotettaviksi. Tarvitsen uuden annoksen. Tai vieroitushoitoa.
Aiemmin tänään.. Katsoin mitä pintaa kohden vain, en nähnyt edessäni verhoja tai seinää, vaan näin sinun kasvosi siinä. Kun suljin silmäni näin sinut sielläkin. Tuo kuva mielessä oli hämmästyttävän teräväkin. Kun kävelin keittiöön, sinä tulit perässäni. Kun voitelin paahtoleipää, sinä seisoit vieressä, katsoen minua kahvikupin takaa ja hymyilit. Kun kellahdin sängylle, sinä tulit viereeni, mutta yrittäessäni koskettaa sinua hapuilin vain ilmaa. Kietoiduin peittooni ja kuuntelin selälle mukavassa sängyssäni tunnin ajan taustalla soivaa musiikkia. Erotin jokaisen erillisen soittimen ja aistin vahvasti musiikista välittyvän tunnelman juuri siinä mielessä kuin tekijä oli sen tarkoittanut aistittavan. Yhtäkkinen tunteiden ylipyyhkäisy sai minut hetkeksi voimaan jopa pahoin. En ollut varautunut siihen, mutta se meni pian ohi. Jatkoin musiikin ja sen sanojen kuuntelua levollisena. Sulkiessani jälleen silmäni sinä odotit siellä. Minun oli helppo kuvitella jokainen yksityiskohta sinussa, vaatteidesi tuntu, miltä ne tuntuivat sinun ylläsi ja miltä niiden materiaali tuntui sormillani kosketellen, miltä hiuksesi tuntuivat niitä sipaistessani, tai kasvojesi iho, huulesi, huulillani. Kadotin hetkeksi tietouden ympäristöstä.
|
|
Kommentoi 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta