Nuoret naiset tekevät itsemurhia Suomessa enemmän kuin missään muualla Euroopassa. Asiasta ei puhuta, eikä sitä ehkä edes huomata. Muiden suomalaisten itsemurhat vähenevät, nuorten naisten lisääntyvät. Miksi suomalaiset tytöt tahtovat kuolla?
Euroopan ykkönen, maailman nelonen. Suomalaiset tytöt ja nuoret naiset tekevät paljon itsemurhia muuhun maailmaan verrattuna. Asiasta ei puhuta, eikä sitä ehkä edes huomata, sillä pojat tappavat itsensä Suomessakin tyttöjä useammin. Ja kuitenkin, maailmanlaajuisesti vain Japani, Etelä-Korea ja Kazakstan ovat Suomen edellä tyttöjen itsemurhissa. Vuonna 2010 itsensä tappoi 30 alle 25-vuotiasta nuorta naista. Luvut ovat pysyneet kolmenkymmenen kieppeillä jo vuosia: 29 itsemurhaa vuonna 2009, 28 vuonna 2008, 31 vuonna 2007. Viimeisen 15 vuoden ajalta vuosi 2005 on synkin, 35 itsemurhaa. Seuraavana vuonna luku on alhaisin, 20 itsemurhaa. Kazakstanissa pakkoavioliittojen on väitetty selittävän korkeita lukuja. Japanissa ja Etelä-Koreassa vallitsee ikivanha kunnian ja itsemurhan perinne. Suomessa ei. Suomalaiset ovat onnellista väkeä, koulutustasomme on maailman huippua ja hyvinvointijärjestelmämme hakee vertaistaan. Missä siis mättää? Miksi suomalaiset nuoret naiset lopettavat elämänsä?
Moniongelmaiset suomalaiset
"Nuorilla, jotka tekevät itsemurhan, on monia ongelmia. Mielenterveysvaikeuksien lisäksi on päihdeongelmaa, sosiaalista ongelmaa, ylivelkaantumista sekä putoamista työelämän ja koulun ulkopuolelle", listaa Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck.
Syrjäytyneisyys on epämääräinen kattotermi, jolla tutkijat yrittävät selittää suomalaisten nuorten itsetuhoisuutta. Tässä on jotain itua. Nuoret työttömät surmaavat itsensä 3,6 kertaa todennäköisemmin kuin muut nuoret. Myös perhetausta voi altistaa itsemurhalle: jos teini-ikäisen vanhemmilla ei ole ylioppilastutkintoa, lapsi päätyy itsemurhaan 1,4 kertaa muita todennäköisemmin.
Nämä koko nuorisoa koskevat muuttujat eivät kuitenkaan täysin selitä tyttöjen itsemurhalukuja, sillä ne kulkevat omia polkujaan. Kun 40 vuotta sitten poikien itsemurhat lisääntyivät räjähdysmäisesti, tyttöjen itsemurhat yleistyivät vain hieman. 2000-luvulle tultaessa poikien ja koko väestön vuosittainen itsemurhakuolleisuus on pudonnut näyttävästi, kun taas tyttöjen luvut ovat pysyneet tasaisina tai jopa nousseet. Vuonna 2005, ainoan kerran Suomen historiassa, alaikäisiä tyttöjä kuoli oman käden kautta jopa enemmän (12) kuin poikia (4).
Kansainvälisessä vertailussa paljastuu joukko muuttujia, jotka saattavat selittää Suomen korkeita itsemurhalukuja koko väestön tasolla. Pohjoinen sijainti, protestanttinen perinne, individualismi, korkea bruttokansantuote, matala syntyvyys, korkea lukutaitoisuus, taipumus unettomuuteen ja humalahakuinen juomakulttuuri näyttävät kaikki kytkeytyvän korkeaan itsemurhakuolleisuuteen. Juuri tyttöjen itsemurhia selittäviä tekijöitä löytyy kuitenkin vain muutama.
Olen ruma
Kielteinen kehonkuva ennustaa itsetuhoista käytöstä. Etelä-Koreassa ja Japanissa esiintyy poikkeuksellisen paljon niin anoreksiaa kuin itsetuhoisuuttakin, ja vertailututkimuksissa on todettu, että näissä maissa nuorten naisten kehonkuva on kielteisempi kuin muualla maailmassa.
Suomessa asiaa ei ole tutkittu johdonmukaisesti, mutta tilanne vaikuttaa vastaavalta. Melkein 90 % suomalaisista tytöistä haluaisi olla laihempia. Joka viides nainen on lapsuus- ja nuoruusvuosinaan kärsinyt syömishäiriöoireista. Viitteellisten tutkimustulosten mukaan suomalaisten tyttöjen kehonkuva on hieman eurooppalaista keskiarvoa kielteisempi.
Vanhempien tarjoamalla fyysisellä läheisyydellä ja positiivisella palautteella on tutkitusti kaikkein suurin vaikutus nuoren kehonkuvaan. Ongelmien taustalla saattaa siis olla suomalainen kasvatusperinne, jossa joidenkin tutkijoiden mukaan pihdataan kosketuksia ja myönteisiä tunteita. Useimmissa tapauksissa vanhemmat eivät voi estää lapsensa itsetuhoisuutta, mutta tilastollisesti tyttöjen korkea itsemurhakuolleisuus lienee tältä osin juuri vanhempien vika.
Olen kännissä
Wahlbeckin mukaan huomattava osa itsemurhista tehdään kännissä. Humala heikentää arviointikykyä ja aiheuttaa ylilyöntejä. Etenkin nuorten itsemurhat ovat usein impulsiivisia tempauksia, jotka ilman viinan vaikutusta jäisivät toteuttamatta. Alempien yhteiskuntaluokkien tytöt juovat alati enemmän ja yhä humalahakuisemmin, mikä selittänee osan itsemurhista. Yksi vastalääke löytyy koulutuksesta.
"Koulutuksen puute on voimakkaasti yhteydessä itsemurhiin, joihin liittyy alkoholi", tiivistää valtiotieteiden tohtori Netta Mäki Helsingin yliopistosta.
Mäen mukaan koulutetuilla nuorilla aikuisilla on keskimäärin sivistyneet juomatavat sekä kyky nähdä elämässä vaihtoehtoja. He eivät ajaudu lääkitsemään ahdistustaan ja näköalattomuuttaan alkoholilla yhtä helposti kuin muut. Myös vanhempien koulutustausta vaikuttaa lapsen viinankäyttöön, sillä kouluttamattomat aikuiset juovat yleensä enemmän ja humalahakuisemmin kuin muut, ja juomatottumukset periytyvät sukupolvelta toiselle. Vanhemmat ovat taas osasyyllisiä.
Olen huono
Suomalainen peruskoulu on maailman parhaita. Tämä aiheuttaa kovia suorituspaineita etenkin tytöille. Myös Japanissa ja Etelä-Koreassa kouluarvosanoille pannaan suuri painoarvo. Tämä saattaakin olla eräs selitys itsemurhaluvuille.
Ei ole kuitenkaan todistettu, että koulutuksen korkea taso sinällään lisäisi itsemurhien määrää. Sen sijaan ongelmana on yhä jyrkentyvä ero menestyvien ja heikosti menestyvien välillä. Koulutuksen ja työelämän kelkasta putoavan ihmisen on vaikea kiriä kiinni muiden etumatkaa. Ylipäätään epäonnistuminen elämässä tuntuu tutkitusti sitä rajummalta, mitä onnellisempia ja menestyvämpiä ympäröivät ihmiset ovat. Korkeasti koulutetussa ja hyvinvoivassa Suomessa juuri tämä kontrasti ajaa tunnollisia suomalaisia tyttöjä itsemurhaan.
Kuinka itsemurhatytöt pelastetaan?
Kavereiden tuki on epätoivoiselle ihmiselle korvaamatonta. Joukkoviestimet voivat pitää esillä arvokasta keskustelua nuorten ongelmista. Tilastollisella tasolla suomalaisten tyttöjen itsemurhakuolleisuuden voivat kuitenkin kääntää laskuun ainoastaan vanhemmat ja kunnat.
Vanhemmat voivat suojella jälkikasvuaan itsemurhalta ainakin kolmella tapaa. Ensinnäkin vanhempien pitää hillitä omaa dokaamistaan. Lähimpien aikuisten antama malli vaikuttaa lapsen juomatapoihin enemmän kuin mitkään moraalisaarnat. Toiseksi nuorta pitää tukea opinnoissaan asettamatta silti liiallisia odotuksia arvosanojen suhteen. Koulutettu nuori ei ole yhtä altis itsemurhalle kuin kouluttamaton, mutta toisaalta arvosanapaineet aiheuttavat riittämättömyyden tunnetta. Kolmanneksi tyttöjä tulee auttaa hyväksymään kehonsa juuri sellaisena kuin se on. Tämä edellyttää suomalaisille epätyypillistä myönteisten tunteiden ilmaisemista ja kiireetöntä läheisyyttä halki lapsuusiän.
Kuntien tehtäviin kuuluvat mielenterveyshoidon ja koulutuksen tarjoaminen sekä työllistymisessä auttaminen. Kansallisella tasolla tuloerojen tasaaminen ehkäisisi tyttöjen itsemurhia. Wahlbeck haluaa myös perustaa uudenlaisia palvelupisteitä:
"Tarvitaan helposti lähestyttäviä matalan kynnyksen palvelupisteitä, joissa käymiseen ei liity leimautumista. Sellaisia paikkoja, joissa voi vierailla ilman, että joutuu tunnistamaan ja tunnustamaan mielenterveysongelmaansa."
Vaan kuinka rahakirstujen vartijat saadaan kiinnostumaan tytöistä? Tutkijat ovat kehittäneet kyynisen konstin. Wahlbeck tietää, minkä arvoinen on nuoren ihmisen elämä.
"Yleensä se on miljoonan euron luokkaa. Tähän on laskettu mukaan yhteiskunnan investointi henkilöön ja itsemurhassa menetetty tuottavuus. Näitä laskelmia todella tarvitaan, kun kamppaillaan kuntien rajallisista resursseista."
Laura tahtoi kuolla
"Päätin pienessä päässäni, että tämä oli sitten tässä, tämä minun elämäni. Haalin kaiken alkoholin ja kaikki mahdolliset tabut, joita minulle oli ehtinyt kotiin kertyä. Ja kaikki vaan alas."
19-vuotiaana Laura yritti kuolla. Se oli viisi vuotta jatkuneen masennuksen pohjakosketus, hätäinen ratkaisu, johon tyttö päätyi yllättäen. Hän oli ollut rakastunut, tullut torjutuksi ja alkanut kärsiä alati rajummista paniikkikohtauksista. Hän eristäytyi ihmisistä, poti unettomuutta ja lääkitsi itseään alkoholilla. Eräänä päivänä Laura näki kadulla sen pojan, joka hänet oli torjunut. Hän sai hurjan paniikkikohtauksen. Elämää oli äkkiä täysin mahdotonta jatkaa.
Jo peruskoulussa Laura oli kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista. Pienen uusimaalaisen kunnan konservatiivinen ilmapiiri oli ahdistanut persoonallista ja sanavalmista tyttöä. Ikätoverit vieroksuivat Lauraa hänen hyvän koulumenestyksensä vuoksi.
"Sain silloin kyllä masennukseeni hoitoa. Ongelma oli, että tämä psykiatri oli itse hoidon tarpeessa. Todella hämmentävä pilleristi."
Lukiota varten Laura muutti Helsinkiin. Se helpotti hänen oloaan, ainakin hetkeksi. Sitten kuvioon astuivat ihmissuhdesotkut, unettomuus, eristäytyminen, alkoholi, paniikkikohtaukset – ja lopulta itsemurhayritys takatöölöläisessä yksiössä.
Laura selvisi. Lääkkeet ja viinat vatsassaan tyttö alkoi epäröidä. Hän soitti kaverilleen, joka kiiruhti paikalle. Kaveri arvioi jälkikäteen, että jos olisi saapunut asunnolle paria minuuttia myöhemmin, Laura ei olisi enää itse pystynyt avaamaan ovea. Paikalle kiidätettiin ambulanssi ja tyttö vietiin Meilahden sairaalaan.
"Olin Meilahdessa vain yhden päivän. Aivoista otettiin magneettikuvia, mutta vaurioita ei löytynyt. Yliannostus aiheutti minulle rajuja pakko-oireita. Hankasin ylä- ja alaleukaa toisiinsa niin, että pelkäsin repiväni yläleuan rikki. Hoitohenkilökunta ei tarjonnut apua, vaan katsoi, että olin itse aiheuttanut oman tilani. Ylipäätään Meilahdessa kohtelu oli julmaa. Helsingin ulkopuolella asuvia vanhempiani suorastaan syyllistettiin, se oli hirveää."
Auroran psykiatrisella vuodeosastolla Laura vietti reilun viikon. Siellä hoitajat olivat ymmärtäväisiä, mutta jälleen psykiatri käyttäytyi tökerösti.
"Esimerkiksi, kun ensimmäisen kerran istuin lääkärin toimenpidehuoneeseen, hän kysyi minulta kivahtaen, että miksi sä halusit tappaa itsesi. Hän tuijotti papereitaan, eikä edes katsonut minuun."
Läheisten ihmisten reaktiot itsemurhayritykseen vaihtelivat. Sukulaiset eivät puhuneet tapahtuneesta Lauran kanssa ollenkaan, edes vieraillessaan sairaalassa, mutta vanhemmat tukivat tyttöä joka käänteessä. Osa ystävistä oli vihaisia, osa vain järkyttyneitä. Sairaalareissun jälkeen ystävät palasivat Lauran elämään väkipakolla. Lähipiirin tuella tyttö pääsi vähitellen yli masennuksestaan.
Nykyään Laura on 26-vuotias ja naimisissa. Hän suorittaa tohtoriopintoja Helsingin yliopistossa eikä ole joutunut käyttämään lääkitystä moneen vuoteen. Hän ei kanna kenellekään kaunaa nuoruutensa tuskaisista kokemuksista.
"Itsemurhayritys oli niin spontaani, etten voi syyttää ketään. Olin siihen mennessä ehtinyt vajota sen verran syvälle omaan synkkään maailmaani, että muiden oli vaikea pysytellä mukana, varsinkin kun torjuin heidän yrityksensä viettää aikaa kanssani. Yläasteaikoina olisin tosin toivonut, että joku opettaja olisi puuttunut siihen, miten paha olo monilla siinä koulussa oli."
Laura itse arvioi suomalaisen opiskelukulttuurin olevan yksi syy sille, miksi tytöt tahtovat kuolla.
"Jos katsotaan itsemurhayrityksiä ja vakavia masennuksia omassa lähipiirissäni, niin kyllä ne ovat pääasiassa koskeneet näitä kympin tyttöjä."
30 kommenttia
teinin_nakokulmasta
5.7.2012 23:22
Lisäksi monia ahdistaa tämä suoritusyhteiskunta muutenkin kuin vain koulun kautta. Pakko olla paras, että pärjää. Iloita saa omasta tekemisestään vain ja ainoastaan jos on paras. Hyvä ei riitä, hyvästä kertominen luetaan heti typeräksi leuhkimiseksi. Vain oma napa saa kiinnostaa, eikä saa olla ylpeä eikä myöskään nöyrä. Lisäksi pitää olla juuri sellainen kuin muut haluavat.
Pitää kuunnella miesten vouhotusta siitä kuinka kaikki on naisten vika. Kuinka naiset ovat nirsoja jos eivät ota säälistä miestä, kuinka naiset ovat tämän taantuman syypäitä, kuinka viimeisetkin naispäättäjät pitäisi ottaa pois eduskunnasta ja muualta ettei syty sotaa (ja niitähän onkin ollut vain kun naisia on ollut päättämässä). Kuinka pitäisi olla laiha muttei lihava, isot rinnat muttei silikonit. Kuinka pitäisi pukeutua siististi, muttei työntää rahaa vaatteisiin, kuinka pitäisi olla seksikäs, muttei pukeutua paljastavasti. Kuinka pitäisi olla paras, muttei parempi kuin muut etteivät he tule kateelliseksi. Kuinka pitäisi hankkia hyväpalkkainen työ, muttei olla varakas, kuinka pitäisi olla itsevarma kun kaikki haukkuvat.
Ihan totta, miettikää ennen kuin vaaditte.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.7.2012 00:04
Uskaltaisin väittää että nykypäivänä naisilla on muutenkin suuret paineet. Huippumallit pyörii tauluissa vähäisissä vaatteissa ja 12-vuotiaat aloittaa laihduttamisen. Yksikin pieni virheliike niin menettää helposti koko kaveripiirin. Ja ai että kun kuulee ympäri helsinkiä (varsinkin) tarhaikäisten pikkupoikien suusta sitä "vitun huora" ja "vitun lehmä".. niin en yhtään ihmettele tyttöjen ahdistuksia. Alkoholismista ja perheväkivallasta puhumattakaan.
Toivotaan parannusta asioihin, vaikkakin luultavasti jää vain toiveeksi. :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anneyong
6.7.2012 01:06
http://youtu.be/z5GvkcjszLk?t=2m56s
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anneyong
6.7.2012 01:06
http://youtu.be/z5GvkcjszLk?t=2m56s
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
AlemmanTasonM1es
6.7.2012 10:35
Vainiin.
Eli kun tytöllä on ongelma, se on instiuution vika. Se on systeemin syy.
Kun pojalla on ongelma, on se ensisijaisesti hänen itsensä aiheuttama.
Kun tytöllä on ulkonäköpaineita valotauluissa pyörivistä huippumalleista, on sekin systeemin vika ja seksistisen yhteiskunnan aiheuttamaa. Ratkaisu on kieltää nämä ja pukea alusvaatemalleillekin kaapu päälle.
Kun poika kokee alemmuuden tunnetta telkkarissa pyörivistä stalloneista, schwarzeneggereistä, van dammeista ym. adoniksista, hänen tulee lopettaa ruikuttaminen, mennä salille ja lenkille. Kun poika huomaa herkässä murrosiässä että lähinnä jääkiekkoilijat ja alfa-urokset saavat naisseuraa, ratkaisu on sama. "Tee jotain, ota itseäsi niskasta kiinni".
Kun ns. markkina-arvoltaan "vähäisempää" tyttöä ei pojat lähesty (ainakaan ne oikeat) vika on tottakai pojissa jotka eivät näe sisäistä kauneutta. Ratkaisuksi tähän ei tarjota sitä että tyttö pyrkisi nostamaan markkina-arvoaan saati menisi itse lähestymään vastakkaista sukupuolta. Torjutuksi tulemisen pelko? Niin sitähän meillä miehillä ei ole lainkaan. Lyökää vaan.
Ainiin, jokainen itsemurha on traagine ja äärimmäinen teko. Kamalaa siinä ei ole se mitä ihminen päätyy tekemään vaan se miten siihen on päädytty. Sen matkan on täytynyt olla hirveä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
PauliinaCee
6.7.2012 14:29
Vika ei ole nuorissa ja lapsissa, vaan
vika on pääosin yhteiskunnassamme.
- kasvatustieteen tohtori Anna-Liisa Lämsä -
2000 nuorta eläkkeelle Suomessa vuosittain mielenterveys-syistä. Ruotsissa luku on jo 7000 nuorta vuodessa. Eläköön oikeistopolitiikka!
Tällaista ei ole koskaan aiemmin tapahtunut Suomessa tai Ruotsissa ...
Mielialalääkkeitä syövien määrä Suomessa on 750 000. Tässä on mukana vain ne, jotka ostavat Kela-korvattavia mielialalääkkeitä.
Masennus on erityisesti lisääntynyt, nuorilla miehillä 66 prosenttia ja nuorilla naisilla 181 prosenttia. Karmeita lukuja!
Ongelma on niissä ja siinä, jotka tätä maata johtavat ja millaiseen suuntaan.
On tärkeä tiedostaa, että vika ei ole nuorissa ja tavallisissa ihmisissä, vaan tässä järjestelmässä ja syvällä sen rakenteissa sekä päättäjissä ja valtaapitävissä.
Se on rakennettu tietoisesti ja tahallisesti pudottamaan ja syrjäyttämään suuri osa ihmisistä pois.
Mieluummin syötetään lääkkeitä, vaikka tulisi muuttaa vääristynyttä yhteiskuntaa ja järjestelmiä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anneyong
7.7.2012 03:52
@AlemmanTasonM1es
Missä tynnyrissä olet elänyt pari viime vuotta kun kaikkialla puhutaan nyt jatkuvasti miesten/poikien syrjäytymisestä ja paineista, median mukaan nuorten syrjätyminen = miehen. Mikä saattaa toki tilastollisesti olla oikein mutta itsekin samaistun näihin artikkeleihin ja vituttaa, että niissä puhutaan vain ja ainoastaan miehistä vaikka ongelma koskee naisia/tyttöjäkin. Kommenteissa on aina sukupuolien vastakkainasettelua "tytöillä ei ole tällaisia ongelmia koska x ja y". Jos luulet että kuvailemaasi skenaario ei toimisi toisin päin, olet väärässä. Tosin mielestäsi näiden "luuserityttöjen" tulisi ehostaa ulkonäköään ja tulla hakemaan sinut luolastasi kädestä pitäen. Kuulostaa samalta kuin tyttö joka odottaa unelmiensa prinssiä tekemättä mitää asian eteen. Luuletko todella että tuo oikeasti toimisi kummallakaan sukupuolella?
Olisiko se niin vaikeaa hyväksyä että samat ongelmat koskevat nuoria/nuoria aikuisia sukupuolesta katsomatta?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
yksin_ennen
8.7.2012 01:53
Olen itse jo yli kolmikymppinen ja oppinut tulemaan toimeen myös itseni kanssa. Toista se oli nuorena, yläasteikäisena ja lukioikäisenä. Muistan vielä, millaista oli olla se kympin tyttö. Se, jonka aina oletettiin pärjäävän, se jonka tuli menestyä, se jolla kaiken täytyi olla hyvin. Ketään ei kiinnostanut se, että menestys ja tunnollisuus koulussa tarkoitti vielä yläasteella sitä, että olin vapaata riistaa koulukiusaamiselle. Vaikka kiusaaminen vähitellen hiipuikin, kun muitakin (tyttöjä) alkoi koulumenestys hiukan kiinnostaa, eivät menestyspaineet koskaan helpottaneet. Koulumenestys ei ollut itselleni suoraan iso juttu, mutta koko nuoruuteni koin, että petän vanhempani, opettajani ja kaverini, jollen menesty. Kokeesta saatu kahdeksikko vei yöunet useammaksi yöksi, kun mietin, mitä muut nyt ajattelevat. Koskaan en koulussa uskaltanut vastata kysymyksiin, koska pelkäsin tekeväni virheen ja miten, mitä muut sitten ajattelisivat. Lukioaikana olin jo todella ahdistunut, koulu ei kiinnostanut, mutta oli pakko menestyä, samalla halusin luoda elämää koulun ulkopuolella ja ulkonäköpaineet olivat kovat. Olisi pitänyt olla kaikkea yhtäaikaa: villi ja seksikäs, kiltti ja tunnollinen, menestyvä ja olla silti näkemättä vaivaa. Kieltämättä jossain vaiheessa mietin, eikä olisi helpompaa vain luovuttaa. Elämä oli raskasta ja synkkää, eikä kukaan ymmärtänyt. Itkua illasta ja yöstä toiseen.
Onneksi oma pää kesti ja opin hyväksymään itseni ja pystyin hyväksymään sen, etten voi täyttää kaikkien toiveita. Kympin tyttö on edelleen varstin tunnollinen, mutta osaa jo elää virheiden ja puutteidensa kanssa. Kaikiki eivät kuitenkaan pääse pahimman vaiheen yli. Todella pieni asia voi olla se viimeinen niitti. Omassa nuoruudessani ei minkäänlaista tukea ollut tarjolla mistään tai ainakaan en siitä ollut tietoinen. Miten lie nyt? Tietääkö ahdistunut teinityttö, kenelle puhua ahdistuksestaan jos sattuisi sitä haluamaan? Ja kuunteleeko joku oikeasti? Siinä tilanteessa järkineuvot eivät kuitenkaan auta. On aivan turha sanoa ristikkäisten menestyspaineiden keskellä kamppailevalle tytölle, että" kyllä se siitä" tai "ei se ole niin vakavaa". Sillä hetkellä se on kuolemanvakavaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
smiirre
8.7.2012 20:21
En osaa jäsennellä seuraavaa kommenttiani mitenkään järkevästi, sillä aihe on minulle hyvin henkilökohtainen. Mielestäni on hienoa, että on tehty artikkeli tärkeästä aiheesta, josta on jo vaiettu liian pitkään. Omaa lähipiiriäni on nimenomaan koskettanut nuoren naisen itsemurha nimittäin. Typerä olo kun huomasin, että tänne kuitenkin on joku päätynyt marisemaan taas sävyyn 'Mutku pojillakin on tosi vaikeaa!', on pojilla vaikeaa myös, mutta tyttöjen syrjäytymistä ja itsemurhia kun ei ole paljon käsitelty. On tärkeää, että tästä puhutaan, ja nimenomaan tyttöjä varten. Pojat ovat saaneet mielestäni ''paremman'' osan jo mediassa, kun syrjäytymisestä puhutaan, onhan aiheesta väännetty jo viihdettä suomiräpin inspiraatioksi. Joku jo tuossa hienosti viittasikin että usein syrjäytyminen = miesten syrjäytyminen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
bedi_buu
9.7.2012 15:25
Kyllä tässä itsellekin tulee välillä sellainen olo että ei vain jaksa enää, parempi olisi jos kaikki vain päättyisi. Olen kylläkin jo 28v nainen. Kävin ammattikorkeakoulun suurien odotusten kanssa, ja nyt teen perusduunarin työtä ruokakaupassa johon ei tarvitsisi minkäänlaista koulutusta. Muutakaan työtä ei vain saa kun ei ole suhteita. Tuntuu että kaikki muut vuosikurssini naiset ovat paremmissa töissä kuin minä ja saavat enemmän palkkaa. Helsinki on niin kallis paikka että en voi ostaa omaa asuntoa tällä liksalla vaikka haluaisinkin. Ahdistaa kun menestynyt suku ihmettelee miksi teen töitä kaupassa vaikka voisin olla esim. pankissa. Niinpä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
happos
10.7.2012 02:11
^Kaupassa työskentely ja vuokralla asuminen ovat tosiaan ihan päteviä syitä itsensä tappamiseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Understand
10.7.2012 10:44
happos ei taida ymmärtää, että syrjäytymisen tunne ei olekaan aina täysin loogisen kuuloista. Minä ymmärrän täysin bedi_buun mietteitä. Sillä erotuksella, että itse en ole käynyt edes lukiota, vaan ammattikoulun, joka ei nykyaikana ole mitään. Tästä seurauksena on äärimmäisen vaikeaa päästä mihinkään ammattikorkeaan tai yliopistoon johon haluaisin. Olen pian 29-vuotias, eikä energiaa olisi kitkuttaa tässä vaiheessa lukiota ja sitten toista koulua, eikä kiinnostusta 10vuoden askeettiseen, tiukkaan opiskelijaeloon sen takia. Pointtina siis se, että omaan masentumiseen vaikutti todella paljon se, että tunsin olevani yhteiskunnan suuri luuseri, en päässyt siihen kouluun mihin halusin. Olen yrittänyt noin 5 vuotta putkeen ammattikorkeaan ja yliopistoon (niissä on koulut joihin haluan). Aina jää jostain kiinni, vaikka en huonosti menestykään. On todella vaikaa pitää pää pystyssä kun ympärillä tuntuu olevan vain menestyneitä naisia. Ja tuntuu että ihmiset (etenkään hieman vanhemman sukupolven) eivät tajua ettei niihin kouluihin vain kävellä sisään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Understand
10.7.2012 10:46
Kyllä paineet "olla jotain" ovat armaassa suomenmaassamme kovia naisilla siinä missä ne ovat miehillekin. Lisään vielä, että syy miksi yritän edelleenkin päästä näihin kouluihin ei ole se, että olen onneton työssä jota teen tällä hetkellä. Mutta kun ei pääse haluaamansa kouluun tulee tunne omasta kelpaamattomuudesta mihinkään muuhunkaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Understand
10.7.2012 11:13
Kylläpäs kirjoitin huonosti. Eli: "Lisään vielä, että syy miksi yritän edelleenkin päästä näihin kouluihin ON se, että olen onneton työssä jota teen tällä hetkellä
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Jotain_oppinut
10.7.2012 12:23
Olipa pysäyttävä artikkeli...Itse olen nelikymppinen, lapseton omantienkulkija. Välillä elämäni on ollut hiukka pois raiteiltaan (alkoholia, masennusta, paniikkihäiriötä, lääkkeitä) mutta jostain syystä ilmeisesti halusin itse niin paljon muutosta tuolloin, että aloin tekemään asioita sen eteen. Pari ystäväänikin on jo haudattu. Toinen (nuori mies) teki nuoruudessani itsemurhan, joka sekoitti oman tunne-elämäni pahemman kerran. Pari lapsuudentraumaakin heräsi eloon. Nyt elän varmaan elämäni parasta aikaa ellei tulevaisuudessa vieläkin parempaa :) Olen aina vähän ollut sellainen, ettei minua liikuta toisten mielipiteet jos niitä ei tulla sanomaan päin naamaa ja jos tullaankin niin osaan pitää puoleni. Kannattaa jättää vähemmälle ns. ulkopuoliset vaatimukset, olivatpa ne todellisia tai oman pään sisäisiä. Elämänkokemukseni myötä olen oppinut, että puhuminen ongelmistaan on varmaan se paras keino pitää mieli tasapainossa. Välttää tietoisesti mielipahan aiheuttajia ja vaikka liikkua. Itse olen käynyt mm. ahdistuksenhallinta -kurssin kuin yhden yhdistyksen kurssinkin (lisäsi itsetuntemusta). En usko suorittamiseen missään asiassa, no okei, jos työelämä vaatii suorittamista niin fine, mutta älkää suorittako vapaa-aikana! Joku hiljentymisen ja rentoutumisen taitokin on hyvä opetella. On muuten ollut mahtava huomata, että oman elämänsä voi todellakin ottaa haltuun tietyiltä osin. Kaikkien ei tarvitse elää niinkuin "pitäisi" tai niinkuin muut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
happos
10.7.2012 21:16
Understand ei taida ymmärtää, että syrjäytynyt ei ole ensisijaisesti terve, työssäkäyvä ihminen, jolla on katto pään päällä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Sommarstrand
11.7.2012 09:43
Ei, mutta happos ei taida ymmärtää, että masentunut ei myöskään ole läheskään aina ensisijaisesti syrjäytynyt.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Tara1
11.7.2012 10:51
Ongelma kasvatuksessa ja koulutuksessa: lapsille ja nuorille opetetaan vaaria elämän arvoja. Tytöillä pitää olla jo 12-v. poikaystävä. Tuntuu että elämän tarkoitus on löytää elämän kumppania, vaikka ei osaa vielä seisoa omilla jaloilla. Emme ole enää luola kanssa eikä kaikkien ole pakko "hankkia" lapsia, niitä maailmassa on jo tarpeeksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
happos
12.7.2012 01:45
Ei, eikä Sommarstrand nyt taida ymmärtää, että syrjäytynyt ei ole myöskään aina ensisijaisesti masentunut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Maija-H
16.7.2012 21:37
Ihan turha hehkuttaa noita "X nuorta jää vuodessa eläkkeelle mielenterveyssyistä". Hyvin suuri osa heistä sairastaa todellisuudessa fyysisiä sairauksia, joista ei pääse sairaseläkkeelle, vaikka olisi täysin vuoteenoma ja liikuntakyvytön. Niinpä papereihin läntätään "masennus" tai vastaava diagnoosi. Tällaisia ihmisiä on Suomessa tuhansittain. Heistä ei kukaan puhu.
Suomen itsemurhaluvut eivät ihmetytä lainkaan. Maa on täysin asuinkelvoton. Kun asuin Suomessa, tuntui kuin olisin elänyt painajaista. Onneksi painajainen on jo kauan ollut ohi ja olen siitä helvetin tyytyväinen joka päivä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
eiolenimimerkkia_
20.7.2012 05:41
Teinina olin usein masentunut ja itsetuhoinen, ja joko olin hyva katkemaan sen, tai sitten kukaan ei muka huomannut, myoskaan erittain itsetuhoisia yrityksia lopetta kaikki.
Vastaa kommenttiinMasennuskausien syiden loytamiseen kesti minulla monta vuotta, mutta tiivistettyina syyt taitavat olla ympariston (sinikauluksisten lapsien ymparoimina jossain Stadin lahioslummissa kasvanut) lisaksi 1) allergia vehnan proteiineille (pienikin maara vehnaa tai sen sukulaiskasvien proteiineja ja huomaan mielialassa seka myos iho-ongelmina 24h kuluessa vaikka ei aina vatsa niin reagoisikaan) seka 2) allergia kehon omille sukupuolihormoneille (PMS - hormooniehkaisya ja/tai raskauksia ei edes tee mieli kokeilla). Anoreksia auttoi aikanaan noiden kahden syyn oikaisuun. Ai joo, kolmaskin syy taitaisi olla - sukupuoleen tyytymattomyys. Ei tosin niin pahana etta haluaisin vaihtaa sukupuolen mieheksi, mutta kuitenkin sellaisena etta olen siita lahtien kun keho alkoi saada fyysiselle naissukupuolelle olevia piirteita kuten rinnat ja lantiot, tuntenut ruumiini olevan ristiriitainen sisaisen kuvan kanssa. Se etta etumukseen kasvoivat ulokket masensi teini-iassa, eika se vielakaan (30+) ole "kasvanut" vastaamaan sisaista mielikuvaa. Sisaisesti olen sukupuoleton. No, tuossa kolme syyta pitkaaikaiseen masennukseen (Suomessa aikanaan asumisen lisaksi). Mutta jokainen etsikoot omat syynsa.
Ja jaksamista kaikille itsensa nurkassa oleviksi tunteville. Vaihda tai muuta jotain tai lahde maailmalle jos olet tarpeeksi vanha (jos olet liian nuori lahtemaan omille teillesi, muutaman vuoden paasta sitten, sinne asti paiva kerrallaan). Se etta on "erilainen" ja/tai kiusattu jossain Suomen slummissa muuttuu akkia kun loydat mita haluat tehda tai missa haluat asua - yhtakkia jossain toisessa maassa, kaupungissa, koulussa, tyossa ym saatatkin yhtakkia olla se joutsen sen ruman ankanpoikasen sijaan.
Ja niille joiden kaveri tuntuu yksinaiselta tai masentuneelta - rohkeasti puhumaan vain. Kuuseen "se jolla onni on se onnen katkekoon" asenne - jos on iloinen tai surullinen, se saisi kylla nakya paalle.
Vastaa kommenttiin
Kultainen123
22.7.2012 19:16
Ihmettelen artikkelin lausetta: "Nuorilla, jotka tekevät itsemurhan, on monia ongelmia. Mielenterveysvaikeuksien lisäksi on päihdeongelmaa, sosiaalista ongelmaa, ylivelkaantumista sekä putoamista työelämän ja koulun ulkopuolelle." Mielestäni asia ei ole näin. Itsemurhan syy voi olla myös hyvin yksinkertainen, esim. yksinäisyys, se ettei ole vaikkapa löytänyt elämänkumppania. Tuska ympäröivien ihmisten "menestymisestä" perhe-elämän saralla voi saada naisen tuntemaan olonsa niin pahaksi, ettei kestä enää omaa yksinäisyyttä ja haluaisi vain tappaa itsensä. Eikös elämässä "kaikki muu" voi olla ihan hyvin ja onnellisesti, mutta yksi asia vie koko elämältä määränpään..?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
lerje
24.7.2012 10:14
Mielenkiintoista, että lehdessä oli tilastograafi, joka on tästä nettijutusta poistettu. Ilmeisesti erikoisen hyvästä syystä! Havahduin asiaan, kun siinä itsemurhan tehneitä väitettiin olevan tasaiseen noin 100, kun Yle uutisoi tänään että alle 24 vuotiaat tytöt tekevät noin 30 itsemurhaa vuodessa:
http://yle.fi/uutiset/suorituspaineet_ajavat_tytot_jopa_itsemurhaan/6219998
Graafissa oli kaksi käyrää, jossa tyttöjen käyrä oli kokoajan poikien yläpuolella. Ilmeisesti poikien alkuperäinen käyrä oli kopioitu myös tytöille ja siirretty vähän ylemmäs.
Vaikka siihen lähteeksi oli laitettu tilastokeskus, se ei varmaankaan pitänyt paikkansa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
JuhaMatiasLehtonen
24.7.2012 15:26
Hei,
Tuolta voi vilkaista oikealla datalla varustettua diagrammia: http://www.onlinecharttool.com/graph.php?g_id=157140
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Selviytyjatar
30.7.2012 12:06
Minua ei koskaan näitä artikkeleja ja kommentteja lukiessani lakkaa ihmetyttämästä, miksi jotkut sitten masentuvat ja/tai syrjäytyvät ja päättävät lopettaa elämänsä, ja toiset eivät? Olen itse neljääkymppiä lähestyvä nainen ja ilmeisesti minun olisi jo aikaa sitten kuulunut päättää päiväni:
1) Olen yh-lapsi, isä jätettiin kun olin 2-vuotias.
2) Äidin miesystävä ikävuosien 3-13 välillä oli väkivaltainen juoppo, sain ainakin tunnin turpaan joka viikko. Äiti oli heikko.
3) Olin lapsena lihava.
4) Olin ns. kympin oppilas, ja kävin yläasteen VANTAAN KORSOSSA. Siellä ei ‘hikareista’ juuri piitattu.
5) Minua siis koulukiusattiin koko peruskoulun ajan, yläasteella jopa niin että itkin joka aamu kun piti mennä kouluun. Yleensä kiusaajat aloittivat jo bussissa.
6) Minulla ei ollut kavereita, en tosin niitä olisi kotiin voinut kutsuakaan mutsin känniääliö-poikaystävän vuoksi.
7) Löysin alkoholin ja tupakan 13-vuotiaana
8) Minut raiskattiin vanhojentanssiristeilyllä (17-vuotiaana), tämä oli myös elämäni toinen “seksikokemus”.
9) Muutin pois kotoa 18-vuotiaana, yllätys yllätys avoliittoon väkivaltaisen miehen kanssa kuudeksi vuodeksi. Päihteet olivat vakiokauraa.
10) En jatkanut opintojani heti lukion jälkeen, sen sijaan olin puhelinmyyjänä ja kaupan kassana.
Nyt, viitisentoista vuotta myöhemmin, olen korkeakoulututkinnon suorittanut, kansainvälisessä liike-elämässä kokopäiväisesti työskentelevä normaalipainoinen nainen. Olen kuudetta vuotta naimisissa ja 3 vuotta sitten ostimme uuden omakotitalon. Alkoholia (viiniä) tulee käytettyä lähinnä viikonloppuisin ja silloinkin kohtuudella. Ystäviä ja kavereita on runsaasti, paras ystäväni on kuitenkin aviomieheni (joka ei lyö).
Elämäni on siis kaikin puolin mallillaan, ja tämän kaiken olen tehnyt itse, vailla mitään mielialalääkkeitä tai terapiaa (ellei omia koiria lasketa mukaan). Aina kun elämä potki päähän, tuli semmoinen olo että vielä minä näytän, joskus...
Periksi ei anneta, perkele!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Meemeetoo
30.7.2012 14:33
"Elämäni on siis kaikin puolin mallillaan, ja tämän kaiken olen tehnyt itse, vailla mitään mielialalääkkeitä tai terapiaa"
Vastaa kommenttiinEpäilen, että jos olisit sairastunut syvään depressioon elämäsi ei olisi sellaista kuin on nyt. Teit elämässäsi vain vääriä valintoja lapsuutesi pahojen kokemuksien seurauksena ja pystyit kaikesta huolimatta aikuistumaan. Minua ottaa päähän ihmiset, jotka eivät yksinkertaisesti voi ymmärtää miksi joku masentuu. Juuri tällaiset ihmiset aiheuttavat lisää pahoja tunteita. Jos ei ole kokenut depressiota ei voi tietää mitä se on. Silloin kaikki on mustaa etkä pääse sängystä ylös. Se ei ole oma valinta. Depressio nielee ihmisen kysymättä.
Vastaa kommenttiin
Kultainen123
30.7.2012 22:25
Mahtavaa, että näistä asioista jutellaan, vaikka vaikeita ovatkin!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Selviytyjatar
31.7.2012 10:11
Meemeetoo: Sitähän juuri ihmettelenkin, että miksi_jotkut_sairastuvat_ja _toiset_eivät. Kun nimittäin itsellä olisi ilmeisesti hyvinkin ollut eväät sairastua. Että onko niin, että toisilla on taipumus sairastua depressioon ja toisilla ei, ja loppujen lopuksi sillä, miten paljon elämä potkii päähän, ei ole mitään merkitystä. Että depressioon sairastuvaan taipuvaisella syyksi riittää kaatunut maitolasi (kärjistäen)?
Siis oikeasti en voi ymmärtää. Harmi jos se ottaa sinua päähän. Älä kuitenkaan masennu ;)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
naiskandidaatti
7.8.2012 16:10
Olen itsekin aiemmin itsemurhaa yrittänyt nainen, nyt jo kolmikymppinen. Tuntuu, että tästä asiasta on mielipide aivan kaikilla, etenkin niillä joilla ei mitään omakohtaista kokemusta. Varsinkin täällä internetissä kaikki rakastavat tilastoja, vaikka jokaisen syyt noin radikaaleihin ratkaisuihin ovat yksilölliset, kaikki itsemurhakandidaatit eivät ole syrjäytyneitä alkoholisteja.
Listataanpa tähän nyt omat syyni, jotka silloin saivat hakemaan "lopullista ratkaisua":
-Ammatillinen epäonnistuminen (tämä tosin korjaantui myöhemmin) ja tärkeän parisuhteen kaatuminen kahden viikon sisällä toisistaan
-Kaverin esimerkki. Ystäväni teki ratkaisun, josta olin itsekin jo haaveillut vuosia. Päätin sitten tehdä saman.
-Perheen taholta tullut menestymisen ja ansaitsemisen paine, samaan aikaan kun yritin vain jotenkin selvitä hengissä päivästä toiseen
- Vuosien koulukiusaaminen ja toimimattomat välit perheeseen koko lapsuusajan
- Arvottomuuden tunne ja väsyminen->ahdistus ja nukkumaan kykenemättömyys, joka päivä ja joka hetki oli aivan hirveä olo kelatessa sekä menetettyä rakkautta että työssä epäonnistumista->syömisen lopettaminen->loppu.
Tämä ei varmaankaan ole yleisin tapa päätyä tilastoihin, mutta kaikilla meillä on varmasti omat syymme ja tarinamme, tämä oli vain yksi niistä. Eivätkä kaikki välttämättä koe tarvetta tappaa itseään vaikka eläisivät maakuopassa, minä sen sijaan koin. Nyt voin hyvin, mitä ihmettelen itsekin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kkkka
3.11.2012 18:58
Olen hieman eri mieltä artikkelin kanssa. En ole yrittänyt koskaan itsemurhaa, mutta kohtuu usein mietin mitä järkeä tässä kaikessa on. Ehkä hieman dramaattisesti sanottu, mutta tuntuu kuin maailma olisi pettänyt minut. En niinkään näe vikoja itsessäni. Maailma ei ikinä päästä minua miesten tasolle vaikka kuinka yritän. Työelämässä edistyminen tuntuu ihan turhalta vaikka tahto onkin kova, kun minut leimataan sukupuolen osalta synnytyskoneeksi. Haluaisin vaikuttaa asioihin. Vaikka synkkiäkin ajatuksia välillä päässä pyörii, niin silti ajattelen aina, että kun on annettu yksi mahdollisuus, ehkä pitää katsoa se kuitenkin loppuun asti. Ehkä ponnisteluni palkitaan siihen mennessä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin