X-factor-tv-ohjelma alkoi viime viikon sunnuntaina Maikkarilta. Yhtenä tuomarina toimii Linda Lampenius-Cullberg. Viulisti on yksi Suomen kuuluisimpia staroja ulkomailla, mutta Suomessa hän ei mielestäni ole saanut ansaitsemaansa arvostusta aiemmin.
Sen jälkeen kun Linda esiintyi Playboyssa vuonna 1998, monet suomalaiset leimasivat hänet pelkästään "tissimalliksi" ja "kyykkyviulistiksi". Hänen taitonsa unohtuivat sen siliän tien jonnekin kaapin perukoille. Onneksi kauniin ja lahjakkaan naisen arvostus näyttää vihdoin nousseen myös Suomessa, mutta monta vuotta se vei, katti soikoon.
Lindan potentiaali artistina, näyttelijänä ja monilahjakkuutena huomattiin jo vuosia sitten Ruotsissa, ja sieltä hän löysi juristimiehensä, jonka kanssa hän sai suloisen Olivia-tytön. Linda on ollut mukana Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -kisassa ja tehnyt paljon erilaisia töitä naapurimaassa. Siellä häneltä eivät duunit lopu ihan heti.
Olen usein ihmetellyt, mistä johtuu, että Lindaa kohdeltiin aivan eri tavalla Ruotsissa kuin Suomessa. Naapurimaassa Lindan viulistin- ja artistintaitoja kehuttiin vuolaasti. Mallina olo, sekä kaunis ja uhkea ulkomuoto oli pelkkä sivuseikka ja lähinnä meriitti työrintamalla. Meillä Suomessa Playboy ei ollut lisämeriitti, vaan este ja hidaste. Hyvä mittari niin sanotusta "hyväksytystä kansansuosiosta" on naistenlehdet. Jos ne karttavat julkkista kuin ruttoa, kyseinen julkkis on liian "huonomaineinen" meillä Suomessa. Take my word for it!
Myös Katariina Souri (ent. Kata Kärkkäinen)kärsi mielestäni Playboyssa esiintymisestä. Kirjailija, taidemaalari ja kolumnisti muistettiin monta vuotta pelkästään vuoden 1988 Playboy-kuvistaan. Souri on kirjoittanut lukuisia kirjoja, käsikirjoittanut monta televisio-sarjaa ja ollut mukana Mensassa, mutta kesti vuoteen 2008 saakka, ennen kuin fiksu ja kaunis nainen pääsi mukaan Suomen kirjailijaliittoon. Vuonna 2007, kun Sourin hakemus hylättiin ties monennenko kerran, yhdeksästä kirjailijaliiton johtokunnan jäsenestä vain kaksi oli lukenut naisen tuotannon. He kommentoivat tuolloin hakemuksen hylkäämistä seuraavanlaisesti:
"Liiton johtokunnan mielestä Kärkkäisen kolme romaania eivät osoita hänen olevan vakavasti otettava kirjailija. Liitto ilmoittaa jäävänsä odottamaan kaunokirjallisen tuotannon täydentymistä ja kehittymistä."
Uskon, että Sourin "playboy-imago" istui niin tiukassa, että se vaikutti kirjailijaliittoon, ainakin alitajuisesti. Unfuckinbelievable!
Sittenhän meillä on myös Playboyssa vuonna 2004 esiintynyt yrittäjä Susanna Penttilä, jolla on kaksi Férrer-muotiliikettä pääkaupunkiseudulla. Lahjakas ja söpö bisnesnainen on harrastanut esteratsastusta viisivuotiaasta saakka ja menestynyt kilpatasolla, mutta harva muistaa sen. Suomalaisille Susanna on ikuisesti, tai ainakin seuraavat kaksikymmentä vuotta, isotissinen Playboy-pupu. Miehet tykkäävät salaa ja naiset ovat kateellisia ja haukkuvat salaa.
Minusta olisi vihdoin aika muuttaa suhtautumista seksikkyyteen: ei ole synti olla kaunis ja fiksu. Olkaamme siis ylpeitä suloisista ja lahjakkaista suomalaisnaisistamme, varsinkin Lindasta, Katariinasta ja Susannasta!
Joitakin vuosia sitten kävin haastattelemassa veteraanipoliitikko Paavo Väyrystä, 63. Jutun tarkoituksena oli kertoa Paavosta ja esitellä hänen suuri Pohjanrannan maatilansa Keminmaalla. Pohjanrannassa on nuorisokoti, yöpymismahdollisuus (jota Paavo kutsuu hotelliksi), vanha lato (josta on tehty tanssiravintola) sekä laitteet ja vempeleet oman viinin tekoon.
Paavo tarjosi vieraanvaraisuuttaan minulle ja kuvaajalle ruokailun ja yösijan Pohjanrannan hotellistaan kahdeksi yöksi. Mies vaikutti vieraanvaraiselta ja kohteliaalta, joten otimme tarjouksen vastaan.
Ensimmäisenä kuvauspäivänä kysyin Paavolta, milloin voisimme ottaa hänestä kuvan kansallispuvussa vanhan ladon tanssiparketilla niin kuin oli sovittu. Paavon piti tanssia, joko vaimonsa tai minun kanssa, että saataisiin kuva poliitikosta omalla parketillaan. Vaikka asiasta oli mielestäni sovittu etukäteen, mies kieltäytyi nyt tyystin. Ihmettelin asiaa tovin kunnes äkkäsin miten minun kannattaisi edetä. Paavo oikutteli minulle jostakin syystä, joten päätin kääntyä miehen vaimon puoleen. Pyysin vaimoa kysymään Paavolta miten tanssikuva onnistuisi ja kuin taikaiskusta Paavo tanssi illan suussa kanssani vanhassa ladossa. Tosin hän ei suostunut laittamaan kansallispukua päälle ja hän osoitti kyllä ilmeillään ja eleillään, että oli suostunut tanssimaan vaimonsa pyynnöstä.
Seuraavana aamuna minua ja kuvaajaa odotti yllätys. Paavoa ei näkynyt missään ja koko "hotelli" oli autio. Aamiaista ei ollut tarjolla ja minulla oli sudennälkä ja kahvihammasta kolotti. Manasin tilannetta samalla kun pakkasin tavaroitani. Kun pääsimme ulos pitkästä ankeasta rakennuksesta, löysimme Paavon. Hän selitti epämääräisesti "väyrystellen", ettei tänään ole aamiaista tarjolla, koska ei nyt ole muita hotellivieraita mutta, että tuolla parinkymmenen kilometrin päässä on kuppila, josta saa aamupalaa. Kysyin voisimmeko ostaa hieman kahvia, mutta sekään ei käynyt. Kirosin miestä mielessäni. Miksi luvata yösija ja ruokailu, jos sellaisia ei saa edes ostaa. Olisi alun perin sanonut, ettei toisena aamuna ole mitään aamiaista tarjolla, ei edes kahvia, niin olisimme yöpyneet toisaalla. Tosin, jos olisin tiennyt kuinka kovat sängyt olivat, olisin ehkä muutenkin yöpynyt toisaalla.
Huonosta kohtelusta huolimatta pidin mölyt mahassani ja tein mukavan jutun Paavosta ja hänen Pohjanrannastaan lehteen. Olin luvannut tehdä positiivisen jutun, joten pidin sanani. Paavo teki kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen. Uskon nimittäin, että aamiaisen "poisjääminen" toisena aamuna oli tietynlainen lapsenomainen mielenosoitus siitä, että menin pyytämään veteraanipoliitikon vaimolta suostutteluapua tanssikuvan järjestämiseen.
Yhden asian tiedän varmasti: en enää koskaan "nuku yön yli" Pohjanrannassa, mutta tuskin Paavo sitä haluaisikaan. Hän haluaa keskustan puheenjohtajaksi ja pääministeriksikin, jos keskusta voittaa ensi vuoden vaalit.
Ps. Katsokaapa Hesarin ottamaa kuvaa Paavosta tarkemmin (20.1.2010). Se on hauska. Paavo näyttää siltä kuin hänellä olisi jättimäinen pallo päässä (se keskustan logo) ja koska pää on juuri tekstin kohdalla Keskusta.fi sijan Paavon pään alla lukee Kesa.fi . Kust:a on siis jostakin syystä jäänyt Paavon takaraivon kohdalle. Mahtaako olla tahatonta komiikkaa ;)?
Ruotsin tuleva kuningatar Victoria on pyytänyt Lundin seurakunnan piispa Antje Jackelenia olemaan yksi hänen vihkipapeistaan. Kerron tästä, koska Antje on nainen. Suomessa ei ole koskaan ollut naispiispaa, mutta meillä onkin jotakin mitä naapurimaassa ei ole. Meillä on seurakunta, josta viime vuoden aikana lähti melkein 600 henkilöä, vaikka normaalisti lähtijöitä on vain 100-150 (HS 6.1.2010).
Imatran seurakunnan joukkopaon syy on kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, joka viime vuonna vaihtoi sukupuoltaan miehestä naiseksi. Olli-Veikko Aalto oli viidenkymmenen vuoden ajan nainen miehen ruumiissa. Kolme vuotta sitten Aalto ei enää jaksanut. Hän kävi lääkärillä ja hänet todettiin transsukupuoliseksi. Aiemmin luultiin, että transsukupuolisuus on korvien välissä oleva ongelma, mutta nyt on saatu viitteitä, että kyseessä on biologinen ilmiö. Transsukupuolisten aivoista on todettu eroja tavanomaisemmin sukupuolittuneisiin saman kromosomaalisen sukupuolen edustajiin.
Olen kerran tavannut Marja-Sisko Aallon. Hän totesi tuolloin, että hän kertoo ongelmastaan julkisesti auttaakseen muita. Hienoa minun mielestäni, mutta ei kaikkien. Monet Imatran kirkkovaltuutetut vastustivat Aallon paluuta töihin. Aalto tietää tämän ja onkin pyytänyt, että hän saisi siirron minne tahansa muualle Suomeen. Siihen kirkko ei suostu, koska toivotaan, että Marja-Sisko itse tajuaisi erota virastaan. Toivon, että Imatran seurakunnasta lähtisi loputkin, kaikki hieman yli 23 000 henkilöä, mielenosoitukseksi Marja-Siskon puolesta. He voisivat ilmoittaa, että tulevat takaisin seurakuntaan, kunhan Aallon syrjiminen loppuu. Paras tapa osoittaa mieltään kirkkoa vastaan on erota siitä.
"Toivon, että kun aika kuluu, he huomaavat, ettei maa revennytkään kirkon alta", Aalto sanoi viime marraskuussa ensimmäisessä jumalanpalveluksessaan leikkauksensa jälkeen.
Minä toivon, että kun aikaa kuluu, ihmisten asenteet muuttuisivat suvaitsevimmiksi ja, että Marja-Sisko Aallosta tulisi Suomen ensimmäinen naispiispa.
Katselin äsken ensimmäisen Euroviisukarsinnan osakilpailun. Suora lähetys Tohlopista oli kuin farssi, joka ei naurattanut. Viisi laulua, josta kolme pääsi jatkoon. Suomen kappaleissa on melkein aina jotakin vikana. Joko artisti ei osaa laulaa tai sitten laulu on selkäpiitä karmiva. Tämäkään karsintakierros ei ollut poikkeus.
Ensimmäisenä esiintyneellä tangokuningas Amadeuksella on hieno ääni ja karsimaa vaikka kelle jakaa. Biisi oli kuitenkin "ah niin huono". Kummallinen sekoitus viime vuoden voittajaa Alexander Rybakia, itämaisia vaikutteita, suomalaista tangoa ja mustalaismusiikkia. Sekametelisoppa!
Nina Lassander lauloi toisena biisin Cider Hill. Laulajan ja mukana olleiden Tuulen viemää -aiheisiin pukuihin oli uponnut sata metriä kangasta ja esitys oli yhtä haalea kuin kankaan väri. Laulu oli keskinkertainen eikä Ninan äänikään päätä huimannut. Tai sitten Ylen Tohlopin äänentoistolaitteissa on jotakin vikana, niin ettei ääni välity kunnolla töllön katsojille?
Kolmas Euroviisu-kokelas Bääbs oli pohjanoteeraus kappaleella You don´t know tomorrow. Kipale meni niin falskisti, että toivoin olevani tuskafestareilla. Laulajaneito oli kuin halpa kopio Lady Gagasta ja mistä moinen nimi. Bää...bää...bää. Näen sieluni silmin määkiviä lampaita.
Boys Of the Band (BOB) lauloi seuraavaksi biisin America ( I Think I Love You). Sinänsä laulussa tai bändissä ei ollut mitään vikaa. Suomalainen versio Blink 182:stä, Blurista ja ehkä jostakin muustakin. Eniten silmiin pisti bändin ja laulun nimet. Kummassakin on sulut. Herää kysymys miksi? Ja sana "of" on kirjoitettu isolla alkukirjaimella, että siitä saadaan lyhenne BOB. Miksei bändin nimi yhtä hyvin voisi olla BB tai BOTB. Green Dayllä on muuten laulu, jonka nimi on American Idiot. Tulipahan vain mieleeni tässä yhteydessä.
Pentti Hietasen Il Mondo é quì kuulosti mahtipontiselta viimeisenä esityksenä. Pentillä on hieno ääni, sitä ei käy kiistäminen. Mutta niin on monella muullakin kaksikymmentä vuotta nuoremmalla karismaattisella Italian ja Espanjan viisuesiintyjällä. Eikä Pentin laulutaito sitä paitsi edes kunnolla päässyt oikeuksiinsa pliisussa italialaisessa lurituksessa.
Ensi perjantain viisukarsinta ei voi olla kuin parempi. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Tuskien taival on virallisesti alkanut! See for yourself alla olevasta linkistä.
Viime lauantaina Helsingin Sanomien verkkolukijat valitsivat vuoden julkkikset. Diili-kisan Jethro Rostedt voitti. Vuoden emo -tittelin sai Tanja Karpela (kesk.), Vuoden mokaaja oli Antti Kaikkonen (kesk.), Vuoden sonni Big Brotherin Sami Kallvikbacka, Vuoden tähdenlento oli Nykäsen kanssa seurustellut Jenna ja Vuoden pariksi valittiin Sauli Niinistö (kok.) ja hänen vaimonsa Jenni Haukio (kok.).
Helsingin Sanomat oli haastatellut voittajia (HS 2.1.2010) ja onnitellut heitä. Tanja Karpela kiitti kauniisti, oli imarreltu ja vastasi toimittajan kysymyksiin siitä, miltä perhe-elämä tuntuu. Antti Kaikkonen otti rauhallisesti vastaan mokaajan tittelin luvaten parantaa tapansa ja ottaa opikseen. BB-Sami iloitsi sonnin tittelistä ja jopa vuoden tähdenlento, eli Nykäsen kanssa hetken heilastellut Jenna kertoi, että on oppinut jotakin vartistaan julkisuudessa.
Mutta sitten meillä on vuoden pari: Sauli ja Jenni. He ansaitsevat kyllä tittelinsä. He ovat ihanan lutusia ja heille toivoo pelkkää hyvää. Sauli, joka niin kauan oli sinkkuna, löysi vihdoin ihanan runotytön rinnallensa. Mutta, mutta... purin hampaitani yhteen, kun luin, miten Jenni Haukio, kokoomuksen viestintäpäällikkö, oli vastannut Hesarin muutamaan hyvin kilttiin kysymykseen.
Ihan ensimmäiseksi toimittaja oli onnitellut Jenniä ja kysynyt klassisen kysymyksen miltä tuntuu. Jenni vastasi, että: "Ööö... Jaaha. Ei tunnu miltään. Ei ole mitään sanottavaa." Tämän jälkeen Jenni kieltäytyi arvioimasta, miltä julkisuus on tuntunut puhemiehen rinnalla ja miltä ensimmäinen aviovuosi on tuntunut.
Vaikka tykkäänkin Saulista ja Jennistä, kritisoin Jennin vastausta. Se on kuin suoraan pikkukakaran suusta. Uhmakas! Jos ei halua vastata toimittajien kysymyksiin, kannattaisi olla vastaamatta puhelimeen. Miksi olla tökerö toimittajia ja sitä kautta kansaa kohtaan. Jos titteli tuli luonnonkauniille Jennille yllättäen, hän olisi voinut sanoa sen tyyliin: "Tämä tuli nyt niin yllättäen, etten oikein vielä tiedä miltä tuntuu, mutta kai tämä on kunnia". Ystävällisyys ei maksa mitään.
Oman runokirjansa julkaisutilaisuudessakin Jenni kohteli mediaa tökerösti. Hän ei suostunut vastaamaan melkein mihinkään kysymykseen, ei edes kirjaansa koskeviin. Voisi sitä edes antaa jonkunlaisen vastauksen siihen, miksi esim. juuri metsä on inspiroinut runoihin. Kansahan siitä runokirjasta haluaa tietää, eivät välttämättä ne toimittajat, jotka Jenniä jututtavat.
Tosiasia on, että jos puoliso on julkisuudessa, joutuu itsekin joskus kestämään julkisuuden valokeilan, vaikkei se mieluisaa olisikaan. Ymmärrän, ettei Jenni ehkä haluaisi olla framilla. Ehkä hän on ujo ja haluaa varjella yksityisyyttään. Mutta hänen on opeteltava elämään julkisuuden kanssa Saulin takia. Ja harvaa julkkista on sitä paitsi kohdeltu niin silkkihansikkain kuin Jenniä. Hänen ja Saulin onnistui pitää suhteensakin salassa häihin saakka, mikä on melkoinen saavutus.
En minäkään aina haluaisi pestä hampaitani illalla tai siivota kotia tai vastata omasta mielestäni typeriin kysymyksiin yhä uudestaan ja uudestaan, mutta ne asiat on tehtävä, vaikka hampaat irveessä. Ja mieluummin nekin asiat tekee sitten kunnolla ja ystävällisesti eikä puolivillaisesti ja tökerösti.
Olisiko ollut Jenniltä mahdotonta pyytää, että hän vastaisi muutamaan kysymykseen järkevästi ja ystävällisesti? Kansahan pitää Jennistä, joten hän voisi hieman yrittää osoittaa kiitosta kansalle median kautta. Tosin positiivisena ihmisenä uskon, että Jenni tottuu vielä valokeilassa olemiseen. Se on ehkä alussa vaikeaa, mutta kyllä julkisuudenkin kanssa oppii elämään. Pikkuhiljaa.
Ota siis Jenni kiltti lusikka kauniiseen käteen. Sen ei tarvitse jäädä sinne kahvikuppiin niin kuin kävi Linnan juhlissa. Vahingossa!
Minulla on omituinen tapa: lehtiä lukiessani maistelen suussani sanoja ja nimiä, jotka tuntuvat kivoilta. Lausun niitä ääneen moneen otteeseen eri äänenpainoilla, kun kukaan ei kuule. Tämän omituisuuden kerron, koska istuin tänä aamuna keittiön pöydän ääressä ja "maistelin" sanoja Hesaria lukiessani. Mieheni tuli keittiöön ja kuuli, kun sanoin monta kertaa ääneen Victoria Ingrid Alice Désirée Bernadotte ja Madeleine Thérése Amelie Josephine Bernadotte. Mieheni nauroi minulle ja pelleili sanomalla: "Berna-dot-com". Närkästyin ja heitin suustani ensimmäisen lauseen joka tuli mieleeni:
-Älä pilkkaa Ruotsin kuninkaallisia, he ovat fiksumpia kuin suurin osa niistä, jotka meidän maata johtavat.
Sitten menin hiljaiseksi ja rupesin miettimään, että mitä olin päästänyt suustani. Hupsistakeikkaa. Eihän niin saa sanoa, että suurin osa maatamme johtavista tyypeistä ovat tolloja. Kyllähän ne poliitikot osaavat vaikka mitä. Hoitaa budjettiriihiä ja finanssikriisejä. Tässä alla muutama esimerkki (Hesari 2.1.2010) poliitikkojen vuoden 2009 lakialoitteista ja kirjallisista kysymyksistä:
1.Mikko Alatalo (kesk.) teki lakialoitteen, jossa ehdotti läänintaitelija nimikkeen muuttamista joko maakuntataitelijaksi, aluetaitelijaksi tai taidekolportööriksi.
2. Pertti "Veltto" Virtanen (ps ) teki lakialoitteen Itämeren nimen muuttamiseksi.
3.Sanna Lauslahti (kok.) teki kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati armeijan lenkkitossujen antamista varusmiehille omiksi palveluksen päätyttyä.
4. Toimi Kankaanniemi (kd) teki kirjallisen kysymyksen, jossa toivoi suomalaisten voivan katsastaa autonsa myös Espanjassa.
Ei hymyilytä yhtään, vaan pistää vihaksi. Olisivatkohan nämäkin päättäjät voineet käyttää aikaansa paremmin? Ja mitä kaikkea muuta siellä eduskunnassa tehtiinkään vuonna 2009? Muistatteko sen urheilukerhon, josta varastettiin rahaa, entä vaalirahakohun ja kaikki muut "typeryydet"? Minä muistan vähän liiankin hyvin.
Mutta en muista, kuka poliitikoista olisi ottanut sydämenasiakseen suomalaisten hyvinvointia.
Miksi päättäjät eivät tajua, että Suomessa tapahtuu paljon pahoja rikoksia (esim. Jokela, Kauhajoki, Sello) koska terveydenhuolto, erityisesti psykiatrinen hoito, sekä poliisin resurssit ovat aivan liian pienet. Ihmiset voivat huonosti, eikä siihen auta tiukennettu aselaki. Yhtä hyvin voitaisiin samalla kieltää ihan kaikki: aseet, seksi, viina, autot, veitset ja miksei haarukatkin...
Perussuomalaisten Raimo Vistbacka sanoi sen hyvin: "Aina saadaan aseita, jos niitä halutaan" ja kristillisdemokraattien Bjarne Kallis sanoi sen vielä paremmin: "Ennen kaikkea suhtautumisemme väkivaltaan pitää muuttua. Se lähtee meistä vanhemmista ja ympäristöstä" (HS 2.1.2010).
Anne Holmlund (kok.), Ville Niinistö (kok.), Pekka Ravi (kok.) ja Tarja Filatov (sd) puhuvat suurimmaksi osaksi vain aselain tiukentamisesta (HS 2.1.2010). Ja muistaakseni Matti Vanhanenkin sanoi Kauhajoen tapahtumien jälkeen, että aselakia pitää tiukentaa, mutta ei tuolloin puhunut mitään nuorten suomalaisten pahasta olosta ja terveydenhuollosta.
Tekisi mieleni sanoa: herätkää pahvit ja yrittäkää saada suomalainen pahoinvointi kuriin lisäämällä resursseja sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä poliisin toimintaan.
Sen sijaan sanon itselleni ja teille hyvät lukijat: Valitaan ensi kerralla eduskuntaan enemmän sellaisia tyyppejä, jotka lupaavat parantaa terveydenhuoltoamme (varsinkin psykiatriaa sekä psykologista puolta), sosiaaliturvaan liittyviä asioita ja sitä kautta syrjäytymistä ja työttömyyttä.
12 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta