Blogi: WilleRydmanLöytyi 3 merkintää tagilla hyvinvointi. 2.9.2010 16:17 Nykyaikaiselle mielikuvapolitikoinnille ominaista on se, että poliitikot puhuvat yhä enemmän sellaisista kysymyksistä, joilla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä politiikan kanssa tai joihin ei politiikan keinoin voi juuri vaikuttaa. Tyypillinen esimerkki tästä on SDP:n julistautuminen uuden puoluesihteerinsä suulla "rakkauden puolueeksi". Esimerkkejä löytyisi muistakin puolueista. Politiikan väistämätön teknokraattinen olemus pyritään verhoamaan muutamiin vastaansanomattoman myönteisiin käsitteisiin, jotka yleensä liittyvät ihmisen henkilökohtaiseen tunne-elämään ja ovat siten käytännön politiikan ulkopuolella.
Tällainen poliittinen mielikuvamarkkinointi saattaa olla kuitenkin myös seurausta toisesta ilmiöstä, jota Suomessa ja Pohjoismaissa yleensäkin on rakennettu koko sotien jälkeisen ajan. Julkisen sektorin tehtävien jatkuvan kasvamisen myötä yksilöt on enenevässä määrin ehdollistettu sille, että monet aiemmin yksilölle kuuluneet eettiset velvoitteet huolehtia lähimmäisistä kuuluvatkin nykyisin julkisen vallan tehtäviin. Ehkä tätä taustaa vasten on luonnollista, että julkista valtaa edustavat instituutiot ja etenkin puolueet ovat ottaneet agendalleen myös sellaisia ilmiöitä, jotka aiemmin ovat kuuluneet yksilöiden välisen sosiaalisen kanssakäymisen piiriin (kuten rakkaus SDP:n tapauksessa).
Pohjoismainen hyvinvointivaltio - mitä me sillä sitten ikinä haluammekaan ymmärtää - on muodostunut keskeisiltä ominaisuuksiltaan nimenomaan laitosvaltioksi. Kuljemme kehdosta hautaan erilaisten laitosten läpi - etupäässä julkisin varoin rahoitettujen sellaisten. Päiväkodista vanhainkotiin olemme erilaisten hoivalaitosten varassa.
Niiden silmissä, joille laitostettu elämänkaari on muodostunut itsestäänselvyydeksi, olen todennäköisesti radikaali, kun sanon, että se on kertakaikkisen luonnoton. Sillä se on. Ilman mittavia tulonsiirtoja ja massiivista julkista valtaa me emme voisi ylläpitää tällaista järjestelmää. Emmekä voi pitää loputtomiin niiden kanssakaan, kuten väestön vanhetessa ja taloudellisen kriisin seuratessa toistaan on yhä ilmeisemmäksi käymässä.
Ei kuitenkaan tarvitse mennä kovinkaan monta vuosikymmentä taaksepäin, kun asiat olivat toisin. Maatalousyhteiskunta ei tuntenut kunnallista päivähoitoa eikä sen paremmin vanhainkotiakaan. Suvut asuivat samoissa maataloissa ja perhekäsitys ylitti sukupolvirajat. Tällaisesta sukupolvet ylittävästä perheestä ja yhteisasumisesta oli mittavia synergiaetuja: kun työikäiset olivat pellolla, saattoi pienimmät lapset jättää isovanhempien hoteisiin. Isovanhempien tukena puolestaan oli joukko nuorempia ja paremmassa kunnossa olevia sukulaisia. Puhumattakaan sosiaalisista eduista: tällaisessa perhemallissa ja yhteisasumisessa tuskin voitiin puhua vanhusten yksinäisyydestä tai syrjäytymisestä.
Onko tällainen malli täysin vanhentunut ja aikansa elänyt? Monen modernien perhekäsitysten tai perhekäsittämättömyyksien nimiin vannovan mielestä varmasti kyllä. Minun nähdäkseni tästä luonnollisimmasta ja luonnonmukaisimmasta perhemallista voitaisiin kuitenkin ammentaa innovaatioita myös kaupungistuneen yhteiskunnan sosiaalipulmien ratkaisuun.
On totta, ettei ketään voida eikä pidä pakottaa asumaan tietynlaisen perhemallin mukaisesti. Toinen asia kuitenkin on, että mikäli tietynlainen perherakenne voi tuottaa yhteiskunnalle sekä taloudellisia säästöjä että sosiaalisia etuja, on yleisen edun mukaista kannustaa ihmisiä ratkaisemaan asumis- ja perhesuhteensa sen mukaisesti. Tähän voidaan kannustaa sekä edellytyksiä luomalla että erityisillä kannustimilla.
Ensimmäisenä haasteena uudenlaisten suurperheiden syntymiselle on urbaani kaupunkiympäristö. Maatalousyhteiskunnassa oli luonnollista, että sukupolvet asuivat samoissa taloissa, joissa oli asuttu ehkä jo vuosisatojen ajan. Kerrostaloympäristössä tämä on huomattavasti haasteellisempaa, vaikka tuttavapiiriini kuuluukin sellaisia henkilöitä, jotka ovat muuttaneet huomattavan lähelle lähimpiä sukulaisiaan. Kaikilla tähän ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuuksia.
Asiaan voidaan vaikuttaa kuitenkin myös kaavoituksen kautta. Nykyisin asuinalueita suunniteltaessa on aivan liian usein lähtökohtana se, että asuinaluetta kaavoitetaan nimenomaisesti tiettyä ikäryhmää ajatellen. Urbaanin ympäristön monisukupolvisia asumisratkaisuja voitaisiin palvella paremmin, mikäli lähtökohdaksi otettaisiin eri sukupolvien elinmahdollisuudet samoilla asuinalueilla. Näin luotaisiin edellytyksiä sukulaisten asettumiselle toistensa naapurustoon.
Lisäksi vastuun ottamiseen lähimmäisistä voitaisiin kannustaa myös erillisillä kannustinporkkanoilla. Ensinnäkin esteet vanhusten muuttamiselle lähelle omaisiaan tulisi tehdä mahdollisimman mataliksi. Lisäksi tulisi harkita, voitaisiinko erilaisilla taloudellisilla kannustimilla rohkaista läheisiä huolehtimaan vanhoista sukulaisistaan ja toisaalta jättämään päivähoito esimerkiksi juuri isovanhempien huoleksi. Mikäli tällaiset ratkaisut yleistyisivät, tulisivat säästöt päivähoito- ja vanhainkotipaikkojen tarpeen vähenemisen myötä varmasti mittaviksi.
Unohtaa ei pidä myöskään tällaisten monella tapaa luonnollisten ratkaisujen merkittäviä sosiaalisia ja henkiseen pääomaan liittyviä hyötyjä. Ihmiset, jotka oppivat välittämään ja huolehtimaan läheisistään sen sijaan että ulkoistaisivat välittämisen yhteiskunnalle, säästyvät varmasti myös monilta niiltä henkisen epätasapainon ilmiöiltä, joista niin monet nykyisin kärsivät. Puhumattakaan niistä hyödyistä, joita välittävistä läheisistä on välittämisen kohteille itselleen.Tagit: hyvinvointi kaavoitus perheet perhepolitiikka
11.5.2010 10:22 On muodostunut jo tavaksi, että aina kun taloudessa ilmenee jokin häiriötekijä, poliitikot vasemmalla ja enenevässä määrin vähän oikeallakin alkavat syyttää siitä "hallitsemattomia markkinavoimia". Nuo diaboliset pimeyden voimat kun ahneuksissaan tuntuvat vievän hyvinvoinnin ihmisten valtioista. Viimeksi tämänkaltaista kieltä käytti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma vaatiessaan pankkeja vastuuseen Kreikan kriisistä.
Samanlaista puhetta kuultiin kiivaimmillaan loppuvuodesta 2008, kun maailmantalous aloitti syöksynsä nykyiseen taantumaan. Innokkaimmat julistivat tuolloin ja myöhemminkin markkinatalouden kukistuneen samoin kuin sosialismin parikymmentä vuotta aiemmin. Olipa sellaisiakin puheenvuoroja, joissa tästä ajatuksesta tunnuttiin saatavan suorastaan jonkinlaista nihilististä tyydytystä.
Harva viitsi kiinnittää huomiota siihen, että talouden syöksykierteen alkamiseen oli paljon enemmän vaikuttanut valtiollinen interventio kuin markkinatalous itsessään. Puhtaassa markkinataloudessa pankki ei suinkaan lainaa rahaa maksukyvyttömälle, mutta Yhdysvalloissa poliittinen johto laati nimenomaisesti ohjelmia tällaisten lainojen antamiseksi "sosiaalisista syistä".
Asuntokuplan puhjetessa tästä markkinatalouden vastaisesta lainapolitiikasta maksettiin kova hinta - tai oikeammin: otettiin ympäri maailmaa lisää valtiollista velkaa ongelman selättämiseksi; maksun aika on edelleenkin vasta edessä ja se tulee kestämään vuosikymmeniä. Kovin surullista kuitenkin on, että tästä valtiojohtoisesta markkinoiden sekoittamisesta syytettiin nimenomaan markkinoita itseään.
Sama järjenvastainen retoriikka on ollut Kreikan kohdalla jälleen käytössä. Kreikan valtion väärenneltyä vuosikausia (vuosikymmeniä?) taloutensa tunnuslukuja, paisuttaessaan valtion budjettia, kieltäytyessään taloutensa uudistamisesta ja pitäessään yllä massiivista valtiollisten monopolien armadaa, on kupla vihdoin puhjennut. Mutta jos poliitikkojen puheita olisi uskominen, tulisi tästäkin syyttää vain mystisiä, pimeitä markkinavoimia.
Milloin huomataan, että Kreikan kriisissä on kyse nimenomaisesti valtiollisesta dirlandaasta ja julkisesta kulutusjuhlasta eikä suinkaan markkinataloudesta? Kuka viitsisi kertoa sen äänestäjille? Ilmeisesti poliitikkojen on helppoa sälyttää vastuu persoonattomien markkinavoimien niskaan sen sijaan, että kiinnittäisivät huomiota omaan toimintaansa talouskriisien aiheuttajina ja pahentajina.
Kreikassa valtio on elänyt pitkään yli varojensa. Poliitikkojen turvatessa omaa valtaansa on annettu vastuuttomia vaalilupauksia ja lunastettu niitä kasvattamalla jatkuvasti valtion velkaa. Julkisella sektorilla ei ole uskallettu tehdä uudistuksia, vaan sosialistisen syöttöjärjestelmän on annettu paisua loputtomasti. Nyt seinä tuli viimein vastaan, mutta markkinatalous ei ole syypää: syyllinen on vastuuttomasti hoidettu valtiontalous.
Kreikka on ääriesimerkki siitä, millaiseen katastrofiin sellainen politiikka lopulta johtaa, jossa vaalit merkitsevät kilpalaulantaa siitä, kuka lupaa eniten hyvää kaikille. Kreikan syöksi alas poliittinen kulttuuri, jossa vaikeita uudistuksia siirrettiin loputtomasti eteenpäin, jotta omaa valta-asemaa ei tarvitsisi epäsuosittujen päätösten vuoksi vaaleissa menettää.
Mutta Kreikka ei ole erillistapaus, vaan pienemmässä mittakaavassa aivan samanlaisia ilmiöitä on olemassa kaikissa länsimaissa. Suomi ei ole poikkeus. Toivottavasti otamme opiksemme oman valtiontaloutemme hoidossa siitä, mihin Kreikan tie lopulta johtaa - emmekä yritä väistellä vastuutamme tekemällä markkinataloudesta poliitikkojen virheiden sijaiskärsijää.Tagit: hyvinvointi kreikka markkinatalous talous valtionvelka
15.3.2010 19:02 Viime viikolla joukko poliittisten nuorisojärjestöjen johtajia osallistui yhteistilaisuuteen, jossa nämä ilmoittivat osallistuvansa "Äänestä ydinvoima historiaan"-nimiseen kampanjaan. Kampanjan ovat alun perin laittaneet liikkeelle muutamat omasta mielestään ympäristön asialla olevat liikkeet.
Poliittisten nuorisojärjestöjen johtajien tapaamiseen oli kutsuttu vain ne, joiden etukäteen tiedettiin olevan ydinvoimavastaisia - minuun tai niin ikään ydinvoimaan myönteisesti suhtautuvaan demarinuorten puheenjohtajaan Heta Välimäkeen ei oltu edes yhteydessä asian tiimoilta.
Toki on etenkin pienpuolueiden nuorisojärjestöille tyypillistä ajaa kaikenlaisia mukavan kuuloisia asioita ja vastustaa kaikkea sellaista, jolla joku on keksinyt näitä pelotella. Kuitenkin olisi suotavaa, ettei populistinen mielikuvapolitikointi ajaisi järjenkäytön edelle. Ydinvoimakysymyksessä näin näyttäisi kuitenkin käyvän aina.
On ehdottoman tärkeää kantaa huolta ympäristökysymyksistä. On kuitenkin aivan käsittämätöntä, että mielestään ympäristötietoiset ihmiset kohdistavat hurjimman vastustuksensa juuri ydinvoimaa kohtaan. Ydinvoima kun on energiamuodoista se kaikkein ympäristöystävällisin.
Mikään energiamuoto ei luonnollisestikaan ole ongelmaton. Kuitenkin on syytä muistaa, että ydinvoima on päästötön energiamuoto, eikä ydinvoimaloiden piipuista pääse ulos kuin pelkkää vesihöyryä. Ydinvoiman vuoksi ei tarvitse polttaa hiiltä eikä valjastaa koskia tai rantojen tuulisia paikkoja sähkön tuottamiseksi. Tehokkuudeltaan se on aivan ylivoimainen energiantuotannon muoto.
Ydinenergiaa voidaan kritisoida korkeintaan kahdesta syystä, onnettomuusriskistä ja ydinjätteestä. Kuitenkin onnettomuusriski on aivan häviävän pieni moderneissa länsimaisissa reaktoreissa, joissa turvajärjestelmät sammuttavat reaktorin toiminnan vähäisimmänkin häiriön ilmetessä. Ydinjätteen suhteen loppusijoittaminen paksuissa metallikapseleissa syvälle kallioperään on toimiva ratkaisu. Olen itsekin käynyt tällaisessa ydinjätteen loppusijoitusluolassa Olkiluodossa. Laitteet eivät havainneet minussa minkäänlaista säteilyä vierailun jälkeen.
Huoltovarmuudenkin kannalta on tärkeää, että Suomen energiatuotanto on mahdollisimman monipuolista. Mitään energiamuotoa ei tule kategorisesti sulkea pois. Ydinvoiman vastustaminen on erityisen hoopoa siksi, että ilman sitä emme voi millään kattaa Suomen energiatarpeita. Nykyiselläänkin olemme erittäin riippuvaisia tuontienergiasta. Ja tuontienergiamme tulee pääsääntöisesti Venäjältä, jossa se on tuotettu sikäläisellä ydinvoimalla. Se, joka vastustaa ydinvoiman lisärakentamista Suomessa, luottaa ilmeisesti enemmän venäläisten ydinvoimaloiden turvallisuuteen. Kysymys ei ole ydinvoiman kannattamisesta tai vastustamisesta, vaan siitä, haluaako ydinenergiansa kotimaasta vai itänaapurista.
Jotta Suomi voisi säilyä hyvinvointiyhteiskuntana, se tarvitsee vaurautta. Jotta voisi olla vaurautta, tarvitaan työtä vaurautta tuottamaan. Jotta työ säilyisi Suomessa, täytyy yrittäjyyden olla Suomessa kannattavaa ja teollisuuden toimintaedellytysten kunnossa. Teollisuus puolestaan voi pysyä Suomessa ainoastaan, mikäli sen energiansaanti täällä turvataan. Tätä energiantarvetta ei voida tyydyttää ilman kotimaista ydinvoimaa. Ääni ydinvoimalle on siten ääni suomalaiselle työlle ja hyvinvoinnille.Tagit: hyvinvointi ydinvoima
|
6 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta