Rapsakkata

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on pääministeri Juha Sipilän II hallitus.

Pääministerin asemasta  2

En tiedä paljonko Suomessa on toimittajia, mutta tuntuu ihmeelliseltä, ettei tiedotusvälineissä vieläkään ole julkaistu tarkkaan aikajanaan perustuvaa tilannekuvaa siitä, mitä tapahtui ennen perussuomalaisten puoluekokousta, sen aikana ja jälkeen.

Aikajanan yläpuolelle tiedot siitä, että kuka teki mitäkin ja keiden kanssa toimien?

Aikajanan alapuolelle tiedot siitä, että mitä pitkäkestoiseen julkisuuden valokeilaan joutunut pääministeri Juha Sipilä on sanonut. Aikajanalle on tärkeää saada myös tietolähteet näkyviin.

Lobbaus ja lobbarit osana hallituskoneistoa.
Lobbaus ja lobbarit osana hallituskoneistoa.

Tuosta kuvakoosteesta voinee vetää "Ei me lobbareita kuunnella. Luetaan vain heiltä tulleet sähköpostit ja viestilaput sekä toteutetaan heidän toiveensa" - johtopäätöksen?

Nimittäin. Yksi polku perussuomalaisten hajoittamiseen ja hallituksen pystyssä pysymiseen on selvittämättä.

Mitkä mahtoivat olla erittäin isoja omia, esimerkiksi; sote-intressejä omaavien etujärjestöjen ja niiden jäsenjärjestöjen ohjaustoimenpiteet, kun perussuomalaiset louhittiin oppositioon?

Eikä tuossa kaikki.

Miten monta nykyisen hallituksen erityisavustajista ja valtiosihteereistä tulevat erilaisista etujärjestöistä? Tai lobbaustoimistoista?

Esimerkki edellisen hallituksen sisältä. Kuka on Pia Pohja ja kenen valtiosihteerinä hän toimi? Entä mikä on hänen edeltäjänsä Vesa Rantahalvarin työpaikka?

Voisiko tässä Suomi 2017 kuvakoosteessa olla vinkkiä sille, että miksei iso kohulla perustettu vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuutta pohtinut työryhmä saanut mitään aikaiseksi? Siis, jos ajatellaan parannuksia potilaan/vakuutetun asemaan.


Kiinalainen juttu  1

Uutistietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vierailee Kiinassa 25.–30. kesäkuuta. Pääministerin tuoma arvokkuus vauhdittaa neuvotteluja Kiinassa, kun Suomen pääministeri Juha Sipilä tapaa Kiinan pääministerin – valtuuskunnan tavoitteina kymmenet sopimukset. Lähteenä edelliselle Suomenmaa/STT - Heta Hassinen - 25.6.2017.

Toivotaan parasta onnea ja menestystä kauppojen etenemiselle sopimuksiin asti. Ilman jälkikäteen ilmeneviä skandaalin tyttösiä tai poikasia.

Samaan aikaan Suomessa. Vireillä on hieman kiinalaiselta vaikuttava juttu.

Ratkaistuksi luultu hallituskriisi jatkaa porisemistaan. Selvittelyt siitä, puhuivatko kaikki totta, jatkuvat. Nyt julkisuuteen kaivetaan ja kaivataan oikeusministeriön muistiota, johon pääministeri Sipilä viittasi eduskunnassa
19.6.2017.

Toivoa sopii, että muistio on julkinen asiakirja.
Toivoa sopii, että muistio on julkinen asiakirja.

Tietopyynnön edistymistä voi seurata tästä Suomi 2017 verkoston Twitter-linkistä.

Eikä tuossa kaikki.

Laita SInäkin äänesi vaikuttamaan; Kansan Gallupissa!
Laita SInäkin äänesi vaikuttamaan; Kansan Gallupissa!

Kansan Gallup ja sitä taustoittava tietopaketti löytyvät tästä Suomi 2017 - blogin Pääministerin asema - artikkelista.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Eduskunnan nettisivulta lötyy paljon hyvää tietoa viime viikkojen tapahtumista. Kuten 19.6.2017 eduskunnassa käyty keskustelu, koskien pääministeri Sipilän II hallituksen nauttimasta luottamuksesta eduskunnan taholta.

Tässä eduskunnan suorassa linkissä pääministeri Sipilän puheenvuoro, jonka yhteydessä hän paljastaa muistion olemassaolon.

HUOM!
MIkäli asiakirjan linkki on katkennut, niin tee uusi haku asiakirjan tunnuksella, joko on:

Pöytäkirjan asiakohta PTK 72 2017 vp
Täysistunto
Maanantai 19.6.2017 klo 12.02—17.04