Blogi: WilleRydmanLöytyi 5 merkintää tagilla koulutus. 13.12.2010 10:39 Viime viikolla joukko opiskelijajärjestöjä ja poliittisia nuorisojärjestöjä osoitti Eduskuntatalon edessä mieltään hallituksen lakiesitystä vastaan, joka mahdollistaa toimeentulotuen alentamisen sellaiselta 18-25-vuotiaalta henkilöltä, joka keskeyttää opintonsa tai kieltäytyy tarjotusta koulutuksesta. Kokoomuksen Nuorten Liitto oli ainut poliittinen nuorisojärjestö, joka ei osallistunut tähän lakiesitystä vastustaneeseen karnevaaliin.
Minusta hallituksen lakiesitys toimeentulotuen alentamismahdollisuudesta on monestakin syystä vastuullinen ja hyvä. Se on sitä ensinnäkin taloudellisista syistä. Tilanteessa, jossa valtio velkaantuu ennennäkemättömän nopeaa vauhtia, on vastuullisten poliitikoiden kyettävä hillitsemään menokuria ja löytämään säästökohteita. Julkisen talouden rahoitusvaje on niin suuri, että säästöjä on tehtävä kaikilla sektoreilla. Tällaisina taloudellisesti vaikeina aikoina jokainen rehellinen poliitikko myöntää tämän ja toimii sen mukaisesti.
Taloudellisen vastuullisuuden ohella hallituksen esitys on vastuullinen myös kannustavuuden kannalta. Kun toimeentulotuen alentaminen tehdään mahdolliseksi sellaisissa tapauksissa, joissa nuori keskeyttää koulutuksen tai kieltäytyy tarjotusta koulutuksesta, nousee kynnys keskeyttämisiin ja kieltäytymisiin. Näin varmistetaan, ettei yhteiskunnan verovaroin kustantama koulutus mene hukkaan keskeyttämisten vuoksi.
Tämän lisäksi hallituksen esitys on vastuullinen myös sosiaalisesti. Päinvastoin kuin muut poliittiset nuorisojärjestöt viimeviikkoisessa meuhkaamisessaan pyrkivät väittämään, tällä uudistuksella nimenomaisesti torjutaan nuorten syrjäytymistä. Syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle on erityisen tärkeää, ettei hän tipahda kelkasta esimerkiksi juuri koulutuksen suhteen. Kaikkein tuhoisinta on, jos koulutuksen keskeyttäminen ja toimeentulotuen varaan heittäytyminen osoittautuu taloudellisesti kannattavaksi vaihtoehdoksi. Tällä uudistuksella tällaista syrjäytymiskehitystä voidaan tehokkaasti torjua.
On myös huomattava, että toimeentulotuen alentaminen tapahtuu tässäkin uudistuksessa vain, mikäli nuori todella keskeyttää opintonsa tai kieltäytyy tarjotusta koulutuksesta. Toimeentulotuki ei alene, mikäli nuori ottaa vastaan tarjotun koulutuksen tai minkä tahansa muun sellaisen tukitoimenpiteen, joka on täyden toimeentulotuen myöntämisen edellytyksenä.
Ne, jotka viime viikolla osoittivat mieltään tätä uudistusta vastaan, eivät ilmeisesti olleet oivaltaneet, että tällä uudistuksella nimenomaan parannetaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten pysymistä elämän syrjässä kiinni. Mielenosoittajilta oli todennäköisesti jäänyt huomaamatta sekin, että hallituksen esityksessä nimenomaisesti mainittiin, että mikäli keskeytykseen tai tarjotusta koulutuksesta kieltäytymiseen on olemassa perusteltu syy, ei toimeentulotukea alenneta.
Mutta tämä uudistus ja siitä virinnyt keskustelu onkin jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka suuri kiusaus useimmilla poliittisilla toimijoilla on kalastella helppoja irtopisteitä vastustamalla kaikkia sellaisia uudistuksia, joissa puhutaan menoleikkauksista. Tässä tapauksessa se tehtiin nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien kustannuksella.
Minun mielestäni on ilman muuta hyvä, että toimeentulotuesta tehdään nykyistä vastikkeellisempaa. Tämän uudistuksen myötä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret eivät enää yhtä helposti kuin nykyisin pääse keskeyttämään opintojaan ja siten heikentämään mahdollisuuksiaan menestyä myöhemmässä elämässään. Kokoomuslaista peruspalveluministeri Paula Risikkoa on tässä kiittäminen sekä rohkeudesta että vastuullisuudesta - samaa ei valitettavasti saata sanoa useimmista poliittisista nuorisojärjestöistä.Tagit: koulutus leikkauslista talous toimeentulo
10.9.2010 10:41 Osallistuin eilen ruotsinkieliseen tv-debattiin FST5:n Obs.-ohjelmassa, jossa aiheena oli ruotsin kielen asema Suomessa ja ennen kaikkea toisen kotimaisen kielen pakollisuus Suomen kouluissa. Ohjelmassa käytettiin mielestäni varsin hyviäkin puheenvuoroja; olen ilolla pannut merkille, että myös yhä useammat ruotsinkieliset ovat alkaneet kyseenalaistaa "pakkoruotsin" mielekkyyden.
Varmasti olemme yksimielisiä siitä, että kaikista tiedoista ja taidoista on yksilölle hyötyä. Samalla voimme varmasti olla yksimielisiä siitä, että ajan, rahan ja inhimillisen omaksumiskyvyn rajoitusten vuoksi emme voi kouluissamme opettaa oppilaille kaikkea mahdollista. Meidän on siis tehtävä rajauksia ja päätettävä, mitkä ovat niitä tietoja ja taitoja, joita kaikkien tulee osata.
Sama pätee myös kieliopintoihin. Toisen kotimaisen kielen pakollisuutta ei voi loogisesti perustella vetoamalla kielitaidon yleiseen tärkeyteen, koska muuten tällä argumentilla pitäisi pystyä perustelemaan minkä tahansa kielen pakollisuus kouluissa. Tulisi kyetä perustelemaan, miksi juuri ruotsi on sellainen kieli, jota kaikkien suomalaisten tulee osata.
Kouluilla on käytettävissään kieliopintoihin rajallinen määrä oppitunteja. Mitä enemmän meillä on kaikille pakollisia kieliopintoja, sitä vähemmän mahdollisuuksia oppilailla on valita muita kieliopintoja. Kokonaisuudessaan suomalaisten osaama kielivalikoima käy kovin yksipuoliseksi, kun kaikkien on osattava suomea, ruotsia ja englantia, jonka useimmat oppilaat valitsevat. Verrattain harvat ottavat enää neljättä tai viidettä kieltä noiden kolmen lisäksi.
Mikäli oppilailla olisi mahdollisuus valita toisen kotimaisen kielen sijasta jokin toinen valinnainen kieli, tulisi suomalaisten keskuudessa esiintyvä kielitaito monipuolisemmaksi. Tunnustamme varmasti kaikki, että erikoistuminen yhteiskunnassa on hyvä ja yksilön kannalta edullinen asia. Eikö näin ole kielissäkin? Eikö ole parempi, että suomalaiset osaavat mieluummin mahdollisimman monia kieliä kuin että kaikki suomalaiset osaavat samoja harvoja kieliä?
Mikäli tästä huolimatta ruotsi halutaan säilyttää pakollisena oppiaineena, tulisi jollain tapaa osoittaa, että ruotsin kielellä on niin keskeinen asema suomalaisessa kulttuurissa, että kaikkien suomalaisten tulisi osata sitä ainakin vähän. Tällekään käsitykselle on kovin vaikea löytää loogisia perusteita, ainakaan sivuuttamatta saamelais- ja venäläisväestöä. Tuskin voimme kieltää saamelaisten asemaa alkuperäiskansanamme; tulisiko saamenkin siis olla pakollinen oppiaine kouluissa? Entä venäjä, olemmehan olleet yli sata vuotta osa Venäjän keisarikuntaa ja meillä on kasvava venäläinen vähemmistö? Miksi ruotsin opiskelu on pakollista kouluissa mutta venäjän ei? Mitään loogista perustelua tälle ei ole, eikä voi olla.
Edes perustuslakiin vetoamalla ei voida perustella ruotsin opiskelun pakollisuutta. Perustuslaki määritteli Suomen kaksikieliseksi maaksi jo vuosikymmeniä ennen sitä, kun toisesta kotimaisesta keksittiin tehdä kaikille pakollinen oppiaine kouluissa. Ja suomalaiset osaavat ruotsia sen opiskelun pakollisuudesta huolimatta sen verran huonosti, ettei sen pakollisuutta voida perustella edes ruotsinkielisen palvelun takaamisella kaikkialla maassa.
Ja tässä tullaankin koko kysymyksen ytimeen: millä tavalla toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuus kouluissa edistää tai ylläpitää Suomen kaksikielisyyttä? Ruotsinkielisten määrä Suomessa on vähentynyt jatkuvasti ruotsin opiskelun pakollisuudesta huolimatta. Miksikö? Koska yhä useammassa alun perin ruotsinkielisessä suvussa suomi on vähitellen syrjäyttänyt kotikielenä ruotsin. Kuten on käynyt omassa suvussanikin. Ruotsin opiskelun pakollisuus ei ole voinut tätä kehitystä estää tai edes hidastaa.
Näistä perusteista johtuen katson, että toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuudesta tulisi luopua. Sitä vastoin kaikkien tulisi oman äidinkielensä (suomi tai ruotsi) lisäksi opiskella kahta vierasta kieltä, jotka voisi valita vapaasti koulun omasta kielitarjonnasta. Niihin voisi sisältyä tai olla sisältymättä toinen kotimainen. Lisäksi tulisi taata riittävät mahdollisuudet opiskella kahden pakollisen vieraan kielen lisäksi myös mahdollisimman monia muita vapaaehtoisia kieliä.
Luopuisin myös virkakelpoisuuteen vaadittavasta toisen kotimaisen kielen taidosta sellaisilla alueilla, joilla ei kyseisen kieliryhmän edustajia asu. On kohtuutonta vaatia joensuulaiselta virkamieheltä ruotsin kielen taitoa, ja vastaavasti umpiruotsinkielisessä kunnassa on kohtuutonta pitää esteenä virkakelpoisuudelle vain sitä, ettei puhu riittävän hyvää suomea.
Pääsääntöisesti politiikkaa olisi hyvä tehdä järkiargumentteihin perustuen. Toivottavasti kielipolitiikka ei ole loputtomiin tämän suhteen poikkeus.Tagit: koulu koulutus opiskelu pakkoruotsi virkamiesruotsi
5.7.2010 13:48 Viime aikoina on useaan otteeseen nostettu esille ajatus siitä, että oman uskonnon opetus korvattaisiin kouluissa yleisen uskontotiedon opetuksella. Valitettavaa omalta kannaltani on, että tätä mielestäni ilmeisen huonoa ajatusta on nostettu erityisen äänekkäästi esille juuri oman puolueeni sisällä. Onneksi tämä uudistusajatus ei sentään ole päätynyt perusopetuksen tuntijakotyöryhmän esityksiin.
Siirtymistä yleisen uskontotiedon opetukseen on perusteltu hyvin vaihtelevin argumentein. Yksi niistä on ollut oppilaiden yhä moninaisemmiksi käyneet uskonnolliset taustat. On aivan oikein todettu, että kunnille tulee kohtuuttomasti kustannuksia pienimpienkin uskonnollisten ryhmien huomioinnista opetuksessa. Nykyisellään kunnat ovat velvoitettuja järjestämään oppilaalle oman uskonnon opetusta, mikäli kunnan alueella on edes kolme kyseisen uskontunnustuksen edustajaa ja huoltajat oman uskonnon opetuksen järjestämistä haluavat.
Ei tarvita kuitenkaan kovin kummoista nokkeluutta todetakseen, ettei tällä argumentilla voida perustella etenkään evankelisluterilaisen uskonnon opetuksesta luopumista suomalaisissa kouluissa ja sen korvaamista yleisellä uskontotiedolla. Kyseinen opetus ei aiheuta kunnille taloudellisia vaikeuksia, koska sen opetusryhmät ovat suuria ja sille riittää runsaasti kysyntää koko maassa.
Huomattavan moni argumentoi ajatusta siirtymisestä yleisen uskontotiedon opetukseen myös tarpeella ymmärtää mahdollisimman laajasti erilaisia uskontoja. Samaan argumentaatioon liittyy usein myös ylipäätään kielteinen suhtautuminen siihen ajatukseen, että lapselle opetetaan jotain tiettyä uskontoa - näin siitä huolimatta, että tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta on Suomessa jo luovuttu, eikä uskonnonopetuksen sisältöä muutenkaan voi Suomessa kovin indoktrinoivaksi luonnehtia.
On ilman muuta selvää, ettei ketään pidä pakottaa opiskelemaan oman uskontunnustuksensa vastaista katsomusainetta. Tämän mahdollistaa jo nykyinenkin käytäntö, jossa uskontokuntiin kuulumattomille ja pienten uskontokuntien edustajille tarjotaan uskonnonopetuksen vaihtoehtona myös yleistä ja tunnustuksetonta elämänkatsomustietoa.
On silti vähintäänkin erikoista, jos tämä ei riitä, vaan myös enemmistöuskontunnustuksen edustajilta halutaan vaihteleviin argumentteihin vedoten riistää mahdollisuus oman uskontonsa opetukseen kouluissa - tuon oppiaineen, joka ei keillekään muille ole pakollinen. Vaikka yleensä välttelen arvailemasta toisten ihmisyksilöiden motiiveja, en taida olla aivan väärässä, jos veikkaan, että näiden vaatimusten taustalla on ihan puhdasta ja yleistä uskontokielteisyyttä - tai vähintäänkin kristinuskon vastaisuutta.
Sinänsä on aivan totta, että mahdollisimman laaja uskonnollinen tietämys ja sivistys on yksilölle eduksi. Vieraiden kulttuurien ymmärtäminen käy helpommaksi, mikäli hahmottaa niiden taustalla vaikuttavat uskomusjärjestelmät ja ritualistisen perinteen oikein. On myös sanottu, että mikäli tuntee vain yhden uskonnon, ei tunne niistä todellisuudessa yhtäkään. Väite ei taida olla aivan perusteeton.
Uskonnot ovat kuitenkin sisällöiltään erilaisia merkitysjärjestelmiä, joiden ymmärtämiseksi on keskeistä ymmärtää noiden merkitysjärjestelmien sisäinen, monella tapaa suljettu logiikka. Vaikka uskonnoilla on myös yhteneväisiä ja toisiaan muistuttavia käsitekategorioita, sellaisia kuten jumaluuden, pyhyyden, tuonpuoleisen jne. käsitekategoriat, ovat niiden merkityssisällöt kuitenkin kullekin uskonnolle erilaiset ja niiden sisäinen dynamiikka erilaista.
Ymmärtääkseen omaa elinympäristöään on erityisen tärkeää tuntea ne uskomusjärjestelmät, jotka ovat vaikuttaneet tuon elinympäristön muovautumiseen. Suomessa ja länsimaissa yleensäkin kristinuskon asema aivan arkipäiväistäkin kulttuuria muovanneena uskomusjärjestelmänä on kiistaton ja ylivoimainen. Puhutaan sitten vaikkapa rakennetusta ympäristöstä, taidehistoriasta, lukutaidon ja opiskelun korostamisesta tai vaikkapa seitsenpäiväisestä viikosta lepopäivineen, on kristinusko ollut aivan keskeinen eurooppalaisuuden muovaaja. Tämän vuoksi kristinuskon kertomus- ja rituaaliperinteen tunteminen on aivan sivuuttamaton avain eurooppalaisuuden ymmärtämiseen.
Merkitysjärjestelminä uskonnot ovat kielten kaltaisia. Samoin kuin kieliäkin, on yksilölle sitä avartavampaa ja hyödyllisempää, mitä useampia uskontoja hän tuntee. Mutta samoin kuin kieltenopetuksessakin, on vieraiden kielten oppimiselle edellytyksenä oman äidinkielen osaaminen - siis että hallitsee jo yhden merkitysjärjestelmän, johon peilata toisia merkitysjärjestelmiä niihin tutustuessaan. Enkä tässä "omalla" uskonnolla tarkoita sitä, että oppilas välttämättä itse tunnustaisi kaikkia kyseisen uskonnon opinkappaleita, vaan sitä, että hän tuntee sen merkitysjärjestelmän, jonka muovaamassa ympäristössä hän itse elää.Tagit: koulu koulutus kristinusko länsimaisuus uskonto
30.6.2010 14:02 Kävin itse yläasteeni taidepainotteisella Kruununhaan yläasteella, joka olikin erinomainen koulu kaikin puolin. "Normaalilinjan" mukaista opetusta siellä ei ollut lainkaan, oli vain musiikki-, tanssi-, kuvataide- ja matematiikkalinjan oppilaita. Koulu teki erityisen tiivistä yhteistyötä Kansallisoopperan balettioppilaitoksen ja toisaalta Helsingin Tuomiokirkon poikakuoron Cantores minoresin kanssa, jonka kautta itse kyseiseen kouluun päädyin.
Koulun erityinen taidepainotteisuus oli mahdollista toteuttaa, koska silloinen valtakunnallinen tuntijako yläasteilla mahdollisti hyvinkin laajan valinnaisaineiden määrän ja kirjon. Voimakkaasti erikoistuneessa ja oppilasmäärältään suuressa koulussa nuo valinnaisaineet voitiin myös toteuttaa laadukkaasti. Tuloksetkin olivat näyttäviä; koululla oli esimerkiksi oppilaista koottu oma sinfoniaorkesteri, mikä oli tietenkin yläasteen koululle aivan poikkeuksellista. Musiikintunneilla oppilaat puolestaan saattoivat tehdä esimerkiksi erilaisia sävellysharjoituksia.
Kruununhaan yläasteen taidepainotteisuuden toteuttamista vaikeutti huomattavasti vuosituhannen alun tuntijakouudistus, joka kavensi valinnaisuuden määrää yläasteilla olennaisesti. Siksi onkin erinomaista, että nykyinen hallitus on, ainakin mikäli tuntijakotyöryhmän esitykset ennakoivat tulevaa hallituksen esitystä, mahdollistamassa jälleen laajemman valinnaisuuden perusopetuksen puolella. Kouluilla on sen myötä ehkä jälleen paremmat mahdollisuudet erikoistua ja keskittyä omiin vahvuusalueisiinsa.
Valitettavasti tuntijakotyöryhmän esittämä valinnaisuuden lisääntyminen on kuitenkin osittain näennäistä. Samaan aikaan kun valinnaisuus lisääntyy, esitetään esimerkiksi pakollisten musiikki- ja kuvaamataitotuntien määrän lisäämistä. Tätä perustellaan tarpeella tukea oppilaiden luovuutta.
Pidän tätä lähestymistapaa ongelmallisena. Ensinnäkään en näe syytä sille, miksi "luovuus" olisi sellainen ominaisuus, joka liittyisi erityisesti tai ehkä jopa ainoastaan juuri taideaineisiin. Luovuus on ennen kaikkea ongelmanratkaisukykyä. Tuo kyky ratkaista ongelmia voi kohdistua yhtä hyvin kykyyn ratkaista matemaattisia yhtälöitä tai soveltaa fysiikan lakeja kuin kykyyn luoda taidokasta polyfonista sävelkudosta tai tehdä oivaltavia kuvataiteellisia sommitelmia ja väriratkaisuja.
Toisekseen väitän, että siitä, mitä kutsumme luovuudeksi, on vähintäänkin 90 prosenttia silkkaa teknistä osaamista. Kreisipähkähullu kokeilunhaluisuus ei säveltäjäksi aikovaa paljon auta, jos harmoniaoppi, äänenkuljetustaito tai sanotaan vaikkapa kyky nuotinnukseen ja orkestrointiin ovat hakusessa. Vasta riittävän teknisen taidon myötä - täysin alasta riippumatta - tuosta luovuuteen liittyvästä enintään 10 prosentin persoonallisesta kekseliäisyydestä voi olla jotain hyötyä. Mutta tuota 10 prosenttia ei voi missään oppilaitoksessa kenellekään opettaa, se tulee tai on tulematta synnynnäisesti.
Ajatus siitä, että lisäämällä pakollisten taideaineiden määrää lukujärjestyksessä oppilaista tulisi jotenkin luovempia, on siis absoluuttisesti väärä. Matemaattisesti lahjakas tai luonnontieteisiin orientoitunut oppilas ei tule yhtään sen luovemmaksi omalla alallaan sillä, että hänet entistä useammin pakotetaan piirtämään jotain tai soittamaan jotain. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä nämä hetket ovat vain hukkaan heitettyä aikaa hänen koulupäivästään.
Kokonaan toinen kysymys on se, miten taideaineita ylipäätään pitäisi opettaa. Itse en näe kovinkaan mielekkäänä sitä, että vielä yläasteikäisille kuvaamataidon tunnit ovat lähinnä piirtämistä ja maalaamista ja musiikintunnit laulamista ja soittamista. Varmasti paljon suurempi hyöty saataisiin, jos opetuksen painopistettä taideaineissa siirrettäisiin merkittävästi enemmän taidehistorian suuntaan, jolloin niiden yleissivistävä ja kaikille hyödyllinen rooli olisi paljon nykyistä paremmin perusteltu.
Oppilaat ovat yksilöitä ja yksilöt ovat erilaisia. Erilaisilla ihmisillä on erilaiset vahvuudet. On koko yhteiskunnan etu, että kukin voi kypsyysasteensa mahdollistamalla tavalla erikoistua niihin asioihin, joista on kiinnostunut ja joihin luontainen lahjakkuus kohdistuu. Tasapäistäminen ja samaan muottiin pakottaminen ei ole hyväksyttävää edes tai etenkään väärinymmärretyn luovuuden käsitteen tavoittelun vuoksi.Tagit: koulu koulutus luovuus opiskelu taideaineet
7.4.2010 16:17 Taannoin perustettiin Facebookiin ryhmä, jonka nimi on "Vastustan Kokoomuksen suunnitelmia muuttaa opiskelu maksulliseksi!". Ryhmän esittelytekstissä lukee seuraavasti: "Lukukausimaksukokeilu on jo käynnistetty. Ensimäiseksi lukukausimaksut koskevat EU:n ulkopuolelta tulevia. Sen jälkeen maksut yleistyvät ja kolmannessa vaiheessa ne koskevat myös suomalaisia."
Mihin tämä perustuu? Ei oikeastaan mihinkään. Istuvan hallituksen opetusministerit, ensin Sari Sarkomaa ja sitten Henna Virkkunen, molemmat kokoomuslaisia, ovat kaikissa yhteyksissä toistaneet sitä, että koulutuksen maksuttomuus on Suomessa täysin "kiveen hakattu" asia. Myös kaikki käytännön teot puhuvat tämän puolesta. Koulutusta ei olla tehty eikä olla tekemässä maksulliseksi.
No nyt sitten kun tiettyihin koulutusohjelmiin on EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta kokeiluluontoisesti päätetty kerätä maksua, ovat vasemmistotaustaiset propagandistit halunneet vääntää tämän omaan käyttöönsä. Heille tämä on signaali siitä, että on sittenkin olemassa jokin kokoomuksen salajuoni koulutuksen maksullistamisesta, mistä tämä on vain ensimmäinen näytös...
Kysehän on klassisesta virhepäätelmästä, ns. kaltevasta pinnasta, jossa oletetaan, että yksi asia vääjäämättä johtaa toiseen, vaikkei niiden välillä mitään yhteyttä olisikaan. Että jos nyt tiettyihin koulutusohjelmiin tulee EU:n ulkopuolisille opiskelijoille maksut, niin seuraavaksi ne tulisivat jo suomalaisillekin. Päätelmä on loogisesti yhtä pätevä kuin väite siitä, että homoliittojen salliminen johtaisi seuraavaksi vääjäämättä myös pedofilian ja eläimiinsekaantumisen laillistamiseen.
Ne vihervasemmistolaiset, jotka ovat tätä facebook-ryhmää markkinoineet tai siihen liittyneet - kyseisessä facebook-ryhmässä kehotetaan äänestämään vasemmistoliittoa, vihreitä tai demareita - ovat siis joko syyllistyneet kömpelöön virhepäätelmään, eivät ole perehtyneet aiheeseen kunnolla tai sitten tietoisesti levittäneet valheellista tietoa. En tiedä, mikä niistä olisi vähiten paha selitys asialle.
Koko tapaus kuitenkin kuvastaa sitä, millainen pyhä lehmä koulutuksen maksuttomuudesta on tullut. Sitä ei sovi sivutakaan, ilman että jo perustetaan mielikuvituksellisilla salaliittoteorioilla elämöiviä ryhmiä sosiaaliseen mediaan. Tämä tekee kaiken keskustelun aiheen vierestäkin mahdottomaksi.
Se, että koulutus on Suomessa maksutonta, on erinomainen asia. Maksuttomuuden keskeisin funktio on se, että mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuisi. On oikein ja yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että opiskelupaikkoihin päästään ja yhteiskunnassa menestytään nimenomaan omien kykyjen eikä esimerkiksi vanhempien maksuvalmiuden mukaan. Tässä koulutuksen maksuttomuus on keskeisessä asemassa.
Aivan perustellusti voidaan kuitenkin kyseenalaistaa se, missä määrin mielekästä on tarjota suomalaisin verovaroin kustannettua koulutusta ilmaiseksi myös niille, jotka eivät ole millään tavoin olleet sitä rahoittamassa - siis ulkomaisille opiskelijoille. Tästä asiasta pitää voida keskustella asiallisesti ilman, että aletaan kehitellä salaliittoteorioita myös kaiken muun koulutuksen muuttamisesta maksulliseksi.Tagit: koulutus maksuttomuus opiskelu
|
9 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta