Blogi

Vapaus on valttia?

Toinen kuolematon lause on "sallitaan kaikki aineet, niin ei tartte arvailla että kuka käyttää ja mitä käyttää".

Jos joku tuon sanoo edes osittain tosissaan, on selvää että hän ei ole asiaa ajatellut juurikaan sen pidemmälle. Tottahan se olisi, että silloin kaikki olisivat samalla viivalla aineiden käytön suhteen. Totta olisi myös se, että urheilusuorituksia seuraisi myös kuolemantapauksia. Tuskinpa katsomossa hurrattaisiin roomalaisten tapaan jos satasen sprintin voittaja kuolisi sydänkohtaukseen saavuttuaan maaliin. Ja järjestäjät vain tyynesti antaisivat voiton seuraavalle elossa olevalle kilpailijalle.

Tähän joku sanoo varmaan että ei kai ne urheilijat nyt hengellään leikkisi. Jo nyt hiihtäjillä on ollut hengenvaarallisia tilanteita kun EPO:n käytön johdosta veri on muuttunut niin paksuksi että se ei kirjaimellisesti mahdu kiertämään verisuonissa. Yhdysvaltojen olympiaurheilijoille tehtiin kysely jossa mm. kysyttiin haluaisivatko he voittaa olympiakultaa, jos sen johdosta he kuolisivat parin vuoden sisällä. Iso osa vastasi myöntävästi. Kun koko elämä pyörii harjoittelun ja suorituksen parantamisen ympärillä, mustasta ja valkoisesta tulee harmaan eri sävyjä. Suurin osa tuskin leikkisi hengellään, mutta pieni osa olisi valmis ottamaan isoja riskeja saavuttaakseen menestystä. Ja silloin tuo pieni osa olisi se joka saavuttaa kirkkaimmat mitalit. Joten koko urheilu olisi vaikean moraalisen kysymyksen edessä.

Toinen ongelma olisi se, että ollakseen huipulla aikuisena pitäisi olla ikäluokkansa tasoon nähden huipulla jo nuorena. Ja kun joku sitä dopingia käyttäisi, niin saavuttaakseen tämän tason muidenkin olisi käytettävä. Ja silloin herää kysymys että pystyykö 12-vuotias lapsi tekemään pitkäkantoisia päätöksiä dopingin suhteen, ja tietääkö hän sen riskit? Vai olisiko hän helposti valmentajan ohjailtavissa? Ja kenen on vastuu kun sama nuori lapsi kuolee 17-vuotiaana dopingin käytön seurauksena? Vapaa käyttö toimii ehkä kahvipöydässä, mutta ei todellisessa elämässä.

Entäs nyt sitten?

Miksi tämä useamman sivun selittely? Päällimmäinen tarkoitus on herättää ajatuksia dopingin suhteen. Asiat eivät ole aina niin musavalkoisia, ja doping määreenä on hyvin laaja. Dopingin suhteen asiat ovat valtaosin moraalisia ongelmia, ja niihin ei ole selkeitä vastauksia. Urheilu kaipaa avointa ja rehellistä keskustelua, ilman fanaattista tuomitsemista tai tekopyhää anteeksipyytelyä. Toivottavasti joskus joku urheilija ottaa rohkean mutta ison askeleen tähän suuntaan.

Moraalisaarna jatkuu

Otetaan esimerkkinä urheiluja, joka ei käytä mitään lisäravinteita nopeuttaakseen palautumista. Vaan syö kaurapuuroa ja makaa sängyssä. Hän pystyy treenaamaan kuukaudessa vaikkapa 15 kovaa treeniä.

Toinen urheilija panostaa ravintoon, ja nauttii oikeaoppisesti kellotettuna ravinteita. Lisäksi hän käy hierojalla ja nauttii luontaistuotteita jotka "lupaavat nopeuttaa palautumista". Dopingaineiksi laskettavia aineita hän ei käytä. Kovia treenejä pysytään tekemään kuukaudessa 20.

Kolmas urheilija tekee kuten edellinen, mutta valmentajan kanssa käydyissä palavereissa huomataan että nykyinen harjoitusmäärä ei riitä kehittämään urheilijaa maailman huipulle. Joko urheilija jää kansalliselle tasolle ja unohtaa unelmansa, tai sitten he nostavat treenimäärää. Määrän nostaminen aiheuttaa ongelmia palautumisessa, ja nykyiset konstit eivät riitä palauttamaan kehoa harjoittelusta. Valmentaja tarjoaa urheilijalle ainetta, joka nopeuttaa palautumista. Urheilija ajattelee että tämä ei ole kovinkaan väärin, hän vain löytää tien harjoitella entistä enemmän ja kovempaa.

Entä jos jokin nykyisistä "palautumista edistävistä luontaistuotteista" oikeasti edistäisi hieman palautumista? Se ei olisi kiellettyjen aineiden listalla, joten kaikki urheilijat käyttäisivät sitä. Kahden vuoden päästä WADA ilmoittaa että aine on lisätty kiellettyjen aineiden listalle. Voidaanko nyt moralisoida että aiempien vuosien tulokset on saavutettu vilpillä?

Ensimmäisessa osassa oli juttua suomalaisesta veritankkauksesta 70-luvulla. Kannattaa muistaa että KOK kielsi veritankkauksen vasta 1985. Joten tekikö suomalaiset 70-luvulla väärin?

Kansakunnan ylpeydet

Kahvipöytäkeskusteluissa dopingista kiinnijääneet on helppo tuomita. Elinikäinen kilpailukielto vaan kun ei muuten pärjää. Niin kauan kun kyseessä on jonkun muun maan edustaja, tai kotimainen vähemmän tunnettu urheilija, moralisointi ja tuomitseminen on helppoa.

Entä jos huomisen päivän lehdessä on otsikko "Saku Koivu ja Teemu Selänne kärähtivät!"? Miten suu pannaan silloin kahvipöytäkeskusteluissa? Molemmat kertovat miten kausi on raskas ja vanhemmiten palautuminen ei vain ole yhtä nopeaa kuin nuorempana. He ovat lääkärin valvonnassa käyttäneet steroideja palautuakseen otteluista. Ja lisäksi kertovat tämän olevan yleistä, varsinkin vanhempien pelaajien osalta jotka pelaavat isoja minuutteja pelistä toiseen.

Saatettaisiinko kahvipöydässä kuulla kommentti "No eihän se nyt niin paha oo, kaikki siellä sitä tekee ja vaan palautumiseen ne sitä käytti". Vai lynkattaisiinko Saku ja Teemu samaan malliin kuin Kyrö aikoinaan?

Moraaliset ongelmat

Eli nyt on jokseenkin selvää että huippu-urheilussa käytetään dopingia. Laajamittaisesti ja monessa maassa. Aihetta on helppo fanatisoida, ja ottaa mustavalkoinen näkökanta. Kuten lehdistö on tähän asti ottanut. Kaikki doping on pahasta, se on väärin, hyi hyi!

Ainoa urheilija joka on edes jossain määrin puhunut dopingista ilman teatraalista syyllisyydentuntoa on Ville Vakkuri. Samanlaisia puheenvuoroja kuulisin mielelläni muiltakin kärähtäneiltä/kärähtämättömiltä urheilijoilta. Mikä sai urheilijan käyttämään dopingia, ja tuntuiko se väärältä silloin? Itsenäni ärsyttää suunnattomasti urheilijoiden kyyneleensekaiset sanat siitä miten he ovat tehneet todella väärin ja pettäneet koko kansan luottamuksen yms.

Tekopyhää paskaa. Joka uppoaa liian monelle.

On selvää, että esim. EPO parantaa suoritusta kestävyysurheilussa. Mutta onko se oikotie onneen? Pelkkä EPO ei tee kenestäkään huippua. Sillä vain saadaan se pieni etu huipputasolla. Tai toisen näkökulman mukaan sillä kurotaan umpeen se etu mitä muut saavat EPO:lla. Sen käyttö on helposti moralisoitavissa vääräksi.

Mielenkiintoisempi keskustelu saadaan aikaiseksi esim. anabolisista steroideista. Tiivistettynä niistä saatu etu on puhtaasti palautumisessa. Eli elimistö palautuu kovasta harjoittelusta nopeammin kuin normaalisti. Ja väittäisin että erittäin monessa lajissa erittäin moni huippu käyttää harjoituskaudella steroideja. Esim. jenkeissä ei 90-luvulla testattu harjoituskaudella ollenkaan. En ole varma onko WADA saanut tähän muutosta, pitänee tarkistaa joskus. Ruotsalaiset NHL-tähdet (Sundin etunenässä) kieltäytyivät vuosituhannen vaihteessa kesällä pr-luontoisesta testaustilaisuudesta Ruotsissa. Miksi kieltäytyä, jos ei ole pelättävää?

Onko steroidit oikotie onneen? Kaikkea muuta. Steroidien avulla pystytään kulkemaan tietä nopeammin kuin muut. Eli käytännössä pystytään harjoittelemaan kovempaa kuin muut, koska palautuminen on nopeampaa. Vuodessa harjoitellaan saman verran kuin muut kolmessa vuodessa, joten kehitys on nopeampaa. Saman työn he joutuvat silti menestyksen eteen tekemään, ellei jopa enemmänkin.

(jatkuu)

Jatketaan taas asialinjalla. Tuli tuossa viikonloppuna juteltua parin ihmisen kanssa dopingista, ja taas kerran tuli sellainen olo että suurin osa siitä meuhkaajista ei tiedä yhtään mitään mistä puhuu.

Aihe on taas tapetilla kun nimetön lähde kertoi suuren luokan salaisuuden Hiihtoliiton toimista. No, ehkä joillekin se oli suuri yllätys.

Suomen synkkä historia

Kestävyysjuoksu on ollut ylpeydenaiheemme 60-luvulta lähtien aina 80-luvulle asti. Nurmelle pistettiin oikein patsas stadionin eteen. Jos kysyt satunnaisilta vastaantulijoilta saavutettiinko tuo menestys puhtain keinoin, niin uskoisin että kaikki vastaavat "kyllä". Jos kysyt saman kysymyksen asiaan perehtyneiltä valmentajilta/urheilun parissa toimijoilta, niin suurin osa vastaa "luultavasti ei".

Suomi oli veritankkauksen edelläkävijöitä. 70-luvun alussa suomalaiset valmentajat veivät oppejaan mm. Italiaan, jossa heidät otettiin innolla vastaan. Olihan suomalainen kestävyysurheilu noussut kohisten maailman huipulle silloin. Tulokset eivät parantuneet merkittävästi, ennenkuin Italialaiset tekivät 80-luvun alussa saman mitä suomalaiset olivat tehneet. Alkoivat käyttämään veritankkausta. Mm. Alessandro Donati (Italialainen valmentajasuuruus) kertoi olleensa tyrmistynyt kun heille selvisi että suomalainen valmennustietämys perustui petokseen.

Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että suomalaiset valmentajat vierailivat erittäin tiheästi DDR:ssä hakemassa valmennusoppia. Olisi sinisilmäistä uskoa, että doping olisi täysin sivuutettu niillä reissuilla.

Tätä taustaa vasten ei ollut mikään yllätys kun Lahdessa kärähdettiin. Lehdissä urheilijat ja valmentajat käytännössä lynkattiin, eikä kukaan vaivautunut kertomaan asioista ilman kiihkoilua. Koko jupakassa meni tyystin ohi se fakta, että hemohes oli edellisellä kaudella täysin sallittu aine. Tai se fakta, että hemohes itsessään ei juurikaan paranna suoritusta. Sillä vain peitellään EPO:n käyttöä.

Tyhmä, tyhmempi, sokea?

Viikonloppuna käydyssä jutustelussa ilmoille lensi taas kuolematon lause: "kyllähän kaikki kai käyttää, mutta ne tyhmät jää vaan kiinni". Kyllähän asia taitaa olla niin, että yleensä ne jäävät kiinni joilla ei ole suhteita ja sisäpiirin tietoa testeista/testaajista. Lahdessa kaikki muut maat tiesivät että siellä testataan mm. uudella testillä ja hemohes näkyy siinä paremmin kuin ennen. Suomalaiset eivät tätä tietoa saaneet, koska kabineteissa ei ollut korvia.

Entisten NHL-pelaajien suusta on kuulunut tarinoita miten anabolisia steroideja on vapaasti saatavilla. Ja "yllätystesteistä" tulee tieto hyvissä ajoin. Milloin amerikkalaisessa ammattiurheilussa on viimeksi joku kärähtänyt dopingista?

Joten kyllä se kärähtäminen on yleensä yhdistelmä huonoa informaatiota, ja liiallisen riskin ottamista aineiden käytön aikatauluttamisen kanssa.

(Jatkuu seuraavassa merkinnässä)