• Mirja Wuokko

Naisia esineellistävät miehet vaikeuttavat kaikkien miesten naissuhteita

Monissa tutkimuksissa on todettu varsinkin nuorten naisten joutuvan säännöllisesti seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Teinien ja nuorten aikuisten ryhmässä jopa puolet on kokenut häirintää.

Taloussanomien mukaan Suomi on EU-maiden surullinen ykkönen työpaikoilla esiintyvän seksuaalisen häirinnän suhteen.

Seksuaalisen esineellistämisen kokeneet naiset ahdistuvat, alkavat tarkkailla ulkonäköään aiempaa enemmän, miettivät liikaa pukeutumistaan, ja saavat jopa syömishäiriöitä.

Objektina kohdellut naiset alkavat karttaa miehiä.

European Journal of Social Psychologyn helmikuun 2015 numerossa julkaistu kolmiosainen Yhdysvalloissa ja Hong Kongissa toteutettu tutkimus paljastaa uusia asioita naisten kokemasta seksuaalisesta esineellistämisestä.

Ihmisen kaipuu muiden ihmisten luo on sisäsyntyistä. Ihminen viihtyy paremmin ystävälliseksi ja turvalliseksi kokemassaan seurassa.

Naiset kokevat objektina olemisen alentavaksi ja epämiellyttäväksi. He eivät halua olla vain seksuaalisen halun kohteita, vaan haluavat, että heidät otetaan tosissaan, ja että heidän persoonallisuuttaan, älyään, tunteitaan ja mielipiteitään arvostetaan.

Esineellistäminen synnyttää naisessa negatiivisia tunteita, vaikka miesten kommentit olisivat sinänsä positiivisia.

"Sinulla on erityisen kaunis vartalo" tai "Pidän topistasi" ei siis saa useimpia naisia hyppimään riemusta, vaan sen sijaan pitämään "kohteliaisuuksia" lausuvaa miestä sopimattomasti käyttäytyvänä sovinistina.

Ihailevat ulkonäköön liittyvät kommentit ilahduttavat pääsääntöisesti vain parisuhteessa. Jos oma mies joskus ihailee vaimonsa ulkonäköä (mutta ei tietenkään luonteen kustannuksella), voi nainen ilahtua.

Nainen ei halua, että hänen päätehtävänsä on miehen seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen, vaan nainen haluaa olla ihminen, subjekti.

Esineellistäminen on usein vallankäyttöä. Toisen ulkonäköön, pukeutumiseen tai käytökseen puuttumalla tehdään selväksi, että ollaan asemassa, jossa on muka oikeus kommentoida mitä mieleen juolahtaa. Vähän niin kuin lapselle. (Vaikka eihän lapsillekaan voi mitä tahansa höpöttää.)

Tuoreessa tutkimuksessa testattiin myös naisten suhtautumista täysin tuntemattomiin miehiin (joilla ei ollut mitään suoraa yhteyttä aiemmin esineellistäviä kommentteja heittävien miesten kanssa). Jos miehen taustassa oli mitään samaa sovinistin kanssa, kokivat naiset tämän "samaan ryhmään" kuuluvan miehen myös epämiellyttävänä ja luotaantyöntävänä. Esimerkiksi jos nainen oli kokenut jonkin opiskelupaikan yhden miehen sovinistisena, piti hän samassa paikassa opiskellutta toista miestä myös epämiellyttävänä.

Muutama sovinisti saattaa pilata kaikkien miesten mahdollisuudet lähestyä kiinnostavia naisia.

Tässä tutkimuksessa poikkeuksen esineellistämisen negatiivisiin vaikutuksiin tekevät korkean valta-aseman naiset. He eivät hätkähdä ulkonäköönsä kohdistuvista kommenteista juurikaan. Tämä löydös sopii hyvin yhteen aiemman tutkimuksen kanssa.

Korkean statuksen ihmiset eivät juuri välitä muiden mielipiteistä. He suhtautuvat muihin ihmisiin muita välineellisimmin, eikä heidän tarvitse mielestään ottaa muita sen kummemmin huomioon.

Mitä tästä tulisi päätellä? Mies, jos haluat kommentoida naisen ulkonäköä tai vaatetusta, kohdista huomiosi naisjohtajiin. He eivät hätkähdä objektina oloa. Muut naiset kaikkoavat luotasi, eivätkä pidä sinusta enää.

Jälkikirjoitus:

myös miehiä esineellistetään. Mainoksissa miehet joutuvat yhä useammin seksiobjekteiksi. Pojat ja miehet kokevat seksuaalista häirintää mm. ulkona, uimahallin saunassa ja työpaikalla.

Miltä tuntuu 25-vuotiaalta mieheltä, jos epämiellyttävä 50-vuotias naispomo katsoo kummasti, huomauttelee härskejä tai tarttuu muniin?

Miehet tekevät naisten epämiellyttävästä lähentelystä usein pilaa, ja väittävät jopa, etteivät mitään muuta toivo niin paljon. Tosiasiassa häirinnän kohteeksi joutuminen on ahdistavaa ja alentavaa, ja miesten on siitä todennäköisesti vielä vaikeampi puhua ulkopuolisille kuin naisten.

Jotkut ovat tottuneet niin härskiin menoon, etteivät itse millään tahdo ymmärtää, että käyttäytyvät törkeästi. Jos toinen ei silmin nähden ilahdu ja innostu kommenteistasi tai koskettelustasi, lopeta heti! Flirttailu tai molemminpuolinen ihastuminen pitäisi osata erottaa häirinnästä. Toinen osapuoli päättää kummasta on kyse.

Fei Teng, Zhansheng Chen, Kai-Tak Poon and Denghao Zhang: Sexual objectification pushes women away: The role of decreased likability. European Journal of Social Psychology. February 2015.

15 kommenttia

Kake K.

14.4.2015 00:16

Ujot miehet kuolevat yksinäisyydessä eivätkä kiinnosta naisia muuten kuin apurina muuttokuorman kantamiseen. Jotain täytyy aina yrittää, vaikkei kovin hyvin osaisikaan jutustella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

14.4.2015 11:19

Ujous todella haittaa varsinkin miesten pariutumista. Naisille ujous on ollut jotenkin hyväksyttävämpää kuin miehille. Varsinkin aiemmin miehen piti tehdä aloite, ja miehen kuului olla muutenkin aktiivinen osapuoli.

Tutkimuksessa naiset mieltyivät miehiin, joiden kanssa saivat keskustella kiinnostavista asioista. Ehkä naisten kanssa voisi jutella kuin ihminen ihmiselle? Katsoa löytyykö yhteisiä kiinnostuksen aiheita.

Jos ei nainen innostu vieraan miehen ulkonäkökommenteista, et sinäkään ehkä innostu, jos nainen katsoo lihaksiasi ja arvelee sinun sopivan parhaiten muuttohommiin?

Kukaan ei tykkää esineellistämisestä.

JekkuL

14.4.2015 10:58

Erikoista; minä aina ilahdun positiivisista ulkonäkökommenteista kovasti, oli sitten lausujana nainen tai mies. (Törkeydet ovat tietysti aivan eri asia!) Samaten itse kehaisen mielelläni keskustelukumppania sukupuolesta riippumatta, jos hän näyttää mielestäni hyvältä. En ole koskaan ajatellut, että se olisi esineellistämistä, tai että miehillä olisi aina vain seksi ja alistaminen mielessä, jos vaikka sanovat että minulla on kiva mekko ja näytän siinä hyvältä. Ehkä kehujen tulva on enemmän ongelma erityisen kauniille naisille, mutta ainakin me tavallisen näköiset pidämme kohteliaisuuksista kyllä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pirskule

14.4.2015 12:18

"Ehkä naisten kanssa voisi jutella kuin ihminen ihmiselle? Katsoa löytyykö yhteisiä kiinnostuksen aiheita."

Ongelma on siinä, että ujo mies on naiselle yleensä pariutumistarkoituksissa arvoton. Ujolla miehellä voi olla korkeintaan heikkoa välinearvoa, vaikkapa muuttoapuna jos kukaan naispuolinen kaveri, sukulainen tai kiinnostava mies ei auta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gradius_

14.4.2015 13:17

"Naiset kokevat objektina olemisen alentavaksi ja epämiellyttäväksi. He eivät halua olla vain seksuaalisen halun kohteita, vaan haluavat, että heidät otetaan tosissaan, ja että heidän persoonallisuuttaan, älyään, tunteitaan ja mielipiteitään arvostetaan."

Jaa, luulis, että naisetkin haluaa joskus pelkkää seksiä. Monet naiset eivät halua, mutta ei se nyt harvainaistakaan ole.

"Kukaan ei tykkää esineellistämisestä."

Veikkaan, että puutteessa olevat seksuaalisesti syrjäytyneet ihmiset ovat ilahtuneita, jos joku haluaa heidän kanssaan pelkkää seksiä ja vaikkapa suoraan kehuu heidän ulkonäköään. Ainakin minä (33v mies) tykkäisin tällaisesta "esineellistämisestä". Parempi toki, jos siinä on muutakin kuin seksiä, mutta pelkkä seksikin olisi aikamoinen jackpot.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

16.4.2015 18:19

Minulla on ystävä, joka ihailee ulkomuotoani. Meillä on ikäeroa n. 40v. Pakko sanoa, että osa hänen kommenteistaan nostaa itseluottamustani. Onhan mukavaa,että joku mies edes arvostaa ulkomuotoani ( minulla ei ole parisuhdetta ainakaan nyt).

Se ainakin nostaisi taivaisiin, jos siltä yhdeltä tietyltä ihastuksen kohteelta saisi jonkun positiivisen kommentin ulkonäöstään. Vaikka sitä tuskin tulen koskaan saamaan. No, on ne lempeät ja hellät katseetkin jotain, joita olen saanut. Piristää kummasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

17.4.2015 16:54

Tämä oli taas näitä "ansoja" joiden tehtävä on karsia lapaset niistä miehistä joita nämä "tietoiskut" eivät kiinnosta ja jotka auttamatta päätyvät paremman viennin piiriin kuin ne lapaset.

Käytännön tosiasia: Änkyttävä ja pelokas mieshiiri kiihottaa naista äärimmäisen harvoin ja käytännössä vain edellä mainitun kaltainen mies ei esineellistä naista. Esineellistäminen ei ole väärin. Naisetkin esineellistävät miehiä jatkuvasti, puhumattakaan toisistaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

muulla_niin_väliä

18.4.2015 17:02

Minulle naisessa on tärkeintä 3 reikää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

donnatrue

27.12.2015 19:18

Hyvä artikkeli. Kiitos kirjoittajalle siitä. ...on niin totta että miehet esineellistää naisia . (sen kuulee usein ja joka baarikierroksellakin)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Iloinenelama

6.5.2017 14:22

On tärkeää erottaa esineellistäminen sisäisenä asenteena ja törkeä käytös toimintana. Hyvin monella miehellä, uskoakseni, on käsitys, että seksiä on karkeasti ottaen kahdenlaista: parisuhderakkauteen liittyvää ja random-seksiä. Molemmissa voi olla esineellistämistä (esim. itse olen hyvin visuaalinen, ja saan paljon mielihyvää ja kiihotusta mun mielestä kauniista naisista ja heidän kehoistaan), mutta molemmissa voi myös olla rakkautta: parisuhteessa sitoutuvampaa kuin random-seksissä, jossa on mahdollista kohdata toinen ihminen tasaveroisena ja arvokkaana, mutta silti vain yhden yön seksisuhteena.

Diskurssi (ajattelu-ja puhekulttuuri), jossa miehiä syyllistetään naisten esineellistämisestä pyrkii miesten asenteiden muuttamisen ohella syyllistämään ja kontrolloimaan miesten seksuaalisuutta. Tämä on kyseenalainen pyrkimys, ja sellaista kannattavien tulisi tehdä itsetutkiskelua.

Samoin itsetutkiskelua ja todellista muutosta kaipaavat miehet, jotka käyttäytyvät törkeästi naisia - ja muita elämänmuotoja kohtaan (esim. eläimiä). Rakkaudellinen kohtaaminen ja toisen ihmisen arvostaminen ihmisenä ovat mahdollisia ja toivottavia myös random-seksisuhteissa ja -fantasioissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Iloinenelama

6.5.2017 14:23

On tärkeää erottaa esineellistäminen sisäisenä asenteena ja törkeä käytös toimintana. Hyvin monella miehellä, uskoakseni, on käsitys, että seksiä on karkeasti ottaen kahdenlaista: parisuhderakkauteen liittyvää ja random-seksiä. Molemmissa voi olla esineellistämistä (esim. itse olen hyvin visuaalinen, ja saan paljon mielihyvää ja kiihotusta mun mielestä kauniista naisista ja heidän kehoistaan), mutta molemmissa voi myös olla rakkautta: parisuhteessa sitoutuvampaa kuin random-seksissä, jossa on mahdollista kohdata toinen ihminen tasaveroisena ja arvokkaana, mutta silti vain yhden yön seksisuhteena.

Diskurssi (ajattelu-ja puhekulttuuri), jossa miehiä syyllistetään naisten esineellistämisestä pyrkii miesten asenteiden muuttamisen ohella syyllistämään ja kontrolloimaan miesten seksuaalisuutta. Tämä on kyseenalainen pyrkimys, ja sellaista kannattavien tulisi tehdä itsetutkiskelua.

Samoin itsetutkiskelua ja todellista muutosta kaipaavat miehet, jotka käyttäytyvät törkeästi naisia - ja muita elämänmuotoja kohtaan (esim. eläimiä). Rakkaudellinen kohtaaminen ja toisen ihmisen arvostaminen ihmisenä ovat mahdollisia ja toivottavia myös random-seksisuhteissa ja -fantasioissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

9.5.2017 15:53

Iloinenelama, kyse on varmasti määrittelystä. Ei kukaan normaali tasapainoinen ihminen halua joutua alistetuksi ja hyväksikäytetyksi, tai törkeän käytöksen kohteeksi. Nainen haluaa varmasti olla miehen seksuaalisen halun kohde silloin, kun mies ja tilanne ovat sopivia (jos kyseessä on siis heteronainen, joka ei ole aseksuaalinen).

Naiset ärsyyntyvät tai ahdistuvat sellaisesta esineellistämisestä, jonka tarkoituksena on ns. näyttää naisen paikka, tai joka ei muuten ole paikkaan tai tilanteeseen sopiva. Esimerkiksi työpaikalla harva nainen ilahtuu seinille ripustetuista alastonkuvista, tai siitä, että joku kähmii häntä.

Pornon paheksuttavuus on tavallaan mennyttä aikaa. Jopa kirkon parisuhdeneuvojat tuntuvat suhtautuvan normipornon kohtuukäyttöön varsin neutraalisti. Ongelmana ovat väkivaltaporno, lapsiporno ja pornon suurkuluttajat, jotka eivät enää pysty elämään normaalielämää, tai jotka eivät enää pysty normaaliin parisuhteeseen. Pornon vahingollisuus lapsille on huolestuttanut monia asiantuntijoita. Mm. lapsipsykiatrit ovat kirjoittaneet poikien ahdistuksesta ja suorituspaineista sekä vääristyneistä parisuhdekäsityksistä.

Miesten seksuaalisuus ei ole mikään yhtenäinen käsite, niin kuin ei naistenkaan. Naisten seksuaalisuus oli, ja on jossakin määrin edelleen, vähän tabu, ja huonosti tunnettu alue, jonka määrittelyyn osallistuivat aiemmin vain miehet. Monessa on menty metsään. Seksologinen tutkimus ja ihmisten älyllinen uteliaisuus ja avoimuus tuovat varmasti vielä paljon uutta tietoa aihepiiristä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Acot

7.4.2018 00:18

Ensinnäkin olen yleisesti epäkohteliasta käytöstä vastaan mutta on huomioitava että miljoonia vuosia seksuaalinen esineellistäminen on ollut välttämätöntä ihmiskunnan selviytymisen kannalta.
Nykyään tietysti Internet mahdollistaa sen että tehokkaasti karsii toisistaan henkilöt jotka eivät halua tulla seksuaalisesti esineellistetyksi koska, jo parisuhteessa, eri seksuaalinen suuntautuminen, A-seksuaalinen, feministi, jne; ja potentiaaliset kumppanit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ex-femakko

26.6.2018 15:31

Ihmiset ovat hämmästyttävän mustavalkoisia. Ikään kuin naisen ulkonäöstä nauttiva mies ei kykenisi nauttimaan hänen persoonastaan tai naisen persoonasta viehättynyt mies ei kykenisi ”esineellistämään” naisia.

Oma rajallinen kokemukseni osoittaa, että ihminen - jopa mies, uskokaa tai älkää - tuppaa nauttimaan toisesta ihmisestä kokonaisuutena. Tähän kuuluu luonteenpiirteiden ohella myös keho. Jos ihminen (esimerkiksi nainen) ei kykene ymmärtämään, että hänen kehoaan katseleva mies kykenee täysijärkisen aikuisen tavoin nauttimaan yhtä lailla hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, kyseinen ihminen on epäkypsä, itsekeskeinen ja neuroottinen.

Koska lakattaisiin vähättelemästä miesten älykkyyttä ja kohdeltaisiin meitä kuin ihmisolentoina, jotka kykenevät biologisten impulssiensa seuraamisen ohella myös korkeampiin henkisiin toimintoihin? Jos feministit lakkaisivat hetkeksi kohtelemasta miehiä kuin vähä-älyisiä lapsia, kenties miehetkin osoittaisivat nauttivansa naisissa muustakin kuin heidän kehoistaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi