Blogi

Viime viikolla Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä piti kesäkokousta Joensuussa. Toritapahtumassa puimme päälle haalarit ja kilpailimme tukkien kuljettamisesta. Siitä sai ihan kivannäköisiä kuvia lehtiin ja televisioon.

Tukkien kuljetuksella halusimme nostaa esille kahta teemaa. Suomessa pitäisi panostaa kestävään kotimaiseen puuenergian käyttöön, ydinvoiman lisärakentaminen on syytä hylätä. Toisaalta Suomessa käytetään puuta rakentamiseen hämmästyttävän vähän siihen nähden, että metsä on Suomen ”vihreä kulta”.

Joku saattoi kokea Vasemmistoliiton kansanedustajien ”paiskoessa töitä” myös myötähäpeä. Ja kieltämättä puolueiden järjestämät mediatempaukset horjuvat monesti nolouden partaalla.

Tiedottajien duuni ei ole helppoa. Tylsien kokouskuvien sijaan pitäisi saada toimintaa, mutta sen pitäisi olla uskottavaa. Harvoin tässä onnistutaan.

Samaa tasoa Vasemmistoliiton tukinkannon kanssa oli kokoomuksen Ben Zyskowicz ”oikeissa töissä” hitsipilli kädessä telakalla. Tämä sai tietenkin median innostumaan. Jos kansanedustajan hitsaus oikeasti olisi se juttu, löytyisi eduskunnasta myös niitä, jotka ovat ihan työkseen telakalla hitsanneet.

Tällaiset tukinkannot ja hitsipillin heiluttamiset menevät, ehkä nolona, mutta harmittomana poliittisena viihteenä. Jossain menee kuitenkin raja.

Lauantaina Vihdissä kokoomuksen Jyrki Katainen johdatti uusintavaaleihin valmistautuvat kokoomuslaiset toivotalkoisiin ulkoiluttamaan palvelutalon vanhuksia.

Koko kesä on puhuttu siitä, miten vanhukset ovat joutuneet katsomaan likaisten ikkunoiden läpi kauniita kesäpäiviä, kun kunnilla ei ole ollut varaa palkata riittävästi työntekijöitä huolehtimaan ulkoiluttamisesta. Valtiovarainministeri Katainen on vielä päälle vaatinut kunnilta tiukempaa menokuria ja hallitus pakottaa valtioapupolitiikallaan kunnat leikkaamaan palveluja ja lomauttamaan työntekijöitä.

Tätä taustaa vasten on suorastaan vastenmielistä hurskastelua sitten pitää televisiokameroiden edessä yhdet vanhustenulkoilutustalkoot. Palveluita ei kuitenkaan todellisuudessa talkoilla vaan ammattitaitoisella henkilökunnalla.

Heittäkää tännepäin heti se ensimmäinen kivi, kun itse hurahdan samanlaiseen (tai ehkä olen jo hurahtanut huomaamattani).

Blogisti-toverini Carl Haglund saa syksyllä esikoisen. Haluan onnitella kovasti Callea. Huomasin tämän iloisen uutisen ohimennen Hesarista toisen jutun yhteydessä.

Juttu varsinaisesti käsitteli sitä, että toinen vastavalittu europarlamentaarikko Riikka Manner saa syksyllä esikoisen. Haluan onnitella kovasti myös Riikkaa vaikken ole ymmärtääkseni koskaan edes tavannut häntä.

Keskustelu kahden nuoren europarlamentaarikon perheenlisäyksistä on kuitenkin ollut monella tapaa surullista. Se on osoittanut kuinka pitkä matka Suomessa on vielä todelliseen tasa-arvoon.

Julkisuudessa on paheksuttu, että Riikka olisi ”salannut” raskautensa vaalikampanjan aikana. On annettu ymmärtää, että raskaana olevaa naista ei olisi valittu VIIDEN vuoden ”pätkäduuniin”. En ole kuitenkaan huomannut, että missään oltaisiin oltu sitä mieltä, että Calle olisi ollut sopimaton pätkäduuniin, koska hänelle on tulossa perheenlisäystä.

Miksi ylipäätänsä missään ammatissa, edes poliitikon, pitäisi kertoa raskaudesta ennen kuin itse haluaa siitä kertoa?

*

Isyyslomat yleensä pidetään Suomessa hyvin. Sen sijaan vanhempainvapaat jakautuvat jo hyvin epätasa-arvoisesti äitien ja isien välillä. Harva perhe jakaa vanhempainvapaita edes läheskään tasan. Syitä on monia. Miesten palkka on yleensä parempi, joten isän vanhempainvapaa on perheelle suurempi taloudellinen menetys.

Mutta ennen muuta syynä ovat asenteet. Työnantajan mielestä isyysloma on asiaa. Sen sijaan monilla työpaikoilla katsotaan jo otsa kurtussa, jos isä haluaa pitää myös vanhempainvapaata. Eduskunnassakin harva kansanedustaja-isä käyttää mahdollisuutta täysimääräisesti hyväkseen. Ville Niinistö näytti tässä asiassa hyvää esimerkkiä.

*

Yhteiskunta voi puuttua vanhempainlomien epätasaiseen jakaantumiseen myös lainsäädännöllisesti. Vasemmistoliitto esitti jo viime vaalikaudella ns. Islannin mallia. Ilahduttavaa on se, että viime aikoina yhä useampi puolue on alkanut liputtaa tämän mallin puolesta.

Ns. 6+6+6 -mallissa sekä isälle että äidille on varattu oma kuuden kuukauden vanhempainvapaa. Lisäksi viimeisen kuuden kuukauden perhe voi käyttää haluamallaan tavalla, jommallekummalle vanhemmista tai molemmille jaettuna.

Malli antaa perheille todellista valinnanvapautta, mutta ei pakota mihinkään. Isän tai äidin ei tarvitse käyttää omaa kuutta kuukauttaan, mutta oleellista on se, ettei sitä voi siirtää toiselle vanhemmalle. Saman mallin pitää tietenkin koskea myös samaa sukupuolta olevia vanhempia.

*

Toinen iso lainsäädännöllinen uudistus on se, että vanhemmuuden kustannukset tulee jakaa tasan kaikkien työnantajien kesken. Tällä hetkellä kustannukset lankeavat ainoastaan vanhempainvapaata pitävän vanhemman työnantajalle.

Tämä johtaa naisten huonompaan asemaan työmarkkinoilla. Naisilla on pienemmät palkat ja enemmän pätkätöitä. Toisaalta se varmasti vaikuttaa myös miesten työnantajien asenteisiin vanhempainvapaanpitämistä kohtaan.

*

Näistä asioista on puhuttu vuosia, mutta vähän on tapahtunut. Kun nyt epävarmuuden ja pätkätöiden sukupolvi on noussut entistä näkyvämmin politiikan eturintamaan, toivottavasti vanhanaikaiset asenteetkin saadaan lopulta murtumaan.

Viimeinen viikko on ollut täyttä rumbaa. Aamusta iltaan on saanut juosta haastatteluissa, vastata puhelimeen ja kirjoitella viestejä. Kiitos kaikille onnitteluista ja vinkeistä!

Joskus Kansan Uutisten kesätoimittajana kirjoitin kolumnin, jossa irvailin Ben Z:lle, joka oli luvannut keskeyttää kesälomansa tullakseen säätämään erityislain lääkärilakon murtamiseksi. Kirjoitin jotenkin tähän tapaan: ”Onpa upeaa uhrautumista Beniltä. Kansanedustajilla kun on niin lyhyet lomat ja niin pienet palkat, mutta silti ollaan kesken lyhyen lomankin aina valmiina töihin.”

Toimituksessa soi heti aamulla puhelin ja langan toisessa päässä oli valtiopäiväneuvos Esko Helle. Hän totesi minulle, että kolumni sinänsä saattoi olla osuva tai hauska, mutta ”kansanedustajat eivät saa palkkaa vaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta. Kansanedustajilla ei myöskään ole lomaa vaan istuntotauollakin he ovat aina kansankäytettävissä.”

Itse olen ainakin jälkimmäisen huomion itsekin päässyt toteamaan kahden kansanedustajakesäni aikana. Vaikka lomapäiviä on, harvoin pystyy edes viikkoa olemaan putkeen ilman mitään työtehtävä. Täydellistä irtiottoa työstä on vaikea saada. En minä silti valita vaan totean, että se on otettava.

Nyt painunkin lomamatkalle ja olen taas kansan käytettävissä vasta kahden viikon kuluttua heinäkuun puolivälissä. Loma!

Ps. City-lehden toimituksella on poliittista silmää tai sitten City-lehden poliittinen merkitys on oletettua suurempi. Miten vain. Joka tapauksessa blogin alottamisen jälkeen yhdestä blogistista on jo tullut puolueen puheenjohtaja ja toisesta europarlamentaarikko. Ei huonosti alle kahdessa kuukaudessa :-)

Tänään on ollut mahtava sunnuntai. Ei tarvinnut laittaa kännykkää herättämään vaan pystyi nukkumaan niin myöhään kuin univelkainen pää tarvitsi. Päivällä saattoi rauhassa pyöräillä ympäri Helsinkiä ja illalla mennä Laajasaloon katsomaan 2. divisioonan fudismatsia. Ja päälle sai vielä ihastella Espanjan jalkapallotaidetta televisiosta.

Tällaista täydellistä lepopäivää todella tarvitsin kuluneen viikon hullunmyllyn jälkeen: puhelin on soinut taukoamatta, olen joutunut juoksemaan haastattelusta toiseen ja sähköpostissa on kymmeniä ellei satoja vastaamattomia viestejä. Samaan aikaan on kuitenkin pitänyt hoitaa myös normaalia duunia eduskunnassa, koko kevään valmisteltu yliopistolaki valmistui keskiviikkona ja oli ensimmäisessä käsittelyssä täysistunnossa torstaina.

Torstaina nousin aikaisin aamulla Huomenta Suomen lähetykseen ja täysistunto kesti eduskunnassa puoleen yöhön. Välillä politiikkaa tehdään todella fyysisen kestävyyden rajoilla. Juhannuksena pääsen sentään irti politiikasta muutamaksi päiväksi, suuntaan Ruotsiin nuorten EM-kisoihin.

Ja juhannuksen jälkeen onkin edessä ylimääräinen puoluevaltuusto, jossa valitaan uusi puheenjohtaja. Vasemmistoliitossa tehdään ainakin todellinen sukupolven vaihdos, sillä molemmat puheenjohtajaehdokkaat ovat 32-vuotiaita.

Nykyinen ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen kysyi kuulemma tätä jonkun niukan vaalitappion jälkeen 1980-luvulla. Henkilääkäri oli hänelle onneksi kertonut, että ei voi kuolla. Samaa oli kuulemma pohtinut silloinen pääministeri Paavo Lipponen 2003 hävittyjen vaalien jälkeen. Ja tämä tuli mieleen 2009 eurovaalien jälkeen Paavo Arhinmäelle.

Vasemmistoliitto lyötiin kanveesiin. Menetimme ainoan europarlamenttipaikkamme vajaan 2700 äänen marginaalilla ja kadotimme kannatuksestamme kolmasosan. Paljon pahemmin ei voi enää hävitä vaaleissa.

Eurovaalit olivat murheelliset myös äänestysprosentin osalta ja kaikkien Suomen työväenpuolueiden kannalta. Suomen kolmestatoista europarlamentaarikosta ainoastaan yksi kuuluu työväenpuolueeseen!

*

Vasemmistoliiton vaalitappion syitä voi yrittää hakea ehdokasasettelusta tai epäonnistuneesta kampanjasta. Ne ovat kuitenkin vain selittelyä tilanteessa, jossa puolue menettää kolmasosan kannatuksestaan.

Näissä vaaleissa suuria voittajia olivat perussuomalaiset (tai siis Timo Soini) ja vihreät. Perussuomalaiset voittivat vaaleissa, koska puolue on ainoana pystynyt luomaan kansalle kuvan kriittisestä vastavoimasta nykyiselle politiikalle. Ja nyt en puhu "maahanmuuttokriittisyydestä".

Vihreät ovat taasen pystyneet alustamaan keskusteluita ja nostamaan politiikan agendalle uusia teemoja. Moderni puolue vetoaa ihmisiin.

Jos eritellään vasemmiston tappion syitä, ne ovat juuri käänteisiä perussuomalaisten ja vihreiden menestyksen perustalle.

Kolmas selvä voittaja oli RKP. Ruotsalainen kansanpuolue onnistui täydellisesti kampanjallaan saamaan liikkeelle omat kannattajansa. Kun äänestysprosentti jää alhaiseksi, äänestäjänsä parhaiten mobilisoiva puolue on vahvoilla.

Täytyy onnitella blogisti-toveri Carl Haglundia europarlamentaarikon paikasta ja onnistuneesta vaalikampanjasta. Kampanjasta joka vei sillä vajaan 2700 äänen marginaalilla Vasemmistoliiton paikan.

*

Vasemmistoliitto on lyöty nyt kanveesiin ja tuomari laskee lukua. Suuret nyrkkeilijät ovat nousseet kuitenkin polviltaan vielä voittoon. Niin Vasemmistoliittokin tekee, mutta se vaatii puolueen täydellistä uudistamista niin politiikan tekemisen, politiikan sisältöjen kuin puolueen organisaation osalta.

Uuden Vasemmistoliiton rakentamisen pitää alkaa NYT. Uuden Vasemmistoliiton on turha odottaa yksittäisiä messiaita. Kasvoja pitää uudistaa, mutta pelkät henkilövaihdokset eivät riitä. Tarvitaan uutta politiikkaa. Sen pitää nousta nuoresta sukupolvesta.

Kutsun kaikki vasemmistoa symppaavat mukaan tähän työhön.

Suomalaiset ovat aina äärimmäisen ylpeitä, jos meidät mainitaan ulkomaalaisissa lehdissä. Viime perjantaina Suomi oli etusivulla, ja ei ihan missä tahansa lehdessä.

The New York Timesin maailmanlaatuisen version International Herald Tribunen ykkösuutinen koski Olkiluodon kolmosreaktorin työmaan ongelmia. Rock’n rollissa kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, mutta en tiedä onko tämä juuri se aihe, jolla suomalaiset haluavat komeilla kansainvälisen lehdistön ykkösuutisena.

Olin mukana vahvasti ydinvoimanvastaisessa liikkeessä vuonna 2002, kun eduskunnassa päätettiin periaateluvan myöntämisestä viidennelle reaktorille. Silloin ydinvoimakamppailua käytiin vähän hassulla tavalla. Ydinvoiman kannattajat puhuivat ilmaston suojelemisesta, me vastustajat arvioimme kriittisesti esitettyjä taloudellisia laskelmia ja suunniteltua prototyyppireaktoria.

Vaikka ydinvoimavastustajien epäilyjä pidettiin ituhippien horinoina, edes me emme osanneet arvioida, kuinka dramaattisen pieleen laskelmat tulisivatkaan menemään. Ydinvoimalatyöt ovat vuosia myöhässä ja hintalappu on kasvanut tässä vaiheessa jo 50 prosentilla.

Työmaa ei ole tuonut luvattuja työpaikkoja suomalaisille, rakennustyöt on järjestäen hoidettu ulkomaalaisilla siirtotyöläisillä. Työmaalta raportoidaan jatkuvasti erilaisista ongelmista ja turvallisuusmääräyksistä lipeämisistä.

Tämä ei ole tuntunut yhtään hillitsevän ydinvoimalobbarien intoa. Valtioneuvoston käsiteltävänä ovat hakemukset peräti kolmesta uudesta reaktorista.

*

Sähkönkulutus on kääntynyt laskuun Suomessa ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Metsäteollisuus sulkee paperitehtaita, mutta haluaa samaan aikaan rakentaa uusia ydinvoimaloita. Monelle herää varmasti kysymys miksi.

Vastauksen tähän antaa ehkäpä Fennovoiman, yhden kolmesta hakijasta, tausta. Fennovoima on kovasti yrittänyt rakentaa itselleen suomalaista brändiä. Se on mm. Suomessa järjestettäviin jalkapallon naisten EM-kisoihin valmistautuvan maajoukkueen pääyhteistyökumppani.

(Palloliiton yhteistyökumppanivalintaa voidaan pitää hyvin kyseenalaisena. Vaikka Fennovoima maksaisi yhteistyöstä vähän enemmän, on kovin vastuutonta valjastaa koko Suomen maajoukkuetta tukemaan hanketta, jota puolet kansasta vastustaa. Kysymys on kaiken lisäksi naisten maajoukkueesta samaan aikaan, kun ydinvoiman vastustajista on suurin osa naisia.)

Fennovoima ei nimestään huolimatta ole kuitenkaan suomalainen projekti. Yhtiöstä omistaa kolmasosan saksalainen energiajätti E.ON. Muu omistajajoukko on pientä silppua erilaisia paikallisia energiayhtiöitä ja teollisuusyrityksiä.

Miksi saksalaiset haluavat tulla suomalaisille energiamarkkinoille, joissa sähkönkulutus on kaikenlisäksi laskussa? Uusien ydinvoimaloiden tarkoitus ei ole tuottaa sähköä kotimaan tarpeeseen vaan ulkomaanvientiin. Kun esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa ei voi rakentaa ydinvoimaa, on Suomi houkutteleva kohde.

Suomesta ollaan tekemässä eräänlaista ydinvoimareservaattia. Tänne ollaan rakentamassa vielä keskeneräisen viidennen ydinvoimalan jatkeeksi kolmea lisää, ydinpolttoainetta ollaan sijoittamassa suomalaiseen peruskallioon ja kansainväliset kaivosyhtiöt havittelevat jo mahdollisuuksia perustaa Suomeen uraanikaivoksia.

*

Ydinvoimaa myydään meille ilmastonsuojelun nimissä. Mielenkiintoista on se, että ne samat ihmiset perustelevat nyt ydinvoiman lisärakentamisen tarvetta ilmastonmuutoksella, jotka ovat kaikkein tiukimmin vastustaneet päästörajoituksia. Ensin teollisuus vastusti esimerkiksi Kioton-ilmastosopimuksen hyväksymistä, nyt he yrittävät väittää sen olevan jonkinlainen pro ydinvoima -sopimus.

Ydinvoimalobbareilla on takanaan rahaa ja valtaa. Konsulttina Suomessa häärii entinen pääministeri Paavo Lipponen ja europarlamentissa ”ympäristömeppi” Eija-Riitta Korhola esittelee ympäristövaliokunnassa ilmastotekstejä, jotka ovat tekstitiedoston tallennustietojen mukaan peräisin suoraan Euroopan rauta- ja terästeollisuuden lobbausjärjestön toimistosta.

Vääntöä ydinvoimasta käydään ensi viikolla eduskunnassa, kun käsittelyssä on hallituksen energia- ilmastopoliittinen selonteko. Periaateluvasta kuudennen, seitsemännen tai jopa kahdeksannen ydinvoimalan rakentamiselle äänestetään vajaan vuoden kuluttua.

Ydinvoiman vastustajia on mielipidemittausten mukaan kysymyksenasettelusta riippuen vähän niukempi tai suurempi enemmistö suomalaisista. Nyt meidän on herättävä ydinvoimanvastaiseen kamppailuun, jotta kansan enemmistön näkemys painaisi päätöksenteossa ratkaisevasti. Ydinvoimalobbarit nimittäin ramppaavat jo päivittäin eduskunnassa.

Arto Salminen on yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani. Hänen kirjansa ovat välillä vastenmielisiä ja ylilyöviä, mutta samalla teräviä ja armottomia kuvauksia suomalaisesta yhteiskunnasta. Ja ennen muuta kirjat ovat uskomattoman hienoa kielenkäyttöä.

Moni varmaan pohtii nyt, että Eppu ja Krisse Salminen ovat kyllä tuttuja, mutta kuka v***u on Arto Salminen? Salminen oli kriitikoiden suosikki, mutta hänen kirjansa myivät vain muutamia satoja kappaleita. Kirjailijan kohtalo oli kuolla juuri laajemman läpimurron kynnyksellä, vähän yli nelikymppisenä.

Moni voi pitää elitistisenä kulttuuri-brassailuna, että kirjoitan tuntemattomasti kirjailija-mestarista. Ja sitähän tämä ehkä onkin, mutta samalla myös Salmisen viimeisestä kirjasta Kalavaleesta sovitetun KOM-teatterin näytelmän hehkuttamista.

Jos aiot tänä vuonna käydä katsomassa edes yhden näytelmän, käy ainakin Kalavaleessa. Vielä ensi viikolla on näytöksiä, ja syksyllä joitakin lisänäytöksiä. Kalavale on ehkä 2000-luvun kovin kirja Suomessa ja sovitus on yhtä hyvä.

*

Kalavale jatkaa tietyllä tavalla Salmisen aikaisemman kirjan Paskateorian hengessä. Molemmat kirjat kuvaavat lähiöiden kurjuutta, toki ylilyövästi, ja ennen kaikkea median raadollisuutta. Salminen näki etukäteen sen, miten julkisuudenhaluiset ovat valmiita reality-televisiossa ja lehtien palstoilla lähes mihin tahansa.

Poliitikot elävät julkisuuden kanssa symbioosissa. Media tarvitsee kansanedustajia ja kansanedustajat mediaa. Se on tietynlaista politiikan-realityä.

Ja aivan kuten jossain BB-maailmassa, myöskään politiikassa julkisuutta ei voi täysin hallita. Ei vaikka kuinka yrittäisit nirsosti valita haastattelut ja televisio-esiintymiset, joihin suostut. Ja kyllä kansanedustajat tekevät sen myös itse.

On monesti erittäin turhauttavaa, jos on valmistelet huolella mielestään tärkeän ja kiinnostavan poliittisen avauksen, eikä sitä välttämättä uutisoi edes Kansan Uutiset. Mutta yhtäkkiä huomaat olevasi Kalavaleen keskellä.

*

Tänään oli juuri sellainen epätodellinen Kalavale-päivä. Aamulla eduskunnan Kuppilassa ihmettelin, kun kansanedustajatoverit heittivät läppää tervehdyksistä ja natseista.

Lopulta minulle selvisi, että Suomen Kuvalehden nettiversiossa ja päivän Iltasanomissa oli ollut juttu, jonka mukaan olisin tehnyt natsitervehdyksen itävaltalaiselle kansanedustajalle parlamenttien välisessä jalkapallo-ottelussa.

Eduskunnan Kuppilan tietotoimiston rikkinäisessä puhelimessa 1000 kilometrin päässä pelattu ottelu oli saanut ihan uutta väriä. Puulaakipeleistä hyvin tuttu pelaajien välinen töniminen oli muuttunut jossain matkalla natsitervehdykseksi.

Mutta onneksi jotain jutussa oli myös kohdallaan. Nimittäin se, että eduskunta voitti jalkapallomestaruuden Saksan turnauksessa! (Tämä ei tee kuitenkaan Sauli Niinistöä päteväksi Palloliiton puheenjohtajaksi.)

Ja tämä ei ole Kalavale.

Vuonna 1988 Suomen kovin graffiti-jengi The Diamonds Crew maalasi Kulosaaren metroaseman luona olevan sähkönjakelukeskuksen betonista takaseinää, kun vartijat nappasivat heidät kiinni. Kun HKL:n kiinteistöpäällikkö tuli seuraavana päivänä tarkastamaan ”tuhoa”, hän totesi pitävän näkemästään.

Hänen mielestään olisi ollut sääli, jos taideteos olisi jouduttu poistamaan. Nuoria ”rangaistiin” käskemällä maalaamaan graffiti loppuun ja samalla taiteilemalla muutkin sähkönjakelukeskuksen betoniseinät. TDC:n kundeista tuli yrittäjiä, graafikoita ja valokuvaajia.

*

Helsingin kaupunki tilasi Kulosaaren metroaseman luona olevaan melumuuriin vuonna 1991 noin 300 metriä pitkä graffiti-taideteos. Helsingin parhaat nuoret katutaiteilijat kävivät värittämässä muurin, josta tuli ylpeydenaihe Helsingille ja pidetty väriläiskä harmaan metroradan varressa.

Graffiti-taideteosta arvostettiin ja se pysyi siistinä. Vuosien varrella kovissa olosuhteissa autojen roiskima rapa toki rapautti maalipintaa, mutta taideteos ei ollut epäsiisti edes kymmenen vuoden jälkeen.

Tästä huolimatta HKR:n katupäällikkö Kauko päätti omavaltaisesti maalata yli Kulosaaren tilatun graffiti-taideteoksen. Vuosi oli kulttuuripääkaupunkivuosi 2000. Muistan tämän erityisen hyvin, koska minut oli valittu samalla viikolla ensimmäistä kertaa Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Kun keväällä aloitin valtuustotyön, ensimmäinen aloitteeni koski reilun kaupan kahvia. Seuraavassa aloitteessani esitin melumuurin uudelleen maalaamista ja muidenkin paikkojen etsimistä laillisille graffiteille. Naivisti ajattelin, että graffiti-taideteoksen tuhoamisessa oli kysymys yksittäisen Kaukon hölmöstä ja huonosti perustellusta tempauksesta.

Siitä ei ollut kuitenkaan valitettavasti kysymys. Kun aloitteeni sai julkisuutta, aloin samaan yhteydenottoja. Minulle kerrottiin Stop töhryille -projektista. Minulle avautui sysimusta graffiti-sota, jota käytiin julkisuudesta piilossa ja nuorten ihmisoikeuksista tai tulevaisuudesta piittaamatta. Nuoret kertoivat vartijoiden väkivaltaisista otteista, ehdottomista vankeustuomioista ja perättömistä kymmenien tuhansien eurojen korvauksista.

Uusia TDC:n kundeja ei voinut enää tulla, sillä kiinnijääneitä graffiti-maalareita ei kannustettu tekemään taidetta vaan heidät pantiin vankilaan ja korvausten korot juoksivat nopeammin kuin korvauksia pystyi maksamaan. TDC:n kundit saivat taiteesta ammatin, uudemmat sukupolvet menettivät tulevaisuuden.

*

Aloin selvittää asiaa ja mitä enemmän tutustuin Stop töhryille -projektiin, sitä omituisempana ja perusteettomampana projekti näyttäytyi. Kyseenalaistin koko projektin perusteena olevan nollatoleranssi-politiikan ja vaadin toisenlaista graffiti-politiikkaa.

Tein vuodesta toiseen erilaisia aloitteita, joilla pyrin herättämään keskustelua valtuustossa ja julkisuudessa. Halusin avata silmiä, että väkivaltainen nollatoleranssi ei toimi politiikkana, vähiten nuoriin kohdistuessaan. Duuni tuntui pään hakkaamiselta betoniseinään, mutta vähitellen alkoi tulla pieniä halkeamia.

Lopulta viime syksynä nollatoleranssi murtui, kun valtuusto yksimielisesti päätti vastauksena aloitteeseeni, että graffiti on katutaidetta ja osa kaupunkikulttuuria sekä kaupungilla ei ole mitään laillisia paikkoja vastaan. Enää piti löytää se laillinen paikka.

Nyt se aukeaa lauantaina Suvilahden kulttuurivoimalan alueella! Kello 12 alkaen 100 metriselle seinälle maalataan ensimmäiset graffitit. Tämän jälkeen seinä on kaikkien vapaasti maalattavissa koko kesän.

Ainoa ehto on se, että yhteisvastuullisesti pidetään huolta siitä, että hienoja ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ympäristössä ei sotketa. Pidetään siitä huolta!

www.suvilahti.fi

Suhtautuminen ihmisten oikeuteen olla oma itsensä ja henkilökohtaiseen sekä yhteiskunnalliseen vapauteen, jakaa poliitikkoja edelleen.

Tiistaina saatiin todella homeinen tuulahdus arvoliberaali-arvokonservatiivi akselin konservatisti-laidasta. Eduskunnan suuressa salissa käytiin keskustelua lakiesityksestä, joka mahdollistaa rekisteröidyssä parisuhteessa eläville perheen sisäisen adoption.

Lakiesityksessä turvataan lapsen etu. Kun lakiesitys hyväksytään ensi viikon perjantaina, turvaa sisäinen adoptio lapselle oikeuden mm. perimään oman vanhemman, joka ei ole biologinen. Lakiesitys takaa lapselle molempien vanhempien tapaamisoikeuden mahdollisessa erotilanteessa. Biologisen vanhemman kuollessa saa lapsi automaattisesti asua toisen vanhempansa kanssa.

Vasemmistoliitto kannattaa täyttä tasa-arvoa riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai etnisestä taustasta. Me kannatamme täyttä adoptio-oikeutta samaa sukupuolta oleville pareille ja sukupuolineutraalia avioliittolainsäädäntöä.

Tässä lakiesityksessä ei ole kuitenkaan kysymys näistä asioista. Siitä kertoo jo se, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävien perheen sisäistä adoptio-oikeutta kannattivat mm. molemmat valtiokirkot ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Näitä nyt ei voi hyvällä tahdollakaan pitää arvoliberaaliuden esitaistelijoina.

Perskepulaisia tämä ei kuitenkaan hillinnyt itse. Pitääkö laki hyväksyä? Annetaan puheenvuoro lain vastustajille:

”Ainakin henkilökohtaisesti toivoisin, että meidän yhteiskuntamme ei olisi vahvistamassa sellaista suvaitsevaisuutta, joka sallii vaan määrätynlaisen suvaitsevaisuuden, ei esimerkiksi kristillisiä arvoja. Suomessa noin kahdeksan kymmenestä kansalaisesta kuitenkin kuuluu kirkkoon, jonka opin ja elämän perusta on Raamattu. Lakiesityksen sisältö on ristiriidassa tämän arvopohjan kanssa.”
Leena Rauhala (krist.)

” Lapselle annetaan valtion toimesta ikään kuin viesti, että hänen biologinen vanhempansa ja tämän suku ovat pahoja, koska laki kieltää tässä yhteydessä biologisen vanhemmuuden olemassaolon, ikään kuin heterosuhteet olisivat pahoja ja vain homo- ja lesbosuhteet ovat hyväksyttäviä, heteromies ei kelpaa muuhun kuin siittämään ja heteronainen synnyttämään. Tämä ei voi olla millään muotoa lapsen etu, eikä se ole biologisen vanhemmankaan etu. Se on vain makuukammarissa seksileikkejään touhuavien itsekkäiden nais- ja miesparien etu.
Homo- ja lesbosuhteet ovat valitettavasti tätä päivää. Yhtä valitettavaa on, että hallitus on tuonut eduskunnan käsittelyyn lain, joka törkeällä tavalla polkee ihmisoikeuksia. Ja miksi? Siksi, että homot ja lesbot saisivat leikkiä vanhempia valtiovallan suojeluksessa.
Pidän järkyttävänä sitä, että lapsi, joka on viaton syntymästään asti, pakotetaan elämään poikkeavissa ihmissuhteissa, mies- tai naisvanhempien kasvatuksessa. Lapsihan ei saa tällöin normaalia isän ja äidin saatikka perhe-elämän mallia, millä voi olla tuhoisiakin seurauksia myöhemmällä iällä lapsen tai nuoren sielunelämään.”
Pentti Oinonen (pers.)

”Tämä ketju kokonaisuudessaan, josta tämä lakiesitys on yksi osa, on murentanut ja murentaa perinteistä perhekäsitystä. Se on murentanut ja murentaa myös isyyden ja äitiyden käsitettä.”
Tapani Tölli (kepu)

” Minä olen erittäin sinut oman kulttuurini kanssa, mutta siihen minun kulttuuriin ei kuulu homoseksuaalisuus.”
Lyly Rajala (kok)

” Sen poliittisen tahon ja ideologian, joka tekee tämmöisen vapaamielisen ratkaisun, on nyt hyväksyttävä se vastuu, että totta kai meillä on tieteiselokuvissa ja scifeissä malleja siitä, että lapset ja nuoret tulevat kasvamaan sukupuolettomammiksi, tunteettomammiksi, pinnallisemmiksi, niin että heillä ei ole enää suuria tunteita.”
Pertti Virtanen (pers.)

”Vanhasen hallitus ja tätä aloitetta tukevat tahot ovat lähteneet rohkealle tielle muuttamaan ihmisyytemme keskeisimpiä käsitteitä, joiden pohjana ja perustana on itse luonnon todellisuus. On myös lapsen kannalta rehellisempää, että hän vaikkapa päiväkotiin mennessään voi kertoa, että hänellä on äiti ja sitten hänellä on huoltaja, vaikka Tiina, ja sitten hänellä on vielä isä, jonka nimeä hän ei tiedä mutta joka on antanut hänelle elämän, sen sijaan, että hänellä on kaksi äitiä. Miksi äidin naiskumppanista pitäisi tehdä äiti?”
Päivi Räsänen (krist.)

He tekevät sen itse.

Vappu on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Vappu on työn ja hulinan juhla. Meille vasemmistolaisille poliitikoille vappu on nimenomaan työn juhlaa, kirjaimellisesti.

Vappu on ollut suosikkijuhlani lapsesta lähtien. Vappuaattona olimme usein vanhempien kanssa suurissa juhlissa ystäväperheiden luona ja vappupäivänä kokoonnuimme Senaatintorille syömään tippaleipää. Nuoruudessa vappuaatto vietettiin Ankkiksella tai Velolla ja myöhemmin Ytimessä. Aina aamulla jaksoi kuitenkin nousta työväenvapun viettoon.

Sen sijaan stadilaisena en ole koskaan pitänyt mökkielämästä, joten juhannuksessa parasta on se, että Helsinki hiljenee. Tosin viime vuosina yhä useampi on jäänyt Stadiin myös juhannukseksi, joten omituinen hiljaisuus ja tyhjyys ovat nekin nykyään nuoruuden nostalgiaa.

Edelleen vappu on suosikkijuhlani, vaikka juhlimaan pääsen vasta vappupäivän iltana. Näin on ollut jo kohta kymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen vappupuheeni ei ollut itse asiassa puhe, mutta jännitin sitä erityisen paljon.

Vuonna 2000 juonsin yhdessä Mira Kaslinin kanssa Helsingin työväentalolla Hakaniementorin jälkeisen työväenlaulutilaisuuden. En ole jännittäjätyyppiä, olen pienestä pitäen puhunut sujuvasti suurtenkin joukkojen edessä. Nyt jännityksen syynä oli kuitenkin se, että tiesimme yleisöön tulevan myös vain pari kuukautta aikaisemmin tasavallan presidentiksi valitun Tarja Halosen.

Tuon juhlan jälkeen minusta tuli Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja sittemmin kansanedustaja. Vappu on vietetty jossain päin Suomea kylmällä torilla hytisten. Kun muut suuntaavat aattoiltana hulinoihin, me hiomme vielä seuraavan päivän puhetta. Ja kun yöväki alkaa aamulla pikku hiljaa nousta, me olemme jo matkalla puhepaikalle.

Tänä vappuna auton nokka suuntasi kohti Satakuntaa, kun muut lähtivät Helsingin keskustaan osoittamaan mieltä ja juhlimaan. Ja muiden vielä nukkuessa kirjoitan tätä ensimmäistä blogimerkintääni ja käyn vielä läpi puhetta. Puoliltapäivin pitää olla Porissa Eetunaukiolla valmiina puhumaan.

Kun vielä Kokemäellä on pidetty puhe, alkaa minun varsinainen vappujuhlintani. Jo toistakymmentä vuotta nuoret vasemmistolaiset ovat järjestäneet vappusaunan Helsingissä. Alun perin olimme Lepakossa. Kun Nokia Lepakon purki, olemme seikkailleet ympäri Helsinkiä.

Siinä vaiheessa, kun muuta alkavat jo vetäytyä kotiin vappujuhlinnasta, minä korkkaan ensimmäisen juhlapullon. Vasemmistopoliitikon vappu on varsin toisenlainen, mutta silti se on juhlista paras. Vappupuheen pitämisessä on ihan oma hohtonsa, jonka vuoksi mielellään uhraa vappuaaton juhlinnan.