Rakkautta seitsemän minuutin silmäyksellä

Deittisirkus tuo säännölliset speed dating -illat Suomeen.

Deittisirkuksessa ei välttämättä pääse näin iholle.
Deittisirkuksessa ei välttämättä pääse näin iholle.
Anna Uusiheimala haluaa auttaa suomalaisia yhteen.
Anna Uusiheimala haluaa auttaa suomalaisia yhteen.

"Multa kysytään aika usein neuvoa parisuhdeasioihin, ja annankin niitä herkästi. Olen aina neuvomassa, ketä ei kannattaisi tavata tai kannattaisiko soittaa vielä takaisin. Tiedän paljon ihmisiä, kenelle toisten tapaaminen on hieman vaikeata", Deittisirkuksen järjestäjä Anna Uusiheimala selvittää motivaatiotaan.

Tammikuussa starttaava Deittisirkus tarjoaa ajankäytöllisesti järkevän, turvallisen ja mukavan tavan tavata useita uusia ihmisiä kerralla.

"Kyseessä on rento tapahtuma, jonne ei kannata väkisin vääntäen tulla etsimään aviopuolisoa. Tarkoitus on pitää hauskaa", Uusiheimala kuvailee.

Helsingin ensimmäistä Deittisirkus-iltaa vietetään Ravintola Apollossa 19. tammikuuta. Deittisirkus pyörähtää käyntiin samaan aikaan myös Uusiheimalan entisessä kotikaupungissa Kouvolassa. Helmikuussa vuorossa on Tampere. Seuraavina etappeina toimivat Turku ja Jyväskylä. Tapahtumaan osallistutaan ennakkovarauksen kautta, jonka voi tehdä Deittisirkuksen kotisivuilla.

"Haluan mukaan eri alueita vertailun vuoksi, että näkee esimerkiksi maakuntakaupunkien ja Helsingin suosion eron. Jos homma ei saa suosiota jossain kaupungissa, en aio väkisin järjestää tapahtumia. Niissä kaupungeissa, joissa homma toimii, on tarkoitus järjestää Deittisirkus kerran kuussa."

Käytännössä Deittisirkus pyörii seuraavasti: illan emäntä ottaa deittailijan vastaan ja rintaan lyödään deittinimellä varustettu tarra. Naiset istuvat pöytiin ja miehet kiertävät. Osallistujat saavat lomakkeen, johon kirjoitetaan kenelle järjestäjä saa luovuttaa yhteystiedot. Deittisirkus lähettää yhteystiedot eteenpäin 24 tunnin kuluessa.

Yksittäisen kohtaamisen kestossa tähdätään seitsemän minuutin aikarajaan. Mitä ihmisestä ehtii oppimaan siinä ajassa?

"Pöytiin tulee tukilista kysymyksille. Se ohjaa keskustelua, jos ihminen ei itse keksi juteltavaa. Siinä neuvotaan kysymään perustietoja, kuten opiskeleeko, onko perhettä, kuinka kauan on ollut sinkku ja niin edelleen. Seitsemässä minuutissa kyllä ehtii myös näkemään minkälainen tyyppi on kyseessä: onko huumorintajuinen vai jäykempi jännittäjä", Uusiheimala kertoo.

Uusiheimala lähti rakentamaan Deittisirkusta tajuttuaan, kuinka vähän luontevia vaihtoehtoja ihmisten yhteen päätymiselle löytyy. Suomesta löytyy paljon sinkkuja, mutta liian usein sinkun törmääminen toiseen edellyttää baarin ja pari rohkaisevaa juomaa.

"Uskon, että speed dating olisi suomalaisille hyvä tapa, sillä normaalisti pitää olla viinaa veressä. Deittisirkuksen kaltaiseen tilaisuuteen tullessa tiedetään, että kaikki ovat mukana samalla idealla. Tässä tehdään ihmisten tapaamisesta normaalia ja sitä varmasti tarvitaan", Uusiheimala sanoo.

Tarvetta tuntuu olevan. Humanistisen ammattikorkeakoulun tuottajaopiskelija Erika Haavisto tutki opinnäytetyössään sinkkutilaisuuksien tarvetta ja tarjontaa. Havaintona oli, että sinkuilla riittää kiinnostusta kyseisiä tilaisuuksia kohtaan. Sinkut muodostavat myös kulttuurin ja taiteen kentän toimijoille kiinnostavan kohderyhmän, jolle suunnata uusia tapahtumia. Erilaisissa tapahtumissa liikkuu paljon sinkkuja, mutta jos fokus ei ole uusien ihmisten tapaamisessa, voi kynnys tuntemattomalle juttelemiseen olla liian suuri.


Deitti.net toimii Deittisirkuksen virallisena nettideittikumppanina.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi