Munittu kana

5.2.2010 14:21 Päivitetty viimeksi 8.2.2010 16:32

Aika harva ruoka-aines masentaa niin pahasti pelkällä ulkonäöllään kuin valmiiksi marinoitu broilerinlihasurvos, jota suuret ruokatalot luukuttavat marketeissa pilkkahinnalla. Kyse on siitä epämääräisesti Linnén järjestelmää liippaavasta silpusta, joka oikeasti kelpaisi korkeintaan minkinloukun houkuttimeksi. Kysehän ei oikeastaan ole edes kanasta, vaan 50-luvulla Briteissä jalostetusta sekasikiöstä, jonka ainoa tehtävä on kasvaa mahdollisimman nopeasti teuraskuntoon. Maku on sitten juuri sen mukaista. Broisku jakaa ihmiset kahteen kastiin; niihin, joiden mielestä kyse on näppärästä ja edullisesta proteiinista, sekä niihin, jotka kammoavat sitä kuin kuppatautista. Lienee turhaa alleviivata, että itse kuulun jälkimmäisiin.

Broilerin suurin ongelma on se, että se maistuu pahalta. Se ei tietenkään ole fogelin vika, vaan sen syömän rehuravinnon, joka koostuu pitkälti soijasta. Kun tavallisissa kaupoista tai ravintoloista ei juurikaan ole tarjolla muita vaihtoehtoja kuin soijalla syötetty perusbroisku, ei suurin osa kansasta ole koskaan muunlaista kanaa ole maistanutkaan. Se on sääli, sillä kana on oikeasti tolkuttoman hyvän makuinen elukka.

Ranskassa, jossa on pitkät perinteet laadukkaan kanan kasvattamisesta, kaupat ja ravintolat kilpailevat sillä, kenellä on parhaiten kasvatettua ja ruokittua lihaa tarjolla. Mahtavilla rintafileillä varustettu charentelainen barbezieux, elegantti bresseläinen sekä peltopyymäinen houdani ovat kaikki eri makuisia, mutta loistavia osoituksia ranskalaisten intohimosta siipikarjaan. Pariisissa voikin syödä kanaa viikon jokaisena päivänä kyllästymättä.

Takaisin Suomeen ja ruokatalojen harmaaseen hyhmään. Itse olen jo vuosia sitten lopettanut kanan tilaamisen ravintolassa, mikäli listalla ei erikseen lue maissikanaa. Maissi, joka on soijaa kalliimpi raaka-aine, soveltuukin kanan ravinnoksi huomattavasti paremmin. Eron huomaa jo lihan värissä, jolle maissiravinto antaa currymaisen keltaisen sävyn. Ja se maku... Tehotuotetun broiskun ja vapaana vilistäneen maissikanan mausta ei oikein voi edes puhua samana päivänä. Niin erilaisesta kokemuksesta on kyse.

Jos maissikana on uusi tuttavuus, niin teepä pieni kokeilu. Seuraavan kerran kun olet ravintolassa jossa on listalla maissikanaa, tai satut Wotkinille päin, tilaa/osta rintafile. Takaan ettet pety. Ongelmaksi tosin sen jälkeen muodostuu se, ettei marketin broisku enää sen jälkeen putoa.

Tagit: barbezieux maissikana

Edellinen 29.1.2010Kuolematon ravintola Seuraava 12.2.2010Halpaa kuin saippua

Kommentit

  • Heike 5.2.2010 15:25 Kiitos tästä broiskujutusta! En ole itsekään syönyt vuosiin näitä limaisia mauttomia tehosiipikarjaglönttejä... Ranskassa vuosia asuneena tunnen myös vertailukohteen :-( Voih, onpa surullista, että niin huonosti meillä vaihtoehtoja täällä Suomessa ja että tyydymme niin vähään..
  • njoy 7.2.2010 14:31 Hyvä artikkeli, jospa joskus vielä saan maistaa oikeaa kanaa. Pariisiinkin olisi kiva päästä (:
  • Anonyymi 8.2.2010 13:57 'on masentaa'?? Mikä lauserakenne tuo on?
  • Tuomas Vimma 8.2.2010 16:33 Virheellinen. Nyt poistettu.
  • Anonyymi 26.2.2010 01:28 Hauskan vertailun vuoksi kerrottakoon, että ranskalainen mieheni taas muistelee kaiholla Dominikaanisessa tasavallassa aikanaan maistamaansa kanaa, sellaista kadulla liikenteen seassa ikänsä käyskennellyttä ja sieltä vähäisen ruokansa nokkinutta laihaa ruipakkaa tipua. Ei kuulemma ikinä ole niin maukasta lihaa maistanut täällä Ranskassa :-) Itse kasvissyöjänä en tosin voi vahvistaa kyseistä muistoa.
  • Dose 20.3.2010 10:06 V***u. Nyt en voi syödä enää marketin broiskua, paitsi jussina grillistä. Humalatila turruttaa makuaistin.
  • Anonyymi 7.5.2010 17:17 Vimma on väärässä, ei broilerit mitään soijaa syö, ne syövät toistensa ulosteita. Yjjäkk!

Kommentoi

Voit kommentoida kirjoitusta anonyymisti. Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin omalla nimimerkilläsi.

Kommentit eivät saa sisältää loukkauksia tai asiattomuuksia.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

City-lehden uusimmat ravintola-arvostelut Lue lisää ravintola-arvosteluja

Ravintola China
Eurokinkin ja aidon väliltä.
Tofua Sze-Chen tapaan, 14 e Tofua, häränlihaa, paprikaa, sieniä...
Habibi
Ilonaiheita Lähi-idästä.
Falafelit kuskusilla, 8,50 e Neljä falafelpyörykkää, kuskusia...
Senaatin Hiili
Sekasyöjän pettymys.
Kasvishampurilainen, 17 e Punajuurta, kananmunaa, tofua...
Funky Burger
Ei liioilla odotuksilla.
Legendary Funky Burger, 13,8 e focaccialeipä, jauhelihapihvi, pekonia...
Ravintola Kappeli
Pettymysten syöttölä.
Nieriää ja jokiravun pyrstöjä voitaikinakannen alla (26 e) Jokiravun...
Putte's Bar & Pizza
Viilausta vaille paras.
Pizza pepperoni, 13e Tiukahko pohja, tomaattikastiketta, juustoa...