Tyyli tappoi seksin

Le Crazy Horse Cabaret
Kabaree

Anoppini ja Minna Parikka suosittelivat Le Crazy Horse Cabaret'n Désirs-showta. Tämän olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja. Le Crazy Horse on siis se Pariisin toiseksi kuuluisin kabaree heti Moulin Rougen jälkeen. Heppatalli on ainakin maineeltaan hieman intiimimpi, hitusen tyylikkäämpi ja aavistuksen vähemmän muovinen kuin Punainen mylly. Ainakin se on pienempi.



Uskottelin itselleni, että menin katsomaan esityksen ensisijaisesti sen ohjaajan, Philippe Decouflén takia. Kabaree ja strippaus ovat tanssija-miimikko-ohjaaja-younameit-Decouflén uusin aluevaltaus. Tähän mennessä mies on kunnostautunut erityisesti sisällöttömien mutta hienonnäköisten esityksien ohjaajana - siis täydellinen henkilö ohjaamaan showta, jonka tarkoituksena on ottaa vaatteet pois tosi monella eri tavalla. Decouflé on tehnyt koreografiat muun muassa Albertvillen olympialaisten avajaisiin ja Cannesin filmifestivaalien 50-vuotisjuhlallisuuksiin sekä suunnitellut vuoden 2007 Rugbyn maailmancupin avaavan paraatin. Hänen ohjaamansa musiikkivideo New Orderin biisiin True Faith voitti Brit Awardseissa paras video -palkinnon. Video on erittäin hieno ja erittäin kummallinen, tsekatkaa huviksenne.



Oikeasti menin katsomaan showta seksikkäiden alastomien tyttöjen takia, tietysti. Alastomia tyttöjä sain, seksikkyyttä en. Siedettävät paikat ja puoli pulloa skumppaa kustantaa satasen, viidelläkympillä pääsee jos istuu kuivin suin sivukatsomossa. Juoma kannattaa tilata varauksen yhteydessä, sillä paikan päällä kokis maksaa 20 euroa.

Le Crazy Horse on yllättävän pieni ja punainen. Paikkaan on käytetty punaista samettia arviolta miljoona metriä. Punaista samettia on esimerkiksi samppanja-coolerissa ja vessanpöntön kannessa. En halua enää ikinä nähdä punaista samettia. Ennen saliin siirtymistä tuhmat, kuusikymppiset jenkkitädit ostavat hihitellen matkamuistotiskiltä itselleen tasselit ja pakarat paljaiksi jättävät sukkahousut. Yritän olla ajattelematta sitä hetkeä kun ne otetaan käyttöön.



Olen noin 15 vuotta nuorempi kuin seuraavaksi nuorin katsoja. Paikalla on kolmenlaisia tyyppejä:
1. Pariskuntia. Useimmat ovat viisissäkymmenissä, jonkin verran näkyy vanha mies-nuorempi nainen -yksiköitä, tosin se nuorempi nainen on yli nelikymppinen. Ei paikallisia.
2. Perheitä. Vanhemmat ja aikuiset lapset sekä lasten puolisot. Kaikki ulkkareita.
3. Liikemiehiä. Enimmäkseen länkkäreitä, muutama kiinalainen ja kaksi japanilaista. Seurueessa yleensä yksi ranskalainen.
Yleisön koostumus oli mielestäni vähän kummallinen. Missä olivat likaiset sedät, missä seksinnälkäiset nuoret ihmiset? Myöhemmin ymmärsin, että nuo kolme katsojatyyppiä olivat kohderyhmä, minä en.



Crazy Horse ylpeilee sillä, että kaikilla sen esiintyjillä on klassisen tanssijan koulutus, mitä se sitten tarkoittaakaan. Naiset ovat kauniita ja hämmästyttävän samannäköisiä. He ovat korkokengät jalassa millilleen samanpituisia. Heillä on samanpituiset (todella, todella pitkät) sääret ja selkä. Heidän pakaransa ovat samanmuotoiset ja ainoat B-kupin rinnat pistävät omituisesti esiin A-kuppien rivistä. Tanssijoilla on samanmuotoiset päät. Useimpien piirteet viittaavat Venäjälle ja Ukrainaan, nettisivuilla kansallisuudeksi ilmoitetaan ranskalainen. Naisilla on taiteilijanimet kuten Zula Zasou, Jade Or, Psykko Tico (lempparini), Nooka Karamen ja Baby Light. Kahden viimeksi mainitun kropat esiintyivät pari vuotta sitten David Lynchin ja Christian Louboutinin kenkä- ja jalka- ja säärifetisistejä hellivässä kenkä- ja valokuvateoksessa Fetish.
Jos sovit muottiin ja haluat uuden uran, mene Crazy Horseen keskiviikkoisin, jolloin siellä pidetään koe-esiintymisiä.



Show alkaa. Kahdeksantoista nuorta naista aloittaa God Save Our Bareskin -nimisen numeron. Heillä on päällään Buckinghamin palatsista tutut karvahatut, eikä juuri muuta. Ensimmäinen numero osoittautuu seksikkäimmäksi. Koko show koostuu paristakymmenestä vaniljanumerosta. Legmania keskittyy esittelemään loputtomia sääriä, Jungle Feverissa kaksi villikissaa riuhtoo häkeissään. Tapaamme ranskalaisen sisäkön, kuumana käyvän sihteerikön ja ison kasan naisia, joiden vartaloille heijastetaan hyvin tyylikkäästi valoja ja värejä. Toisen puoliajan aloittaa jostain syystä mies, joka tekee kymmenen äärimmäisen pitkää minuuttia varjokuvia seinälle viulumusiikin soidessa. Sitten palataan taas naisiin.



Onko esitys eroottinen? Kyllä. Onko se seksikäs? Ei. Esityksessä on suunnilleen saman verran seksiä kuin hajuvesimainoksessa. Se on liian tyylikäs ollakseen seksikäs. Lauma kauniita, alastomia nuoria naisia lavalla, tämänhän pitäisi olla märkää unta! Vaan ei. Numerot ovat niin abstrakteja, niin suunniteltuja ja niin tyylipuhtaita, että seksille ei jää sijaa. Show on todella tyylikäs, mutta seksikkyys kaipaa aina pientä härskiyden tai edes paheellisuuden vivahdetta. Sitä Crazy Horsessa ei ole. Voisin katsoa esityksen punastelematta isoäitini seurassa. Se ei ole seksikästä.