Kohta on kunnon kestit tiedossa!

  • JohanaH

Heippa ja hyvää tätä vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomille! Nyt on joulusta selvitty ja uudet vuodetkin juhlittu ja lupaukset tehty taas rikottaviksi… No, eipä siinä tullut sen suurempia lupailtua. Sellaista pientä juttua vaan. Itselläni on paha tapa joskus hieman tulistua pienistäkin asioista, joten tänä vuonna yritän säilyttää malttini paremmin.

Toinen lupaus koskee syömistä. En ole oikeastaan ylipainoinen, vaan normaaleissa mitoissa. Silti muutama ylimääräinen kilo on kuin varkain hiipinyt vyötärölle. Takamus näyttää myös hieman muhkeammalta, kun vanhat farkut tuntuvat hieman kireämmiltä. Tarkoituksena on siis jättää hyggeilyt punaviinin ja juustojen kera hieman vähemmälle ja syödä vaikka palanen täysjyväleipää, jossa on päällä kevytlevitettä ja salaattia sekä vihanneksia. Ruokajuoman virkaa voi toimittaa vaikka vihreä tee tai sitruunavesi.

Ruokailusta päästäänkin oikeastaan tämän blogin varsinaiseen aiheeseen, koska kummilapsellani on syntymäpäivät tulossa ja lupasin auttaa äitiä synttäreiden valmistelussa. Paikalle on tulossa suurehko joukko lapsia ja aikuisia, joten ruokaa on hyvä olla tarjolla paljon. Siis varsinaiset kestit ovat tiedossa! Itse nautin keittiössä touhuamisesta ja kenties jonakin päivänä avaan sen oman suloisen kahvilan, jossa sitten tarjoilen itsetehtyjä herkkuja… Nyt takaisin todellisuuteen. Suuremmalle joukolle naposteltavan tekeminen onkin melko haastavaa. Niin monella on nykyään erikoisruokavalio. Muutamia on tiedossa etukäteen ja sapuskan pitäisi olla munaton, maidoton, gluteeniton ja laktoositon. Mukaan mahtuu myös muutama lakto-ovo-vegetaristi ja pari vegaania. Joku taas söisi vaan raakaruokaa, jos mahdollista. Eli vaivaa kyllä joutuu todella näkemään, mutta eiköhän siitä selvitä.

Itse omassa lapsuudessani päivänsankarille ostettiin jotakin pientä ja mikään kallis lahja ei tullut kysymykseenkään. Nykyään jotkut saattaisivat hieman överöidä lahjojen kanssa, joten kaikkien kanssa on etukäteen sovittu, että budjetti on alle 10 euroa, jotta vähävaraisempienkin on mahdollista hyvällä omallatunnolla ostaa jotakin ja ei sitten tarvitse nolostua muiden ostamien kalliimpien lahjojen vuoksi. Joku saattaa kysyä, että mitä 10 eurolla voi enää nykyään ostaa? Vastaus on, että kyllä sillä saa vaikka mitä. Monet lelukaupat pitävät valikoimissaan paljon erilaisia leluja, jotka menevät tuohon alle 10€ kategoriaan. Eli hieman etsiskelemällä löytää kyllä helposti paljon halpoja leluja. Mikäli on taitava käsistään, niin silloin voi vaikka itse jonkun hauskan pienen lelun. Tai jos ei millään keksi jotakin passelia lahjaa, niin silloin voi ostaa vaikka lahjakortin. Tokihan lahjakorttia voi sitten käyttää suuremmankin ostoksen yhteydessä, niin saa siitä sitten hyödyn irti.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.