Kiina

18 tosimaailman matkavinkkiä 16 matkakuvaa.

Matkakuvat

Kuva

Shanghai Pearl Tower
november 2003

Kuva

Macao
2004

Kuva

shanghai
07.11.2003

Kuva

Badaling
11/05

Matkavinkit

AlkuunEdelliset1–10 / 18SeuraavatLoppuun
  • Nanchang

    Nanchang Expat • 2008 • Kirjoitettu 19.9.2009 20:30

    Nanchang on Valkeakosken ystävyyskaupunki Kiinassa. Asukkaita on melkein viisi miljoonaa, mutta ulkomaalaisia erittäin vähän.

    Kaupunki itsessään on melko vanhanaikainen, mutta kehittyy nopeasti niinkuin kaikki Kiinassa. Suomalaisia opiskelijoitakin on ollut jonkinverran vaihdossa Nanchangin yliopistoissa, kuten myös Kiinalaisia vastaavasti Suomessa.

    Parasta Nanchangissa on sen ympäristö. Toisin kuin monissa isommissa kaupungeissa kuten Shanghai, heti kaupungin ulkopuolella on vehreätä luontoa, vuoristoa, jokia ja järviä. Nanchangissa saa myös erinomaista Kiinalaista ruokaa. Ruoka on melko tulista, mutta erittäin herkullista jopa moneen muuhun Kiinan tunnetumpiin alueisiin verrattuna.

    Nanchangiin pääsee helposti niin lentäen kuin junallakin. Lentoaika Shanghaista ja Hong Kongista on vain hieman yli tunti ja Pekingistäkin vain hieman yli kaksi tuntia. Junalla Shanghaista pääsee parhaimmillaan n. viidessä tunnissa jos valitsee nopeimman junayhteyden.

    Kuvia Nanchangista ja sen ympäristöstä voit katsella osoitteessa www.shibutani.info/Nanchang

    Kommentoi
  • Peking

    jdigit • 2007 • Kirjoitettu 7.1.2008 21:30

    Peking oli siistiytynyt aika paljon sitten viime visiitin 2003. Olisikohan syynä Olympialaiset vai yleinen kehitys länsimaiseen suuntaan. Ihan kiva kaupunki vaikkakin likainen. Tällä kertaa matkan päätarkoitus oli kuitenkin paluu matka junalla Mongolian ja Venäjän halki. Otettiin siis ensin halvat lennot Pekingiin (vinkkejä: www.peking.fi/peking-hotellit-lennot/) ja sen jälkeen junalla takaisin. Mongolia oli ehkä matkan kohokohta mutta kaiken kaikkiaan suosittelen.

    Kommentoi
  • Shanghai

    Kissi • Joulukuu 2004 ja huhtikuu 2005 • Kirjoitettu 12.7.2006 22:31

    Vaikka kaikki muu onkin Kiinassa naurettavan edullista, niin yks usealle suomalaiselle tärkeä juttu on hemmetin kallista, nimittäin KAHVI!!! Itse juon sitä useita kuppeja päivässä ja siihen saa uppoamaan Kiinassa helposti aivan törkeät määrät rahaa. Hotellien aulabaareissa ja ruokaravintoloissa pahanmakuisesta kahvintekeleestä joutuu pulittamaan helposti 4-6 euroa sormustimen kokoisesta kupista. Lentokentällä tuli pohjat: 8,5 euroo kuppi, terve... Käytä hyväksesi esim. Starbucks -kahviloita, niistä löytyy länkkäreitä=juttuseuraa ja saa hyvät isommat kahvit huomattavasti kohtuullisempaan hintaan. Mäkkäreistä ja KFC:stä saa myös edullisempaa kahvia. Toinen vaihtoehto on ostaa kaupasta edullista Nescafe-pikakahvia, mikäli hotellihuoneesta löytyy oma vedenkeitin.

    Shanghain "rättitorilla" on edullista krääsää, esim. "Burberryn" käsilaukut ja huivit n. 3-5 euroa ja kopioiden laatu erittäin vaihtelevaa. Avaa aina paketti ja katso tarkkaan mitä oot ostamassa, ettei ala kämpillä keljuttamaan. Tinkaaminen kannattaa aina. Aito Guccin veska (huomaat aidon, kun kuikkaat kassin sisään ja katsot onko vuoressa aidot logot) löytyi torilta ihan vahingossa, siis ilmeisesti varastettua kamaa, van väliäkö hällä, kun irtos vaivaisella 4 eurolla. Kaupustelijat torilla äärettömän rasittavia, roikkuvat kiinni hihassa niin pitkään, että kunnolla pitää ärähtää ja jo on seuraava myymässä paska-rolexejaan.

    Shanghai on kenkäfriikin paratiisi: makeita kissabootseja ja upeita korkkareita löytyy kaupoista muutamalla eurolla, ostin itse kahdeksat ihanat kengät... Lähde reissuun tyhjällä isolla matkalaukulla, tuomisia riittää.

    Maalaiset tuijottaa häpeilemättä ja pitkään, paras totutella ajatukseen. Esim. ikkunapöydässä syöminen voi aiheuttaa kaaoksen ravintolan ulkopuolelle ja itsellä lähti siinä vaiheessa ruokahalu, kun eräs lasin takaa tuijottava maalaisjuntti alkoi syödä omaa räkäänsä samaan tahtiin... Ruoka on kyllä muutoin hyvää kaikkialla, noin 5 eurolla irtoaa jopa 8 ruokalajin illallinen juomineen paikasta riippuen. (Maalaisia on muuten paljon liikenteessä kaupungeissa aina sunnuntaisin.)

    Kiinalaiset on tajuttoman kovaäänisiä. Kymmenen sentin päästä pitää kaikki perkele huutaa kaverille, se saatanallinen älämölö alkaa nyppimään pitkän päälle. Hanki korvatulpat ja aah - jopa ihanasti vaimentuu se kimakoiden kiljukaulojen möykkäminen.

    Suosittelen muutaman kiinalaisen sanan opettelua, saa heti paljon parempaa palvelua. Mikäli yhteistä kieltä ei löydy, pidä mukana aina kynä ja pala paperia. Itsellä oli tilanne, että mun kiinaksi sanoma numero kaksi ei mennyt millään perille, kun halusin kahdet kappaleet samanlaisia farkkuja. Piirsin ne saamarin farkut siihen paperiin ja perään kertomerkin ja kakkosen ja jo alkoi tapahtua. Piirtämällä ravintolassa lehmän kuvan tai näyttämällä sarvia ja ammumalla saa varmasti oikeaa lihaa eikä koiraa. Äläkä naura, siellä voi olla ihan oikeesti tosi vaikeuksissa niissä paikoissa, joissa on vaan kiinalaiset ruokalistat, ellei käytä vähän mielikuvitusta. Tai sitten jos on pokkaa, niin osoittelee listalta paria kolmea eri ruoka-annosta ja vetää kyselemättä vaan kaikkea mitä eteen tuodaan. Kyllä ne alas menee..

    Ihmiset liikkuu kaduilla myös yöpuvuissa, siinä ei ole mitään outoa. Osa paikallisista kävelee myös takaperin, siihenkin näkyyn ajan myötä tottuu.

    Sää on joulukuussa arvaamaton, välillä voi olla tosi lämmin päivä ja sitten tuleekin vettä ja räntää taivaan täydeltä ja taksin saaminen sellaisena päivänä on lähes mahdotonta. Silloin kannattaa mennä jonkun paremman hotellin eteen norkumaan ja pyytää ovimieheltä apua kyydin saamiseksi, ei ne mitään kysele onko oikeesti hotelliasukas vai ei. Huhtikuussa oli oikein hienot kelit, sandaaleissa pystyi läpsyttelemään ja välillä oli jokunen kunnon hellepäiväkin.

    Väärää rahaa on melko paljon liikenteessä, katso vaihtorahat aina läpi heti ne saadessasi ja vaadi toinen seteli tilalle, jos jokin niistä näyttää oudolle. Viiskymppisissä tuli itsellä jokunen väärä vastaan ja niistä ei taas kyllä itse pääse eroon, kun alkaa seuraava kauppias sättiä väärentäjäksi, saamari...

    Kiinalaisilla ei ole viinapäätä, vetävät rassukat ittensä välillä niin koomaan, että kusevat housuun ja oksentavat rinnuksilleen. Ja hotellissa kandee pitää varmuuslukko aina päällä, muuten rynnii heti kukonpieremän aikaan joku siivooja kyselemättä sisälle. Hotellien respat antavat/myyvät paikallisille huorille länkkärien huoneiden numeroita ja yöllä voi puhelin piristä tiuhaan, kun on "hieronnan" tarjoajia tunkemassa sisään. Ota puhelimen töpseli pois seinästä jos alkaa liiaksi soida. Hotelleja on paljon eri tasoisia, 20-35 eurolla saa jo kohtalaisen hyvän huoneen. Hope -hotellissa (www.hope-hotel.com) oli esim. yhden hengen huoneessa ilmainen internet-tietsikka laajakaistayhteydellä ja pitkällä reissulla oli kätevää katsoa välillä ylen sivuilta kotimaan uutiset plus vilkaista omat mailit. Huonehinta on aina neuvoteltavissa, varsinkin pidemmillä reissuilla.

    Jalkahieronnassa kannattaa ehdottomasti käydä, edullista ja taivaallista! Kampaamot tekevät myös upeita meikkejä ja iltakampauksia pilkkahinnoin.

    Yksinäinen nainen on useassa pubissa ihmetys, vaan eipä tuo menoa haitannut. Halpaa gin tonicia löytyy monesta paikasta. Eikä kannata säikkyä baareissa notkuvia kiinalaisia seuraneitejä, ne on länkkärimiehiä varten...

    Suosittelen kuitenkin lämpimästi käyntiä Kiinassa, paljon löytyy mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa ihan jokaiselle. Finnairilla on välillä lennot hintaan 399 edes takas ja siihen tarjoukseen kannattaa tarttua.

    Museoissa on myös tajuttoman paljon mielenkiintoista nähtävää, kannattaa varata yks / kaks päivää niihin, mikäli historia kiinnostaa. Jos törmäät kadulla / kahvilassa paikalliseen nuoreen, joka alkaa jututtamaan, niin hienoa! Monet opiskelijat haluaa harjoittaa omaa englantiaan ja niistä saat vastavuoroisesti erinomaisen paikallisoppaan tai vähintäänkin viikonlopun parhaat menovinkit.

    Tarinaa riittäis vaikka millä mitalla, mutta tässäpä tuli nyt muutamia kirjailtua.

    Kommentoi
  • Guangzhou/haikou/dadonghai/sanya

    Matkamies1980 • 12.2-22.2.06 • Kirjoitettu 21.4.2006 23:28

    kiina mielenkiintoinen paikka tosiaan ei paljon englantia puhuvia ihmisiä,sisäiset lennot halpoja jos omatoimisesti lähtee matkaan nähtävää riittää isot kaupungit kalliimpia mutta tinkiä pitää. valkoiset nähtävyys eli turisteille eri hinta tavaroista kannattaa tinkiä tosiaan. dadonghai rento paikka etelä kiinaa parhaimillaan mukavat hiekka rannat ei ryysistä (valkkoinen nähtävyys)...

    Kommentoi
  • Dalian/Dandong

    Pliudis • Maaliskuu 2004 • Kirjoitettu 8.6.2004 10:59

    Reitti Shnaghai-Dalian-Shenyang-Dandong-Peking.

    Dalian on vaurastuva bisneskaupunki, mutta englantia ei kuitenkaan puhuta ollenkaan. Lentokentältä yritimme ottaa taksin juna-asemalle, mutta taksikuski ei ymmärtänyt edes karttaa. Lähti vain ajamaan eteenpäin. Päädyimme keskustaan jonkin spektaakkelinomaisen aukion laidalle, jossa pysähdyimme liikennevaloihin. Havahduimme siihen että joku kiskaisee taksin oven auki. Eivät olleet vissin dalianlaiset aiemmin nähneet valkoisia miehiä kun siihen tulivat oikein laumalla pällistelemään ja tunkemaan päätä siihen muutenkin ahtaaseen Daihatsutaksiin. Mitäs siinä muuta kuin toteamaan että "Ni hao!"

    Samaan kannattaa varautua jos mielii junaan tuolla (länsimaalaisten) turistialueiden ulkopuolella: kanssamatkustajat ja vartijat tulevat toisista vaunuista asti tölläämään ulkomaanihmetyksiä.

    Dandong on käsittämätön paikka Pohjois-Korean rajalla Sinuijun kaupunkia vastapäätä Yalu-joen rannalla. Koko kaupunki yhtä valoshowta, ihmekös tuo jos maa kärsii sähköpulasta. Kontrasti säälittävänä pilkottavan Sinuijun ja Dandongin välillä on hervoton. Dandong on siihen verrattuna tolkuttoman kukoistava. Silti paikasta ei ota selvää. Ravintolat näyttävät spektaakkelinomaisine valomainoksineen kovinkin länsimaisilta, mutta asiakkaita ei ole missään. Sen sijaan ravintolan sisällä seisoo rivissä legioonan verran tarjoilijoita odottamassa että tulisi asiakkaita. Ei näyttänyt tulevan. Pohjois-Korean läheisyys tuo oman fiiliksensä. Maata pääsee uteliaat nuuhkimaan pikaveneillä jotka posottavat muutamien metrien päähän P-K:n rannasta. Varo kuitenkin korealaisten nakkailemia kiviä. Eivät luonnollisestikaan tykkää urkkijoista. Nähtävyytenä on myös amerikkalaisten Korean sodan aikaan puoliksi pommittama silta, jota pitkin pääsee kävelemään puoliväliin jokea. Hotellit tietysti edullisia,esim. 12,5 euroa/yö/hlö, erittäin siisti ***-hotelli kaupungin keskustassa. Englantia ei tietenkään puhu kukaan, jouduimme opettelemaan piirtämään kiinalaisia merkkejä jotta saimme junaliput ostettua ja pääsimme takaisin Shenyangiin. Eivät yllättäen ymmärtäneet kun yritimme ääntää kiinalaisia kaupunkeja. Shenyang oli lähin kaupunki josta oli järkevät yhteydet Pekingiin ja Shanghaihin. Paikka oli Kiinan reissulta kyllä mieliinpainuvin, joskin vuorokauden visiitti tätä eksotiikkaa riitti tältä erää..kiinan osaaminen auttaisi kummasti.

    Kommentoi
  • Peking

    Pikkis • 2001 • Kirjoitettu 26.8.2003 22:52

    Kolme kaverusta lähti helsingistä junalla Venäjän läpi kohti Kiinaa ja Pekingiä. Junamatka kesti viikon eli tasan seitsemän päivää. Tosin siinä oli yksi kokonainen vapaa päivä junasta jo Moskovassa. No siis viikko putkeen kakkosluokan vaunussa, lämmintä 40 astetta lähes kokoajan ja peseytymismahdollisuus lähellä nollaa, vessasta tuli noin kaksi tippaa vettä, eli muista ottaa savetteja mukaan jos reissulle aijot. Junassa oli kiinalainen henkilökunta ja he olivat mukavia tyyppejä. Kiinalainen kierrätys toimii seuraavasti. Käytiin henkilökunnalle sanomassa että meillä on kassillinen pulloja mitä niille pitäs tehdä. Kaveri otti kassin käteen aukas ikkunan ja heitti ulos venäjälle.. no mikäs siinä. Mentiin siis venäjän halki - mongolian halki ja jokusen matkaa kiina junalla. Jokaisessa maassa vaihtui ravintola vaunu. Venäjällä oli todellinen manjaana meininki ravintolassa - muija käveli ohi vaikka vedettiin sitä kädestä että nyt saatana tuu kysyy meiltä jotain... tosin kyseisen tarjoilijan mies tuli joka päivä meidän vaunuun ja hyttiin myymään meille shamppanjaa ja olutta siis kylmää sellaista, joten palvelu pelas ainakin välillä. Sellainen vinkki tässä vaieessa jos kyseistä reissua meinaa niin kannattaa varata enemmän aikaa ja jäädä välillä pois junasta johonkin pikku kaupunkiin tai ainakin baikalin rannalle..
    Venäjän läpi koivu metsää ja jossain vaiheessa tuli vastaan joku hökkeli kylä keskellä ei mitään.. uskomatonta missä ihmisiä asuu.. Mongolia taas oli pelkkää saharaa.. korppikotkia istuskeli siellä täällä, jakkihärän luurankoja taas joka toisessa kohdassa ja jossain nousi eteen kylä siis pelkkiä jurttia ja jakkihärkiä ja hevosia.. ja taas keskellä ei mitään.. ravintola vaunussa oli pelkkää jakkihärkää syötäväksi - siis todennäkäisesti koska ruokalistoista ei mitään ymmärtänyt. Jokaiselle asemalle, mille juna pysähtyi maksimissaan siis vartiksi, oli kymmeniä kauppiaita myymässä milloin mitäkin leipää kalaa nuudelia hedelmiä makkaraa, no aina kaikkee ostettiin kun eivät olleen hinnoilla pilanneet niitäkään markkinoita ja hyvää tuoretta aina saatiin. Niin ainoa mahdollisuus valmistaa ruokaa junassa oli vetästä samovaarista kuuma vettä kuppiin ja laittaa nuudelit joukkoon..hmmm hyvää...
    No lopulta kuitenkin saavuimme pekingiin, paskasina kuin pienit sian poikaset. Rinkat selkään ja hotellia etsimään ja sehän löytyikin sitten aivan slummin rajamailta, tosiaan slummiin oli matkaa noin 50 metriä, mutta sehän ei meitä haitannut mitenkään ja siellä me monasti istuttiinkin paikallisten kanssa syömässä milloin lepakkoa ja milloin rapuja..
    Mutta niinkuin joku tuossa matkakertomuksessa sanoikin niin totta se oli, että harvoin valkoinen isonenä joutuu rasistisen käytöksen kohteeksi mutta näin se vain oli. Kun olet vaalea ja ulkomaalainen niin vaara joutua todellakin rasistisen käytöksen uhriksi on suuri. Yhtenä esimerkkinä voisin mainita kun olimme McDonaldiin menossa syömään. No pitkä jono ja eikun jonon päähän jonottamaan. Vihdoinkin tuli mun vuoro, no kaveri siinä laittaa kassan kiinni mun nokan edessä ja menee viereiseen kassan ja pyytää kaikki kiinalaiset siitä mun takaa siihen jonoon, niin että mä huomaan taas olevani jonon viimeinen.. no sen verran luonnetta löytyy että siirryin kylmän viileästi jonon ensimmäiseksi ja tein tilauksen, joutui ehkä hieman käyttämään kyynerpäitä mutta ruokaa sain. Niin ja mitä tulee takseihin.. taksit ovat halpoja, mutta kuskit eivät puhu eivätkä ymmärrä sanaakaan enklantia, joten tosiaan lappu valmiiksi missä määränpää lukee kiinaksi ja tämäkään ei takaa vielä perille pääsyä. Meillä oli hotellin lappu jossa oli kartta kiinaksi nimi, niin kuitenkin kuski vei meidät jonkin toisen hotellin eteen tosin nimi oli melkein sama ja väitti kivenkovaan että ollaan oikeassa paikassa. Ei auttanut muutakuin maksaa ja ottaa uus taksi. Jossain vaiheessa löydettiin niin sanottu epävirallinen taksi, maksu oli vähän kovempi mutta kaveri puhui ja ymmärsi muutaman sanan englantia ja oli muutenkin avulias ja tätä sitten käytettiin heitti meidät jopa kiinanmuurillekin, missä muuten kannattaa käydä jo sen takia jotta tajuaa mihin kaikkeen ihminen pystyy jos oikein haluaa.. aivan älytön rakennelma. Ruoka oli muuten halpaa ja todella hyvää ja ainakun jotain tilattiin annosten koot olivat sitä luokkaa että siinä olisi syönyt koko suku. Olimme vain viikon pekingissä, mikä oli aivain liian lyhyt aika siihen kaksi viikkoa ehdoton minimi mielummin kauemmin jos vain rahkeet riittää.. Sanoisin että kaiken puoleen riittoisa extreme reissu ja jos ei pelkää että reissussa hieman saattaa rähjääntyä niin ei muutakuin rinkka selkään ja suunta helsingin rautatieasemalle...

    Kommentoi
  • Shanghai

    Marja • Syksy 2002 • Kirjoitettu 11.8.2003 12:44

    Shanghai =) Elämäni paras päätös oli lähteä vaihto-opiskelemaan Shanghaihin kolmeksi kuukaudeksi. En ole katunut käyntiäni kertaakaan, en siellä enkä täällä. Tottakai ajoittain Kiinassa ollessa tuli mieleen, että kaipaa Suomea ja sitä helppoutta, mitä on kun puhuu maan kieltä äidinkielenään. Nämä tunteet olivat kuitenkin hyvin ohimeneviä ja nautin todella olostani Shanghaissa. Kielen oppii helposti, jos haluaa ja seikkailumielellä liikkeellä olevat pärjäävät takuulla! Kaikki vaan rohkeasti Kiinaan katselemaan ja kokemaan mahtavia hetkiä paikassa, jota ei voi sanoin kuvata. Se on koettava!

    Kommentoi
  • SHANGHAI

    G-u-b-e-i • 2002 / 2003 • Kirjoitettu 2.8.2003 17:00

    Toisin kuin 3 kuukautta Shangahissa viettänyt ja kovin pettyneeltä vaikuttanut henkilö väittää, Shanghai on yksi parhaista lomakaupungeista kenellekään joka yhtään pitää siitä että asiat on hip ja hop. Suomi jää todellakin kakkoseksi jos vain tietää mihin mennä.

    Jos peking on kiinan moskova, on shanghai kiinan pietari. Tämän pitäisi riittää tiedoksi kaikille klubi- ja kulttuurielämästä kiinnostuneille ja virallisia nähtävyyksiä vältteleville.

    17 miljoonan asukkaan Shanghai on Kiinan historiallinen kauppakaupunki ja Aasian Pariisi. Ostosmahdollisuudet ovat loputtomat jos rahaa riittää. Kaupungissa on aasian suurimpia ostoskeskuksia, joukossa myös hintatasoltaan sellaisia joihin ei ihan opiskelijabudjetilla ollut asiaa. Toki myös ikeat, decathlonit ja carrefourit löytyy...

    Visuaalisesti kaupunki on hätkähdyttävä ja pilvenpiirtäjistä tykkäävän ihmisen paratiisi, ja sivukujilla sekä laitakaupungilla aukeaa vielä pätkittäin vanhaa Kiinaa, vuosisataisia buddhistitemppeleitä jne.

    Shanghaissa on loistavia klubeja; PEGASUS keskustassa on länsimaalaisten pitämä erittäin laadukas ja korkean profiilin tekno/houseklubi, jossa käy paljon mm. japanilaisia deejiitä. Suosittelen lämpimästi! Kun keväällä 2002 kävin, pyörimässä oli myös Buddha Bar, joka oli vähän Sodan tyyppinen, mutta hyvin mimnimalistinen klubi erittäin hip mutta nuorella kävijäkunnalla varustettuna. Viimeksi kytät tosin sulkivat sitä ajoittain koska se oli liian pitkään auki öisin.

    LE CLUB on teemaansa silloin tällöin vaihtava klubi keskustan läheisellä uudeistetulla ravintola-alueella; sen vieressä Club 52 (tai 72 ym, joku numero kuitenkin), joka on hongkongilaisen lasimuotoilijan pitämä ja todella CHIC. Le Clubissa oli hieno bombay sapphire -pullopyramidi heti sisäänkäynnissä!!

    Klubeja on paljon, ja ne vetävät väkeä jopa HK:sta saakka. Ruokaravintoloista ei kannata edes aloittaa tässä, kannattaa sen sijaan etsiä kaupunkiin päästyään ksäiin jokin paikallinen englanninkielinen city-lehti ja katsella sieltä mikä kiinnostaa. Aasian ruokakirjo on rajaton.

    Taksilla ajaminen on käytännössä ilmaista, ja liikenne on todella kokemisen ja erityisesti kuulemisen arvoinen. Kannattaa kirjoittaa aina osoite lapulle!!!!!!!

    Koko kaupunki on täynnä nuorten taiteilijoiden/taidekoulujen myymälöitä joista saa kätsysti taulun himaan ei ihan ilmaiseksi mutta kuitenkin kolmanneksella siitä mitä se länsimaasta ostettuna maksaisi. Ja uudet leffat löytyy DVD:nä kulman takaa ensi-iltaa seuraavana päivänä... jos ei halua maksaa niin kaapelista löytyy erillinen hong kong -leffakanava!! :)

    Shanghaissa on myös paljon kirppareita ja puusepänliikkeitä jne, joista saa uskottavat kalusteet viime vuosisadalta vaikka koko kämppään. Muistakaa vuokrata kontti paluumatkalle!

    Shanghai lienee maailman turvallisin kaupunki. Jotkut böndeltä olevat tyypit saattavat tuijottaa länsimaalaisia, mutta kaupunki on erittäin rauhallinen ja näpistystenkin vaara on aika lähellä nollaa. Kiinalaiset ovat maailman mukavimpia ihmisiä, varsinkin jos osaa sanankin kiinaa. He ovat myös kovia kauppamiehiä joten jos olet turisti sanan kuvaannollisessa tai oikeassa mielessä, rip-off on aika todennäköistä! Mutta jos tämän antaa estää menemästä Shanghaihin niin se on jo liioittelua.

    Shanghai on erittäin suositeltava matkakohde! Tarvittaessa toimeen tulee halvalla, kansankuppiloissa syöden ja halvasti asuen, ja jos haluaa olla hip tai tuhlata rahaa, niin Shanghaissa se on pienen taustakartoituksen jälkeen helppoa ja hauskaa. Lentojen hinnat ovat ainoa ongelma, mutta jo parin viikon oleskelu maksaa itsensä kokemuksia takaisin moninkertaisesti!!

    Lisää infoa saa kaikki joita kiinnostaa Shanghai!

    Kommentoi
  • Paikka tuntematon

    MasaNow • Kirjoitettu 1.5.2003 06:25

    Kiinassa (ainakin Pekingissä) ravintoloissa länsimaalaisilta peritään ainakin tuplahinta jos ei enemmänkin.

    Mukava tapa kiertää tämä on ystävystyä paikallisen asukkaan kanssa ja tarjota hänelle ravintola ateria. Paikalliselle asukkaalle ravintoloissa ei lyödä käteen kallishintaista länsimaalaisille tarkoitettua ruokalistaa.

    Näin ravintolassa käynti maksaa suunnilleen saman, mutta ompahan samalla tutustuttu paikallisiin ihmisiin.

    Kundeille tämä on helppo tapa iskeä kiinalaisia tyttöjä. Helposti löytyy tyttöjä jotka haluaa harjoitella englannin puhumista. Vastapalveluksi tytöt haluaa toimia matkaoppaana ja esitellä kaupunkiaan.

    Kommentoi
  • Shanghai

    Mika • Syyskuu/joulukuu • Kirjoitettu 26.11.2002 16:09

    Kukaan ei nakojaan ole kaynyt Shanghaissa. No kerronpa jotain mika saattaa auttaa tanne tulijaa. Tai sitten ei.

    Itse asustelin opintojen ansiosta 3kk shanghain laitakaupungilla.
    Kuten olet ehka lukenut noista muiden kiinassa kavijoiden kertomuksista, kiina on aika paska maa.
    Kukaan ei ymmarra sua, ellet puhu kiinaa, ja sitakin pitaa puhua aika saatanan hyvin jos meinaa selvita hengissa ja ilman pahempia vitutuksia. Poislukien rikkaat alueet, keskusta, Pudong jne.

    Heita jo tassa vaiheessa pois kaikki kauniit fantasiat mita sinulla voi tasta paikasta olla. Tama ei todellakaan ole mitaan superhienoa kulttuuri tykitysta, pikemminkin sita et kinkeilla on kova hinku olla niin hip ja hop kaikessa et ei voi kuin nauraa.

    Miehet: Jos haluaa naisia/hyvat kannit, joka ilta, ilman mitaan yritysta, suunnatkaa Maoming Nan Lu:lle.
    Naiset: Valitettavasti luokkakavereideni mielesta kiinassa ei ole ikina ollut eika tule olemaan hyvan nakosia miehia. Eli suunnatkaa Maoming Nan Lu;lle juomaan ja toivokaa et vastaan tulee muita lankkareita.

    Ehdottomasti nuorille akoille ja ukoille suosikki paikka on Windows Too niminen paikka, jossa tiskin paassa seisoo neekeri patsas jossa aija soittaa saksofonia. Hankittiin jatkien kanssa omistaja Georgelle se lahjaksi. Oli niin hyva aija ja siina mestassa on ihan vitun halvat paukut. 10 rmb eli noin 1,3 egea... ja humala on taattu. Ja sielta saa seuraa niin naiset kuin miehet. Tsekatkaa. Eli osote on Nanjing West Lu, Jingansi Plaza (J04)
    Paras paikka!

    Mutta totta puhuen, Kiina taytyy kokea etta ymmartaa. En itse ymmarra vielakaan naita ihmisia enka tata typeraa kulttuuria.

    Pitakaa hauskaa...

    Kommentoi
AlkuunEdelliset1–10 / 18SeuraavatLoppuun