Top 5 pokerinpelaajat kautta historian

  • Rasmus

Ei ole mitenkään helppoa pistää järjestykseen kaikkien aikojen pokerinpelaajia. Listalle saisi helposti mukaan satakin pelaajaa. Mutta osa pelaajista pilkistää sieltä pitkästä listasta jotenkin omalla erikoisella tavallaan edukseen. Sieltä on poimittu tälle listalle mukaan viisi pelaajaa, jotka tulivat sieltä parhaiten esille. Kyse ei ole pelkästään siitä, että kuka on tunnetuin, voittanut eniten tai suosituin pokeripelaaja. Siksi ensin piti tutustua kunnolla jokaiseen vähänkin normaalia huomiota herättävämmän uran luoneeseen ammattipelaajaan. Moni heti ensimmäisenä mieleen tullut pelaaja jäi tältä listalta lopulta pois, koska kyse ei esimerkiksi ole vain tämän päivän pelaajista.

Tässä tämä huikea kovan työn tuloksena syntynyt Top 5 -lista sitten on:

1. Johnny Moss on hyvä aloitus tälle listalle. Häntä ei syyttä kutsuta pokerin isoisäksi, koska hän on siinä ensimmäisiä menestyneitä pelaajia. Hänen uransa alkuaikana piti etsimällä etsiä mahdollisuuksia, joissa pääsisi pelaamaan rahapelejä ja varsinkin pokeripelejä. Kun Las Vegasin kasinokeisari Benny Binion hoksasi, että miksipä ei pokerissakin voisi järjestää maailmanmestaruuskisoja, kuten urheilussa, järjestettiin vuonna 1970 ensimmäinen pokerin maailmanmestaruuskisa WSOP(World Series of Poker). Johnny Moss voitti sen ja myös seuraavan vuoden sekä kolmannen kerran vielä vuonna 1974.

Mossin lisäksi tämän kohta 50 vuotta järjestetyn WSOP -kisan on voittanut kolme kertaa vain toinen pelaaja. Tosin Mossin aikaan ei mukana ollut kuin murto-osa tämän päivän pelaajamääristä. Mutta hän on se ensimmäinen ja hänen keräämänsä voittorahojen yhteismäärä oli siihen aikaan kova tulos. Kun pelaajia oli vähän, liikkui alalla rahaakin paljon vähemmän kuin nykyään. Kun siitä sai turnausvoittoina irti yli miljoona dollaria, oli se todella suuri määrä. Siihen tulevat päälle myös hänen paljon pelaamansa käteispöydistä voitetut voitot, mutta niitä ei ole laitettu mihinkään ylös.

2. Yksi syy tälle listalle pääsystä olisi voinut olla se, että kuka on haalinut eniten voittorahaa pokeriturnauksista. Silloin Bryn Kenney olisi tässä mukana. Hän johtaa listaa, johon on laitettu järjestykseen turnauksista yhteenlasketut voittorahat. Mutta nämä voitot ovat tulleet todella lyhyessä ajassa ja mukana eivät ole käteispöydistä saadut voitot. Hänestä ei ole vielä monikaan kuullut.

Siksi tähän listaan pääsi mukaan Daniel Negreanu, joka pärjää hyvin sekä turnauksissa että käteispöydissä. Hänellä on jo pitkä 30 -vuoden ura takana, jonka aikana hän on näyttänyt olevansa yksi kaikkien aikojen pokeripelaajista. Negreanu on tämän turnausten mukaisen voittorahamäärien listan kolmosena. Hänellä on kertynyt WSOP -kisasta monta rahasijaa ja hänet valittiin vuonna 2004 kisan parhaaksi pelaajaksi.

3. Kun tässä on ollut jo monta mainintaa WSOP -kisoista, on seuraavaksi hyvä esitellä pelaaja, joka on voittanut siinä eniten turnausvoittoja sekä rahasijoja. Hän on Phil Hellmuth, joka on ainoa kisan voittaja, joka on voittanut myös tämän pokeriturnaussarjan eurooppalaisen version, jota on alettu järjestämään alkaen vuodesta 2007.

Hän on tuonut pokeriturnauksiin mukaan myös paljon show-meininkiä mm. näyttävillä sisääntuloilla. Pokeri on todella seurattu laji, joten katsojat ainakin pitävät tästä tyylistä, joka tekee pokerin seuraamisesta entistä mielenkiintoisemman.

4. Doyle Brunson ansaitsee tulla mukaan tähän listaan todella pitkän ja menestyneen pokeriuran luoneena pelaajana. Nyt 86 -vuotiaana hän on edelleen lajissa mukana ja häntä kutsutaankin ”pokerin kummisedäksi”. Hän on ensimmäinen pokerinpelaaja, joka on voittanut turnausvoittona miljoona dollaria. Hän on yksi niistä harvoista, jotka ovat saaneet WSOP-rannekkeita vähintään 10 kappaletta. Eikä hänen lisäkseen ole kuin kolme muuta pokeripelaajaa pystynyt voittamaan WSOP -pääturnausta kahta vuotta peräkkäin. Hänen pokeriuransa on kestänyt jo yli 50 vuotta. Moni ei kykene siihen, joten hän on tämän paikkansa tältä listalta ansainnut!

5. Phil Ivey piti ehdottomasti ottaa mukaan tälle listalle. Kun alussa oli puhe pokeripelaajista, jotka tänä päivänä tulevat ensimmäisenä mieleen, on hän aika monen listalla. Hän edustaa tässä kaikkia niitä kuuluisia ja menestyneitä pelaajia, jotka eivät tähän mahtuneet mukaan. Se varmasti sopii heille, koska Ivey on todella suosittu ja ihailtu pelaaja myös pokeripiireissä. Hän on myös kova kilpailija ja ansaitsee olla tällä listalla myös pokerimenestyksensä puolesta. Hän on voittanut kolme World Series of Poker -ranneketta samana vuonna. Siihen eivät ole yltäneet hänen lisäkseen kuin neljä muuta pelaajaa eli Ted Forrest, Puggy Pearson, Phil Hellmuth sekä Jeff Lisandro.

Listalle olisi ansainnut tulla mukaan monta muutakin pokeripelaajaa. Mutta ainakin näistä viidestä jokainen on paikkansa ansainnut omalla näyttävällä hyvin mieleen jääneellä tavallaan. Osalla on jo pitkä historia pelaamisessa, osa on jo edesmenneitä pelaajia ja osa on tämän päivän pokerisuuruuksia. Heitä tulee syntymään paljon lisää ja silloin tätä listaa pitää taas päivittää. Tässä on tämän hetkinen tilanne ja toivottavasti siitä löytyy monta omaa suosikkiasi!

2 kommenttia

Jukka Pekka

16.1.2020 15:54

<a href="https://asgardcasinosfi.com/kasinopelit/">Kasinopelit</a>; on nyt suosittu tapa ansaita rahaa. Kyseessä on vain se, että kannattaa oppia säännöt ja harjoitella paljon.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus