Starbucks saapui lentokentälle

Kahvilaketju aloittaa Suomen valloituksensa Helsinki-Vantaalta.

Starbucks-kahvilaketju avaa huomenna 15.5. ensimmäisen kahvilansa Suomessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. SSP Finlandin operoima kahvila avataan lentoaseman terminaali 2:ssa, saapuvien aulassa, jossa se palvelee sekä lentomatkustajia että muita asiakkaita. Toinen kahvila avataan turvatarkastuksen jälkeisille porteille myöhemmin tänä vuonna.

"Suomalaiset ovat olleet kahvinjuojakansaa jo yli 250 vuotta, ja nykyisin kahvia voidaan pitää lähes kansallisjuomana. Suomalaiset kuluttavat kahvia eniten maailmassa henkeä kohden, noin viisi kuppia päivässä. Laajennus Helsinki-Vantaan lentoasemalle liittyy kiinteästi Euroopan kasvustrategiaamme, jonka tavoitteena on avata kahviloita paikkoihin, joissa asiakkaamme haluavat ja odottavat meidän olevan", sanoo Starbucksin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan johtaja Arjan Oudejans.

Business Insider keräsi reilu vuosi sitten kiinnostavia faktoja Starbucksista. Ketjun laajenemisvauhti on hurjaa. Se kasvaa maailmalla keskimäärin kahden kahvilan päivävauhtia ja tätä on jatkunut jo vuodesta 1987. Kahvilaketju työllistää lähes 140 000 henkilöä.

Kahvilan asiakkaat ovat keskimäärin todella uskollisia, sillä asiakas poikkeaa kahville kuudesti kuussa. Paperikuppeja kuluu maailmanlaajuisesti 2,3 miljardia vuosittain.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi