Kiviniemi räjäytti populismipankin

  • WilleWau

Aivan käsittämätöntä populismia!

Ulkoministeriössä leijaillaan reilusti jalat ilmassa. Suomen pitää mielestäni pysyä näissä asioissa lestissään ja antaa norjalaisten hoitaa asioita. Niillä kun sattuu olemaan loputtomaan maailman parantamiseen meitä enemmän rahaa.

Toisaalta melkoinen julkinen näpäytys EU:lle, EN:lle ja YK:lle, joille asia mielestäni kiistattomasti kuuluu.

Pääministeri Kiviniemi tahtoo Suomesta rauhanvälityksen suurmaan

YLE TV1:n Ykkösaamussa vieraillut pääministeri Mari Kiviniemi aikoo kutsua kaikki puolueet koolle kehittämään Suomesta rauhanvälittämisen erityisosaajaa. Kiviniemi sanoo keskustelleensa hankkeestaan myös tasavallan presidentin kanssa.

Pääministerin mukaan Suomen nostaminen kansainvälisesti merkittäväksi kriisinhallinnan suurmaaksi pitää olla kansallinen hanke, johon osallistuvat kaikki puolueet, presidentti, ulkoministeriö ja eri hallinnonalat laajasti. Kiviniemi sanoo, että ajatus perustuu ulkoministeriön aiemmin tänä vuonna tekemään esitykseen.

- Aion kutsua tässä syksyllä kaikkien eduskuntaryhmien johtajat koolle, siis myös oppostion. Tämän pitää olla kansallinen hanke, ei yksin pääministerin, Kiviniemi sanoi Ykkösaamussa.

Eilen Suomen ulkoministeri Alexander Stubb ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ehdottivat, että EU:lle perustettaisiin oma rauhaninstituutti, jota rahoittaisivat kaikki EU-maat. Kiviniemi korostaa kuitenkin nimenomaan Suomen nostamista rauhanvälittämisen suurmaaksi.

SDP valmis hankkeeseen

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner pitää pääministerin ehdotusta mielenkiintoisena.

- Tämä on tärkeä aihe ja mielenkiintoinen ajatus. Kiitos kutsusta, varmasti tullaan paikalle, totesi Jungner Ykkösaamussa.

Mieleeni tästä tulevat kaiken kaikkiaan taustalla hymyilevä keskustan Paavo Väyrynen ja hänen avoimesti luettavissa olevat ajatuksensa siitä, että jos vielä sittenkin presidentiksi vuoden 2012 vaaleissa...

Mutta toisaalta ymmärrän pääministeri Kiviniemen käsikirjoitustiimin epätoivon keksiä sellaisia julkisia juonenkäänteitä, että meidän tavan kansalaisten mielenkiinto saataisiin suunnattua pois vaalirahoitusskandaalista kerralla.

Siksi nykyisen presidenttipuolueen sdp:n sitominen suuruudenhulluun hankkeeseen oli mielestäni nerokas. Vielä kun paikalle saadaan Lipposen Paavo ja vihreiden Heidi Hautala sekä Satu Hassi, niin ensimmäiset haasteet päästä eteenpäin ovat käsinkosketeltavissa.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:41

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus