Kirjaessee: Odysseia

  • Marko Seppänen

”Telemakhos, jotkut sanat sinä keksit itse, toiset panee suuhusi jumala; sillä minä en usko, että sinä synnyit ja kasvoit vastoin jumalten tahtoa.”

Näin sanoo kiilaskatseinen jumalatar Pallas Athene, joka oli edesauttanut Telemakhoksen, Odysseyksen pojan, matkalle etsimään isäänsä ja tässä nyt valaa rohkeutta Telemakhokseen, jotta tämä saisi lausuttua sanat, joilla selvittää isänsä olinpaikkaa.

Telemakhos oli juuri laivaseurueineen saapunut Pylokseen, jossa ajanmukaisesti oltiin jälleen uhraamassa nautoja ja muita eläimiä Poseidon-jumalalle, jota tällä kertaa tummaksi Maanjäristäjäksi kutsuttiin.

Olen valinnut tarkastelevani tässä kirjaesseessä erityisesti sitä miten kertomuksen maailmassa jumaliin suhtaudutaan, millä tavoin he ihmisten elämään vaikuttavat ja missä he voimiaan käyttävät. Myös kirjassa esiintyvistä ristiriitaisuuksista olen tehnyt huomioita.

Poseidonin, Maanliikuttajan, voisi lisänimensä puolesta luulla keskittyvän kiinteämmän materiaalin muokkaamiseen, mutta kyllä häntä myös Merenjumalaksi kutsutaan, hänen nostatettuaan Odysseystä kohtaan tuntemansa vihanpuuskan johdosta sellaisen myrskyn, että tämän käyttämä lautta kellahtaa nurin. Tosin tuolloinkin Poseidon oli saanut veden liikehtimään vaikuttamalla kiinteään materiaaliin. Tilanne liittyi siihen, että Odyssey oli useampi vuosi sitten omaa ja joukkojensa henkeä varjellakseen joutunut sokaisemaan jättiläismäisen Kyploopin, jumalaisen Polyfemoksen, Poseidonin liittolaisen, voidakseen paeta ja kenties joku päivä saapua kotiinsa Troijan sodasta.

Tämä Poseidonin myrskyn nostatus tapahtui siinä vaiheessa, kun Zeuksen tytär, kiilaskatseinen Athene, oli jo suorastaan vaatinut isäänsä, jumalista mahtavinta, sallimaan Odysseyksen vapautuminen nymfi Kalypsosta, joka hänkin mahtava jumalatar omalla kaukaisella saarellaan on. Sinne Odyssey oli tapahtumakulkujen seurauksena ajautunut. Kalypso halusi kuolevaisesta Odysseyksestä miehen itselleen; sellaisen jonka kanssa nukkua sylikkäin ja rakastaa. Kalypso joutui luopumaan tästä seitsemän vuotta jatkuneesta kahdestaan olemisesta, Zeuksen pojan, Hermes Argeifonteskin kiidettyä soreilla, kultaisilla sannikkeilla tuulen nopeudella yli veden ja reunattoman maan, ja tullessa kertomaan ettei niin voi enää jatkua. Ilkeinä ja kateellisina piti tämä nymfi muita jumalia, mutta Zeuksen vihaakaan hän ei halunnut kokea, joten sanansaattajalle tarjoamansa hyvin ravitsevan aterian päätteeksi hän myöntyi.

Muilla jumalilla ei enää tässä vaiheessa ole mitään syytä vihata Odysseystä. Athena oli auttanut Odysseytä jo Troijan sodassa. Se on tulkinnanvaraista, oliko se Zeus, joka ei halunnut päästää Troijan sodasta palaavaa Odysseytä joukkioineen kotiin, kuten toisaalla kohden näin kirjaa oletettiin. Vai oliko sittenkin kyse Amfitriten [Merenjumala ja Poseidonin vaimo] nostattamista aalloista, kuten Odysseyksestä Telemakhokselle kertoneen Nestor Neleuksenpojan olettamus antaa ymmärtää? Samassa kerronnassa Nestor, joka oli aikoinaan ollut Odysseyksen matkassa, kertoo heidän pyytäneen jumalilta merkkiä ja nimettömäksi jäänyt jumala mahdollisti heille viheltävän myötätuulen, jolla laivojen oli hyvä kiitää.

Odysseys itsekin, ennen Kalypson luota lähtöään, toteaa, että “jos joku jumalista saattaa minut haaksirikkoon viinintummalla merellä”, mistä rohkenee arvella, ettei jumalien asema ja vallan rajat olleet aivan selkeitä kuolevaisille ihmisillekään. Jos joku niistä rajoista oli tuntumaa saanut, niin kyllä se varmastikin Odysseys olisi ollut.

Pentti Saarikosken, jonka suomennos tämä versio on, esipuhe saattanee selvittää eräitä kirjassa esiintyviä ristiriitaisuuksia ja muita kummallisuuksia. Ensinnäkin, edes siitä ei olla yhtä mieltä, onko Odysseia-eepos vain yhden henkilön kirjoittama, vai kahden, vai kenties useiden runonlaulajien yhteistä tuotosta? Laulettavaksihan tämä alunperin on tehty, vaikkakin aika pitkäksi sellaiseksi. Vai kenties sittenkin ensisijaisesti muistettavaksi, muistamista helpottavina omanlaiseensa runomittaan [heksametri] kirjoittamisineen ja samojen ilmaisujen toisto useiden eri henkilöiden suulla. Esimerkiksi lause: “Mitä sinulta lipsahti hampaittesi takaa?” tulee eri yhteyksissä sanotuksi sekä Zeuksen, että Athenen suulla.

Suomentajan kannalta, kuten Saarikoski kertoo, on hankalaa, että tutkijat eivät ole päässeet minkäänlaiseen yksimielisyyteen tästä Homeroksen tekstistä, eivätkä kertomuksen edeltäjästä, Iliasta. Saarikoski on valinnut lähdetekstiksi Victor Berardin rekonstruktion. On osoitettu, että homeeriset runot ovat pitkän, monisatavuotisen kehitysprosessin tulos, joka alkoi mykeneläisenä aikana, joten jos tämän päivän perspektiivistä käsin emme pysty kokoamaan eri versioista, etsittyä, aitoa ja alkuperäistä Odysseyksen tarinaa, niin joutunemme ehkä lopullisesti tyytymään siihen, että tämä palapeli ei ole koottavissa ja joudumme sietämään tietynlaisen koherenttiuden vajeen.

Jumalatar Athenen osuus tarinassa on merkittävä. Hän vaikuttaa tapahtumien kulkuun erittäin paljon. Keinovalikoima, joka hänellä on käytössään, on niin laaja, että herää kysymys, eikö hän voisi järjestää asioita niin, että voitaisiin siirtyä suoraan loppuratkaisuun ja jättää välissä olleet tapahtumat käymättä? Athene pystyy muun muassa ottamaan kenen tahansa hahmon, luomaan puhuvia haamuja, työntämään yksinään veneen vesille ja saamaan ihmiset käymään toisiaan vastaan. Olisi vain laittanut joukon kultasannikkaisia ilmojen halki kiitäviä haamuja matkaan, niin olisi Odysseys löytynyt nopeammin, eikä olisi tarvinnut lähteä itse Telemakhoksen mukaan Mentoriksi [Odysseuksen ystävä ja uskollinen auttaja] itsensä muuttaneena. Odysseytähän tarvittiin, jottei Odysseyksen toistaiseksi nykyinen vaimo joutuisi jonkun Odysseyksen kilpakosijoiksi muodostuneiden nuorten miesten vaimoksi. Siellä ne Odysseyksen talolla porsastelivat ja viettivät elämää.

Kerronnasta käy selvästi ilmi arvojärjestys mikä olennoilla on. Korkeimmalla ovat tietenkin jumalat. Seuraavaksi ovat ne kuolevaiset, joita kutsutaan jumalaiseksi, jumalanhellimäksi tai jopa jumalansukuiseksi. Näitä ovat muun muassa Odyssey, Nestorin poika Thrasymedes ja kansanjohtaja Menelaos Atrauksenpoika. Sitten tulevat muut ihmiset, jotka useimmiten ovat jonkun palvelijoita, kuten Odysseyksen lapsesta asti tuntenut ja edelleen hänen Penelope-vaimonsa palveluksessa oleva vanhus, joka isännäkseen Odysseyksen tunnistaa, vaikka tämä sikopaimenen valepuvussa olikin. Eläinten esiintyessä kerronnassa, esiintyvät yleensä myös sanat piiska tai paistaminen. Palvelijoitakaan ei kuitenkaan kuvata pelkästään alamaisiksi, vaan Odysseyksen tunnistanutta vanhusta kutsutaan hyvin viisaaksi sellaiseksi.

Kerronnassa on paljon sellaista, jossa jumalien vaikutuksesta ei ole mitään selviä merkkejä, vaan ihmiset reakoivat tapahtumiin, kuten he ilman jumalten väliintuloa reagoisivat ja niissä yhteyksissä toimisivat.

Tuossa maailmassa on ennustettavuutta, sillä tiettyjä asioita ei tapahdu kuin tietyissä paikoissa, mutta jotta osaisi ennustaa pitää olla elänyt tuossa maailmassa ja hankkinut monenlaista tietoa. Tämä tulee esiin Odysseyksen sanoissa miehistölleen, joka Kyploopin nujertamisen jälkeen oli matkalla kotiansa; miehistölle, joka oli Kyploopin jälkeen käynyt ottamassa osumia jättiläiskokoisten laistrygonien heittämistä kivistä, tulla muutetuksi Kirken toimesta sioiksi ja piipahtamassa Haadeen talolla. “Te olette saaneet kärsiä paljon mutta kuulkaa vielä — — siellä meitä uhkaisi kaikkein suurin vaara.”

Joissakin tilanteissa, erityisesti kiilaskatseisen jumalatar Athenen tapauksessa, ei jumalolento malta olla ohjailematta tapahtumia haluamallaan tavalla. Eipä antanut Athene Odysseyksen nukkua alastomana puskassaan, vaan herätti tämän, jotta hän voisi huomata kauniiden nuorten nymfien saarelta kauniin heleän Nausikaan, joka saisi johdattaa Odysseyksen fajakien kaupunkiin.

Sen verran selkeästi ovat jumalat olemassaolonsa tehneet tiettäväksi, ettei Odysseytä etsinyt ja hänet lopulta kohdannut Telemakhoskaan ole varma onko hänen edessään todella Odysseys vai taasko joku jumalolento vain hämää häntä. Tuossa vaiheessa ollaan jo takaisin lähtöpaikassa eli Ithikassa, jossa hetkeä aikaisemmin Odysseys oli esiintynyt pojalleen Telemakhokselle aivan muussa ulkoasussa, mutta nyt oli jo aika paljastaa kuka hän todella oli ja suunnitella seuraavia siirtoja yhdessä eteenpäin.

Tarinan loppuhuipentumaan jumalat eivät enää puuttuneet, vaan Odysseys, hänelle edelleen uskolliset miehet, sekä Telemakhos, ohjaavat itse itseään.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus