Melkein oli täydellistä, mutta vain melkein =/

  • Toni

Alkuviikon vedoissa sai tosissaan jännittää tällä kertaa, oli lähellä useamman sadan euron tienestit, mutta joutui lopulta tyytymään muutamaan. Poimin keskiviikkona riveihin 4 kohdetta tai oikeastaan 5 kun myös Tampereen tasoituksellinen oli mukana. Hyvin pitkälti tämän kerran vedot pohjautuivat keskinäisten kohtaamisten historiaan. Muistan jo 10 vuotta sitten miten Inter aina joutui valittamaan ettei me kyllä tuolle Tampereelle millään vaan meinata pärjätä.. ja taika on säilynyt. Tampere voittanut kotonaan kymmenkunta kertaa Interin, kerran tasan pelattu, Inter ei ole vieraissa koskaan pystynyt ainakaan liigassa Tampere Unitedia voittamaan. Esim. viime vuonna Tampereen kotikertoimesta tarjottiin Veikkauksella muistaakseni 4.40 ja käytin sen hyödykseni silloinkin.. vaikka Inter olikin harvinaisen hienoa joukkue tuona mestaruusvuotenaan, mutta tottakai he silloinkin Tampereelle hävisivät ! =D

Sitten Norjasta oli tuo Lilleströmin kohde. Hyvä 2.20 kerroin veikkauksella Startia vastaan. Siinä sama juttu. Ennen tätä viimeistä kohtaamista Lilleström oli kotonaan päihittänyt Startin 7 kertaa, kerran pelattu tasan; sekin jostain vuodelta 1994 eli kaukaisin näistä viime kohtaamisista & Start ei ole pystynyt Lilleströmiä vieraissa voittamaan ainakaan vuoden 1993 jälkeen. Lilleström on myös parantanut peliään selvästi huonon alkukauden jälkeen & tappiot ovat olleet viime aikoina harvinaisia. Start pelannut myös hyvin, mutta historian ja Lilleströmin vireen ja hyvän kotijoukkueen maineen vuoksi ehdottomasti kannatti tähänkin satsata.

Kultsu-Mp piti olla varma. Joutsenon Kullervo oli pelannut vain 1 pelin tasan ja loput hävinnyt koko kautena & Mikkeli taas ollut 5 pelaamassaan vierasottelussa ilman tappioita koviakin joukkueita vastaan, joten kyllä tämä aikas saletti pitikin olla ja olikin.. =)

Mutta se vika kohde meni sitten pettämään ! =/ Se oli Islannin liigaa & ottelu Breidablik-Fjölnir. Olisi pitänyt päättyä kotivoittoon, tiesin että Breidablkin kyseessä ristiriski on olemassa varsinkin kun joukkue on vähän heikentynyt viime kaudesta. Fjölnirillä mennyt tosi huonosti tämä kausi, taisi olla ennen tätä peliä 1 voitto ja tasuri, loput tappiota. Numerot olivat kuitenkin yllättävät, erittäin harvinaista on Islannissa että ottelu päättyy 0-0. Tässäkin oli keskinäiset pelit avainasemassa, lähihistoriassa 6 kohtaamista ennen tätä & aina oli Breidablik voittanut Fjölnirin. Mut ei nyt sitten tällä kertaa =/ Perustin myös siihen että Breidablik on ihan hyvä kotijoukkue(tosin tasureitakin tulee yleensä aika paljon) mutta kun tuo Fjölnir taas on joukkue joka ei juuri tasureista piittaa.. no mutta katse nyt jo v-loppuun, josko sitten olisi täydellistä ? Harvinaista herkkua se tosin on, että kaikki valinnat osuvat nappiin ja pääsee lunastamaan oikein upeat voittorahat..

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:46

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus