Seurasaaren pontikkakurssi

Heippa.

En ole kirjoitellut vuoteen tänne. Kaikkea kreisiä on tapahtunut tuona aikana. Kävin epävirallisen kansalaistaitoja opettavan kurssin. Kurssin piti yksi Rajasaaressa autonromussa asunut puliukko. Opettelimme hänen johdollaan tekemään pontikkaa. Rajasaaresta ei ole kuin vajaa puolikilometriä Seurasaareen, jossa on ulkomuseossa pontikkapannu. Sillä keittelimme pitkin viime talvea. Vedimme jään yli pulkassa klapeja. Noin kahdestakymmenenstä litrasta mäskiä saa hieman yli kaksi litraa pontikkaa ja siihen kuluu noin 0,2 mottia klapeja.

Ehkä sairain juttu mitä minulle on tässä välissä sattunut, oli se kun tutustuin yhteen naiseen. Samoihin aikoihin olin ollut flunssan kourissa, johon hain apteekista varis-yskänlääkettä. Tuolloin tutustuin tuohon aineeseen, johon jäin koukkuun. Se on semmoista salmiakkijauhetta, jota myydään koeputkessa. Aloin käyttämään kaksi koeputkea päivässä. Tuo nainen oli ammatiltaan joku tutkija. Hän työskenteli jossakin vitun mikrobiologianlaitoksella.

Yhtenä päivänä oli kotona aivan normaalisti humalassa, kun tuo nainen soitti ja pyysi minua tulemaan ulos. Hän oli ulkona autollaan ja pyysi minua nousemaan kyytiin. Kävimme kahvilla. Puhuimme jotakin suhteestamme ja siitä, että minun tulisi mukamas lopettaa päivittäinen alkoholinkäyttäminen. Mukanani oli tuota Seurasaaressa keitettyä pontikkaa. Otin pullosta kunnon hörpyn. Tarkoituksenani oli ottaa päälle hiukan salmiakkijauhetta, mutta koeputki tippui lattialle ja pyöri penkin alle. Hain sitä käsikopelolla, viimein kun löysin sen, avasin sen, sen kummempia katsomatta.

Salmiakkijauheen sijaan suuhuni tuli koeputkesta oudon makuista jauhetta. Vilkaisin koeputkea ja siinä luki: Mycobacterium leprae. Olin asiasta aivan hiljaa, koska tajusin tuon koeputken liittyvän jollakin lailla naisen työhommiin. Vasta kotona aloin googlettamaan asiaa ja selvisi, että etiketissä lukenut sössötys tarkoitti SPITAALIA!!!!! Siis sitä keskiajalla esiintynyttä kulkutautia, joka tiputti kantajaltaan raajoja, usein jopa pään!!

Soitin paniikissa sille naiselle ja kerroin maistaneeni vahingossa hänen autossaan olleesta koeputkesta spitaalijauhoa. Selvisi, että kyseessä oli ollut vain näyte, joka oli otettu jossakin Turun saaristossa sijaitsevalta saarelta, sen maaperästä kaivetusta luurangosta. Saarelle oltiin aikojen saatossa eristetty leprapotilaita. Asia tuntui niin uskomattomalta, että googlettelin sitä seuraavat viisi päivää.

Tuona aikana selvisi saarelle sijoitetun myöhemmässä vaiheessa mielisairaita! Oli siis tasan kaksi vaihtoehtoa: olin nauttinut joko lepraan kuolleen, tai mielisairaana saarelle eristetyn luurankojauhetta!