Platanias, Kreeta

Torpedokersantti • Heinäkuu 2003 • Kirjoitettu 31.7.2003 21:35

  • Ranta-alueen juhlimiskulttuuri ei ole onneksi ainoa vaihtoehto lomanviettoon. Heräsin useana aamuna kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan ja suunnistin kohti Plataniaksen yläkylää. Aamukuudelta ei tullut vastaan yhtäkään turistia. Liikkeellä oli vain aamuvirkkuja isäntiä traktoreineen. Kyläläiset aloittelivat arkiaskareitaan kukkojen ja koirien ”säes-täminä”. Sain ihailla kaikessa rauhassa auringon nousua Hanian rannikon ylle. Samalla reissulla ihmettelin muistoalttareita ja kreikkalaisia aakkosia kylän hautausmaalla. Kirkonmäki sopii erinomaisesti myös radiokuunteluun, joten lokikirjaani tuli yhteensä 57 ula-lähetintä halvalla käsiradiolla kuunneltuna.

    Auringonlasku samaisella mäellä oli mieleenpainuva kokemus. Nopeasti pimenevä ilta, lomarannikon valomeri ja yläkylältä kantautuvat äänet loivat tunnelmallisen yhdistelmän. Alas hotellille palatessani taskulamppu oli tarpeellinen väline (vastaantulijoiden hymyilystä huolimatta). Jyrkkä, kasteltu ja valaisematon kylänraitti sekä paikallinen liikennekulttuuri muodostavat turvallisuusriskin hyväkuntoisellekin turistille. Kukapa haluaisi päätyä tienvarren muistoalttariin muutenkin ikimuistoisella iltakävelyllään?

Arvostele ***************
Keskiarvo*****60 arvostelua

Kommentit

Ei vielä yhtään kommenttia.

Kirjoita kommentti