Blogi: WilleRydmanLöytyi 10 merkintää tagilla talous. 23.3.2012 11:45 Suomessa poliitikot tietävät veronmaksajia paremmin, mihin suomalaisten ansaitsemat rahat kannattaa käyttää. Näin voisi päätellä ainakin julkisen sektorin koosta ja kireästä verotuksestamme, jonka kiristäminen entisestään tuntuu olevan etenkin poliitikoille mieluisampaa puuhaa kuin julkisten menojen leikkaaminen.
Pohjoismaissa julkinen sektori eli valtio ja kunnat tekevät vähän kaikkea. Itse asiassa sellaisia aloja, joilla valtio ei Suomessa tavalla tai toisella hääräisi, on varsin vähän. Omistamiensa yritysten kautta valtio harjoittaa myös suoranaista liiketoimintaa, ja tietyt alat valtio on jopa monopolisoinut täysin itselleen.
Julkisen sektorin paisumisen historia on varsin lyhyt, mutta sen vaikutus tapaamme hahmottaa yhteiskuntaa on ollut valtaisa. Meistä on tullut "iloisia veronmaksajia", jotka ilmeisesti pidämme itseämme niin tyhminä ja ilkeinä, että vain antamalla päätösvallan omien rahojemme käytöstä poliitikoille voimme varmistaa hyvän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnallisen kehityksen.
Niin, paitsi että olemme tottuneet julkisen sektorin läsnäoloon liki kaikkialla elämässämme, olemme harhautuneet pitämään sitä jopa välttämättömyytenä. Kuuntelemalla poliitikkojen puheita "hyvinvointivaltiosta" ja kaikesta siihen liittyvästä ei tosiaan uskoisi, että maailmassa on ollut vaikkapa koulutusta, terveydenhuoltoa ja lähimmäisestä välittämistä jo kauan ennen, kuin valtio päätti ottaa niistä huolehtimisen omiksi tehtävikseen.
On kuitenkin muutamia sellaisia aloja, joita voidaan aidosti pitää välttämättöminä valtion ydintehtävinä. Näitä ovat etenkin armeija, oikeuslaitos ja poliisi. Nämä alat vaativat myös valtiollista monopoliasemaa toimiakseen tarkoituksensa mukaisesti. Ilman näiden mahdollistamaa kansallista itsemääräämisoikeutta ja lakiin perustuvaa yhteiskuntajärjestystä olisi tuskin kuviteltavissa mitään yhteiskunnallista vapauttakaan.
Jo aikaa sitten ovat valtion tehtävät kaikissa länsimaissa tulleet niin laajoiksi, ettei niitä voida pitää yllä muuten kuin massiivisella velanotolla. Osa valtioista on kulkenut loppuun velkaantumisenkin tien, kun vapailla lainamarkkinoilla kukaan ei enää usko, että nämä valtiollisen kulutusjuhlan ylläpitäjät koskaan pystyisivät velkojaan takaisin maksamaan.
Myös Suomessa on alettu tulla siihen pisteeseen, jossa säästötoimenpiteiden tekemistä ei voi enää pitkään lykätä uutta velkaa ottamalla. Mutta saatiinko kehysriihessä todella päätettyä säästöistä valtion menoihin? No eipä nyt oikeastaan. Veroja kyllä kiristettiin reippaasti ja vähän uusiakin veroja keksittiin, mutta suurin osa "menoleikkauksista" on ainoastaan pidättäytymistä menojen kasvattamisesta.
Mutta mikä hullunkurisinta, likipitäen ainoat konkreettiset säästötoimenpiteet kohdistuvat - juurikin valtion välttämättömiin ydintehtäviin, oikeuslaitokseen ja armeijaan. Erityisesti tulilinjalla on Puolustusvoimat, jonka säästöistä ja varuskuntien lakkauttamisista hallitus on päättänyt jo aiemmin.
Minusta Puolustusvoimien ei tule olla poikkeus sikäli, että se ainoana hallinnonalana koko valtiossa olisi välttämättömien taloudellisten sopeutustoimien ulkopuolella. Varuskuntaverkostoa sietääkin karsia ja Puolustusvoimien toimintaa tehostaa, kunhan itse puolustuskyvystä ei tingitä. Mutta minusta Puolustusvoimien ei tule olla poikkeus myöskään sikäli, että se likipitäen ainoana alana koko valtiossa joutuu tiukkojen sopeutustoimenpiteiden kohteeksi.
Valtion tehtävien paisumisessa onkin siis saavutettu uusi piste. Julkisen sektorin rönsyistä, jotka aikanaan kasvoivat välttämättömien valtiollisten ydintehtävien rinnalle, onkin lopulta muodostunut itsetarkoitus, jonka koskemattomuutta kaikilta leikkaustoimenpiteiltä suojellaan kuristamalla niitä ainoita aloja, joilla valtion on välttämättä oltava läsnä - aloja, jotka ylipäätään mahdollistavat koko valtion olemassaolon.Tagit: leikkaukset maanpuolustus talous valtionvelka verotus
22.6.2011 12:28 Hallitusneuvotteluiden aikana pidättäydyin ottamasta suuremmin kantaa neuvotteluiden kannalta kipeimpiin kysymyksiin, sillä tahdoin kokoomuslaisena antaa työrauhan neuvottelijoillemme heidän joka tapauksessa vaikeassa urakassaan. Näin neuvotteluiden jo päätyttyä lienee kuitenkin paikallaan kommentoida neuvotteluiden lopputulosta. Siihen tuskin kovin moni kokoomuslainen voi olla tyytyväinen; tuskin pohjimmiltaan edes kovin moni neuvottelijoistamme.
Toimenpiteet valtiontalouden tasapainottamiseksi ovat uudessa hallitusohjelmassa aivan riittämättömät. Viime vaalikaudella alkanut velkaantuminen jatkuu liki entiseen malliin, eikä sen pysäyttämiseksi tehdä juuri muuta kuin toivotaan voimakasta talouskasvua. Kärjistäen sanottuna siis jatketaan elämistä yli varojen, ja toivotaan, että lauantainen lottovoitto kuittaisi syömävelat. Ei kovin vastuullista minusta.
Verotus kiristyy samaan aikaan, kun tulonsiirtojen määrää edelleen kasvatetaan. Suomessa rankaistaan ahkeria ihmisiä entistä enemmän, ja samaan aikaan toimettomuudella tienaa yhä paremmin. Ihmettelenpä, kuvitteleeko kukaan tosissaan tällaisen politiikan kannustavan työntekoon tai edistävän talouskasvua.
Tällainen hallitusohjelma nyt ei tietenkään ollut kokoomuksen tavoitteena, se selviää vertaamalla sitä vaikkapa kokoomuksen vaaliohjelmaan. Selvää on, että kokoomus on antanut erittäin monessa keskeisessä kysymyksessä periksi sosialisteille. Minun mielestäni aivan liian monessa kysymyksessä.
Sosialidemokraatit osasivat pelinsä pelata ja kiristää hallitusneuvotteluissa kokoomukselta jotakuinkin kaiken mahdollisen. Oliko kokoomuksella muuta vaihtoehtoa kuin alistua? Kyllä oli, mutta se mahdollisuus pelattiin heti alussa ja myöhemminkin pois keinovalikoimasta.
Kokoomus olisi nimittäin sittenkin voinut suostua Soinin kynnyskysymyksiin. Hallitusohjelmaan olisi kirjattu, että Suomi ei osallistu kriisitalouksien lainoittamiseen eikä Euroopan tilapäistä ja pysyvää vakausrahastoa pääomiteta.
Mitä tästä olisi seurannut? Varmasti Suomella olisi jonkin aikaa ollut eurooppalaisilla kentillä aiempaa vähemmän kavereita. Tämän merkitystä ei kuitenkaan pidä liioitella. Kyseessä ei suinkaan olisi ollut ensimmäinen kerta, kun jokin EU-maa sooloilee, ja tuskin viimeinenkään. Suomelta se olisi ollut ensimmäinen kerta, mutta eivätpä aiemmatkaan sooloilijat ole lopulliseen paitsioon joutuneet.
Kun vieläpä näyttää siltä, että kriisimaille annetut taloudelliset tukipaketit eivät kuitenkaan johda taloudellisen tilanteen vakautumiseen, rohkenen väittää, että ennen pitkää nykyisestä talouden keinoelvytyspolitiikasta joudutaan joka tapauksessa luopumaan. Tällaisessa tilanteessa tuskin kukaan enää muistelisi kovin pahalla, että Suomi hyppäsi pois laivasta jo ennen sen lopullista haaksirikkoa.
Jos Soini olisi saanut tämän kynnyskysymyksensä läpi, olisi Soini ollut varmasti sitoutettavissa myös moniin kokoomuksen keskeisiin tavoitteisiin. Perussuomalaisten oikeistosiiveltä olisi varmasti saatu hyvää taustatukea talouden tasapainotustalkoisiin. Punavihreät haihattelut perusturvan korottamisesta ja verotuksen kiristämisestä eivät olisi päässeet mukaan hallitusohjelmaan heikentämään kannustavuutta ja kilpailukykyä, vaan hallitusohjelmasta olisi todennäköisesti saatu terveen elinkeinoelämähenkinen.
Kokoomuksen oli varmasti pakko antaa periksi johonkin suuntaan saavuttaakseen pääministeripuolueen aseman. Kysymys oli siitä, antaako periksi sosialidemokraattien vero- ja sosiaalipolitiikalle vai Soinin vaatimuksille koskien Eurooppa-politiikkaa. Vaikka olen itse erittäin EU-myönteinen, olisin ilman muuta nähnyt mieluummin jälkimmäisen vaihtoehdon toteutuvan.Tagit: hallitusohjelma kokoomus talous valtionvelka verotus
5.4.2011 09:15 Suomi on velkaantunut ennätyksellistä tahtia viimeiset vuodet. Valtio on ottanut vuosina 2009-2011 joka vuosi keskimäärin 10 miljardia euroa uutta velkaa. Se on 20% valtion vuotuisista menoista. Parissa vuodessa valtio on ottanut euromääräisesti kaksi kertaa enemmän lainaa, kuin mitä se ehti maksamaan 1990-luvun alun laman veloista takaisin. Ja valtaosa edellisenkin laman veloista on edelleen maksamatta. Ei tarvita kummoista laskupäätä käsittämään, että tilanne on kestämätön.
Silti velkaantumisen aiheuttamia ongelmia vähätellään Suomessa edelleen. Tulevaisuudessa väistämättä odottavaa julkisen talouden tervehdyttämisurakkaa on pyritty lakaisemaan maton alle ja siirtämään tulevien vaalikausien huoleksi. Aivan tosissaan on väitetty, että tällaisesta romahduksesta selvittäisiin pelkällä talouskasvulla ja että mitään sopeuttamistarvetta ei olisikaan.
Poliitikkojen puheissa taloutta ollaan tasapainottamassa lähinnä julkisen talouden tuottavuutta lisäämällä, talouskasvua vauhdittamalla ja työuria pidentämällä. Mikäs siinä, hyviä ja välttämättömiä keinoja kaikki. Valitettavasti toistaiseksi niidenkään puitteissa ei ole suuria saavutettu. Mitään keinoja työurien pidentämiseksi ei tunnu olevan halua käyttää. Myöskään julkisen talouden tuottavuudesta ei ole tarvinnut olla huolissaan silloin, kun kyse on ollut valtionhallinnon toimintojen hajasijoittamisesta ympäri maata.
Vaikka talouskasvun väitetään poistavan menoleikkausten tarpeen - aikamoista talouskasvua se kyllä edellyttäisi - niin edes talouskasvun edellytyksiä ei olla oltu valmiita parantamaan. Talouskasvun vauhdittaminen on unohtunut aina, kun toisessa vaakakupissa on painanut jokin vihreällä värillä päällystetty poliittinen tavoite. Vasemmistopuolueet ja vihreät hekumoivat verotuksen kiristämisellä, vaikka lähes minkä tahansa veron kiristäminen tuhoaa talouskasvun edellytyksiä ja Suomi on jo nyt kokonaisveroasteeltaan Euroopan kärkiviisikossa.
Monet ovat myös väittäneet, että vielä on liian aikaista ryhtyä tasapainottamaan taloutta. Pääministerin mukaan "yhteiskuntaa voidaan uudistaa vasta vakauden palattua". Mitenköhän vakauteen sitten päästään, jos ei uudistamalla? Ja miten mitään voidaan uudistaa, jos kaikki oikeasti tehokkaiksi tiedetyt keinot on jo etukäteen rajattu pois tai sysätty vähintäänkin keinovalikoimien häntäpäähän? Entä milloin riittävä vakaus on saavutettu, jotta uudistamisen tielle olisi turvallista lähteä?
Toisten mielestä menojen karsiminen ei kelpaa talouden tasapainottamisen keinoksi, koska se keynesiläisten koulukirjaoppien mukaan olisi "taloutta supistavaa" toimintaa. Mieli tekisi kysyä, miksi sitten Kreikka ja Irlanti leikkaavat julkista taloutta - eikö niiden pitäisi saman logiikan nojalla päinvastoin pyrkiä paisuttamaan sitä? Pitääkö meidän ajaa oma taloutemme samaan jamaan kuin näillä valtioilla, ennen kuin välttämättömiin toimiin uskalletaan ryhtyä?
Luxemburgin pitkäaikainen pääministeri Jean-Claude Juncker on sattuvasti todennut poliitikoista, että "kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta kukaan ei tiedä, miten tulla sen jälkeen uudelleen valituksi". Minusta tämä pitää Suomen kohdalla paikkansa kuitenkin vain osittain. Se on totta, että poliitikot meillä kuten muuallakin pelkäävät uudelleenvalintansa puolesta ja välttelevät siksi vaikeiden poliittisten päätösten tekemistä. Mutta siitä en ole vakuuttunut, ovatko kaikki johtavat poliitikkomme edes perillä siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä.Tagit: leikkaukset talous valtionvelka
13.12.2010 10:39 Viime viikolla joukko opiskelijajärjestöjä ja poliittisia nuorisojärjestöjä osoitti Eduskuntatalon edessä mieltään hallituksen lakiesitystä vastaan, joka mahdollistaa toimeentulotuen alentamisen sellaiselta 18-25-vuotiaalta henkilöltä, joka keskeyttää opintonsa tai kieltäytyy tarjotusta koulutuksesta. Kokoomuksen Nuorten Liitto oli ainut poliittinen nuorisojärjestö, joka ei osallistunut tähän lakiesitystä vastustaneeseen karnevaaliin.
Minusta hallituksen lakiesitys toimeentulotuen alentamismahdollisuudesta on monestakin syystä vastuullinen ja hyvä. Se on sitä ensinnäkin taloudellisista syistä. Tilanteessa, jossa valtio velkaantuu ennennäkemättömän nopeaa vauhtia, on vastuullisten poliitikoiden kyettävä hillitsemään menokuria ja löytämään säästökohteita. Julkisen talouden rahoitusvaje on niin suuri, että säästöjä on tehtävä kaikilla sektoreilla. Tällaisina taloudellisesti vaikeina aikoina jokainen rehellinen poliitikko myöntää tämän ja toimii sen mukaisesti.
Taloudellisen vastuullisuuden ohella hallituksen esitys on vastuullinen myös kannustavuuden kannalta. Kun toimeentulotuen alentaminen tehdään mahdolliseksi sellaisissa tapauksissa, joissa nuori keskeyttää koulutuksen tai kieltäytyy tarjotusta koulutuksesta, nousee kynnys keskeyttämisiin ja kieltäytymisiin. Näin varmistetaan, ettei yhteiskunnan verovaroin kustantama koulutus mene hukkaan keskeyttämisten vuoksi.
Tämän lisäksi hallituksen esitys on vastuullinen myös sosiaalisesti. Päinvastoin kuin muut poliittiset nuorisojärjestöt viimeviikkoisessa meuhkaamisessaan pyrkivät väittämään, tällä uudistuksella nimenomaisesti torjutaan nuorten syrjäytymistä. Syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle on erityisen tärkeää, ettei hän tipahda kelkasta esimerkiksi juuri koulutuksen suhteen. Kaikkein tuhoisinta on, jos koulutuksen keskeyttäminen ja toimeentulotuen varaan heittäytyminen osoittautuu taloudellisesti kannattavaksi vaihtoehdoksi. Tällä uudistuksella tällaista syrjäytymiskehitystä voidaan tehokkaasti torjua.
On myös huomattava, että toimeentulotuen alentaminen tapahtuu tässäkin uudistuksessa vain, mikäli nuori todella keskeyttää opintonsa tai kieltäytyy tarjotusta koulutuksesta. Toimeentulotuki ei alene, mikäli nuori ottaa vastaan tarjotun koulutuksen tai minkä tahansa muun sellaisen tukitoimenpiteen, joka on täyden toimeentulotuen myöntämisen edellytyksenä.
Ne, jotka viime viikolla osoittivat mieltään tätä uudistusta vastaan, eivät ilmeisesti olleet oivaltaneet, että tällä uudistuksella nimenomaan parannetaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten pysymistä elämän syrjässä kiinni. Mielenosoittajilta oli todennäköisesti jäänyt huomaamatta sekin, että hallituksen esityksessä nimenomaisesti mainittiin, että mikäli keskeytykseen tai tarjotusta koulutuksesta kieltäytymiseen on olemassa perusteltu syy, ei toimeentulotukea alenneta.
Mutta tämä uudistus ja siitä virinnyt keskustelu onkin jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka suuri kiusaus useimmilla poliittisilla toimijoilla on kalastella helppoja irtopisteitä vastustamalla kaikkia sellaisia uudistuksia, joissa puhutaan menoleikkauksista. Tässä tapauksessa se tehtiin nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien kustannuksella.
Minun mielestäni on ilman muuta hyvä, että toimeentulotuesta tehdään nykyistä vastikkeellisempaa. Tämän uudistuksen myötä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret eivät enää yhtä helposti kuin nykyisin pääse keskeyttämään opintojaan ja siten heikentämään mahdollisuuksiaan menestyä myöhemmässä elämässään. Kokoomuslaista peruspalveluministeri Paula Risikkoa on tässä kiittäminen sekä rohkeudesta että vastuullisuudesta - samaa ei valitettavasti saata sanoa useimmista poliittisista nuorisojärjestöistä.Tagit: koulutus leikkauslista talous toimeentulo
30.11.2010 17:35 Tämä teksti on viimeinen osa kolmiosaista kirjoitussarjaa, jossa käsittelen Kokoomuksen Nuorten Liiton 77. liittokokouksen tapahtumia ja poliittisia linjanvetoja. Tässä kirjoitussarjan viimeisessä osassa käsittelen Kouvolassa 12.-14.11. järjestetyssä kokouksessa hyväksyttyä kokoomusnuorten uutta tavoiteohjelmaa. Kokonaisuudessaan tavoiteohjelma on luettavissa osoitteessa: www.kokoomusnuoret.fis/Sivonen/Kokoomusnuorten_tavoiteohjelma_2011.pdf
Kokoomusnuorten tavoiteohjelma on poliittinen asiakirja, jonka järjestö uudistaa joka vuosi liittokokouksessaan. Siinä kirjataan ylös ne konkreettiset poliittiset tavoitteet, joiden toteutumista kokoomusnuoret haluaa seuraavan vuoden aikana edistää.
Tänä vuonna uudistuva tavoiteohjelma sai osakseen ennennäkemättömän paljon julkista huomiota. Eikä ihme, sillä tavoiteohjelmaa ei ollut laadittu tavanomaisen tavoiteohjelman, vaan pikemminkin "leikkauslistan" muotoon. Ohjelman tarkoituksena oli tarjota kokoomusnuorten konkreettinen resepti valtiontalouden tasapainottamiseksi ja velkakierteen katkaisemiseksi.
Sain useampaankin kertaan kuulla kysymyksen, että eikö leikkauslistan laatiminen ennen vaaleja ole poliittinen itsemurha, joka vain karkottaa äänestäjiä. Kaikille vastasin, ettei kokoomusnuorten ole tarkoituskaan olla pehmoisia tulevaisuudenkuvia maalaileva ja mielikuvapolitikointiin nojaava ääntenkalastelujärjestö, vaan pikemminkin tienraivaaja. Tämä edellyttää, että kerromme asiat suoraan niin kuin ne ovat ja että kerromme kiertelemättä oman poliittisen vaihtoehtomme.
Tämän vaalikauden aikana valtio on velkaantunut ennennäkemättömän nopeasti. Kokoomusnuoret on alusta lähtien ollut nykyistä velkaantumispolitiikkaa vastaan. Jokainen politiikkaa seuraava kuitenkin ymmärtää, että viimeistään seuraava hallitus joutuu tekemään isoja menoleikkauksia velkaantumisen pysäyttämiseksi, halusi se sitten sitä tai ei. Kokoomusnuoret on siitä poikkeuksellinen, ryhdikäs ja rehellinen järjestö, että se uskaltaa kertoa jo ennen vaaleja, mistä se leikkaisi ja miten se laittaisi valtiontalouden jälleen kuntoon.
Tavoiteohjelman keskeisimpänä ja oikeastaan koko sen myöhemmän sisällön avaavana vaatimuksena on sen ensimmäinen, talouspolitiikkaa käsittelevä kohta, jossa vaaditaan valtiontalouden tasapainotustoimenpiteiden aloittamista välittömästi. Lisäksi samaisessa kohdassa esitetään 20-40 prosentin leikkaus- ja säästötoimenpiteitä Ison-Britannian tapaan kaikilla julkisen sektorin osa-alueilla. Tavoiteohjelman myöhemmät kohdat ovat oikeastaan vain tämän peruslähtökohdan täsmentämistä.
Leikkauslistan muotoon laaditussa tavoiteohjelmassa esitetään julkisen sektorin tehtävien määrän tuntuvaa supistamista ja valtionyhtiöiden yksityistämistä. Yhteisöverotusta esitetään kevennettäväksi ja tasaveroon siirtymistä tuloverotuksessa. Lisäksi sosiaalietuuksien indeksisidonnaisuuksista esitetään luovuttavan ja verovähennyksiä vaaditaan karsittaviksi. Nykymuotoisesta kehitysavusta kokoomusnuoret luopuisi kokonaan.
Laittomista lakoista kokoomusnuoret vaatii vahingonkorvausvelvollisuutta, joka määräytyisi laittoman lakon yritykselle aiheuttaman taloudellisen tappion perusteella. Työttömyysturvassa kokoomusnuoret siirtyisi ns. Tanskan malliin. Tanskassa työntekijöiden palkkaaminen ja irtisanominen on helpompaa, työttömyysturva suurempaa mutta lyhytkestoisempaa ja tarjotusta työstä kieltäytyminen pienentää työttömyysturvaa merkittävästi.
Maahanmuuttopolitiikan suhteen kokoomusnuoret on uudessa tavoiteohjelmassaan omaksunut tiukan linjan. Siinä vaaditaan, että Suomen vero-, maahantulo- ja sosiaaliturvajärjestelmiä kehitetään siten, että ne kannustavat yrityksiä ja työteliäitä maahanmuuttajia tulemaan Suomeen, mutta vähentävät houkutusta tulla Suomeen hyvän sosiaaliturvan vuoksi. Turvapaikanhakijoiden sosiaalietuuksia esitetään leikattavaksi reippaasti. Lisäksi tavoiteohjelmassa linjataan kategorisesti, ettei maahanmuuttajia tule vastaanottaa enempää eikä nopeammin, kuin mitä heitä on mahdollista sopeuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan.
Aluepolitiikan saralta kokoomusnuoret esittää tavoiteohjelmassaan, että aluekehityksen kannalta tärkeistä kuntaliitoksista kieltäytyvät kunnat menettäisivät valtionosuutensa. Lisäksi kokoomusnuoret vaatii, että kuntaliitosten yhteydessä mahdollistettaisiin henkilökunnan irtisanominen niissä tapauksissa, joissa henkilöstön karsiminen hallinnollisten päällekkäisyyksien vuoksi on perusteltua. Samalla esitetään, että kuntien lakisääteisiä tehtäviä vähennettäisiin siten, että kuntia velvoitettaisiin vain perustoimintojen järjestämiseen.
Aivan muutamia esityksiä vain mainitakseni. Kaiken kaikkiaan tavoiteohjelmassa on 98 kohtaa, joista jokaisessa tehdään konkreettisia toimenpide-esityksiä valtiontalouden tasapainottamiseksi.
Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa puolueet mainostoimistojen avustamina kilpailevat siitä, kuka onnistuu keksimään pörröisimmän ja sisällöltään köykäisimmän vaalikampanjan, on tämä kokoomusnuorten vaalien alla julkaisema "leikkauslista" varsin poikkeuksellinen ilmiö. Mutta se on eräs niistä syistä, joiden vuoksi tästä järjestöstä pidän. Taloudellinen tilanne tulee joka tapauksessa pakottamaan kipeisiin menoleikkauksiin riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat seuraavassa hallituksessa. Mutta kokoomusnuoret on Suomessa ainoa taho, joka jo ennen vaaleja uskaltaa sanoa tämän ääneen ja esittää myös omat konkreettiset toimenpide-esityksensä sen suhteen.
Tämän vuoksi kokoomusnuoret on suomalaisten poliittisten toimijoiden keskuudessa todellinen edelläkävijä. Se on sitä ensinnäkin siksi, että se tekee aidosti politiikkaa eikä pelaa pelkillä mielikuvilla. Toisekseen se on sitä poliittisessa rohkeudessaan. Ja kolmannekseen se on sitä politiikan moraalissaan. Sillä on suoraselkäisyyttä tarjota oma realistinen vaihtoehtonsa taloudellisesti kurjassa tilanteessa silläkin uhalla, että menoleikkauskohteiden listaamisella voisi olla negatiivinen vaikutus sen poliittiseen suosioon.
Mutta totta puhuen, en usko, että sillä olisi. Suomalaiset arvostavat rehellisyyttä ja suorapuheisuutta. Suomalaisilla ei ole tapana rangaista viestintuojaa, vaikka itse viesti olisikin epämiellyttävä. Ei Sauli Niinistöstäkään ole tullut Suomen suosituinta poliitikkoa pehmoisia lupailemalla, vaan suoraselkäisesti ja avoimesti vaikeatkin asiat ääneen sanomalla ja rohkeasti toimimalla.
Poliittisia toimijoita on karkeasti ottaen kahdenlaisia. On äänten kalastelijoita, jotka seurailevat kulloisiakin poliittisia virtauksia ja mukautuvat niihin. Ja sitten on todellisia poliittisia vaikuttajia, jotka sen sijaan, että hyppäisivät virran vietäviksi, pyrkivät itse vaikuttamaan tuon virran kulkuun ja suuntaan. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kokoomusnuoret kuuluisi jälkimmäisiin.Tagit: kokoomusnuoret leikkauslista talous valtionvelka verotus
2.11.2010 11:35 Miltei kaikkia länsimaisia kansantalouksia vaivaa sama vakava, krooninen sairaus. Se on jatkuvan velkaantumisen ja yli varojen elämisen tauti. Erityisen vaaralliseksi sen tekee se, että se on jatkunut useimmissa länsimaissa jo vuosikymmenten ajan. Moniaalla se on riistäytymässä kokonaan käsistä ja ajamassa valtioita maksukyvyttömyyden tilaan.
Länsimaisessa velkakriisissä on kyse mitä suurimmassa määrin myös koko läntisen demokraattisen järjestelmän kriisistä. Poliittisten puolueiden tarve miellyttää äänestäjiään vaikeuttaa merkittävästi vastuullisen talouspolitiikan harjoittamista. Menojen kasvua on vaikea hillitä, menojen leikkaamisesta nyt puhumattakaan, kun poliitikot samaan aikaan yrittävät lunastaa kalliita vaalilupauksiaan ja varmistaa uudelleenvalintansa seuraavissa vaaleissa.
Suomi ei ole läntisten kansantalouksien joukossa ollenkaan vakavimmassa tilassa. Velan osuus bruttokansantuotteesta on meillä selvästi pienempi kuin useimmissa länsimaissa. Silti olemme aivan samalla vaarallisella tiellä kuin useimmat muutkin kaltaisemme talousjärjestelmät.
Parin viime vuoden aikana olemme velkaantuneet enemmän, kuin mitä pystyimme viime laman jälkeisen nousukauden aikana vanhoja velkojamme lyhentämään. Suomella on nyt enemmän velkaa kuin koskaan aiemmin historiassaan. Näiden velkojen takaisinmaksu ei tule olemaan helppoa, ei varsinkaan väestön ikääntyessä ja hoivamenojen kasvaessa.
Jos kyse on siis läntisen demokraattisen järjestelmän kroonisesta ja alati pahenevasta vaivasta, jota poliitikkojen kansansuosiota tavoittelevat löysät vaalilupaukset ruokkivat, onko länsimainen demokratia siis epäonnistunut järjestelmänä? Ei tietenkään. Mutta velkaantuminen on tehty valtioillemme aivan liian helpoksi. Sitä tulisi kyetä lainsäädännöllisesti rajoittamaan.
Saksassa ja Sveitsissä valtion velanottoa on rajoitettu perustuslailla. Minusta näin tulisi menetellä muissakin länsimaissa, myös Suomessa. Oma esitykseni on, että Suomen perustuslakiin kirjattaisiin, että Suomi voi tehdä alijäämäisiä budjetteja ainoastaan 3/4 ääntenenemmistöllä. Sama vaatimus voitaisiin kirjata kuntalakiin rajoittamaan kuntien mahdollisuuksia yli varojen elämiseen.
Perustuslaissa säädetään nykyiselläänkin kokonaisen luvun verran valtion taloudenhoidosta. Mikäli sinne kirjattaisiin vaatimus suuresta määräenemmistöstä alijäämäisiä budjetteja tehtäessä, muuttuisi velkaan turvautuminen nykyistä merkittävästi vaikeammaksi. Se pakottaisi poliitikot karsimaan valtion menoista ja tehostamaan sitä, kuinka yhteisiä verorahojamme Suomessa käytetään.
Ilman tällaista kirjausta perustuslakiin en usko, että kansansuosiota kalliilla vaalilupauksilla tavoittelevilla poliitikoilla olisi vastaisuudessakaan rohkeutta harjoittaa vastuullista, tiukan linjan talouspolitiikkaa. Velkaantuminen on nykyisin liian helppo keino siirtää talousongelmien ratkaisemista tuonnemmaksi. Mikäli velkabudjettien tekemiseen vaadittaisiin 3/4 ääntenenemmistö, ei niitä voitaisi enää laatia muutoin kuin suuren kansallisen yksimielisyyden vallitessa. Velanoton kynnys nousisi ja valtiontalous olisi nykyistä paremmassa turvassa.Tagit: perustuslaki talous valtionvelka
21.10.2010 10:55 Olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä talous on ja sen tulee olla eduskuntavaalien 2011 tärkein poliittinen teema. Valtion nykyinen holtiton velkaantuminen on saatava pysähtymään ja talous kääntymään takaisin kestävälle kasvu-uralle.
Olen kuitenkin eri mieltä niiden kanssa, jotka talouskysymysten tärkeyteen vedoten haluaisivat vaieta maahanmuuttokysymyksistä. Sellainen on älyllistä epärehellisyyttä, sillä maahanmuuttopolitiikan onnistumisella tai epäonnistumisella on suuri vaikutus myös talouteen. Oikein toteutetulla maahanmuuttopolitiikalla voidaan tukea talouskasvua, huonosti toteutetulla rakentaa talouskasvulle esteitä.
Suurinta älyllistä epärehellisyyttä on se, kun nykyistä turvapaikkapolitiikkaa tai maahanmuuttajien perheenyhdistämiskäytäntöjä perustellaan oletetulla tulevaisuuden työvoimapulalla, eläköitymisellä ja huoltosuhteen parantamisella. Että kun suuret ikäluokat nyt jäävät työelämästä pois, niin nämä maahanmuuttajat siirtyvät työmarkkinoille ja tervehdyttävät muutoin vinoutuvan huoltosuhteen.
Oletus on väärä. Huoltosuhde on siitä petollinen käsite, että vaikka se esiintyy jatkuvasti poliittisessa kielessä, se on tarkalleen ottaen vain kattotermi eikä sellaisenaan kuvaa vielä yhtään mitään. Pelkästä huoltosuhteesta puhuminen on oikeastaan harhaanjohtavaa, koska erilaiset huoltosuhteen tyypit ovat täysin eri asioita kuvaavia. Väestöllinen huoltosuhde kuvaa alle 15- ja yli 65-vuotiaiden määrää suhteessa työikäisten eli 15-65 -vuotiaiden määrään. Vanhushuoltosuhde on työikäisten ja 65 vuotta täyttäneiden määrien välinen suhde. Taloudellinen huoltosuhde puolestaan kuvaa työllisten määrän suhdetta työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrään. Väestöllinen huoltosuhde ja vanhushuoltosuhde kuvaavat pelkästään väestön ikärakennetta.
Ainoa huoltosuhteen laji, jolla on todellista merkitystä kansantalouden ja julkisen talouden kantokykyyn, on taloudellinen huoltosuhde. Valitettavan usein poliitikko ei selvästikään tunne edellä mainittuja huoltosuhdetyyppien määritelmiä vaan perustelee esimerkiksi löysää turvapaikkapolitiikkaa "huoltosuhteella". Todellisuudessa pelkästään työikäisen väestön tai alle 65-vuotiaan väestön määrän kasvattaminen hinnalla millä hyvänsä johtaa tyypillisesti nimenomaan taloudellisen huoltosuhteen heikkenemiseen. Tämä johtuu siitä, että muuten kuin olemassaolevaan työpaikkaan tai itsenäisenä yrittäjänä maahan tuleva henkilö ei tavallisesti työllisty kovin nopeasti, eikä suomalaisilla työmarkkinoilla ole juuri kysyntääkään muille kuin ammattitaitoisille ja erityisosaamista hankkineille henkilöille.
Kun yhtälöön lisätään työn tuottavuus, kansantalouden ja julkisen talouden kestävyyttä voi katsoa edistettävän lähinnä sellaisella ulkomaalaisella työvoimalla, jonka tehtävät sijoittuvat yksityisen sektorin ja korkeakoululaitoksen ylimmille asiantuntijatasoille. Taloudellisella huoltosuhteella ei sitä vastoin voi mitenkään perustella vailla koulutusta ja kielitaitoa olevan väen mahdollisimman vapaata maahantuloa, koska se ei vahvista taloudellista huoltosuhdetta vaan heikentää sitä.
On aivan selvää, että esimerkiksi turvapaikkapolitiikan yksittäisen osa-alueen merkitys koko julkisen talouden kestävyysvajeen ja Suomen tulevien kohtalonkysymysten kannalta ei ole yksistään ratkaiseva. Kuitenkin kaikki kokonaisuudet, myös tämä, koostuvat yksittäisistä osista. Joka kantaa huolta suomalaisen kansantalouden kestävyydestä, ei voi väistää kysymystä myöskään humanitaarisen maahanmuuton rajoittamisesta.Tagit: eläköityminen huoltosuhde maahanmuutto talous
19.10.2010 11:56 Olen päättänyt asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin Helsingin vaalipiiriin. Helsingin Kokoomus järjesti eilen ylimääräisen piirikokouksen, jossa se nimesi suurimman osan eduskuntavaaliehdokkaistaan. Samalla vahvistettiin oma ehdokkuuteni.
Asettuminen ehdolle eduskuntavaaleihin on johdonmukainen ratkaisu sen suhteen, mitä tähän mennessä olen politiikassa tehnyt. Siirtyminen Sampsa Katajan eduskunta-avustajan paikalta Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajaksi pohjusti osaltaan tätä ratkaisua. KNL:n puheenjohtajana olen myös järjestelmällisesti pyrkinyt tarjoamaan omaa poliittista vaihtoehtoani. Johdonmukaista kaiken tämän kanssa on, että tuon linjan kannatus päästään myös vaaleissa mittaamaan.
Ensi vaalikaudella Suomen tulee kyetä ratkaisemaan sen tulevaisuuden kannalta aivan keskeisiä kysymyksiä. Kuluneella vaalikaudella Suomesta on tullut velkaisempi kansantalous kuin koskaan aiemmin. Valtiolla on nyt enemmän velkaa kuin edes viime laman lopussa. Velkaantumisen tie on kestämätön tie. Mitä pidempään jatkamme vaikeiden ratkaisujen tekemisen lykkäämistä ottamalla lisävelkaa, sitä suuremman laskun joudumme siitä tulevaisuudessa maksamaan.
Lupaan, että en tee sellaisia vaalilupauksia, joiden toteuttaminen vaatisi mittavaa julkista lisärahoitusta. Suosittelen suhtautumaan epäilevästi sellaisiin ehdokkaisiin, jotka tekevät. Valtio velkaantuu ensi vuonnakin yli kahdeksan miljardia euroa. Seuraava hallitus joutuu joka tapauksessa tekemään kipeitä menoleikkauksia saattaakseen valtiontalouden jälleen tasapainoon. Poliitikoilla on oltava rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä silloin, kun ne ovat välttämättömiä. Mutta lupaan tehdä parhaani, että vaikeitakaan taloudellisia päätöksiä tehtäessä inhimillinen näkökulma politiikkaan ei unohtuisi.
Toinen suuri kysymys, joka kaipaa pikaista remontointia, on maahanmuuttopolitiikka. Kansalaisten keskuudessa on herännyt oikeutettu tyytymättömyys nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Oma lähtökohtani on se, että Suomen tai minkään muunkaan maan ei tule ottaa maahanmuuttajia vastaan enempää eikä nopeammin, kuin mitä se kykenee menestyksellisesti sopeuttamaan omaan yhteiskuntaansa.
Suomen tulee viipymättä korjata ne ongelmat, joita liittyy Suomen nykyisiin perheenyhdistämis- ja turvapaikanhakukäytäntöihin. Oikeus perheenyhdistämiseen tulee rajata vain sellaisille maahanmuuttajille, jotka kykenevät elättämään perheensä Suomessa omalla työllään ja ilman sosiaaliavustuksia. Esimerkiksi Tanskassa maahanmuuttajalla on oikeus perheenyhdistämiseen vasta, kun maahanmuuttaja on asunut maassa kolme vuotta ilman sosiaaliavustuksia.
Turvapaikanhakijoille Suomi maksaa edelleen eurooppalaisittain huomattavan suuria rahallisia sosiaaliavustuksia. Tämä on tehnyt Suomesta turvapaikanhakijoiden ja ihmissalakuljettajien silmissä erityisen houkuttelevan maan ja ruuhkauttanut suomalaiset vastaanottokeskukset. Turvapaikanhakijoiden sosiaaliavustusten tuntuva leikkaaminen on ensimmäisiä edellytyksiä vastaanottokeskusten ruuhkien purkamiseksi.
Olen varma, etten ole ajatuksineni yksin. Lähden tekemään eduskuntavaalikampanjaa tosissani ja ainoana päämääränäni valituksi tuleminen. Kaikki edellytykset sille ovat olemassa. Kampanjatiimi on kasvanut jo tähänkin mennessä vaikuttavan suureksi, mutta edelleen on tilaa innokkaille tekijöille. Mukaan pääsee liittymään täällä: www.willerydman.fi/tukijat/
Tervetuloa tekemään menestyksekästä kampanjaa!Tagit: maahanmuutto perheenyhdistäminen talous turvapaikanhakijat valtionvelka
12.8.2010 13:04 Kokoomuksen Nuorten Liitto otti tiistaina kantaa asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden poistamisen puolesta. Aiemmin samaa ajatusta ovat väläyttäneet valtiosihteeri Raimo Sailas ja valtiovarainministeriön verotyöryhmän puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Martti Hetemäki.
Virkamieskunnan ulkopuolelta ajatukselle ei kuitenkaan ole juuri ymmärrystä herunut, vaan poliitikot ovat olleet kilvan tyrmäämässä ajatusta korkovähennyksen poistamisesta. Eikä ihme, sillä Suomessa on reippaasti yli miljoona asuntovelallista. Jokainen poliitikko, joka uskaltaa esittää tähän veroetuuteen puuttumista, ottaa valtavan riskin erittäin suuren äänestäjäjoukon keskuudessa.
Politiikan tehtävän ei kuitenkaan tulisi olla kannatuksen maksimointi helppojen irtopisteiden keräilyllä, vaan pyrkimys vaikuttaa siihen, että yhteiset asiat hoidettaisiin mahdollisimman järkevällä tavalla. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus on hyödyiltään niin kyseenalainen, että sen kriittiseen tarkasteluun soisi nykyistä useammalla poliitikolla olevan rohkeutta.
Useimmat asuntovelalliset kokevat korkovähennysoikeuden suurena taloudellisena etuna, josta ei olla valmiita luopumaan. Näennäisesti se sitä onkin, jos lasketaan euromääräisesti ne summat, joita asuntovelalliset pystyvät verotuksessaan vähentämään. Tässä tarkastelussa jätetään kuitenkin huomiotta, että korkovähennys on useimmissa kotitalouksissa laskettu mukaan jo siinä vaiheessa, kun on arvioitu, kuinka suuri laina perheellä on varaa ottaa.
Johtuen asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta kotitaloudet ovat siis tällä hetkellä valmiita ottamaan suurempia asuntolainoja kuin mitä ne muuten ottaisivat. Tämä tarkoittaa sitä, että verovähennysoikeuden johdosta asuntomarkkinoilla liikkuu enemmän rahaa kuin mitä siellä luonnostaan liikkuisi. Tämä puolestaan johtaa siihen, että asuntojen hinnat nousevat. Verovähennykset siis uppoavat asuntojen hintoihin. Kuka hyötyy? Eivät suinkaan asuntovelalliset, vaan lainoja antavat pankit ja kiinteistönvälittäjät.
Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus ei siis suinkaan ole kädenojennus asuntovelallisille, vaan päinvastoin tulonsiirto pankeille ja kiinteistönvälittäjille veronmaksajien ja asuntovelallisten kustannuksella. Mikäli verovähennysoikeutta ei olisi, ottaisivat asunnonostajat pienempiä lainoja ja asuntojen hinnat siten laskisivat. Näin ollen tulisi asettaa kyseenalaiseksi, saavutetaanko tällä veroetuudella todella niitä omistusasumista tukevia vaikutuksia, joita siltä odotetaan ja ehkä kuvitellaan saatavankin.
Mikäli verovähennysoikeus poistettaisiin, säästyisi valtiolta myös menetettyjä verotuloja satojen miljoonien eurojen arvosta. Esimerkiksi vuonna 2008 valtio menetti korkojen verovähennysoikeuden vuoksi peräti 880 miljoonaa euroa - siis liki miljardin. Se on valtava summa. Mikäli verovähennysoikeus poistettaisiin, helpottaisi se myös valtion kassavajetta ja lieventäisi tarvetta veronkorotuksiin, leikkauslistoihin ja lisävelan ottamiseen.
Korkojen verovähennyskelpoisuutta tuskin voidaan poistaa kertarysäyksellä, mutta asteittain kylläkin. Se kuitenkin edellyttäisi poliitikoilta rohkeutta nostaa esille, miksi keskiluokan hellimät verovähennykset eivät välttämättä ole aina sen omankaan edun mukaisia.
Samalla olisi syytä pohtia, miksi ylipäätään omistusasuminen on meillä niin tuettua kuin mitä se on. Suomessa omistusasumista tuetaan sekä asuntolainojen korkojen verovähennyskelpoisuuden että oman asunnon myyntivoittojen verottomuuden muodossa. Tämän yhden sijoitusmuodon moninkertaisen tukemisen johdosta suomalaisten varallisuus onkin mitä suurimmassa määrin kiinteistöihin sidottu. Sijoitusriskin hajauttamisen kannalta tämä ei ole ongelmatonta.
Hyvä on huomata myös se, että nykyinen talouskriisi sai alkunsa juuri asuntomarkkinoille muodostuneesta hintakuplasta. Suomessa tuohon hintakuplaan pumpataan lisää ilmaa omistusasumisen moninaisen julkisen tukemisen muodossa. Jokainen voi miettiä, onko tämä vastuullista politiikkaa, vai tulisiko poliitikoiltamme edellyttää suurempaa rohkeutta puuttua tähän vaikeaan ja epäsuosittuun kysymykseen.Tagit: asuntolainat talous valtionvelka verot verovähennys
11.5.2010 10:22 On muodostunut jo tavaksi, että aina kun taloudessa ilmenee jokin häiriötekijä, poliitikot vasemmalla ja enenevässä määrin vähän oikeallakin alkavat syyttää siitä "hallitsemattomia markkinavoimia". Nuo diaboliset pimeyden voimat kun ahneuksissaan tuntuvat vievän hyvinvoinnin ihmisten valtioista. Viimeksi tämänkaltaista kieltä käytti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma vaatiessaan pankkeja vastuuseen Kreikan kriisistä.
Samanlaista puhetta kuultiin kiivaimmillaan loppuvuodesta 2008, kun maailmantalous aloitti syöksynsä nykyiseen taantumaan. Innokkaimmat julistivat tuolloin ja myöhemminkin markkinatalouden kukistuneen samoin kuin sosialismin parikymmentä vuotta aiemmin. Olipa sellaisiakin puheenvuoroja, joissa tästä ajatuksesta tunnuttiin saatavan suorastaan jonkinlaista nihilististä tyydytystä.
Harva viitsi kiinnittää huomiota siihen, että talouden syöksykierteen alkamiseen oli paljon enemmän vaikuttanut valtiollinen interventio kuin markkinatalous itsessään. Puhtaassa markkinataloudessa pankki ei suinkaan lainaa rahaa maksukyvyttömälle, mutta Yhdysvalloissa poliittinen johto laati nimenomaisesti ohjelmia tällaisten lainojen antamiseksi "sosiaalisista syistä".
Asuntokuplan puhjetessa tästä markkinatalouden vastaisesta lainapolitiikasta maksettiin kova hinta - tai oikeammin: otettiin ympäri maailmaa lisää valtiollista velkaa ongelman selättämiseksi; maksun aika on edelleenkin vasta edessä ja se tulee kestämään vuosikymmeniä. Kovin surullista kuitenkin on, että tästä valtiojohtoisesta markkinoiden sekoittamisesta syytettiin nimenomaan markkinoita itseään.
Sama järjenvastainen retoriikka on ollut Kreikan kohdalla jälleen käytössä. Kreikan valtion väärenneltyä vuosikausia (vuosikymmeniä?) taloutensa tunnuslukuja, paisuttaessaan valtion budjettia, kieltäytyessään taloutensa uudistamisesta ja pitäessään yllä massiivista valtiollisten monopolien armadaa, on kupla vihdoin puhjennut. Mutta jos poliitikkojen puheita olisi uskominen, tulisi tästäkin syyttää vain mystisiä, pimeitä markkinavoimia.
Milloin huomataan, että Kreikan kriisissä on kyse nimenomaisesti valtiollisesta dirlandaasta ja julkisesta kulutusjuhlasta eikä suinkaan markkinataloudesta? Kuka viitsisi kertoa sen äänestäjille? Ilmeisesti poliitikkojen on helppoa sälyttää vastuu persoonattomien markkinavoimien niskaan sen sijaan, että kiinnittäisivät huomiota omaan toimintaansa talouskriisien aiheuttajina ja pahentajina.
Kreikassa valtio on elänyt pitkään yli varojensa. Poliitikkojen turvatessa omaa valtaansa on annettu vastuuttomia vaalilupauksia ja lunastettu niitä kasvattamalla jatkuvasti valtion velkaa. Julkisella sektorilla ei ole uskallettu tehdä uudistuksia, vaan sosialistisen syöttöjärjestelmän on annettu paisua loputtomasti. Nyt seinä tuli viimein vastaan, mutta markkinatalous ei ole syypää: syyllinen on vastuuttomasti hoidettu valtiontalous.
Kreikka on ääriesimerkki siitä, millaiseen katastrofiin sellainen politiikka lopulta johtaa, jossa vaalit merkitsevät kilpalaulantaa siitä, kuka lupaa eniten hyvää kaikille. Kreikan syöksi alas poliittinen kulttuuri, jossa vaikeita uudistuksia siirrettiin loputtomasti eteenpäin, jotta omaa valta-asemaa ei tarvitsisi epäsuosittujen päätösten vuoksi vaaleissa menettää.
Mutta Kreikka ei ole erillistapaus, vaan pienemmässä mittakaavassa aivan samanlaisia ilmiöitä on olemassa kaikissa länsimaissa. Suomi ei ole poikkeus. Toivottavasti otamme opiksemme oman valtiontaloutemme hoidossa siitä, mihin Kreikan tie lopulta johtaa - emmekä yritä väistellä vastuutamme tekemällä markkinataloudesta poliitikkojen virheiden sijaiskärsijää.Tagit: hyvinvointi kreikka markkinatalous talous valtionvelka
|
Kommentoi 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta