Blogi: Sumuvuori
13.4.2011 09:55 Pian vaalien jälkeen koittaa kesä, päätettiin uurnilla miten tahansa. Vaalivoitto yksillä, kesä kaikilla. Hellekesä on meille pohjoisen metsäläisille odotettu palkinto rännästä ja roudasta, mutta sen idylliseen kuvastoon tunkee muutakin kuin sinisenä liplattavia laineita ja mökkimetsän vienoa suhinaa. Kun ilmat alkavat lämmetä, alkaa myös limaisten sinilevälauttojen kukoistuskausi. Mitä kuumempi kesä, sitä runsaampia ja laajemmalle levinneitä ovat myös sinileväkukinnot.
Itämeri on maailman saastunein meri, jonka ekosysteemi on poikkeuksellisen haavoittuvainen. Sinilevä on yksi seuraus vesistöjen rehevöitymisestä, jota ei ole vuosien pinnistelyistä huolimatta saatu kuriin. Itämeri on kirjaimellisesti heikossa hapessa. Suurin saastuttaja on maatalous ja sen aiheuttama typpi- ja fosforikuormitus.
Itämeren suojeluun tarkoitettu maatalouden ympäristötuki ei ole valitettavasti toiminut toivotulla tavalla. Valtiontalouden tarkastusvirasto teki pari vuotta sitten tarkastuskertomuksen maatalouden ravinnepäästöjen vähentämisestä. Sen mukaan maatalouden ympäristökuormitusta ei ole saatu vähenemään Suomen EU-jäsenyyden aikana ja ympäristötuen vaikutus ravinnekuormituksen määrään on melko olematon. Raportissa todettiin myös, että tuotanto- ja tulotavoitteet ajavat ympäristötavoitteiden edelle.
Maatalouden ympäristötuen saamisen ehdot ovat käytännössä olleet aivan liian lepsuja. Ympäristötuesta on oikeastaan tullut pelkkä tavallinen tulotuki. Ympäristötukijärjestelmään käytetään vuosittain yli 300 miljoonaa euroa. On raivostuttavaa ajatella, että noin suuri summa kohdennetaan todellisuudessa niin huonosti. Kun tästä pitää ääntä eduskunnassa, nykyjärjestelmää puolustavat poliitikot toistelevat pontevasti, että tuilla on kuitenkin jarrutettu ravinnekuormituksen kasvua. Okei, mutta pääpointti on ollut ravinnepäästöjen huomattava vähentäminen, ei pelkkä kasvun jarruttelu.
Maatalouden ympäristötuki joutaa remonttiin. Tuet pitää jatkossa kohdistaa niin, että maatalouden aiheuttama vesistöjen ravinnekuormitus saadaan oikeasti laskemaan. Tarvitaan suojavyöhykkeitä, kosteikkoja ja tuen voimakkaampaa kohdistamista alueille, joista ravinteita huuhtoutuu mereen eniten. Myös lannoitusta tulisi huomattavasti vähentää. Ympäristötuen remontoimisen lisäksi myös öljyntorjuntakapasiteetti pitäisi saattaa ajanmukaiselle tasolle.
Itämerellä ei ole aikaa odottaa poliittisten jahkailujen tuloksia. Meren tilasta ovat kiinnostuneita kaikki, mutta tositoimiin sen suojelemiseksi tarvitaan paljon enemmän kuin hyvää tahtoa. Hallitusohjelmaan pitäisi kirjata selkeät suunnitelmat maatalouden ympäristötukijärjestelmän uudistamisesta ja öljyntorjuntakapasiteetin parantamisesta. Kuten Vihreät ovat monesti toistaneet: Itämeri on pitkävihainen.
Lepyttelyllä on kiire. Itämeren tilan parantaminen on oltava yksi seuraavan hallituksen ympäristöpolitiikan tärkeimmistä tavoitteista.Tagit: itämeri vesistöt ympäristöpolitiikka
28.3.2011 10:44 Tuijotan epäuskoisena Betlehemin tarkastuspisteen rauta-aitoja ja vieressä töröttävää korkeaa betonimuuria, joka erottaa Israelin ja Palestiinalaisalueen toisistaan.
Kirkon ulkomaanavun EAPPI-projektin ihmisoikeustarkkailijat kertovat muurin juurella työstään tarkastuspisteillä. Olen tullut Länsirannalle kehityspoliittisen toimikunnan vierailulle tutustumaan alueen suomalaisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Saamme kuulla, että palestiinalaiset tulevat jo aamuneljältä jonottamaan rauta-aitojen sisään päästäkseen töihin Israelin puolelle. Kylminä aikoina rauta-aitojen vieressä poltellaan pahveja, että tuntien odotus ei kangistaisi liikaa. Televisiosta ja lehdistä tutun Lähi-idän konfliktin arkitodellisuus piirtyy eteen pala palalta.
Miehitetyn Palestiinalaisalueen ankea todellisuus tarkoittaa paitsi Länsirannan satoja tarkastuspisteitä, myös laittomasti alueelle rakennettua betonimuuria, lisääntyviä israelilaisten siirtokuntia, köyhyyttä, pakolaisleirejä ja kasvavaa vesipulaa. Gazan alue on ollut lähes täysin saarrettuna vuodesta 2007 lähtien. Alueelle on vaikeaa saada kulutushyödykkeitä ja suurin osa vedestä on juomakelvotonta. Hätäapua tarvitsevien määrä on kasvanut dramaattisesti vuoden 2007 jälkeen.
Kansainvälinen yhteisö on moneen kertaan vaatinut Gazan saarron purkamista ja Länsirannan kulkuesteiden helpottamista. Koko Palestiinalaisalueen väestöstä 22 % elää köyhyysrajan alapuolella.
Neuvottelut palestiinalaishallinnon ja Israelin välillä ovat umpisolmussa, vaikka vuosien varrella on piirrelty jos jonkinlaista tiekarttaa kiistan ratkaisemiseksi. Viimeisimmät neuvottelut hallitusten välillä kariutuivat lokakuussa 2010.
Palestiinalaishallinto on ilmaissut, ettei voi jatkaa neuvotteluja, mikäli Israel ei lopeta siirtokuntarakentamista heidän mailleen. Kansainvälinen yhteisö on moneen kertaan tuominnut siirtokuntarakentamisen kansainvälisen oikeuden vastaisena. Siirtokunnat pirstovat palestiinalaisten asuin- ja viljelyalueet ja hankaloittavat liikkumista. Joidenkin arvioiden mukaan siirtokunnilla on jo yli 40 prosenttia Länsirannan alueista. Helmikuussa turvallisuusneuvoston 14 jäsenmaata olivat valmiita tukemaan YK-päätöslauselmaa, joka olisi tuominnut siirtokuntarakentamisen laittomaksi. Yhdysvallat kuitenkin käytti veto-oikeuttaan, joten päätöslauselma kaatui.
Kahden itsenäisen valtion malli tuntuu yhtä kaukaiselta tavoitteelta kuin ennenkin. Siitä huolimatta Palestiinalaishallinto valmistautuu itsenäisen valtion olemassaoloon. Hallintorakenteita on petrattu ja tulevalle kesälle valmistellaan parlamentin vaaleja. Palestiinan parlamentti ei ole kokoontunut vuoden 2007 jälkeen ja hallituskin on varsin rampa. Palestiinalaishallinnon suunnitteluministeri kuvaili salkkuaan toteamalla, ettei hänellä ole kummoisia mahdollisuuksia suunnitella mitään. Vesiministeri taas on todennut olevansa pikemminkin ministeri ilman vettä.
Arabimaailman kuohunnan vaikutus
Israelin ja Palestiinan konflikti jumittaa, mutta aluetta ympäröivässä arabimaailmassa eletään parhaillaan demokratian kevättä. Meneillään oleva kuohunta ja kansanliikkeiden nousu Pohjois-Afrikassa heijastuu väistämättä myös Israeliin ja Palestiinaan. Egyptin ja Libyan sisäpoliittiset kriisit voivat vaikeuttaa myös Lähi-idän rauhanprosessin etenemistä. Viime viikkoina kansalaisten isoja mielenosoituksia on nähty myös naapurivaltio Syyriassa. Niissäkin on vaadittu kansalaisille poliittisia oikeuksia ja hallinnon korruption kitkemistä. Syyrian ja Israelin rauhanneuvottelut ovat olleet pitkään jumissa.
Suurin osa Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän arabimaista ei ole tunnustanut Israelin valtiota. Israelilla on voimassa olevat rauhansopimukset naapureistaan ainoastaan Egyptin ja Jordanian kanssa. Egyptin entistä presidenttiä Hosni Mubarakia pidettiin eräänlaisena Israelin ja Egyptin rauhansopimuksen takuumiehenä. Nyt kun Mubarakin valta on kaadettu, Israelin suhde Egyptin kanssa voi kiristyä.
Kansainvälisen yhteisön vaikea tehtävä nykytilanteessa on paitsi tukea arabimaailman demokratisoitumista ja rauhanomaisen ratkaisun löytämistä, myös pitää Israelin ja Palestiinan rauhanprosessia raiteillaan. Sen jääminen taka-alalle olisi suuri virhe. Yhdysvallat on ollut rauhanprosessin vetovastuussa.
Niin kutsutun Lähi-idän kvartetin (Yhdysvallat, EU, YK ja Venäjä) kunnianhimoisena tavoitteena on rauhanneuvottelujen saaminen päätökseen syyskuun loppuun mennessä. Aikataulu on kireä ja vaikea. Israelin provokatiivinen siirtokuntarakentaminen Länsirannalle jatkuu kaiken aikaa, samoin kuin Israelin ja Gazan alueen väliset kranaatti-iskut. Keskiviikkona (HS 23.3.) uutisoitiin, että tämän viikon yhteenotot Gazan kaistaleella ovat olleet rajuimpia kahteen vuoteen.
Israelin ja Palestiinan rauhanprosessin on edettävä rinta rinnan arabimaailman demokratisoitumisen tukemisen kanssa. Ellei kansainvälinen yhteisö pysty pitämään rauhanneuvotteluja käynnissä, seuraukset voivat olla vakavat. Jotain tapahtuu pian joka tapauksessa, koska arabimaailman kuohunnalla on vaikutus myös Israeliin ja Palestiinaan.
Suomi on tukenut Palestiinalaisalueen kehitystä kokonaisuudessaan yli 10 miljoonalla eurolla sekä kahdenvälisesti että erilaisten kansainvälisten mekanismien kautta. Kehityspoliittisessa toimikunnassa päädyimme uuden vuosiraportin yhteydessä suosittelemaan, että seuraavassa Suomen kehityspoliittisessa ohjelmassa pitäisi huomioida erikseen rauhanomainen demokratiakehitys arabimaailmassa sekä EU:n lähialueilla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Se tarkoittaisi myös resurssien suuntaamista alueen rauhanrakennustyöhön.
*Kehityspoliittinen toimikunta on valtioneuvoston asettama neuvoa-antava elin. Se seuraa ja arvioi toimintaa kehitysmaiden tilanteeseen vaikuttavilla eri politiikkalohkoilla ja näillä tehtäviä keskeisiä päätöksiä.
Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 25.3.2011
16.3.2011 15:37 On kaunis ja aurinkoinen lauantai-aamu Impivaarassa, Pohjois-Euroopassa. Osa kansalaisista on nauliutunut median ääreen seuraamaan reaaliaikaista uutisvirtaa kaukaisesta Japanista, jossa maanjäristys ja sitä seurannut tsunami ovat pyyhkäisseet kokonaisia kyliä mennessään. Sosiaalinen media on täynnä linkkejä uusimpiin uutisiin Fukushiman ydinvoimalassa sattuneesta räjähdyksestä. Tilanne ei tunnu olevan hallinnassa, ja impivaaralaisiakin vähän pelottaa.
Impivaaraan on viime aikoina kantautunut tiheään pysäyttäviä uutisia maailmalta. Tunisiassa nuoriso mellakoi työttömyyttä ja käsistä karanneita ruuan hintoja vastaan. Presidentti sai kyytiä. Sitten noustiin barrikadeille Sinuhe egyptiläisen kotikonnuilla ja syöstiin diktaattori palatsistaan ilman sen kummempia vallankumousjohtajia. Kansanliikkeet masinoitiin sosiaalisen median ja kännyköiden avulla. Arabikatu lähti liikkeelle myös Libyassa, vaikka diktaattori Gaddafi uhkasi murskata rettelöitsevät kansalaisensa kuin torakat. Länsi heräsi vaatimaan arabimaailmaan demokratiaa, vaikka kansanvallan heikko happi oli ollut tiedossa jo pitkään.
Maailman melskeet ja kriisit tulevat olohuoneisiimme, mutta ne vaikuttavat Suomeen muutenkin. Impivaaraa ja sen yhtenäiskulttuuria ei ole olemassakaan. Ympäristökatastrofien seurauksena leviävät saasteet eivät pysähdy valtioiden rajoille. Aseelliset kriisit tai luonnonkatastrofit aiheuttavat pakolaisvirtoja ja taloudellisia seurauksia, jotka heijastuvat myös Suomeen.
Suomi on kantanut kansainvälisistä vastuuta ja ollut valmis auttamaan kriiseissä ja hätätilanteissa eri puolilla maailmaa. Japanin surullisten uutisten virtaan pääsi nopeasti mukaan myös Suomen ulkoministerin kommentti Suomen valmiudesta auttaa maata pyynnön tullessa. Samaa luvattiin järjestökentällä. Esimerkiksi SPR nosti välittömästi avustusvalmiuttaan ja perusti sivun Japanin tilanteelle.
Valmiutemme auttaa ei pitäisi olla sidoksissa vain niihin hetkiin, kun kuulemme järkyttäviä uutisia. Kehitysyhteistyö, kriisien ennaltaehkäisy ja niiden jälkeinen jälleenrakennus on sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä vaativaa puuhaa. Esimerkiksi vuoden 2004 Kaakkois-Aasian tsunamin jälleenrakennustyöt valmistuvat vasta tänä vuonna. Haitissa on vuoden takaisen maanjäristyksen jäljiltä yhä yli miljoona koditonta ja YK:n mukaan Pakistanin yli puolen vuoden takaisten tulvien humanitaariset vaikutukset ovat olleet vielä vakavammat.
Monet humanitaariset kriisit olisivat olleet hallitsemattomia, ellei niihin olisi puututtu. Kriiseihin liittyy aina leviämisen ja pahenemisen vaara, siksi niiden saaminen hallintaan on koko kansainvälisen yhteisön velvollisuus ja etu. Suomi on osa tätä yhteisöä, eikä voi käpertyä vain nurkkakuntaisesti itseensä varjelemaan utooppista Impivaaraa, jota ei koskaan ollutkaan.
SPR:n katastrofirahasto:
lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 16.3.2011
12.3.2011 13:34 Olin tasan vuosi sitten työmatkalla Japanissa tutustumassa muun muassa maan energiapolitiikkaan. Japani on maailman kolmanneksi suurin ydinsähkön käyttäjä, joka on rakentanut ydinvoimaloita myös meren rannalle. Samaan aikaan maan kansalaisten suurimpia pelkoja ovat olleet maanjäristysten ja hirmumyrskyjen uhat.
Nyt seuraan reaaliaikaista uutisvirtaa pahimmasta mahdollisesta tapahtumasarjasta eli maanjäristyksen ja tsunamin tuhoista ja Fukushiman ydinvoimalan räjähdyksestä. En olisi millään voinut uskoa, että näin pian matkani jälkeen jytisee. Ahdistaa aika tavalla. STT lähetti juuri tiedotteen, jonka mukaan reaktorisydän on sulamassa ja ilmaan on päässyt radioaktiivinen pilvi.
Japanin ydinonnettomuus on pahin sitten Tshernobylin vuoden 1986 onnettomuuden. Olen pitänyt Tshernobylin onnettomuutta yhtenä oman poliittisen tietoisuuden kehittymisen avaintapahtumana. Olin turman aikaan kymmenvuotias, ja Suomi sattui olemaan kohtuullisen lähellä Ukrainaa. Silloin tuli kelailtua lapsen huolikertoimella, uskaltaako syödä kotimaisia marjoja ja herkkusieniä ja miten kauas laskeuma vaikuttaa. Oli pelottavaa ajatella myös ikätovereiden kohtaloita onnettomuusalueella tai sen lähellä. Japanin onnettomuus on niin vakava, että toivon koko kansainvälisen yhteisön miettivän, millaisia riskejä ihmiskunta ottaa energiaratkaisujensa suunnittelussa.
Juuri nyt on kuitenkin tärkeintä saada apua Japaniin, jos maa sitä pyytää. Suomen Punainen risti on kohottanut avustusvalmiuttaan ja avannut verkkosivun läheisten tavoittamiseksi Japanista ja katastrofiavun keräämiseksi. Myös Kirkon ulkomaanapu on varautunut avustamiseen. Jos avunpyyntö tulee, SPR on valmiina lähettämään apua vuorokauden sisällä. Myös ulkoministeri Stubb on luvannut Suomen avustavan Japania, jos avunpyyntö tulee.
Vaikka Japani on valmistautunut maanjäristyksiin hyvin, apua tullaan epäilemättä silti tarvitsemaan. Kuten SPR:n viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho toteaa Ylen uutisessa, alueen asukkaat tarvitsevat apua vielä pitkään, koska koko tuhoalueen perusinfrastruktuuri on rakennettava uudelleen. Vuoden 2004 tsunamin jälleenrakennus Sri Lankassa saatiin vasta tänä vuonna valmiiksi.
Linkit:
SPR:n katastrofirahasto:
lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus
8.3.2011 14:39 So what, vastustan silti rasismia.
Valitsin aikoinaan vihreät monesta syystä, mutta yksi niistä oli rasismin vastustaminen. Nyt kun vaalikeskustelu velloo maahanmuuton ja suvaitsevaisuuspuheen ympärillä, tuntuu että sanaa rasismi ei enää oikein uskalleta sanoa. Jos sen sanoo, se sataa jonkun muun "laariin".
Olen kyllästynyt siihen, että vihreillekin satelee välillä neuvoja, että kannattaisi olla hissun kissun maahanmuuttoasioista ja välttää tiettyjä termejä. Hoh hoijaa.
Mielestäni on ihan relevanttia puhua rasismista ja sen vastustamisesta ääneen, koska syrjintä on Suomessakin monelle ihmiselle surullista arkipäivää. Suoran rasismin sijaan melkein yleisempää on sellainen syrjintä, jota ei välttämättä heti tunnista rasismiksi. "Maahanmuuttokriittinen" on nykyään sana, jonka takaa voi levittää vieraan pelkoa ja maalailla uhkakuvia, joiden leviämisellä on ikävät seuraukset yhteiskunnassa.
Kun miettii maahanmuuton mittakaavaa, on harhaanjohtavaa, että ulkomaalaisiin ja maahanmuuttoon liittyvät teemat dominoivat vaalikeskustelua. Pari päivää sitten Iltalehdessä (6.3.) julkaistiin uutinen taulukoineen, jossa kerrottiin selvästi, että Suomessa on Euroopan seitsemäksi vähiten maahanmuuttajia ja ulkomaalaisten osuus väestöstä on alle neljä prosenttia. Vanhoista EU-maista Suomi on hännänhuippu. Esimerkiksi Espanjassa maahanmuuttajia on yli 12 prosenttia ja Latviassa vajaa 18 prosenttia.
Maahanmuutto on myös moniulotteinen ilmiö. Suomeenkin päätyy ihmisiä hyvin erilaisista syistä. Osa tulee töihin, osa rientää rakkauden perässä, osa hakee turvapaikkaa tai tulee pakolaisstatuksella. Kaikki ovat hyviä syitä. Uhkakuvien maalailun sijaan pitäisi miettiä, miten Suomessa voidaan toteuttaa inhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa, joka ottaa paremmin huomioon maahanmuuttajien kotoutumisen, kielen oppimisen ja työllistymisen ongelmat.
Kaikki maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia, mutta rasismin vastustaminen ei myöskään kuulu pelkästään maapalloa halaaville tötteröhatuille. Sen pitäisi kuulua aivan kaikille. Tänään 11 suomalaista puoluetta allekirjoitti eduskunnassa Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta. Vahvistin Vihreiden puolesta sitoutumisemme peruskirjaan. Allekirjoitustilaisuuden järjestivät Ihmisoikeusliitto yhdessä vähemmistövaltuutetun toimiston ja Etnisten suhteiden neuvottelukunnan kanssa. Tilaisuuden viesti oli ilahduttavan selkeä: Puolueet rasismia vastaan.
Peruskirja löytyy täältä:
www.ihmisoikeusliitto.fimages/pdf_files/Peruskirja_allekirjoitettu.pdf
16.2.2011 11:31 Politiikka näkyy joskus liian helposti naamasta. Paatuneimmat kehäketut osaavat kyllä hienosti hallita pokerinsa, mutta toisinaan ilme voi romahtaa kenellä hyvänsä. Itselläni naama venähti viimeksi, kun kuuntelin ministeri Vehviläisen vastausta kyselytuntikysymykseeni ruuhkamaksujen käyttöönoton kiirehtimisestä.
Ennen kysymyksen esittämistä olin innostuneena plarannut liikenne- ja viestintäministeriön maksuja koskevan selvityksen, jonka johtopäätökset olivat täysin plussan puolella. Ruuhkamaksujen käyttöönotto pääkaupunkiseudulla parantaisi asiantuntijoiden mukaan koko liikennejärjestelmää. Liikenne tulisi sujuvammaksi ja nopeammaksi, ympäristöhaitat ja päästöt vähenisivät tehokkaasti ja liikenneturvallisuus paranisi. Lisäksi ruuhkamaksuilla kerätyillä tuotoilla voisi parantaa seudun joukkoliikennejärjestelmää, mikä puolestaan vähentäisi seudulla asuvien riippuvuutta yksityisautoilusta.
Selvityksessä oli verrattu ruuhkamaksun sisältävää liikennejärjestelmää Helsingin seudun nykyiseen liikennevisioon. Kiistaton johtopäätös oli, että maksut sisältävä järjestelmä toteuttaisi paremmin seudulle asetettuja liikenteen tavoitteita kuin nykymeininki.
Ministeri antoi kyselytunnilla kuitenkin kylmää kyytiä koko itse tilaamalleen selvitykselle. Vehviläinen piti hyvänä, että ruuhkamaksuja on kuluvalla vaalikaudella pariinkin otteeseen setvitty, mutta antoi kuitenkin lopulta rukkaset kaikelle sille työlle, mitä selvitysten eteen on vaalikaudella tehty: "Minun täytyy kyllä henkilökohtaisesti sanoa, että näiden selvitysten pohjalla ei kyllä ole edellytyksiä siirtyä pääkaupunkiseudulla ruuhkamaksun käyttöönottoon." Ensin pitäisi kuulemma tehdä suurempia satsauksia joukkoliikenteeseen.
Samalla svengillä kommentoi ruuhkamaksuja keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen. Heti ministeriön selvityksen ilmestyttyä Kaikkosen blogiin ilmestyi kirjoitus otsikolla "Kaikkonen vastustaa ruuhkamaksuja". Perusteena oli sama kuin Vehviläisellä, eli joukkoliikenteen saattaminen ensin paremmalle tolalle. Tulee mieleen, olemmeko lukeneet saman selvityksen. Ruuhkamaksujen tuotot kun nimenomaan auttaisivat satsaamaan joukkoliikenteeseen!
Ruuhkissa istuskelu ei paranna pääkaupunkiseudun kilpailukykyä millään tavalla. Jotain on välttämätöntä tehdä paitsi liikennejärjestelyn toimivuuden, myös päästöjen vähentämisen eteen ja pian. Mikäli kaikki uudet vaihtoehdot saavat täystyrmäyksen, olemme muutaman vuoden kuluttua kusessa ruuhkiemme kanssa.
Tukholmassa ruuhkamaksut on vakinaistettu, koska järjestelmä rupesi toimimaan ja myös autoilijat olivat tyytyväisiä, kun liikenne veti tehokkaammin.
Olisin toivonut keskustan suunnasta vihreää valoa edes ruuhkamaksujen kokeilemiselle. Vaalien läheisyys vaikuttaa kuitenkin masentavan perinteisesti tähänkin kysymykseen. Viikko Vehviläisen ruuhkamaksukommentin jälkeen istuin jälleen kyselytunnilla ja kuuntelin vaalien värittämää keskustelua. Ilmeisesti näytin tuskaiselta, sillä äidiltä tuli empaattinen tekstiviesti: "Katson kyselytuntia. Onpas tylsä työ. Kuinka sä kestät?" Nauratti vähän, mutta rupesin pohtimaan, mikä työssä on todella tylsää.
Eduskuntatyössä sisällöt ovat harvoin tylsiä, tylsyys kumpuaa enemmän asetelmien ennalta-arvattavuudesta. Ruuhkamaksukeskustelu vaalien alla polarisoituu tympeäksi stereotypiaksi: Maailmanparantajat haluavat suojella ilmastoa ja räyhäävät maksujen puolesta, kun taas autoilevat kehyskuntien päristelijät vastustavat yhtä kiihkeästi haluten suojella äänestäjiään. Todellisuus on onneksi tässäkin kysymyksessä paljon sävykkäämpi, sen voi todeta esimerkiksi lukemalla vakavalla mielellä liikenne- ja viestintäministeriön hyvin laaditun selvityksen.
En usko, että pystyn koskaan hallitsemaan täysin ilmeitäni, kun politiikka näyttää tympeimmän puolensa. Siksi toivonkin, että seuraavassa hallitusohjelmassa lukee, että pääkaupunkiseudulla otetaan käyttöön ruuhkamaksut, että välillä saa päästää niitä leveitä hymyjäkin.
(Kirjoitus on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 16.2.)
2.2.2011 10:53 "Maata ei puolusteta varuskunnista käsin"
Yllä oleva otsikko on suoraan puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen suusta. Puheloinen ennakoi pari päivää sitten Maaseudun tulevaisuudessa (26.1.) puolustusvoimien perusteellista remonttia. Komentaja ei onneksi viivyttele - varuskuntien lakkauttamisesta on hänen mukaansa päätettävä jo ensi vuoden alussa, koska nykymenolla olisi edessä umpikuja.
Olen ollut puolustusvoimain edustajien kanssa vuosien varrella monesta asiasta eri mieltä. Puolustusvoimien uudistustarpeita miettiessä olen joistakin asioista heidän kanssaan nykyään kuitenkin enemmän samaa mieltä kuin niiden edustajakollegoiden, jotka puolustavat nykyisiä rakenteita tiikerin lailla.
Vihreät on jo pitkään katsonut, että ripeät uudistukset ovat tarpeen. Entinen puolustusministeri, keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen puolestaan totesi blogissaan (28.1.), että rakenteellinen uudistus on komentaja Puheloisen ja puolustusministeri Häkämiehen puheiden perusteella tulossa "kovalla kiireellä".
Itse ajattelen, että puolustusvoimien rakenteelliset uudistukset olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten. Hyvä kuitenkin, että nyt niistä puhutaan vakavasti ja konkreettisesti. Valtiontalouden tasapainottamisen on koskettava myös puolustusvoimia. Ei se voi makailla budjettikirjassa kuin laiskanpulskea kissa, kun muilla sektoreilla mietitään tehostamista ja säästökohteita.
On tehtävä turvallisuusympäristömme ajanmukainen analyysi ja vedettävä siitä johtopäätökset. Ensin on yksinkertaisesti selvitettävä, mikä meitä uhkaa ja millä todennäköisyydellä. Sitten on pohdittava, miten mahdollisiin uhkiin varaudutaan järkevimmällä ja kustannustehokkaimmalla tavalla. On kartoitettava säästömahdollisuudet, pienennettävä koulutettavien määrää ja tehostettava koulutusta. Vihreiden malli valikoivasta asevelvollisuudesta on yksi vaihtoehto, jolla voi lähteä liikkeelle. Muitakin vaihtoehtoja voi heittää pöytään.
En usko, että moneen tulevaisuuden todelliseen uhkaan, kuten esimerkiksi öljyonnettomuuteen Itämerellä tai yhteiskunnan tärkeisiin tietojärjestelmiin kohdistuvaan kyberhyökkäykseen varaudutaan parhaiten ylläpitämällä varuskuntia jokaisessa niemen notkossa.
Vihreiden valikoivan asevelvollisuuden mallissa lähdetään siitä, että myös mahdolliseen sodan uhkaan on varauduttava nykyistä järkevämmin ja kustannustehokkaammin. Se ei tarkoita, että Suomen pitäisi liittoutua sotilaallisesti. Yhteistyötä EU:n ja muiden Pohjoismaiden kanssa voi kuitenkin syventää säästöjen saamiseksi. Naton kanssa meille riittää yhteistyö rauhankumppanina.
Emme tarvitse sotilaallista kuntokeskusta. Syrjäytymisen ehkäiseminen ja terveysvalistus kuuluvat puolestaan ensisijaisesti sosiaali- ja opetussektorille. Puolustusvoimien on keskityttävä olennaisiin tehtäviinsä mahdollisimman ajanmukaisesti ja järkevästi.
Vihreiden asevelvollisuusmalli täällä:
www.vihreat.fi/node/5392
6.12.2010 15:42 Itsenäisyys on iloinen asia, ja sitä on syytä juhlia. Vihreät esitteli itsenäisyyspäivän aattona tulevaisuuden Suomen ympäristöä, hyvinvointia ja suvaitsevaisuutta puolustavan leijonan. Leijona on jo herättänyt vilkasta keskustelua, mistä olemme iloisia. Itsenäisyyspäivänä on erinomainen hetki pohtia suomalaista identiteettiä ja sitä, millaisille arvoille se rakentuu.
Itsenäisyyttä ei lunastettu kalliisti vain, jotta voisimme polttaa kynttilöitä haudoilla. Itsenäisyyden hinta on maksettu siitä, että saamme iloita, elää ja toteuttaa omia mahdollisuuksiamme.
Itsenäisyys on hyvinvointia, solidaarisuutta, väittämistä ja huolenpitoa. Se on mahdollisuus, jonka haluamme välittää lapsillemme.
Itsenäisyys on yhteisyyttä. Se on moninaisuuden juhla, jossa enemmistöt ja vähemmistöt nauttivat oikeuksistaan olla oma itsensä ilman pelkoa, sortoa ja vainoa.
Itsenäisyys on myös rauhan juhla. Vaikka elämme Suomessa rauhan aikaa, haluamme itsenäisyyspäivänä muistaa myös niitä, joiden kotimaissa ja alueilla kärsitään sotilaallisista konflikteista ja köyhyydestä.
Viettäessämme itsenäisyyspäivää on erityisesti muistettava niitä, joilla on vähemmän ja joille on annettava enemmän. Pidämme tärkeänä paitsi valtioiden välistä rauhaa, myös sisäistä yhteiskuntarauhaa. Se toteutuu, kun yhteiskuntaa kehitetään heikoimpien ehdoilla.
Itsenäisyys kuuluu kaikille, taloudellisesta asemasta, etnisestä taustasta tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Haluamme, että itsenäisyyspäivä on ihmisten itsenäisyyden päivä. Haluamme, että se on myös välittämisen jakamisen ja yhteisymmärryksen juhla.
Meille itsenäisyys ei ole sisäänpäin käpertyvää nationalismia, vaan avoimen, modernin ja tulevaisuuteen suuntautuneen Suomen rakentamista.
Helsingissä 6. 12. 2010
Jukka Relander ja Johanna Sumuvuori
30.11.2010 15:36 Animalia luovutti tänään kaikkien eduskuntapuolueiden kansanedustajille adressin, jossa vaaditaan turkistarhauksen lakkauttamista vuoteen 2025 mennessä. Tilaisuudessa mieleen palautui 1980-luvun loppupuoli, jolloin lähettelin Animalian jäsenlehdistä vetoomuskortteja kansanedustajille. Niissä vaadittiin parikymmentä vuotta sitten sitä samaa - turkistarhauksen lakkauttamista. On myönnettävä, että politiikassa muutosten aikaan saaminen on joskus sietämättömän hidasta.
Vaikka turkistarhaajien määrä on vähentynyt huomattavasti muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana, elinkeinoa pidetään monessa puolueessa yhä hyväksyttävänä. Tänäänkin esimerkiksi keskustan, RKP:n ja perussuomalaisten viesti oli, etteivät nämä puolueet kannata turkiselinkeinosta luopumista. Nykyisistä eduskuntapuolueista ainoastaan Vihreät ja vasemmistoliitto ovat selkeästi esittäneet, että turkistarhauksesta on luovuttava.
Vihreiden kanta turkistarhaukseen on yhtä vanha kuin puoluekin. Olemme toistuvasti esittäneet vaatimuksen, että turkistarhauksesta on luovuttava siirtymäajalla. Tällöin turkistarhauksesta riippuvaisille alueille pitäisi tarjota rakennemuutostukea kestävämpään elinkeinoon siirtymiseksi. Keväällä esitimme, että turkistarhauksesta luopuminen tulisi kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan.
Järjettömintä on, että yleisimmät turkikset ovat nykyään somisteita eli esimerkiksi hihan- ja hupunreunaturkiksia tai vaikkapa minkkipampuloita. On vaikeaa keksiä turhempaa syytä tuottaa eläimille kärsimystä kuin minkkipampuloiden käyttäminen.
Suomen Vihreät ei ole turkistarhauksen lakkauttamisvaatimuksineen yksin. Myös Euroopan vihreä puolue otti keväällä kantaa, että turkistarhaus olisi lakkautettava siirtymäajalla koko Euroopasta. Samalla Euroopan vihreät vaati, että EU-komissio valmistelisi nopeasti esityksen turkis- ja tuotantoeläimiä koskevan direktiivin uusimiseksi.
Animalia esitti työryhmän perustamista valmistelemaan turkistarhauksen lopettamista. Ajatus on erittäin kannatettava. Kaikki puolueet mukaan ottavan parlamentaarisen työryhmän olisi syytä aloittaa toimintansa nopeasti heti seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Animalian vetoomuksen kansanedustajille voi lukea täältä:
www.animalia.fi...-suomeen-perustettava-turkistarhauksen-lopettamista-val
30.4.2010 14:31 Tein viime viikolla Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen, jossa esitettiin, että kaupunki selvittäisi vuotuiset tietotekniikan lisenssikustannukset ja mahdollisuudet siirtyä käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmia.
Kaupungissa käytetään jatkuvasti kasvavia määriä rahaa lisenssikustannuksiin, eikä edullisempia vaihtoehtoja ole mielestäni tutkittu vakavasti. Sain aloitteeseen 60 valtuutetun allekirjoituksen yli puoluerajojen. Suurin osa kollegoista valtuustossa oli hyvin perillä suurista lisenssikustannuksista ja avoimen lähdekoodin ohjelmien mahdollisuuksista.
Aloite poiki kannustavaa palautetta ja kiinnostavia yhteydenottoja. Innostuin asiasta siinä määrin, että suunnittelen avointa tapaamista, jossa erilaiset tahot pääsisivät keskustelemaan asiasta - niin ohjelmistoalan yritykset, avoimen lähdekoodin asiantuntijat kuin kaupungin päättäjätkin. Aloite ei ollut ristiretki isoa ohjelmistoalan yritystä vastaan, vaan kaupunginvaltuutetun esitys kulujen selvittämisestä ja erilaisten vaihtoehtojen pohtimisesta.
Aloite löytyy täältä:
www.sumuvuori.net/valtuusto_avoinlahdekoodi.html
|
8 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta