Duplin

Pamela P • Heinäkuussa 2007 • Kirjoitettu 25.7.2007 19:25

  • Lähes kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran haaveilin vihreällä saarella käymisestä.
    Sen sijaan syystä ja toisesta tuli nähtyä aasiaa, välimeren maat ja keski-eurooppaa.
    Nyt on sitten viikko kulunut matkasta Dupliniin, jossa vietin ystävien kanssa viikon pituisen loman.

    Itse koin kaupungin hyvin helpoksi kulkea, asioida ja viihtyä.
    Suurimmaksi syyksi tähän koin ihmiset ja heidän rentouden asiassa kuin asiassa, varsinkin kun huomasivat että on ulkomaalaisesta kyse.

    Kaupunki ei tosiaan ole muuten kovin kummoinen.Nätti pikku kaupunki kivitaloinenn jota halkoo joki pikku siltoineen. Ilmakin oli viikon aikana sateista ja illat kylmiä.
    Ruoka kulttuuri oli hyvin edustettuna varsinkin etnisellä puolella. Siihen olimme hyvin tyytyväisiä ja palveluun myöskin joka pelasi erinomaisesti.
    Hinnat olivat suomen tasoa. Kävimme vähintään kaksi kertaa päivässä ulkona syömässä, joten muutamia paikkoja tuli kokeiltua=).

    Yksi Duplinin parhaimmista puolista olivat pubit..jos sellaista kokemusta kaipaa matkallaan.
    Juomien kalleuskaan ei haitannut kun tunnelma oli joka ilta katossa ja iloisia ja ystävällisiä, juttelevia ihmisiä ympärillä. Musiikki ja laulu olivat myös ne asiat jotka kuuluivat näihin iltoihin.

    Yksi juttu josta meitä naisimmeisiä tiukasti varoitettiin oli yksin liikkuminen kaupungissa iltaisin.

    Vielä täytyy lopuksi sanoa ettei ole mistään muusta paikasta lähteminen tehnyt niin haikeaa mieltä kuin tästä hyvällä tavalla hullujen ihmisten kaupungista!!=)

Arvostele ***************
Keskiarvo*****47 arvostelua

Kommentit

Ei vielä yhtään kommenttia.

Kirjoita kommentti