Ahdistunut

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2019.

Toinen nainen kuvioissa.  1

Kirjoitin jo vuonna 2015 tilanteestani . Suhdeklinikkakysymys nro 159
tuolloin pitkä parisuhteemme nyt 31v koki kriisin kun mieheni jäi kiinni pitkäaikaisesta tekstittelyistä ja tapaamisista toisen naisen kanssa jota sanoi ystävyydeksi. tämä toinen nainen on kuin yksi "jätkistä" kuulemma. Koin että tämä on henkistä pettämistä.
Mieheni ei tuolloin lähtenyt keskustelemaan asiantuntijalle, kävin yksin muutamia kertoja, kun pakko oli saada purkaa jollekin omaa pahaa oloa.
Soitin myös jonkin ajan kuluttua tälle toiselle naiselle, ja hän kertoi että oli heti ensimmäisellä tapaamisella sanonut miehelleni että ei ala mihinkään ukkomiesten kanssa, ystäväksi voi ruveta. Tosi TEKOPYHÄÄ.
Keskustelimme mieheni kanssa kuinka jatkaa ja että haluaako hän erota ja jakaa kotimme, sitä hän ei halunnut, ehtona oli että yhteydenpito tähän toiseen naiseen päättyy.
Tuosta on jo neljä vuotta. aika ajoin kysyin että onko tämä toinen nainen kuvioissa mukana ja mieheni aina suuttui että eikö tästä asiasta koskaan pääse eroon. Uskoin pitkään että asiat on kunnossa. En kysellyt enkä epäillyt.

Jokin aika sitten tämä nainen ilmestyi mieheni fb kaveriksi, ja toki tuli samalla kaveriehdokkaaksi minullekin, hämmästelin tätä että miksi olet suostunut, mutta on kuulemma niin julkista ja viatonta joten mitä siitä.
Äskettäin lomamatkallamme näin kun mieheni näpytteli kännykkänsä salasanaa ja heti heräsi epäily, salasana oli tuon naisen syntymäpäivä.
Olen nyt tehnyt väärin itsekin ja käynyt tutkimassa hänen puhelintaan, mutta ainoastaan näitä heidän välisiä viestittelyjä ( salanimellä ) joita on päivittäin
useita, varsinkin mieheni pommittaa niitä heti aamusta huomenta ja suukkohymiö. Illalla viimeiseksi vielä hyvää yötä on sydän hymiöitä ym. Tapaamisiakin sovitaan harvakseltaan, mieheni kirjoitti mm. että tulen sua pussaamaan, hän tuntuu olevan se aktiivisempi osapuoli monta viestiä peräkkäin pitkin päivää. Naisen viestit aika asiallisia, ainakin ne kaikki mitä on ollut. suututtaa kun minulle hän ei ennätä vastata viesteihin ,on niin kiire ja hankalaa, en ole huomannut viestiäsi...

Tarkoituksella otin yksi ilta puheeksi oman parisuhteemme että kuinka menee ja mitä hän on siitä mieltä, mitä voisimme parantaa, hän sanoi että onhan tämä aika tasapaksua.
Toki onkin , hän tekee pitkää päivää raskasta työtä ja kotona ison talon hoitohommia, vanha äitinsä siossa naapuritalossa yksin asuu, sen huoltohommia, eli liikaa kaikkea, arki menee koko ajan jossain pakollisessa, mitään kivaa menoa tai puuhaa ei siihen hän jaksa ajatella kun koetan ehdottaa vaihtelua. sitten loppuillan kotona on koneella, jalkapallopelit televisiosta puolille öin torkkuen.( tekstiviestit myös tuolloin lentää kun tämä nainenkin on innokas jalkapallon seuraaja.) Tuntuu pahalta, minä olen jo siirtynyt Lukemaan / nukkumaan ja hän viestittelee olohuoneessa.
Parisuhteessamme huomioin suukoin ja käytän hellittelysanoja joita toivoisin myös itselleni, yritän keskustella, ilman vastakaikua, autan keskiverto naista enemmän kodin raskaissakin hommissa ym koetan olla avuksi ja tueksi. Lomamatkat on ainoa irtiotto tästä työympyrästä, muutaman viikon vuodessa lomailemme ja harrastamme yhdessä golfia, juuri olimme viikon lomalla etelässä pelaamassa , mutta läheisyyttä, romantiikkaa puuttuu hänen puoleltaan, onko hänellä haluakaan tätä "tasapaksuutta" parantaa.

Kysyin samalla että koska olet viimeksi tätä toista naista nähnyt , ei kuulemma edes muista koska, vaikka oli ollut samana päivänä treffeillä ainakin viestien mukaan niin sopivat siitä ja 10 min ennen tätä keskusteluamme viimeksi oli viestin laittanut. Eli päin naamaa valehtelee.
Olen ollut ihan rikki, en tiedä mitä tehdä. Aamuyöt valvon ja mietin että soitanko taas sille naiselle, kirjoitanko kirjeen, menenkö paikalle silloin kun ovat tapaamisen sopineet, kuinka otan asian puheeksi mieheni kanssa, ajatukset pyörii yön tunteina mitä villimpien mielikuvien kanssa... tietenkään en halua jäädä kiinni siitä että olen tekstiviestit lukenut.
Mietin että mitä hän oikein haluaa ja miksi tekee näin? Onko tarkoitus pehmitellä toinen nainen ja hypätä sitten hänen kelkkaan suoraan meidän 30 vuoden yhdessäolosta.
Onko avioliittoni mennyttä, kannattaako minun edes yrittää enää? En sitä haluaisi.
Jos hän panostaisi saman verran tähän meidän suhteeseen kuin tähän toiseen " ystävyyteen" niin meillä menisi kyllä paremmin kuin "tasapaksusti." Vai eikä hän halua jatkaa enää? Miksi asia pitää salata, rehellisyys olisi parasta. Ja miksi tämä toinen nainen ei laita peliä poikki vaikka varsin tiedostaa mieheni lämpimät tunteet sydämen kuvat ja suukot, vai onko hänellä kuitenkin itselläänkin tunteita miestäni kohtaan, muutakin kuin ystävyyttä? Näitä pohdiskelen.
Ehkä seuraan vielä jonkin aikaa ja otan asian uudelleen puheeksi jotenkin , mutta auttakaa ja neuvokaa PIKAISESTI mitä teen.
Olen aikamoisessa umpikujassa ja ahdistunut.Toivotaan että en tee mitään hölmöä suutuspäissäni.