Kulttuuri

Suklaata ja viiniä

Suklaafestivaali



Viime viikonloppuna järjestettiin Wanhassa Satamassa Helsingin toiset Suklaafestivaalit. Viime vuoden tapaan tarjolla oli suklaaluentoja sekä suklaata kaikissa kuviteltavissa muodoissa (vaikkapa kasvohoitoina, peleinä, viinisuklaalevyinä ja sähkeinä.



Osallistuin messuilla mainioihin tasting-sessioihin. Niissä ihmeteltiin suklaan ja viinin sekä suklaan ja kuohuviinin yhdistelmiä. Tulos: lempeä hirpakka ja endorfiinihumala. Tämänpä kopioin pikkujouluihini, ajattelin.

Suklaan maistaminen on melko samanlaista puuhaa kuin viinien maistelu. Ensin katsellaan, sitten tuoksutellaan, tunnustellaan suutuntumaa ja maistellaan aromeja. Esimerkiksi alkuperä vaikuttaa kaakaopapujen aromeihin samalla tavalla kuin viinirypäleiden aromeihin - viileässä ja kuivassa kypsyy aivan erilaisia viinejä ja kaakaoita kuin lämpimässä ja kosteassa.

Kannattaa vilkaista muutamaa suklaan maisteluohjetta ennen kuin ryhtyy toimeen.
Fasulla on sivuillaan sangen käypä suklaa-tastingin ohje. Valrhona-niminen suklaafirma opastaa nettisivuillaan englanniksi erityisesti tumman suklaan maistamiseen.



Tällaisia komboja maistoimme messuilla. Nämä ovat tietysti esimerkkejä - soveltaa voi lähimmän Alkon ja marketin tarjonnan mukaan. Kannattaa valita mukaan vähintään yksi valkoinen, yksi maito- ja yksi tumma suklaa. Suklaat saavat mieluusti olla peräisin eri pituus- ja leveyspiireiltä. Maistelimme myös täytettyjä suklaita, mutta itse pidättäydyn peruskamassa. Täytteet veivät huomion itse suklaan mausta.

Idis on maistaa kaikkia suklaita kaikkien viinien kanssa. Osa komboista on hurmaavia, osa kauheita.

Kuohuviini ja suklaa

Viinit:
Ranskalainen Chevalier Rosé
Italialainen Asti Tosti
Argentiinalainen Raza Brut de Torrontes
Ranskalainen samppanja Nicolas Feuillatte Blanc de Blancs Brut

Suklaat:
Fazerin sininen
Valrhonan suklaatalon 70-prosenttinen Guanaja Hondurasista
Chocolatier Petri's:in passion-täytteinen valkosuklaakonvehti. Ottaisin rinnalle lisäksi yhden valkosuklaan ilman täytettä.
Chocolatier Mayan Cassis-mustaherukkakonvehti.

Viini ja suklaa

Viinit:
Kalifornialainen Obsession Symphony
Chileläinen Cousiño-Macul Merlot
Espanjalainen Museum Real Reserva
Portugalilainen Porto Cruz Tawny

Suklaat:
Fazerin sininen
Chocolatier Petri's:in 80-prosenttinen tumma konvehti
Valrhonan 64-prosenttinen Manjari Madagaskarilta
KC Suklaan valkosuklaa-vaniljakreemikonvehti. Ottaisin mukaan myös pelkän valkosuklaan.



Viimeinen tilaisuus ennen jouluähkyä, jonka jälkeen pelkkä suklaan tuoksu oksettaa. Vinkki laihduttajille: käykää suklaakasvohoidossa tai suklaahieronnassa. Kun naama, parhaassa tapauksessa kroppa, on muhinut tunnin suklaassa, on olo niin suklaalla kyllästetty, ettei suklaata tee mieli viikkoon.

Makeita pikkujouluja!

p.s. Suklaafestarit valittiin Cityn Kaupungin parhaiksi maistiaisiksi. Tämä vuosi todisti, että nappiin meni sekin valinta.

Tagit: ruoka

---

Ihan pimeetä

Dinner in the Dark
Ruoka, äänitaide



Vuonna 1998 perustettiin Zürichiin Blindekuh, maailman tiettävästi ensimmäinen pimeä ravintola. Idis on se, että asiakkaat ruokailevat pimeässä ja tarjoilijoina toimivat näkövammaiset. Pienoisen buumin myötä Dans le Noir avattiin Pariisissa, Lontoossa, New Yorkissa ja Barcelonassa, Unsicht-Barit Saksasssa, O. Noirit Kanadassa ja Opaquet Yhdysvalloissa.
Nyt Baltic Circle -teatterifestivaali toi elämyksen yhdeksi illaksi Helsinkiin. Monet mainituista ravintoloista kampanjoivat näkövammaisten asialla ja haluavat tutustuttaa asiakkaansa näkövammaisten arkeen. Farangissa vakitarjoilijat varustettiin pimeänäkölaittein.

Tiesin, että ravintolasalissa olisi pimeää, mutta en ollut tajunnut, että pimeys on ihan oikeasti aivan läpitunkematonta. Otan tarjoilijani Juulin olkapäästä kiinni, seuralaiseni minun olkapäästäni ja lähdemme kolmena pienenä elefanttina marssimaan, tai pikemminkin kompastelemaan, kohti pöytäämme. Juuli ohjaa käteni ruokailuvälineille ja viinilaseille. Sitten jäämme yksi, iiks!

Ensimmäinen ajatus on, tietenkin, mitä kaikkea jännää ravintolassa voi tehdä, kun kukaan ei ole näkemässä. Intiimi hetki kumppanin kanssa? Ruokasota? Villejä ideoitamme hillitsevät tarjoilijoiden pimeänäkölaitteet (vaikka Juuli myöhemmin kertookin, että laitteillakin näkee hyvin huonosti ja lisäksi yksi kolmesta laitteesta hajosi kesken kattauksen) ja ympäri salia ripotellut mikrofonit, jotka äänittävät ruokailun ääniä osaksi äänitaideteosta. Saliin mahtui noin 35 ruokailijaa, joista noin 32 on naisia. Ulkkareita on hyvä prosentti. Puheensorina on kova ja taustalla soiva Kimmo Modigin Kutsumaton vieras -ääniteos hukkuu ravintolan hälinään.

Tuodessaan annoksia Juuli kertoo, mitä seuraavaksi on luvassa. Alkuun tempehiä betel-lehdellä sekä osteri, pääruuaksi pienet annokset lohta ja banaaninkukkaa, possua palmusokerin kera ja lammascurrya. Lopuksi vielä mangoa ja makeaa riisiä.

Ruoka on mainiota. Olen varma, että se on myös kaunista. En täysin osta järjestäjien ajatusta siitä, että pimeässä makuaisti jotenkin virittyisi äärimmilleen ja visuaalisten ärsykkeiden poistuessa ruokaan voisi keskittyä tarkemmin. Oheistoiminnot, joihin ei normaalisti kiinnitä huomiota - haarukan löytäminen, viinilasin hapuilu ja ruuan kuljettaminen kunnialla suuhun asti - vaativat yllättävän paljon huomiota. Pimeässä ruuan tuoksu ja rakenne tulee toki analysoitua tarkkaan. Ruuassa on sattumia, joita en tunnistaisi edes silmät auki, esimerkiksi golfpallomunakoisoja. Arvailu on osa kokemusta, vaikka Juuli kysyttäessä kertoikin ruuan tarkan koostumuksen. Meidän on pakko luottaa Juuliin - hän voisi kantaa eteemme mitä hyvänsä ja me nielisimme kyselemättä.

Kahden tunnin kuluttua kömmimme ravittuina ja tyytyväisinä siristellen valoon. Ajantaju on pettänyt. Kokemus oli jännä ja hauska, mutta ei erityisen, no, silmiä avaava. Se oli syömistä pimeässä. En sotkenut!

Tagit: ruoka

---

Jos tädillä ois munat

The Queens Are Back!
Kabaree



Kaukana ovat ne ajat, jolloin drag show oli meikattu mies mekossa aukomassa suutaan Paula Koivuniemen tahtiin baarin nurkassa kahdelta yöllä. Queens Are Back! -kabareen kutsuminen drag showksi on itse asiassa hieman harhaanjohtavaa, sillä kyseessä on Suomen drag-aatelisten, Showhat-duo Jarkko Valteen ja Osku Heiskasen sekä StepUp Dancers:in kuuden tanssijan täysmittainen (2 h 15 min) ja -hintainen (liput 35 e) esitys Aleksanterin teatterissa.

Valteen ja Heiskasen esitys valittiin jo vuonna 2000 Cityn kaupungin parhaaksi drag showksi, ja nyt päälle on kasattu yhdeksän vuotta kokemusta ja glitteriä. Setätädit lunastavat odotukset ja tanssijapojat ovat todella taitavia. On mainio ratkaisu rakentaa osa numeroista tanssijoiden varaan.

Show on jaettu neljään osaan: ulkomaiset klassikot, Punahilkka-sadun uudelleensovitus, ulkomainen moderni pop ja suomalaiset. Maistiaisia löytyy täältä.

Pop-tuntemusta testataan armottomasti ja ainakin klassikko-osuudessa 70-luvun puolivälin jälkeen syntyneillä menee monta vitsiä ohi. Idishän on se, että jotta drag-versiosta saisi kaiken irti, pitää biisin lisäksi tunnistaa myös artisti ja tämän maneerit. Osaamme ulkoa kappaleen It's raining Men, mutta kuka muistaa, miten The Weather Girls esiintyy livenä?

Esityksen aikana kävi selväksi, että Suomi tarvitsee kipeästi uusia, vahvoja naisartisteja. Esimerkiksi Anna Puu, Jenni Vartiainen ja Irina eivät vielä ole drag show -kamaa, tarvitaan enemmän luonnetta, kuuluisuutta ja/tai isompi ego. Pisteet kuitenkin siitä, ettei jämähdetä pauloihin, vickyrosteihin ja katrihelenoihin. Klassikot toimivat, mutta yli kymmenen vuotta keikkailleen duon on pakko uudistua.

Uudistumista edustaa tällä kertaa Punahilkka-satuun sangen löyhästi perustuva tarina Punahenkilöstä, joka matkalla mummon luo törmää erinäisiin ajankohtaisiin tyyppeihin Alexander Stubbista Johanna Tukiaiseen ja BB-tyyppeihin. Satu on shown heikointa antia, mutta vierailu Aleksanterin teatterin samppanjabaarissa ennen esitystä tekee sille hyvää.



Valtee ja Heiskanen ovat mielettömän hyviä tanssijoita, koreografeja ja drag queeneja, hieman heikompia stand up -koomikoita. Onneksi yleisö on tullut viihtymään: vähän vaivaisemmatkin vitsit saavat porukan repeilemään. Ennen esityksen alkua Heiskanen lämmittää yleisöä tavalla, joka onnistuu harvoin: katsojien ulkonäköä ja olemusta piikitellään ja sisääntulijoille vittuillaan hellästi - kuitenkin niin, että kenellekään ei jää paha mieli. Jos kuitenkin haluat välttää silmätikuksi päätymisen, vältä paikkoja riveiltä 1-5.

Showhatin kuningattaret paranevat ja yleisö lämpenee mitä pidemmälle esitys ehtii. (Aivan lopussa tosin tapahtuu vähän nolo tyylivirhe: yleisöä kehotetaan antamaan aplodit sponsoreille.) Viimeisten biisien aikana pikkujoulutunnelmaiset pukumiehetkin tanssia hytkyttelevät tuoleissaan ja vieressäni istunut nuiva nutturatäti toteaa seuralaiselleen, että on valmis suutelemaan kuningattarien hameenhelmoja.

Queens Are Back
11.11.-20.11. Aleksanterin teatteri, Helsinki
Liput 35/29 e

Tagit: drag kabaree

---

3 X Coco

Coco avant Chanel
Ohjaus: Anne Fontaine
Pääosissa: Audrey Tautou, Benoît Poelvoorde, Alessandro Nivola
Elokuva

Coco Chanel & Igor Stravinsky
Ohjaus: Jan Kounen
Pääosissa: Mads Mikkelsen, Anna Mouglalis, Elena Morozova
Elokuva

Coco Chanel
Axel Madsen
Kirjallisuus



Chanelin muotitalon satavuotissynttäreitä juhlistaa kaksi Gabrielle "Coco" Chanelista tehtyä elokuvaa sekä Otavan uudelleenjulkaisu alun perin vuonna 1991 kirjoitetusta elämäkerrasta.

Mademoiselle Chanelin elämäkerran kirjoittamisen täytyy olla erittäin epäkiitollinen tehtävä. Hän nimittäin yritti kaikin mahdollisin keinoin salata menneisyytensä (mm. lahjomalla veljensä eläkkeelle, jottei näitä löydettäisi ja yhdistettäisi häneen), ei puhunut henkilökohtaisista asioistaan ja valehteli erittäin paljon.

Chanelin ihon alle ei päästä elokuvissa eikä kirjassa. 12 tunnin Coco-intensiivikurssin jälkeen en edelleenkään tiedä, mitä Chanel tunsi, mitä hän ajatteli tai mitkä olivat hänen motiivinsa. Kirjan 400 sivusta ainakin sata on turhaa taustoitusta, pitkäpiimäistä maailmansotien käänteiden selostusta ja turhanpäiväisten tuttavien henkilöhistorian kertausta. Materiaali on selvästi loppunut kesken, eikä kirjailija ole tehnyt juurikaan haastattelututkimusta, vaan referoinut jo aiemmin kirjoitettua. Miksi Chanel kohteli alaisiaan julmemmin kuin Anna Wintour, mutta maksoi mukisematta kavereidensa vieroitushoidot? Kirjasta saa kyllä selville, mitä Chanelin elämässä tapahtui, mutta ei sitä, kuka muodin suurnainen todella oli.



Coco avant Chanel on elokuva Chanelin nuoruusvuosista, ajalta, jolloin hän ei vielä ollut muoti-ikoni. Chanel ei ollut nuorena kuuluisa, koska hän ei ollut tehnyt mitään kiinnostavaa. Siinä onkin elokuvan ongelma. Elokuva alkaa orpokodista (myöhemmin Chanel kielsi olleensa orpo), jonka karun, luostarimaisen estetiikan väitetään myöhemmin vaikuttaneen Chanelin tyyliin. Hän ei koskaan sietänyt krumeluureja. Seuraa ryysyistä rikkauksiin -tarina, joka on nähty kirjoissa ja kankaalla tuhansia kertoja: köyhä tyttö laulaa kabareessa, hänet bongaa rikas mies, tyttö muuttaa miehen elätiksi, ei ole onnellinen, löytää elämänsä rakkauden, menettää tämän, nousee omille jaloilleen. Huokaus.

Perään on pakko katsoa Coco Chanel & Igor Stravinsky, joka jatkaa siitä, mihin edellinen leffa jäi. Asetelma on kääntynyt: nyt Chanel onkin mesenaatti, joka poimii venäläisen säveltäjän siipiensä suojaan. Taiteilijat aloittavat suhteen Stravinskyn vaimon nenän alla. Leffassa ollaan Mads Mikkelsenin karisman varassa. Ei Anna Mouglaliskaan huono ole, mutta Chanel oli tyyppinä niin etäinen, että olisi virhe esittää hänet muuna kuin kylmänviileänä bisnesnaisena.
(Miksi muuten Mikkelsen, ihana mies ja upea näyttelijä, on kaikissa rooleissaan hikinen ja klähmätukkainen? Paitsi Pusherissa, jossa hän on kalju.)



Molemmat leffat ovat rakkaustarinoita. Mutta miksi? Muodin merkittävin nainen olisi ansainnut elokuvan, joka kertoo hänen työstän ja elämästään, ei muutamasta miesjutustaan. Stravinsky ei ollut Chanelin merkittävin tai pitkäaikaisin rakastaja, ei myöskään Coco avant Chanelin sympaattisin hahmo, mesenaatti Étienne Balsan (Benoît Poelvoorde) (joka elokuvassa on jostain syystä kuvattu setänä, vaikka mies oli oikeasti Chanelia vain kolme vuotta vanhempi).

Jos Cocon tarina on pakko kertoa miesten kautta, olisin mieluummin katsonut elokuvan hänen natsiupseerirakastajastaan. Kun 60-vuotiaan Chanelin päätä vaadittiin sodan jälkeen pölkylle natsien kanssa vehkeilystä, hän vastasi kuulustelijoilleen
"Minun ikäiseltäni naiselta ei voi odottaa, että hän katsoo miehen passia, jos hänellä on mahdollisuus rakastajaan".

Tagit: elokuva kirjallisuus

---

Raamatulla päähän

The Book. Bible Illuminated. Uusi testamentti.
Kirjallisuus



Raamatun tekstissä on munaa, mutta sen käyttöliittymä on surkea. Näin ajatteli ruotsalainen mainosmies Dag Söderberg ja suunnitteli huippuvalokuvaajien kuvittaman, keskiverto-Voguen kokoisen, kahvipöytäkirjan näköisen Uuden testamentin. Nyt luomuksen on kustantanut suomeksi Suomen Pipliaseura, joka taannoin kalasteli nuoria lukijoita Raamatun pariin Kozumi Shinozawan Manga Messiaalla.

Ja tottahan se on. Raamatun teksti on kaunista, viisasta, hassua, raivostuttavaa, pelottavaa ja kuvottavaa. Miksi se pitäisi tarjoilla tylsissä kansissa ja painaa sille ärsyttävän ohuelle, helposti repeävälle leivinpaperille? Söderberg tilasi eri uskontoja edustavilta valokuvaajilta tyylikkäitä, iskeviä ja provokatiivisia kuvia, jotka toden totta avaavat uusia näkökulmia Raamatun tulkintaan.
Esimerkiksi lausetta Jos pappisvirka muuttuu, muuttuu välttämättä myös laki koristaa kokosivun kuva Margit Sahlinin, Ruotsin ensimmäisen naispapin, vihkimistilaisuudesta vuodelta 1960. Vanhaa viisautta Jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syömän höystää Paris Hilton.
Ei näillä ehkä pakanaa käännytetä, mutta saapa perus-lutsku ihmeteltävää kotitarpeiksi.

The Bookissa jakeet on poistettu ja teksti taitettu aikakauslehtityyliin neljälle palstalle. Pysäyttävimmät kuvat löytyvät, tietenkin, Ilmestyskirjasta. Sen avaa aukeaman kokoinen, itsensä mielenosoituksessa tuleen sytyttänyt mies. Aiheesta jatkavat muun muassa ympäristökatastrofit.

Vaikka suurin osa kuvista on upeita ja kunnianhimoisia, on kuvakerronta välillä hieman laiskaa. "Sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä" -jae on saanut kylkeensä kuvan, jossa arabipoika ja juutalaispoika kulkevat kädet toistensa harteilla. Tämä ei ollut tuoretta edes Euroviisuissa.



Söderberg haluaisi, että Raamattua lukisivat muutkin kuin uskovaiset kristinuskoiset. Hänen mukaansa Bible Illuminated -projekti ei sitoudu mihinkään uskontoon, vaan haluaa innostaa ihmisiä tutkimaan yhteistä kulttuurihistoriaa ja arvioimaan Raamattua kriittisesti. Ihan kiva, mutta kyllä uusi Testamentti melko lähtökohtaisesti sitoutuu tiettyyn uskontoon.

Se kriittinen arviointi onkin sitten tämän laitoksen keskiössä, The Book ei nimittäin päästä kristittyjä helpolla. Kristityn maailman karuja tekoja lyödään naamalle armotta. Tituksen kirjeessä, otsikon "Kristittynä maailmassa" alla nähdään kuvia Leopold II:n aikaisesta Kongosta. Yhdessä kuvassa sotilas ruoskii sidottua, alastonta miestä. Toisessa seisoo noin viisivuotias poika, jolta vartijat ovat runnelleet käden ja jalan, koska pojan kylä ei tuottanut tarpeeksi kumia.
Fundamentalismia kommentoivat kuvat Kansan Temppeli -kultin johtajasta Jim Jonesista, joka käski yli 900 seuraajaansa juomaan syanidilla jatkettua juomaa.
Auts. Kirja osoittaa karulla tavalla, ettei ehkä kannata jeesustella vaikkapa islamin nimissä tehtyjä kauheuksia ainutlaatuisiksi, on nimittäin oma pesäkin putsaamatta.

The Bookin saa omakseen 28 eurolla. Maistiaisia sivulla bibleilluminated.com

p.s. Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, näyttääkö Jumala enemmän Arnold Schwarzeneggerilta vai Angelina Jolielta?

Tagit: kirjallisuus uskonto

---