BlogCity
Kaukana, kaukana Harakassa
Walter de Camp

Johanna Sumuvuori

Vihreiden kansanedustaja.

Päiväkotiruoka on ydinasia

10.9.2009 11:07

Taloudellisesti huonoina aikoina poliittisessa keskustelussa kiistellään lähes aina siitä, mitkä ovat esimerkiksi sosiaalitoimen ”ydintoimintoja” ja mitkä ”pelkkiä” tukitoimintoja.

Valtuuston enemmistön mielestä (äänin 50-35) on näköjään niin, että päiväkotiruokailu ei ole ydintoimintaa.

Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli eilen noin neljä tuntia siitä, täytyykö päiväkotiruokailu säilyttää osana sosiaaliviraston omaa organisaatiota, vai keskittää kaikkien päiväkotien ruokatuotanto kaupungin omalle liikelaitokselle Palmialle.

Keskustelu sai välillä uskomattomia käänteitä. Esimerkiksi kokoomuksen valtuutettu Jaana Pelkonen totesi valtuustossa (ja myös blogissaan), että ”sosiaaliviraston tehtävänä ei ole ruuan valmistaminen, vaan lapsista huolehtiminen”. Huh huh, eiköhän terveellinen ja turvallinen ruokailu ole yksi tärkeimmistä tavoista huolehtia lasten kasvusta?

En halua väheksyä budjetin säästöpaineita – ne tuovat varmasti valtuuston käsittelyyn vielä monta vaikeaa päätöstä. Yritin saada itseni kannattamaan päiväkotiruokailun siirtämistä säästösyistä, mutta lopulta esityksen argumentit eivät riittäneet.

Päiväkotiruokailun ja Kustaankartanon vanhainkodin ruokailun siirtämisestä Palmialle voi syntyä säästöäkin, mutta seurauksista ei ole mitään varmuutta. Tämä seikka myönnettiin eilen valtuustossa niin salin vasemmalta kuin oikealta laidalta. Jos jotain säästöä syntyy, sen pitäisi kohdistua siten, että esimerkiksi päiväkotiruokailun laatu ja sujuvuus varmasti paranisi. Siitä ei ole mitään takeita.

Kysyin eilisessä valtuustokeskustelussa, miksi säästöpaineissa usein ruvetaan purkamaan sellaista, joka jo toimii hyvin. Esimerkiksi päiväkotiruokailun tapauksessa asiakastyytyväisyys on ollut hyvää ja sosiaalivirasto on ansiokkaasti myös kehittänyt toimintoja. Kustannustehokkuuden ja säästöjen nimissä ei ensimmäisenä kannata purkaa hyvin toimivia käytäntöjä.

Toinen outous, joka eiliseen päätökseen liittyy on se, että valtuuston enemmistö halusi viedä asiaa eteenpäin ilman, että olisi ensin selvitetty kokemuksia meneillään olevasta kokeilusta. Tällä hetkellä jo muutaman päiväkodin ruokahuolto on siirretty kokeiluluontoisesti Palmialle. Nyt siirrettiin kaikkien päiväkotien ruokahuolto Palmialle ilman tietoa kokeilun tuloksista. En todellakaan tiedä miksi.

Lama-aikoina, jolloin monella perheellä on hyvin vaikeaa, ei kannattaisi ensimmäisenä etsiä säästöjä lasten palveluista. Jos päätös päiväkotiruokailun siirtämisestä osoittautuu huonoksi, nykymalliin palaaminen olisi hidasta ja vaikeaa. Kaupungissa on jo hyvä esimerkki siirtopäätöksestä, jota on myöhemmin kaduttu: kouluisäntien siirtäminen opetusvirastosta Palmialle. Kuulemani mukaan opetuslautakunnassa on yli puoluerajojen haikailtu vanhaa mallia takaisin.

Palmiaan siirtäminen ei tietenkään ole yksityistämistä tai ulkoistamista, kuten julkisessa keskustelussa on virheellisesti väitetty. Kannatan itse lämpimästi Palmian organisaation kehittämistä, mutta ei se voi tapahtua hinnalla millä hyvänsä.
Edellinen 29.7.2009Munasarjat & työelämä Seuraava 27.11.2009Lähikirjastojen puolustus

Kommentit

  • shiwan8 10.9.2009 12:40 Kuka valvoo jatkossa aktiivisesti ruuan laatua ja millaiset valmiudet sillä taholla on pistää palmia ruotuun kun hommat laukeaa käsiin?
  • WilleWau 10.9.2009 12:57 Hyvää tietoa.

    Pidän tärkeänä, että meille veronmaksaja poloisille kerrotaan säännöllisesti se, että kuinka paljon asuinpaikkamme verotuloista kertyy yrityksiltä - yhteisöiltä ja mikä taas tulee meiltä yksityishenkilöiltä.

    Näin selventäen varmasti päättäjille kirkastuu se, että kannattaako meitä veronmaksajia näissä asioissa kuunnella.

    Itse olen vakuuttunut siitä, että omien lasten ja lastenlasten myötä itse kunkin mielipiteet näissä asioissa muuttuvat.

    Palmian järjestäytymisen kehittämisen myötä avautunee mahdollisuus yksityistämiselle, mutta siinä pitää päättäjien ja äänestäjien olla hyvin tarkkana.

    Paperilla esitetyt säästöt kun eivät monestikaan todellisuudessa toteudu, mutta niistä vaietaan kyllä tässä maassa tehokkaasti.
  • Lifemocker 12.9.2009 11:05 päiväkotiruoka on ydinase.
  • Anonyymi 14.9.2009 15:28 Olisi ihanaa luottaa niin kirkassilmäisesti Palmiaan kuten Jaana Pelkonen.

    Veikkaan kuitenkin että

    a) ruoan taso laskee
    b) työntekijöiden työolot huononevat
    c)työntekijöiden määrä vähenee
    d) mitään säästöä ei synny kuitenkaan
  • Anonyymi 16.9.2009 17:12 Anonyymi, miten voi olla ettei rahallista säästöä syntyisi jos työntekijöiden määrä vähenee ja ruoka-ainehankinnat voidaan tehdä edullisemmin keskitetysti?
  • Anonyymi 16.9.2009 23:35 ^Joku vetää ne säästyneet fyrkat välistä...
  • Anonyymi 27.9.2009 14:42 Ehkä kannattaisi ennemmin esittää mielipiteensä valtuustossa kuin itkeä myöhemmin blogissaan. Toki hyökkäämällä satunnaisia Jaana Pelkosia ja tiettyjä musiikkityylejä kuuntelevia kansanryhmiä vastaan peität melko hyvin oman kädettömyytesi :P
  • Anonyymi 28.9.2009 13:11 "Anonyymi, miten voi olla ettei rahallista säästöä syntyisi jos työntekijöiden määrä vähenee ja ruoka-ainehankinnat voidaan tehdä edullisemmin keskitetysti?"

    Säästöä kaupungille ei synny. Palmian voitot toki kasvavat eli johdon bonukset ja työhuoneiden huonekalut paranevat.
  • Anonyymi 30.9.2009 00:56 Jo pelkistä ruoka-ainehankinnoista voi odottaa isoa säästöä, nykyisellään päiväkodit joutuvat maksamaan ruuasta melkein samantasoista hintaa kuin kotitaloudet, koska ostoerät ovat suhteellisen pieniä. Palmia ostaa ruokaa miljoonilla euroilla vuodessa ja ostohinnat ovat sen mukaiset.

    Palmia on kaupungin 100-prosenttisesti omistama yhtiö, joten jos Palmian tulos paranee, sehän on säästöä kaupungille.
  • Anonyymi 30.9.2009 11:27 Mielipiteistä kiisteleminen ei ole toisten polkemista. Palmia-asia on keskusteltu valtuustossa, ja nämä blogit ovat niistä keskusteluista raportointia. Jos se on jonkun mielestä kädettömyyttä, niin se on taas HÄNEN mielipiteensä. Rakentava keskustelu kestää kyllä sen, että asiat riitelevät ja niiden sanojat ottavat niistä vastuunsa.
  • Sumuvuori 30.9.2009 11:53 Kiitos kaikille kommenteista. Ei viittaus valtuutettu Pelkosen kommenttiin ollut tarkoitettu "polkemiseksi", vaan vastaamiseksi toisen valtuutetun poliittiseen mielipiteeseen. Tämä sama keskustelu käytiin myös valtuustossa. Sehän tässä bloggaamisessa on hyvää, että pystyy raportoimaan valtuustokeskusteluista ja niiden poliittisista rintamalinjoista muille.

    Jos kunnallispolitiikan seuraaminen kiinnostaa, valtuustokeskusteluita voi seurata myös suorana Helsinki-kanavalta netistä. Kyllä sitä seuraamalla saa monipuolisemman kuvan keskusteluiden kokonaisuudesta kuin muutaman valtuutetun blogista. Valtuuston kokoukset ovat joka toinen keskiviikko. Seuraava on 7.10. klo 18.

    www.helsinkikanava.fi
  • Anonyymi 2.10.2009 11:42 Kaverin lapset on jo Palmian puuro kuurilla ensimäisenä kokeilu pisteinä, ja varmasti näillä toimilla saadaan säästöä.. Aamuksi aina puuroa, päivälliseksi puuroa tai keittoa ja siihen näkkäriä sekä pari palaa prkkanaa.. kiitos yksityistämisestä! yksityinen firma on AINA voittoa tavoittelevaa joten mennään halvalla myydään kalliilla. kaiken lisäksi tulee sivu vaikutteet esim. ohjaajien täytyy hoitaa ruuan tarjoilu ja esille pano joten lapset jäävät keskenään tällä välin. lapsilla ei ole enää oikeutta mennä keittiöön yms.lisä kivaa mutta kun puhutaan rahasta vain numerot merkitsevät .. Palmian puolesta äänestäjille toivoisin samaa ruoka valiota mitä lapsemme saavat.

Kommentoi merkintää anonyymisti

Kommentit eivät saa sisältää loukkauksia tai asiattomuuksia.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen sinisellä kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.