Tule apuun EU!

  • WilleWau

Toivotaan, että saamme jotain kautta pitävän totuuden työeläkejärjestelmän lähihistoriasta. Tämä kirjoitus käynnistyi tästä Hesari pääkirjoitussivun jutusta.

Sdp valmistautuu jatkamaan oppositiossa

Sosiaalidemokraattinen puolue on jyrkentänyt oppositiopolitiikkaansa pitkin vuotta. Saa nähdä, mitä siltä suunnalta vielä kuuluu ennen kuin vaaleihin asti päästään.

Lähde: Helsingin Sanomat 3.9.2010

Tässä kaksi poimintaa ja niihin liittyvät huomioni.

On tietysti taitava veto asettua puolustamaan tulevia eläkeläisiä. Sdp:n perinteinen kannattajakunta, työväestö, on lisäksi sellaisissa ammateissa, joissa jaksaa hädin tuskin 60-vuotiaaksi.

Vaikeutettiinko työssään vammautuneiden tai sairastuneiden pääsyä työkyvyttömyyseläkkeelle?

- - - - - - - - - - - - - - - -

Toteutuvatko näissä seuraavissa lainkohdissa:

1. Ensinnäkin terveydenhuollon vapaan ja läpinäkyvän kilpailun periaatteet?
2. Toiseksi myös eurooppaoikeuden näkökulmasta katsottuina?

- päivitys 6.9.2010 -

- - - - - - - - - - - - - - - -

Työntekijän eläkelaki 19.5.2006/395, jossa löytyvät lainkohdat kokonaisuudessaan

40 §
Eläkelaitoksen asiantuntijalääkäri

Eläkelaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintälaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.

46 §
Selvitys työkyvyttömyyden jatkumisesta

Jos eläkelaitoksella on perusteltua syytä olettaa, että eläkkeensaajan työkyky on palautunut, eläkkeensaaja on velvollinen käymään eläkelaitoksen määräyksestä työkyvyttömyyden jatkumisen selvittämistä varten tutkittavana eläkelaitoksen nimeämän laillistetun lääkärin luona tai eläkelaitoksen osoittamassa kuntoutus- tai tutkimuslaitoksessa.

102 §
Työkyvyttömyyseläkkeen hakijan terveydentilaselvitys

Työkyvyttömyyseläkkeen hakijan on toimitettava eläkelaitokselle terveydentilastaan laadittu lääkärinlausunto, joka sisältää hoito- tai kuntoutussuunnitelman. Eläkelaitos voi kuitenkin hyväksyä muunkinlaisen lääkärinlausunnon tai sitä vastaavan selvityksen.

Eläkelaitos voi myös omalla kustannuksellaan hankkia lääkärinlausunnon, jos hakija on hoidettavana sairaalassa tai siihen on muu erityinen syy.

Työkyvyttömyyseläkkeen hakija on velvollinen eläkelaitoksen osoituksesta käymään työkyvyn heikentymisen selvittämistä varten tutkittavana eläkelaitoksen nimeämän laillistetun lääkärin luona tai eläkelaitoksen osoittamassa kuntoutus- tai tutkimuslaitoksessa.

Lähde: Finlex > Lainsäädäntö > Ajantasainen lainsäädäntö > 2006

Eläkeuudistuksen yhtenä elementtinä oli elinaikakerroin, joka tuli voimaan tämän vuoden alusta. Elinaikakerroin pienentää eläkettä sitä enemmän, mitä myöhemmin on syntynyt. Kumotakseen elinaikakertoimen vaikutuksen ihmisen on työskenneltävä pidempään.

Väliaikaiseksi tarkoitettu taitettu eläkeindeksi saatettiin voimaan vuonna 1996. Kuitenkin se on edelleen voimassa vuonna 2010!

Joten kenen asialla sdp lopulta näissä oman kannattajakuntansa ytimen eli eläkeläisten asioiden suhteen onkaan?

Olisiko EU:n instanssien paikka auttaa suomalaisia, koska nelikantaisessa toimintamallissamme valtaa käyttävien suhteen on ainakin kaksi perusvikaa. Muistit pätkivät ja tehtyjä virheitä saati konnuksia ei ole tapana koskaan tunnustaa.

2 kommenttia

Ptholemaios

5.9.2010 19:20

Suomessa etupäässä yksityiset eläkevakuutusyhtiöt ovat saaneet oikeuden kerätä eläkevakuutusmaksuja ja rahastoida sitä tulevaisuutta varten ns. turvaavasti. Kaikkialta Suomesta, missä vain palkkoja maksetaan, kulkeutuu kuukausitasolla näitä + muita lakisääteisiä vakuutusmaksuja Helsinkiin yli 30% per maksetut palkat. Joka on siis enemmän kuin kunnille maksettavat verot. Vakuutusmaksuista noin puolet palautuu maksettuina eläkkeinä takaisin maakuntiin, mutta toinen puoli investoidaan tuottavasti (sana voisi olla myös lainausmerkeissä). Sitä on sijoitettu vuosien varrella kiinteistöihin, maa- ja metsäomaisuuteen, sekä pörssiosakkeisiin, joista suurimman osan kotipaikka on Helsinki. Eli rahaa ei investoida takaisin sinne mistä se pääsääntöisesti kerätään. Rahaston arvo on muistaakseni tällä hetkellä noin 100 miljardia euroa, eli Yksityiset vakuutusyhtiöt hallinnoivat melkoista omaisuutta. Myös osakeomistuksen kautta useita pörssiyhtiöitä. He valitsevat hallitusten istuvia jäseniä ja ovat sitä kautta päättämässä mihin yritykset rahojaan käyttävät. Viime vuosina yhä enenevässä määrin ulkomaille mm. Kiinaan. Tämä, kuten vähänkään järkevä on huomannut, on vähentänyt työpaikkoja Suomessa. No se taas on merkinnyt vakuutusmaksukertymän pienemistä, siksi eläkeuudistusta taas kerran tarvitaan.
Tämä järjestelmä on jo 70-luvulta alkaen vienyt rahaa pienistä työvoimavaltaisista yrityksistä ja siirtänyt sitä isoihin. Kun rahat uhkasivat loppua edellisen kerran 90-luvun taitteen jälkeen, eläkevakuutusmaksuja korotettiin 16%:sta 21,5%:iin. Laman ollessa syvimmillään vuonna -95, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ilmoitti, että kaikkien aikojen paras tulosvuosi.
Ensin ne itse törsäävät rahansa ja sitten taas huudetaan valtiota apuun uusimaan lainsäädäntöä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:41

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus