Betonikölihetkiä

Lähiaikoina on ollut haasteellista tasapainoilla työn, perheen ja vapaa-ajan välillä. Taantuman keskellä on harvoja työpaikkoja, joissa ei tarvitsisi miettiä, miten jotain asiaa tehtäisiin tehokkaammin ja vähemmillä määrärahoilla. Työmäärä lisääntyy ja paineet kasvavat. Melkein tulee ikävä niitä aikoja, kun olin raksalla tai varastohommissa kesätöissä. Kun työaika alkoi, vedettiin haalarit niskaan ja kun kello soi niin ne otettiin pois. Niissäkin tosin joutuu kai nykyään miettimään, onko huomenna enää töitä.

Jäin juuri kolmeksi viikoksi isyysvapaille. Siitä pienen palasen käytin venetalkoisiin. Yli 70-vuotias purjepaattimme on käynyt uransa aikana pariin otteeseen pohjassa ja sen lyijyköli lepää pieninä palasina pitkin Karjalan kannasta. Sotateollisuus kun haali kaiken irtilähtevän lyijyn 40-luvulla rajan taakse ammuttavaksi. Nykyinen betonimöntti veneen alla tekee menosta väkisinkin rauhallista.

Lomalaisena oloni on tällä hetkellä kuin olisi betoniköli alla. Ei siksi, että olisin jo ehtinyt saada vatsankasvatuksen käyntiin, vaan siksi, että nyt on aikaa keskittyä ympärillä olevaan - tai sisällä tapahtuvaan. Taantuman luomat paineet opettavat, että kaikki ei ole rahassa mitattavaa.

Hyviä betonikölihetkiä kaikille kesälomaa odottaville :)