Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on menestys.

Suoraan silmiin  1

Siinä vaiheessa kun sanottava loppuu, voi vielä yrittää mulkaista. Mutta mitä, jos viestin kohde ei katso kohti?

Suomalaisten yliopistojen perusyksikkö, massaluento, säilyttää suosionsa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Syynä ei suinkaan ole opiskelijoiden into kyseistä opetusmetodia kohtaan, vaan silkka luonnonlaki: opettaja ei halua lakkauttaa instituutiota, jonka keskeinen sisältö on viikottainen tai jopa päivittäinen annos satoja häntä mielistellen tuijottavia ja kiinnostuneisuutta näytteleviä silmäpareja.

Mikä kuvasta puuttuu? Sinä. Ja sen myötä kaikki muukin olennainen, sillä kuten monilla tutkimukseen perustuvilla massaluennoilla opetetaan, massaluennoista ei opetusmetodina ole tutkitusti paljonkaan iloa.

Luentosali on vähän niin kuin vanhan Kymppitonni-ohjelman lokerikko, jossa kilpailijat istuvat omissa looseissaan ja näkevät vain – Riitta Väisäsen. Vuorovaikutuksen, harjoitusten ja muun nykyaikaisen (lue: 1960-luvulla keksityn) hömpötyksen tarjoama hyöty oppimiselle on paljon suurempi, sivuvaikutuksista puhumattakaan.

Opiskelijoiden välinen vuorovaikutus on vähän kuin vauvojen. Paitsi että se monipuolistaa ja syventää tietorakenteiden konstruointia, myös tarjoaa huomattavasti hiljaa istumista paremmat edellytykset ns. elämän hankkimiselle. Kun vierustoverin kanssa saa kommunikoida, saattaa tämän soveltuvuus leffaseuraksi ratketa ilman valtavaa alkoholin- ja rahankäyttöä sisältäviä juhlamenoja. Ei sillä, etteivätkö nekin olisi hauskoja.

Seuraavan kerran kun huomaat puhuvasi opiskelutoverisi kanssa ensi kertaa vasta loppuillan vaivaannuttavassa laskuhumalassa, kelaa nopeasti taaksepäin kurssi-ilmoittautumisten hetkeen ja rastita sittenkin se liian vaivalloiselta vaikuttanut case-pohjainen ryhmätyöhärpäke. Voit samalla oppia jotakin.


Lisää ihmeitä  3

”Suomi voitti eilen Olympiastadionilla psykologisen yliotteen avulla.” Keskiviikon lehdissä ei todennäköisesti lue näin, sillä tosiasiat ovat melko lailla päinvastaiset. Tulos (1-2 Unkarille) ei anna lainkaan realistista kuvaa pelitapahtumista, mutta ongelmiakin oli. Lisää niistä:
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/petesuhonen/113767/

Mietin pelin jälkeen, voisiko Suomella joskus tulevaisuudessa olla jalkapallojoukkue, jota eivät rasita historian asettamat suorituspaineet tai aina kulloinkin käynnissä oleva epäonnistumisen kierre; joka kulkee ylpeänä voitosta voittoon ja lunastaa kaikki odotukset paineista piittaamatta.

Viime viikolla tässä blogissa oli puhetta lääkäreistä, jotka tekevät maailmanluokan tutkimusta ja joista osa pitää itsestään hyvin vähän meteliä, vaikka pystyykin vaivatta palauttamaan mieleensä yhden kymmenistä tuhatsivuisista tenttikirjoistaan ja sen tietyltä riviltä jonkin käsittämättömän suhdeluvun keskimääräisen vaihteluvälin, sen lisäksi että osaa ulkomuistista määrittää potilaalle sen perusteella oikean lääkityksen – samalla kun piirtää tutkimusalansa laajat kaaret YK:n päätöslauselmista lähtien.

Suomen pelin jälkeen ajatukset eksyivät Vadelmavenepakolaiseen (kirja ruotsalaisuuden ihailusta). Ruotsissahan juuri urheilijoiden henkinen kantti on usein kestänyt paremmin kuin Suomessa. Toinen klisee, kateus, taas nostetaan puolustusaseeksi, kun verotietojen tultua keskustellaan suurista tuloista.

Mikä tekee suhtautumisesta omaan huippuosaamiseen ja sen avulla onnistumiseen niin vaikeaa? Senhän pitäisi olla korkeakoulutetun arkea.

Entä miten vahvoja psykologisia malleja omaksummekaan osana ”suomalaista kulttuuria”? Moni käyttää opiskeluaikaa niistä poisoppimiseen esimerkiksi vaihto-opiskelussa, harrastustoiminnassa, terapiassa, jatko-opinnoissa, politiikassa ja (t)yöelämässä.

Silti näyttää, että vain muutama lehdissä paistatteleva poikkeusyksilö vapautuu ristipaineista edes nimellisesti. Syvähaastatteluissa sitten paljastuu, että ”oikeasti se oli niin vaikeaa” ja ”vuosien työ on tehnyt nöyräksi”.

Relatkaa.